Kaipaisin hyviä ideoita koiran viretilan nostattamiseen. Koulutuksessa käytän makupaloja, jotka toimivat hyvin. Välillä pitäisi saada kuitenkin koiraan enemmän vauhtia ja tässä tarkoituksessa olisi hyvä, jos innostuisi leluista. Koirani ei vain motivoidu leikkimiseen. Pallon tai lelun heittämisestä innostuu kerran, mutta ei useampaa heittokertaa. Jonkin verran tykkää kiskontaleikeistä, mutta välillä ei motivoidu siihenkään. Monia erilaisia leluja on kokeiltu.
Jos yleensä leikkimistä miettii, niin koirani innostuu itsekseen ongelmien ratkaisusta, esim. namien etsimisestä. Kaipaisin kuitenkin myös vuorovaikutteista leikkiä koirani kanssa, jossa se palkkautuisi minun kanssani touhuamisesta ja jota voisi sitten käyttää koulutuksessakin hyväksi.
Olen miettinyt, että ehkä en vain osaa innostaa koiraani oikein. Onko hyviä neuvoja tähän? Miten olette saaneet ehkä rauhallisemman koiran intoutumaan yhteisestä leikistä?
Yhteistyö meillä koiran kanssa muuten toimii erittäin hyvin, enkä usko, että ongelma on meidän välisessä suhteessa. Koirani on vain perusluonteeltaan rauhallinen. En haluaisi kuitenkaan tyytyä siihen, että ainoa tapa palkata koiraani on makupalat ja kehu.
Miten innostaa koiraa leikkimään?
9
3347
Vastaukset
- Susiuros
Voihan se touhuaminen olla vaikka tuota etsimisleikkiä, koirasi tykkää nenänsä ja päänsä käyttämisestä eikä niinkään riehumisesta. Namin etsimiseen voi lisätä myös hauskan lisäulottuvuuden joka korostaa koiralle yhteistyön merkitystä; laitat etsittävän namin välillä sen verran korkealle että koira ei siihen itse yllä mutta haistaa ja näkee sen. Kun se sitten istuu namin edessä ja ihmettelee asiaa niin mene toiseen huoneeseen ja odota. Eka kerralla voi mennä aikaa ennen kuin koiralla sytyttää. Jossain vaiheessa koira tulee tohkeissaan luoksesi ja silloin voit sitä innostaa Missä?Näytä? ja menet koiran perässä namin luokse ja annat sen koiralle. Oma koira rakastaa tuota etsimistä ja namista tiedottamista.
Itselläni on 5v 4kk ikäinen setterin/sakemannin mix ja 4v 2kk ikäinen sakemanni. Seropi on ollut pennusta asti sellainen, joka tykkää palloista ja kepeistä sekä juuttipatukan vetämisestä aktivointipallosta ja laudasta. Sakemanni taas tykkää kepeistä ja aktivointilaudasta, ei välitä aktivoinpallosta, pallosta, juuttipatukasta. Etsiminen sen sijaan kiinnostaa molempia (ihmisen) ja makupalan etsiminen kiinnostaa vain seropia. Että näin meillä. :)
- -90SS
Tuosskin asiassa koiran voi yrittää kouluttaa. Esimerkiksi paljon kehuja ja omaa innostusta aina kun leikitte. Anna koiran voittaa leikit suurimmaksi osaksi. Ja lähde mukaan koiran leikkeihin kun se siitä innostuu. Meillä on 2 lelua ns. Säästössä erikseen koulutuksia varten, jolloin ne pysyvät mielenkiintoisina. Ja muitakaan leluja ei kannata pitää 24/7 esillä. :)
- ...
Syy miksi koira ei innostu kanssasi taitelemisesta on jokin joka on vienyt siltä taistelu innon. Sillä tarkemmalla syyllä ei niin väliä, kun asia kutienkin on niin että koira ei koe kannattavaksi alkaa taistelemaan kanssasi esineistä.
Nyt sinun pitää herättää tuo taistelutahto uudestaan (pentunahan sellainen on luonnostaan ollut, jsotain syystä vain sammunut). Eli kun koriasi nyt on ruuan perään, ei taistelutahdon herättämisessä ole mitään ontelmia. Suosittelisin kahta harjoitusta, jotia teet rinnakkain, siis moelmpia päivittäin muutamia kertoja.
Eka menee näin. Kun koirasi ottaa sinuun kontaktia, sanot "hyvä" ja ojennat makupalaa. Koira tulee sitä ottamaan , mutta ktäesi lähteekin muutaman sentin karkuun koiran kuonoa, jolloin koira joutuu,kin tavoittelemaan sitä. Pidennät kätesi pakenemisliikettä pikkuhiljaa, sen mukaan miten koira perässä pysyy intensiivisesti, muutama sentti, kymmenen senttiä, sinun paikallaan pysyvä puoliympyrää (eli käsi lähteekin akrkuun edestäsi selkäsi taaksen, jossa koira vasta makupalan saa) ja siitä sitten pidempäänkin matkaan. Eli koira on itse aktiivinen saadakseen makupalan, eikä se suinkaan lennä suoraan suuhun.
Toinen menee näin. Teet perinteisen vessapaperi nyss'äkän korialle, vessapaperihylsyn sisään koiranlle mieleisiä makupaloja ja annat koiran hajottaa nyssäkän saadakseen makupalan. Jatkat siitä siihen,e ttä lisäät vessapaperia ympärille kierroksia, eli korialle tulee lisää "radeltavaa" ennen kuin saa makupalansa. Kun koria terheakkaasti raatelee myttysiä, alat alat viedä myttystä karkuun koiralta, eli taas; koira tavoittelee myttystä, alitat sen liikkumaan akrkuun. Laitat myttyseen vaikka villalangan pätkän ja vedät lattiaa pitkin tai sitten kädessäsi vedät karkuun. Näin oelt herättänyt koirassa sekä raatelu,e ttä saalistus vietin lelua kohtaan. Kun koria seuraa ja raatelee myttystä tiukalla intensiivisyydellä, alat taistella koiran kanssa myttysestä. Vessapaperihan ei kestä paljoa vetämistä, mutta sen minkä kestää pistät vastaan, eli ety irrota kädestäsi vaan koria saa sen repiä kädestäsi irti raadellakseen. Kun nämä onnsituu, vaihdat vessapaeprin enemmän työtä vaativaan amteriaaliin, eli uhraat vanhet sukkasi. teet myttyjä; sukassa lihapulla, solmu, lihapulla, solmu... Siinä sinulle on jo vetolelu; sukka täynnä solmuja ja lihapullia. Vedät sitä pikkuisen maatamyöten, jotta koira joutuu sitä saalistamaan ja kun koira tarttuu kädessäsi olevaan myttöseen, et laskekaan irti, vaan jatkat vetämistä pienen hetken ja kun koira napakasti ksiakiseen, lasket irti ja koira saa raadella sukan Alat lisäämään seuraaviin sukkamyttyihisi ääntä, esimerkiksi sanaa leikkii tai kiinni, jtoa ilosiesti tositelet jatkuvasti kun koira roikkuu kädessäsi olevassa sukassa kiinni. Tärkeää tässä vaiheessa on se että koria voittaa aina palkintonsa, eli pääsee rtaatelemaan ja syömään saaliinsa. Kun olet tehnyt näitä ruokamyttys harjoituksia muutamia viikkoja, pari kertaa päivässä, voit kokeilla joko koira ymmärtäisi sanan yhdistyvän siihen, että tavaraa kiskotaan kädestäsi (kanssasi taistellaan esineestä), eli otat vaikka vetonarun ja alat toistella iloisesti "kiinni" ja vedät lelua karkuun. Anna muutamia ekoja kertoja lelun kanssa leikkiessäsi aina välillä korialle makupaloja, mutta pian voit sen lopettaa, koska pelkkä taistelu kyllä palkitsee koiraa, joka siihen on oppinut prosessin aikana.- ...
Sitten niitä muita tärkeitä asioita näihin harjoitteluihin. Koiraa ei koskaan saa keitlää leikkiessä, eli vaikka kuinka vahingossa puraisee sormiasi, niin ei minkäänlaista koiraa rankaisevaa tai rajoittavaa seurausta, koska mitä varmiten juuri ne on alunperinkin lopettaneet koiran kiinnostuksen leluihin. Eli tarvittaessa pidä hanskoja kädessäsi, jottei tunnu. Muista, että leikki on koiralle vapaata toimintaa, eli siihen ei kuulu yhden yhtä käskyä tai odotusta, vaan leikkiessä koira saa heittäytyä täysin villiksi omaksi itsekeseen, sitä ei käskytetä, eikä sen tarvitse noudattaa mitään ihmisten asettamia rajoja leikkiessä. Leikkiä kätyetään palkkiona; eli ensin noudatetaan käsky ja sitten palkkioksi leikitään, mutta leikkiessä ei noudateta käskyjä; eli leikki alkaa ja leikki loppuu koiralle selkeästi, sen ei tarvitse leikkiessä rajoittaa toimintaansa odottaen käskyjä. Lisää omiin eleisiisi paljon elementtejä jotka kertovat korialle, että nyt leikitään, kimitä puhuessasi, toistele paljon puhettasi, ole kumarassa, huido käsilläsi, käytä jalkojasi tanssahdellen, naura ja ole iloinen. Kun leikki loppuu, anna vaikka makupala, suorista ryhtisi, rauhoita puheesi, rauhoita raajasi ja odota, että koirakin rauhoittuu ja sitten vasta annat seuraavan käskyn. Tuossa harjoitelu vaiheessa anna koiralle aikaa rauhoittua aina leikin jälkeen reilusti, opettele hallitsemaan koiran virettä. Ja muista, että kun harjoittelet noilla ruokamyttysillä alkuun, niin pari kertaa päivässä ja useiden päivien ajan, ei siis missään nimessä tänä aamuna anneta ensimmäistä vessapaperi myttystä ja illasta jo koira kiskoo sukkamyttyä, ei, sillä koiran tulee olla jokaisessa harjoituksessa täydellä intensiivillä mukana. Leikkimiseen ei saa puuduttaa. Eli jso tällä viikolla koira raatele vessapaeri myttysiä, ensi viikolla se voi niitä jo jahdatakin ennen raatelua ja seuraavalla viikolla sitten vastataistelee nisitä jo kunnolla kädestäsi ja sitten vasta seuraavalla on kestävämpi se mistä tasitelette, eli saat kunnolla antaa koiralle vastusta. Eli ennen seuraavalle portaalle astumista pitää koiralle olla jo täysin itsestään selvää ja luontevaa edellinen vaihe.
- leikkimään!!!
Mulla on erittäin rauhallinen 1,5 v koira. Sitä ei pienenä kiinnostanu pallot, kepit yms eikä se osannut vetää, käveli vain naru suussa perässä. Sain sen näin pallopöljäksi, jolla viretilan saa nostettua hetkessä kattoon:
Heitin vinkupalloa ja ryntäsin itse hulluna perään, nappasin pallon ja taas säntäsin karkuun ja viskasin pallon jne. Melko pian koira alkoi sännätä ekana pallolle ja napata sen, silloin juoksin koiraa karkuun ja koira tuli perässä. Pyysin palloa iloisesti "kiitos" sanalla ja annoin namin kun luovutti ja taas viskasin palloa. Siitä se pikkuhiljaa lähti. Nyt sen ei tarvi kuin nähdä tai haistaa pallo niin on tosi topakkaa seuraamista yms.
Vetoleikkejä harjoitin niin että juoksin niin pirun lujaa taloa ympäri pitkän köyden kanssa ja koira sai saalistaa narun. Pitkään meni ennen kuin alkoi leikki kiskomaan. Vieläkin sen kiskominen on naurettavaa mutta näyttää nauttivan siitäkin. Älä ole kasvokkain koiraan kiskottaessa vaan kisko niin että käännät pään ja ylävartalon toiseen suuntaan niin ettei koiralle tule tuntu että taistelee sinua vastaan. Meillä ainakin on niin kohtelias ja kunnioittava ettei halua asettua vastaan ollenkaan. Suosi vinkuleluja, mutta älä anna niitä omaksi leluksi, ettei vinkuarvo katoa. - sylitol
Kiitos paljon hyvistä vinkeistä!
Susiuroksen vinkki nameista tiedottamisesta tulee meillä käyttöön, kun seuraavan kerran leikitään namien piilotusta. Kuulostaa kivalta yhdessä puuhastelulta :) Minä kuitenkin haluaisin koirani nimenomaan innostuvan ns. riehumisesta ja siihenkin tuli hyviä ohjeita.
Pitää tosiaan alkaa uudestaan rakentaa intoa vetämiseen ja saalistamiseen. Ehkä ongelmana on ollut, että namit ovat tulleet koiralle liian helposti suuhun, ja sitä kautta saalistamisen into on laantunut.
Alankin uudella innolla työstää tätä asiaa vessapaperihylsyjen kanssa!
Koirani ei ole koskaan innostunut palloista, mutta ehkä yritän sitäkin uusilla keinoilla. Hyvä neuvo myös tuo, että en katso koiraan päin. Koirani on ns. ohjaajapehmeä ja hyvin kunnioittava, ja ehkä sekin on pidätellyt sitä taisteluleikeissä.
Koskaan en ole kieltänyt enkä käskyttänyt koiraa leikkiessä. Lisäksi mieluisimmat lelut olen pitänyt piilossa ja ottanut esiin vain palkkaustarkoituksessa. Lelu on piilosta otettua hetken aikaa kiva, mutta pian koira jo alkaa katsoa silmiin tyyliin "joo, tämä oli tässä, mutta missä on namit?"
Joobaxin kirjavinkin otan myös ehdottomasti luettavaksi.
Lisääkin neuvoja otan mielelläni vielä vastaan! - Anonyymi
nekke
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912910Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021384Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4001307Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855