Minäkin kysyn: ADD?

kysyjä

Olisi kiva kuulla ADD-ihmisten mielipiteitä, vaikka tämän perusteella voi olla vaikea vastata.. En ole käynyt vielä testeissä, mutta aion ehkä sellaisiin hankkiutua.

Aloitetaan lapsuudesta:
Koulussa elelin lähes kaikki oppitunnit omissa maailmoissani. En sietänyt olla tuntia paikallaan ja keskittyä koulutehtäviin. Monesti kun opettaja antoi tehtäviä, en jälkeenpäin tiennyt mitä hän oli tunnin aikana puhunut ja jouduin aina kyselemään luokkatovereilta mistä tunnilla oikein on ollut kyse.

Asiatekstin ymmärtäminen oli mahdottomuus. Olin surkea esim. maantiedossa, sillä en sisäistänyt tekstiä ollenkaan vaikka miten monta kertaa sen tekstin olisin lukenut. Tämä ongelma jatkui tietysti yläasteella, lukiossa... Ja olen aina saanut huonompia numeroita kuin mihin olisin pystynyt, koska mielikuvitus vain repi minut mukanaan aina tylsinä oppitunteina.

Levottomuutta mulla ei ole, mitä nyt paikalla ollessa vääntelen käsiä, sormia, heilutan jalkaa. Olen aina ollut sellainen hiljainen ja ajatuksissaan oleva, ja siksi mua on pidetty itserakkaana ja ylpeänä, vaikka en ole tarkottanut hiljaisuudellani kellekään mitään pahaa. Lapsena suutuin aina kun minua sanottiin ujoksi, sillä hiljaisuuteni ei johtunut mielestäni ujoudesta. En ymmärtänyt miksi koko ajan pitäisi olla äänessä. Eivätkö muut sitten elelleet ajatuksissaan kuten minä.

Nyt aikuisena viime vuosilta on vaikea vastailla ADD-testien työelämää koskevin kysymyksiin, koska olen ollut kolme vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä enkä ole ehtinyt olla vielä työelämässä kuin puoli vuotta päiväkodissa. Sielläkin tapahtui tuota ajatuksiin vajoilua, mikä ei ole hyvä asia tuossa työssä.

Psykologini epäili mulla aspergeria, se tutkittiin ja todettiin ei-assiksi, mutta keskittymishäiriöä mulla ei ole tutkittu ikinä. Mulla ei tullut mieleenkään että tällaiset voisi johtua inattentiivisesta ADHD:sta eli ADD:sta, ennen kuin just asperger-sivujen kautta jotenkin eksyin ADD oireista lukemaan. Nettitesteistä (tiedän, niitä ei saa uskoa liikaa) saan aina tuloksen, että mulla olisi ADD. Monet oireet on just niin kuin mulla, mutta ei kaikki, esim. en keskeytä toisia kun he puhuvat, en puhu nopeasti, en vastaa ennen kuin kysymys on esitetty loppuun.....

Jos lukemiseen en pystynytkään keskittymään, tai työharjoittelussa sähläsin työtehtävissä ajatuksiini vajottuani, niin toisaalta pystyn keskittymään todella hyvin harrastuksiini joista pidän, esim. pianon soittoon. Silloin multa katoaa ajantaju ihan kokonaan.

Tällä hetkellä mulla on diagnooseina persoonallisuushäiriöitä ja vaikea masennus. Ei kai ne pois sulje ADD:n mahdollisuutta? Masennus alkoi jo yläasteen alussa, mutta ADD-oireita on ollut siis jo lapsuudessa ennen masennustakin, joka ei tunnu paranevan millään. Mietinkin voiko ADD-lääkitys vaikuttaa siihen, jos mulla tosiaan olis ADD? Jos masennus johtuu siitäkin?

5

359

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eqheq

      Käytätkö mitään lääkkeitä, jos sopii kysyä? Ensiksi tulisi selvittää lääkkeiden vaikutus asiaan, sillä kaikki mielialalääkkeet heikentävät keskittymiskykyä sekä aiheuttavat muistiongelmia. Stimulantit, joita käytetään ADHD:n kohdalla ovat itsessään hyvin haitallisia ja aiheuttavat pitkään käytettyinä juuri samoja ongelmia.

      • kysyjä

        Olen käyttänyt nyt vuoden mielialalääkettä (Voxraa) ja psyykenlääkityskin on, vaikuttaakohan sekin keskittymiskykyyn? Mutta oireita on ollut ennen lääkitystäkin. En osaa sanoa olisiko ne nyt pahentuneet vai pysyneet samana.


      • eqheq
        kysyjä kirjoitti:

        Olen käyttänyt nyt vuoden mielialalääkettä (Voxraa) ja psyykenlääkityskin on, vaikuttaakohan sekin keskittymiskykyyn? Mutta oireita on ollut ennen lääkitystäkin. En osaa sanoa olisiko ne nyt pahentuneet vai pysyneet samana.

        Vaikuttaa aivan varmasti. Mieliala- ja psyykelääke on muuten samoja asioita. Tarkoititkohan psyykelääkkeellä mahdollisesti niin kutsuttua psykoosilääkeettä eli neuroleptia? Ne taas vievät kyllä kyvyn ajatella mitään.


      • kysyjä
        eqheq kirjoitti:

        Vaikuttaa aivan varmasti. Mieliala- ja psyykelääke on muuten samoja asioita. Tarkoititkohan psyykelääkkeellä mahdollisesti niin kutsuttua psykoosilääkeettä eli neuroleptia? Ne taas vievät kyllä kyvyn ajatella mitään.

        Joo, neurolepteja tarkoitin. Abilify-nimistä olen käyttänyt puolisen vuotta.


    • 1212

      Yksiselitteinen vastaus on : kyllä se kannattaa tutkia.

      Lääkkeet voi vaikuttaa oreisiin, masennuskin voi vaikuttaa.

      Silti, jos olet add, niin varmasti siitä tiedosta on hyötyä ja apua: pääset rakentamaan arkeasi sellaiseksi, mikä autttaa add-oireiden kanssa.

      Adhd ei sulje pois psykiatrisia sairauksia eikä psykiatriset sairaudet add:ta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1570
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      103
      782
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe