Minulle läheinen ihminen, sisarus, perhepiiristä on vakavasti masentunut. Hän on uhannut itsemurhalla, mikä on johtanut nyt pari kertaa virkavallan soittamiseen hänen asuntoonsa,koska hän asuu toisella paikkakunnalla ja todella syytä on ollut pelätä, että hän tekee itselleen jotain. Hänen asiansa ovat joka suhteessa menneet kokoajan enemmän solmuun(mm.rahaongelmat ja päihderiippuvuus)
Hän ei halua hakea apua, hoitoa, mitään. On vain synkkyys. Häneen ei saa enää yhteyttä puhelimitse, hänen luokseen ei saa mennä, koska hän haluaa olla yksin.Läheiset hän on blokannut elämästään. Mitä tässä tilanteessa voi enää tehdä? Selvä on, että hän ei ole terve ajatusmaailmaltaan tällä hetkellä ja tarvitsisi apua, mutta hän ei näe sitä niin vaan näkee sen niin, että kuolema ratkaisee kaiken.
Tämä on niin raskasta, että välillä en tiedä mitä tehdä. Mitä minun pitäisi tehdä tai sanoa?
Hän ei halua hakea apua, hoitoa, mitään. On vain synkkyys. Häneen ei saa enää yhteyttä puhelimitse, hänen luokseen ei saa mennä, koska hän haluaa olla yksin.Läheiset hän on blokannut elämästään. Mitä tässä tilanteessa voi enää tehdä? Selvä on, että hän ei ole terve ajatusmaailmaltaan tällä hetkellä ja tarvitsisi apua, mutta hän ei näe sitä niin vaan näkee sen niin, että kuolema ratkaisee kaiken.
Tämä on niin raskasta, että välillä en tiedä mitä tehdä. Mitä minun pitäisi tehdä tai sanoa?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Ei kai läheiset ja omaisetkaan voi tehdä kuin minkä voimillaan pystyvät. Tietenkin on niin, että masentunut ei itse jaksa ei ymmärrä avuntarvettaan, mutta johonkin on raja vedettävä kun on kysymyksessä aikuinen henkilö.
On kai lopulta jätettävä itsenä ja Luojan haltuun. Itse rukoilisin viimeisenä keinona tuollaisen henilön puolesta. Jos jotain sattuu, ette ole syyllisiä. Olettehan tehneet voitavanne.
Jos ei vastaa puhelimeen. Voit laittaa viestejä netin ja puhelimen kautta.
Soita psykiatri kotikäynnille hänen luokseen, yleensä poliisit tulevat mukana siltä varalta, että henkilö on vaarallinen itselleen tai muille jolloin pakkohoitoon määräämisen kriteerit täyttyvät. MIkäli eivät täyty, poliisit poistuvat ja psykiatri jää keskustelemaan hänen kanssaan jatkosta.
Sinuna en jättäisi asiaa tuohon. Voimia!
Pakkohoito on aina törkeä vapaudenriisto, josta tulisi tuomita siihen syyllistynyt psykiatri lain osoittaman rangaistuskäytännön mukaisesti.
Suosittelisin ainakin yrittämään lähestyä häntä yhdessä suuremman läheisjoukon kanssa ja osoittaa aidosta kuinka huolissaan olette hänestä. Tilanne on vaikea, koska kyseessä lienee aikuinen henkilö, jolla on oma päätäntävalta elämästään. Pakkohoidolla uhkaamalla tai hänet siihen laittamalla ilman omaa tahtoaan tai suostumustaan, vahingoittanette välejänne entisestään. Tärkeää olisi säilyttää luottamuksellinen suhde, jotta voitte pitkällä tähtäimellä tehdä yhteistyötä hänen hyvinvointinsa eteen. On niin hankala neuvoa täsmällisemmin, kun ei tiedä tarkalleen mitä hänen tai teidän elämässänne on tapahtunut. Voimia joka tapauksessa täältäkin!
Olen TÄYSIN samaa mieltä. Minua on yritetty saada pakkohoitoon, mikä on pahentanut asioita, koska en ole pakkohoidon tarpeessa kuten ei yleensä kukaan vakavasta masennuksesta kärsivä. Sen sijaan ammattitaitoinen psykiatri kotikäynnillä voisi mahdollisesti estää itsemurhan/siirtää sitä/saada keskusteluyhteyden läheiseesi; joskus läheiset ovat liian läheisiä, jolloin masentunut sulkeutuu entisestään heidän painostuksensa alla.
Ongelma onkin juuri siinä, että mistä löytyy ammattitaitoinen ja humaani psykiatri, joka todella viitsii auttaa elämän ongelmien kanssa painivaa ihmistä. Soittamalla paikalle psykiatrin ottaa valtavan riskin, että lopputuloksena on pakkohoitopäätös. Moni ei ymmärrä, että pakkohoidosta päästyään monet ovat entistä itsetuhoisempia ja katkerampia, varsinkin, jos psykiatrin on paikalle soittanut omainen, johon pitäisi voida luottaa juuri vaikeimpina hetkinä. Luottamuksesta omaisiin on tämän jälkeen jäljellä tuskin enää mitään, mikä johtanee henkilön entistä epätoivoisempaan mielentilaan. Psykiatrien valta laittaa ihmisiä pakkohoitoon on yksi psykiatrian suurimmista epäkohdista, joka sietäisi jo tulla muutetuksi.
Totta. Ammattilaiset ovat maassamme harvassa, varsinkin psykiatrisessa päivystyksessä usein toimii harjoittelijoita virallisten työaikojen ulkopuolella. Vakavasti masentunut vähiten tarvitsee ymmärtämättömiä ihmisiä ympärilleen.
Vakavaa masennusta pystyy hoitamaan, muttei väkisin. Auttavan ihmisen pitäisi pystyä syyllistämisen sijaan antamaan potilaalle aikaa selvittää tunteitaan, tukea häntä kaikessa, mistä hän löytää jotain vähänkin positiivista elämässään. Oikeanlainen masennuslääkitys on kaiken a ja o, neurolepteja ei tulisi syöttää kenellekään joka ei kärsi vakavista mielisairauksista eli kaksisuuntaisuudesta tai skitsofreniasta, sillä ne pahentavat masennusoireistoa.
ps. oikeanlainen lääkitys psykoterapia jatkoa silmälläpitäen, pelkistä lääkkeistä ei ole juuri mitään hyötyä, tärkeintä olisi saada solmittua toimiva ihmissuhde lääkärin kanssa, mikä vain voi kantaa eteenpäin
Mutta vaikeaa tässä on se, että hän ei päästä edes läheisiä kotiinsa. Kuulemma turha tulla, hän ei halua nähdä. Matka on pitkä sinne, monen tunnin ajomatka..Monen tunnin ajomatka miettiä, että mitä siellä on vastassa... Avataanko ovea.. Puhelimeen ei vastata.
Nyt hänestä ei ole kuulunut muutamaan päivään itsemurhauhkauksen jälkeen, jolloin hänet vietiin hoitoon , kun piti virkavalta kutsua. Seuraavana päivänä hän "fiksuna" ihmisenä oli puhunut itsensä pois hoidosta, että kuhan oli vaan hetken mielijohde uhkailla itsarilla. Seuraavana päivänä hänestä kuului, sitten taas ei.Ei tätä voi enää villaisella painaa. Pitäisikö vain odottaa, että voidaan hakea ruumisarkussa kotoa? Niin järkyttävää... Niin epätoivoinen olo. Kiitos neuvoistanne, jotain on vielä yritettävä.
Olen pitkälti samaa mieltä nimimerkin 'Asperger oma kokemus' kanssa. Läheinen ja ymmärtävä terapeutti-, psykologi- ja/tai lääkärisuhde on ensiarvoisen tärkeää. Itse suosittelen kuitenkin jättämään masennuslääkkeet kokonaan pois. Niillä on tapana pahentaa oireilua ja sotkea siten asioita entisestään. Jotta elämän ongelmia voi käsitellä, tulee aivot olla toimintakunnossa.
Tilanteenne kuulostaa todella ikävältä. Oletteko yrittäneet joukolla lähestyä häntä, esimerkiksi tekstiviestien muodossa? Tekstiviesti on siitä hyvä, että sen voi lähettää ja vastaanottaja voi sitten omaan tahtiinsa niitä lukea ja ajatella asioita. Ehkäpä hänen helpompi myös vastata tekstaten, josko suora puhuminen tuntuu nyt vaikealta. Liikaakaan ei väkisin kannata aikuista ihmistä (ilmeisesti kyseessä aikuinen) yrittää paapoa. sekin voi tuntua painostavalta hänestä. Itse yrittäisin lähestyä häntä kannustavin viestein, en missään nimessä kritisoimalla tai tivaamalla mitään. Hankala kirjoittaa neuvoja, kun ei tilannetta eikä henkilöitä tunne. :(
Tekstiviestejä ei voi lähettää, sillä ilmeisesti puhelinlaskut maksamatta, kun puhelimeen ei saa yhteyttä. :( Ainoat viestit saa netin kautta, jonka kautta olen yrittänyt laittaa erilaisia kannustavia viestejä. Henkilö on eristäytynyt.
Hän on käyttänyt erilaisia lääkkeitä ahdistukseen/masennukseen, mutta siinäkin on ongelma se, kun on vielä ongelmaa alkoholin kanssa. Kummallista, että niitä edes määrätään tuollaiselle ihmiselle, ei ole hyvä popsia mielialalääkkeitä ja samaan aikaan "hoitaa itseään" alkoholilla. Mutta mistäpä lääkärit tämän tietävät? Jossain vaiheessa hän sai apua masennuslääkkeistä ja hänellä oli muutama vuosi sitten tasaisempaakin elämänvaihetta. En tiedä mitä lääkettä hän nyt syö vai syökö mitään, olen yrittänyt kysyä. Muutekin tuntuu kummalliselta, että hänellä ei varsinaisesti ole ollut hoitosuhdetta, sillä terapiaakin pitäisi olla, vaan hänellä oli vaan ne lääkkeet ja pari tapaamista lääkärin kanssa, kun kävi työterveydessä(kun oli vielä töissä) Voi olla, että omasta tahdostakin hän ei halua keskusteluapua, sillä mitenkäs nyt joku häntä ymmärtäisi tai ne ovat niin tyhmiä ne hoitajat, joille keskustella tai se on ihan luuseria hakea apua. Tällaisia ajatuksia häneltä... Ja faktahan on, että mielenterveyshoidossa on muutenkin resurssipula... Vaikka haluaisikin apua, niin saako riittävää apua ilman isoja rahasummia...
Jos toinen uhkaa itsemurhalla ja sanoo että tämä oli nyt tässä netissä, niin eipä siinä ole muuta mahdollisuutta, jos asuu tuntien päässä henkilössä, kuin soittaa virkavalta jos ei tunne hänen ystäviäänkään. Ne mielentilat, kun saattavat olla hyvin erilaiset seuraavana päivänä. Moni joka on itsemurhan tehnyt, on tehnyt pikaistuksissaan. Se, jos ei soittaisi apua, kun ihminen sanoo tappavansa itsensä sillä hetkellä, olisi piittamattomuutta eikä sitä voisi helposti itselleen anteeksi antaa. Ihmettelen suuresti, jos joku toista mieltä on, joka vähintäänkin käy täysillä. Joku masentunut saattaisi sanoa, että se on ihmisen oma asia, tappaako hän itsensä, mutta tämä henkilö on kuitenkin läheisemme, rakas ihminen, ei sitä voi ajatella todellakaan niin. Ja kun ei hänen elämänsä aina noin pohjalla ole ollut! Helppo se on moralisoida, jos ei ole samanlaista tilannetta kokenut läheisenä olon näkökulmasta. Minä itse näen, että pakkohoidosta voisi olla apua siinä mielessä, koska henkilö itse ei apua tule hankkimaan, kyseessä on vuosien kokemus ja kokoajan menty ns. alaspäin. Yritetty on puhua ja tukea. mutta kuitenkin se tuntuisi väärältä yrittää saada hänet väkisin hoitoon.
Olemme tulleet tulokseen, että menemme käymään siellä. Tiedämme henkilön asennoitumisen siihen, mutta mitä muutakaan voi tehdä... Siitä lähdetään liikkeelle.Itsekään en kannata pakkohoitoa, mutta jokin hoitosuhde hänellä pitäisi olla. Siinä on vaan se, että tämä henkilö ei halua apua ja näkee, ettei ole enää mitään tahoa tai asiaa, mistä saisi apua, jos ymmärrätte. Kuulemma alkoholista saa apua, ainoaa iloa elämään ja suuri ongelma on vielä raha-asiat, mitkä on kuralla. Syvä huokaus... On niin ahdistavaa kuunnella henkilöä, joka ei näe mitään toivoa missään ja itse vielä jaksaa tämän kaiken.
Ihan oikein olet mielestäni toiminut, kun olet apua soittanut. Jos tilanne on vakava, kannattaa todella pyytää apuja. Ymmärrän vastuuntunnon, jos jotain peruuttamatonta sattuisi ja tämä keino olisi jäänyt käyttämättä. Pakkohoito tässä on se osa, jota en pysty itse suosittelemaan enkä hyväksymään. Kuten taisit itsekin sanoa, se tuntuu vain väärältä tavalta auttaa hädässä olevaa ihmistä. Pakotus on aina huono. Tiedän monen potilaan traumatisoituneen pakkohoidon myötä ja kieltäytynee enää hakemasta apua kyseiseltä taholta. Siten sitä ollaan entistä ahtaammalla, kun apua ei uskalla hakea pakkohoidon pelossa. No, tämä on toinen keskustelu. En keksi itsekään mitään parempaa tapaa auttaa häntä kuin vain vierailla hänen luonaan, mahdollisesti suuremmallakin porukalla. Ehkä hän voisi ymmärtää siten paremmin miten muut kantavat huolta hänen nykyvoinnistaan, kun ovat valmiita tulemaan kaukaakin häntä tapaamaan.
Yritä kommunikoida netin kautta. Noilla itsemurhauhkailuilla hän voi myös huutaa apua tai kerjätä huomiota. vastaako hän nettiviesteihin yleensä.
Tietenkin kaikkensa haluaa laittaa likoon lähimmäisensä parhaaksi.
Jospa porukalla menette.
Olen kommunikoinut.. Ei hän aina vastaa. Kun muutama päivä menee, huoli tulee. nyt onneksi eilen sain lyhyen vastauksen. Sitä todella odottaa... Joku elonmerkki.
Olemme lähdössä käymään siellä... Jospa siitä edes olisi apua, jos toinen ei pääse kotoaan esim. enää mihinkään. Käydään kaupassa, kuunnellaan .. Eipä siinä muuta voi tehdä.
1) Kertokaa hänelle kuinka tärkeä hän teille on, perusteluineen.
2)Yrittäkää lähestyä häntä ensin soittamalla hänen numeroonsa, että olette tulossa käymään huomenna.
3) Jos avaa oven, olkaa hiljaa ja antakaa hänen kertoa mistä on kyse.
4) Olkaa koko vierailun ajan hiljaa, älkää purkako kielteisiä tunteitanne häneen, pelkkä läsnäolo on tärkeintä.
Jättäkää koko ihminen rauhaan!
Yleensä nämä ongelmat tulevat siitä, kun ruvetaan ensin kiusaamaan ja mustamaalaamaan puolen suvun voimalla yhtä ihmistä, ja sitten kun ollaan saatu kaadettua hänet maahan, ollaan muka auttamassa häntä saamaan hoitoa.
Ette te muuta halua kuin leimata häntä kaikkien silmissä hulluksi. Sukunne tarvitsee mustaa lammasta ja on saanut tehtyä yhdestä jäsenestään sellaisen. Enjoy!
Jos aikuinen ihminen ei halua olla tekemisissä sukulaistensa kanssa, se on hänen asiansa, ja hänellä on oikeus omaan elämäänsä. Ei mielenterveyden ongelmissa ole kyse sairauksista, vaan lähes aina pelkistä ihmissuhteista.
Höpö höpö.
Meillä on pieni perhe, jossa rakkautta on piisannut. Sisarukseni ongelmista ei ole kerrottu kenellekään muulle, paitsi kerrottu että vaikeaa on, kun häntä ei ole näkynyt.
En todellakaan halua, että hänet leimataan hulluksi! Autettu on rahallisesti ja muutenkin on soiteltu, kunnes on yhteydenpito loppunut. Ollaan kunnioitettu sitä, että hän haluaa olla yksin, kunnes... Netissä alkoi tulla erittäin huolestuttavia viestejä eräänä iltana taas häneltä. Aiemminkin hänellä oli vaikeaa ja ajateltiin, että hän hakee itse apua, koska suositteluista huolimatta hän ei apua hakenut. Vaan ei hae. Hän on erakoitunut kavereiltaankin kun kysyin, eli kyseessä on enemmän nuppiongelmat, kuin ihmissuhdeongelmat. Älä sano tuollaisia, jos et tiedä tilannetta! Loukkaavaa.
Kysynpä vielä sitäkin, mitä ihmettä sinä kuvittelet psykiatrisen hoidon olevan? Luuletko, että pakottamalla sukulaisesi hoitoon, saisit hänet pistettyä jonnekin kiven sisään pitkäksikin aikaa, tai että ns. ammattiauttajat saisivat taiottua ongelmanne jollain takasauvalla olemattomiin?
Niin ei kuule tule käymään. Kuten huomasit, häntä ei itsemurhayrityksenkään vuoksi pidetty sairaalassa muutamaa päivää pidempään. Jos saisit järkättyä hänet hoitoon, hän tuskin olisi taaskaan hoidossa kauaa, ja sitten hänellä olisi vaan taas yksi sairaalalasku lisää murheenaan. Pakottamisen aiheuttamista mielen kivuista puhumattakaan. Jos ongelmia on pakko ratkoa, ratkokaa ne keskenänne, ja jättäkää hänet rauhaan.
No tiedän esim. itse, että kun olin kymmenen vuotta sitten masentunut, sain siitä apua siinä tilanteessa. Sisarukseni ongelmat ovat lähteneet erilaisista riippuvuuksista(peli, alkoholi), minkä jälkeen tuli masennusjakso, jonka aikana perheeseen otettiin yhteyttä hänen lähipiiristään, että asiat eivät ok ja kuinka huonosti asiat ovat. Häneltä on aina ollut vaikea saada suoria vastauksia, mitä kuuluu vaan aina asiat ovat "ok" ja sitten yhtäkkiä mentiinkin tosi alas, jolloin kuvaan tuli itsemurhaviestit ja jumalattomat velat(myös läheisille).
Nyt ei ole työtä, ei ole ystäviä, ei ole rahaa ... Alkoholia kuluu ja henkilö on eristäytynyt. Uskon kyllä, että esim. kunnon alkoholivieroituksella voisi henkilö päästä elämässä eteenpäin.. Koska alkoholin käyttö on hänelle joko tai. Sitä käyttäessään hän ei ikinä pääse elämässä eteenpäin.
Tiedän, että motivaatiostahan se kaikki lähtee. Ja jos on kokenut paljon paskaa, on hankala uskoa parempaan. Mutta minä jaksan yrittää ja olla hänen tukenaan, kunhan hän antaisi edes soittaa. En vain usko, että hänellä riittää tällä hetkellä elämänhallintaa normaaliin hoitosuhteeseen. Siksi olisikin hyvä katkaista homma ja olla pois kotoaan, pois riippuvuuksien aiheuttajista ja siitä samasta paskasta. Nimim. kokemusta on, sillä itsekin kauan sitten koin myös masennusjakson, mutta siitä selvitty. Mutta kiitos vastauksista kumminkin kaikille!
Nimimerkin "Asperger oma kokemus":n ehdottamat kohdat ovat omasta mielestäni hyviä, erityisesti 3) ja 4). "eräs palstaa seuraav" sanoi mielestäni myös hyvin, että itsemurhauhkailu voi todella olla merkki avunhuudosta.
Ymmärrän toki myös 'järki hoi':n näkemyksen siitä, että tulisi antaa ihmiselle tilaa, jos henkilö ei vain halua nähdä. mutta jotenkin tästä tapauksesta ei tullut sellainen kuva itselleni. Esiinottamasi pointti siitä, että mielenterveys ongelmissa ei ole kyseessä sairaus vaan erilaiset elämän ongelmat, monesti juuri ihmissuhdeasiat tai niiden puute, on todella hyvä ja tärkeä muistaa.
Joo, kyllä tässä koko suvun pitäisi lähteä liikkeelle siitä, MIKSI joku on tappamassa itseään joko hitaasti viinaan, tai äkillisesti jotain nopeampaa reittiä. Ei kukaan itsemurhaa ilman syytä tee, eikä kukaan ilman syytä itsemurhalla uhkaile.
Kyseenalaista on sekin, onko asianomainen henkilö todella uhannut tehdä itsemurhan, vai onko kyseessä joku aloittajan oma tulkinta tai peräti vale. Sekään kun ei ole pois laskuista, että esim. narsistinen henkilö näkee usein oman avuntarpeensa jossain toisessa henkilössä, mustamaalaa tätä kaikkien silmissä, ja yrittää jopa järkätä kohteensa hoitoon.
Ei kyseessä ei ole oma tulkinta jos tämä viesti on mennyt muillekin tutuille kuin vain perheelle, jota kautta perheeseen otettiin yhteyttä. Ja kyllä sitä itsemurhaviestissä jos lukee "että lopetan tämän ja tapan itseni" niin kyllähän sitä siitä voi päätellä. Huoh.
Saanko kysyä sinulta läheinen, osaatko kertoa syistä, miksi läheisesi tahtoo tappaa itsensä?
Aivan, tämä tieto olisi erityisen tärkeää läheisten kannalta, jotta ympäristötekijöiden haitallinen vaikutus ainakin voitaisiin karsia syystöstä pois. Kukaan ei tapa itseään huvuksieen, aina löytyy jokin syy, minkä vuoksei ihminen ajautuu epätoivoisiin tekoihin.
Suurin syy veikkaan että on epäonnistuminen raha-asioissa, peliriippuvuus(mistä velat), työttömyys joka seurasi ongelmia,josta seurasi alkoholinkäyttö. Se, että henkilö on hieman sulkeutunut, eli aina tarve esittää kulissia että asiat hyvin. Sekin on stressaavaa, kun ei viitsi puhua asioista vaan kaiken saa pitää sisällään. Paitsi kännissä. Taustalla myös tärkeän hlön kuolema, otaksuisin.
Hei läheinen, tahtoisitko, että joku ottaisi puolestasi yhteyttä vakavasta masennuksest kärsivään?
Yhteenvedonomaisesti tästä ketjusta voi nähdä, etteivät läheiset ymmärrä välttämättä kroonisesta masennuksesta tai ihmispsyykestä mitään; heille tärkeintä on, ettei läheinen tee itsemurhaa, josta saisivat syyttää vain itseään ymmärtämättömyydessään. Vakavasta masennuksesta kärsivää ei tulisi missään vaiheessa syyllistää MISTÄÄN!!!, mitä läheiset harrastavat yleisestiottaen.
Jätä läheisesi rauhaan siihen asti, kunnes itse osaat kohdata hänet hänen hyvinvointinsa vaatimalla tavalla. Muussa tapauksessa edesautat hänen kuolemaansa.
Asperger on oikeassa.
Aika mielenkiintoista saada näin paljon kritiikkiä omista tunteistaan ja huolesta, mikä on. Ymmärrän ihmisten sanomia pointteja, mutta harvapa täysin tilannetta tietää tai esim. sitä, minkälainen tilanne taustoineen on. Uskoisin, että suurin syy läheiseni tilanteeseen on raha-asiat ja henkilön riippuvuus alkoholiin mikä ajaa tällaiseen tunteeseen, ettei jaksa elää. Itsestäni voin kertoa sen verran, että kymmenen vuotta sitten olen itsekin potenut masennusta ja TIEDÄN, että silloin ei halua olla yhteydessä muihin, kun e ole mitään sanottavaa, elämänhalu nolla, eikä siinä auta jonkun, koita nyt jaksaa-viestit ja vituttaisi saada jotain "ryhdistäydy"-viestejä. Itse sain apua psykiatrisen avun saamisesta, ulkopuolisen kanssa keskustelusta ja masennuslääkityksestä. Hyvästä hoitosuhteesta lääkärin kanssa ja kelan tukemasta psykoterapiasta masennuksen hoidossa. Kaikki eivät saa, tiedän sen. Joskus jos henkilön elämänhallinta on sillä tasolla, että rytmit ovat miten sattuu, ei osaa enää hoitaa itseään, laittaa ruokaa, hoitaa kotijuttuja, osastohoitokin, esim avopuolella voi olla hyvä asia. Pakkohoito on huono asia, ehkä siinä tilanteessa jos henkilö on psykoosissa jne... todellisuudentaju on häiriintynyt ja hän on vaaraksi itselleen tai erityisesti väkivaltainen muita kohtaan, se olisi hyväksi. Itse keskivaikean masennuksen kokeneena voin sanoa, että olen onnellinen, että hain apua ja pääsin siitä suosta pois. Kun tuon tietää, haluaisi vain auttaa sellaista, joka ei näe poispääsyä. Ehkä haluan liikaakin auttaa, onhan se fakta tietysti, että aikuinen ihminen päättää itse asioistaan, mutta...
Päätän kirjoittelun osaltani tähän. Kiitos kommenteista. Toivoa on, tänään tuntuu siltä...
Harvapa tietää taustoineen... mikset sitten kertonut niistä tausoista mitään, mihin itsekin olet ollut vaikuttamassa? Pakenet vastuutasi. Myös se, että päätät olla enää kirjoittamatta tänne kertooa siitä, että tahdot paeta vastuutasi omalta osaltasi heti kun saat kritiikkiä. Eipä ole ihme, jos läheises kärsii itsetuhoisuudesta-
Oletko aloittaja sairastuttanut mahdollisesti läheisesi? Kirjoituksesi kertovat omaa tarinaansa siitä kuinka sinä sairastat.
Lopetan sen takia kirjoittelun, koska terapeutisointi a´la suomi24, ei välttämättä nyt ole tarkoituksenmukaista. sain paljon asiallisiakin kommentteja ja vinkkejä, joista kiitos. Itse kärsin 10 vuotta sitten burnoutin työelämässä ja masennuin. Selvisin masennuksesta lähinnä asioilla, mistä kerroin, aika normaalilla kaavalla. Sen hyväksymisellä, että on tiedettävä rajansa,mitä jaksaa, ettei ole ylitunnollinen. Ja masennuslääkityksellä. Suhtauduin itsekin skeptisesti avun hakemiseen, mutta sitten hain apua ja olen siitä onnellinen. Tämän takia toivon läheisenikin niin tekevän. On absurdia, kun joku väittää esim. että on tiedettävä syyt asioille. Olen itseasiassa pohtinut asiaa läheiseni sairastumisen kannalta. Takana on esim. läheisemme ihmisen kuolemaa jne mikä on ajanut varmaan henkilön suhtautumaan asioihin eritavoin.. Mutta kuten sanoin, mielestäni ei ole tarkoituksenmukaista alkaa tällä palstalla asioita erittelemään. Ei se silti tarkoita, ettenkö asioita olisi miettinyt... Liikaakin ja etsinyt syitä.. Ymmärrän kyllä ihmisten skeptisyyden avunhakemiseen, jotkut voivat selvitä asioista ilman terapeuttia tai masislääkitystä. Meitä on niin moneksi...
tästä johtopäätöksen vetäminen, että olen sairastuttanut läheiseni on aika asiatonta.o.O Ketjuni pääpointti oli se, miten auttaa henkilöä tässä tilanteessa. Miten on ok lähestyä henkilöä, mitä sanoa, miten voisi auttaa, kun henkilö ei itse tajua hakea apua. Mutta kun sanoin, että toivoa on, se tarkoittaa sitä, että olen päässyt jo vähän keskustelemaan hlön kanssa. Mikä on hieno asia, että hän haluaa keskustella eikä vaan ole yksin.
Hienoa, että olet saanut yhtleyden läheiseesi. Pikkuhiljaa eteenpäin. Askel askeleelta. Tsemppiä!
Minun on ihan pakko vielä kommentoida aloittajalle; teit todella hienosti, että kirjoitit tunteistasi tänne ja haet apua. Toivon sydämestäni, että tilanteenne tasoittuisi pikkuhiljaa. Pahasti masentuneen ihmisen kanssa tulisi pystyä olemaan mahdollisuuksien mukaan todella kärsivällinen. Hän ei itse välttämättä pahimmalla hetkellä pysty kontrolloimaan omaa käytöstään, ihan pienet arkeen kuuluvat jututkin voivat käytännön tasolla muodostua ylitsepääsemättömän vaikeiksi.
olisipa kaikilla vaikeasti masentuneilla samanlaisia läheisiä kuin sinä, joka näytät aidosti välittävän.
Toivon sinulle, aloittaja ja läheisesi voimia ja selviytymistä. Älä välitä asiattomista kommenteista. Kivessä kipeä kuin toisessa. Vaikuttaa että teet kaiken voitavan auttaaksesi.