-Muuta kuin lyömällä ja alistamalla? Miehiltäkin vastauksia odottaen.
Vastaukset 5
- voi olla
Voi.
Eräs entinen säätöni oli todella mustasukkainen muttei koskaan vähääkään aggressiivinen. Mustasukkaisuus näkyi mm:
- jatkuvalla soittelulla. Hän soitti usein keskellä yötä ihan vain kysyäkseen missä olen ja mitä teen.
- Yllätysvisiiteillä. Tätäkin saattoi tapahtua keskellä yötä, hän soitti ja sanoi olevansa alaovellani ja haluavansa sisään, joskus hän oli todellisuudessa jossain ihan muualla mutta halusi nähdä miten reagoin.
- "Tietona" siitä että panen jatkuvasti satojen muiden miesten kanssa. Emme seurustelleet joten minulla ei ollut mitään velvoitetta häntä kohtaan, mutta hän mm. aina kun tapasin jotain ystävää kysyi jälkikäteen että oliko hyvä pano mm. Myös jos en yöllisiin soittoihin vastannut niin aamulla tuli viestiä joissa hän pahoitteli sitä että häiritse seksisessiotani jonkun toisen miehen kanssa. Tai jos hänen jälleen soittaessaan arkipäivänä aamukolmelta että on alaovellani, kieltäydyin päästämästä häntä sisään niin hän kysyi että kuka minulla oli sängyssäni.
En tiedä millaiseksi homma olisi mennyt jos olisimme päätyneet seurustelemaan, mutta parin kuukauden säätäminen riitti siihen että olin korviani myöten täynnä sitä että joka ikinen yö hänen oli pakko herättää minut vaikka aamulla olisi ollut kuinka aikaisin töihin.- Tuli mieleen
Kiitos vastauksestasi. Toivottavasti elämäsi menee nyt paremmin, olen aina ajatellut, että pieni mustasukkaisuus kuuluu elämään mutta kaiken pahan nähneenä (lyöminen jne) ei kuulu siihen.
- En alistu
Repesin...anteeksi mutta, tuo oli melkein kuin omasta elämästäni muutama vuosi sitten. Silloin ei naurattanut vaikka nyt jo osaan sille nauraa. Kyseessä oli niin mustasukkainen ja narsistinen mies etten koskaan osannut kuvitellakaan. Muistan kuinka joka kerta ihmettelin mistä se tempaisi kaikki ihmeelliset syytökset ja epäilyt?
Niin, eihän siihen edes auttanut vaikka suunnilleen selostin minuutin tarkasti tekemisiäni. Onneksi huomasin ettei tuo vaikuttanut oikein terveeltä käytökseltä ja laitoin koko homman poikki. Kiusasin vähän aikaa miestä sen omalla käytöksellä ja tyyppi tais ymmärtää yskän, tai sitten ei. Ainakin jätti minut rauhaan kun huomasi etten alistu.
- Tuli mieleen
Nimimerkille "En Alistu", kiitos asiallisesta vastauksesta :-)
- Tuli mieleen
Lippu korkealle! :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS932576Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15985Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.54822Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke46761- 50744
- 47664
- 80616
- 50605
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍68596Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35594