Syrjäseutu 3

Felix

Jatkoa viime jaksosta :)
Hetken hiljaisuuden jälkeen mies vastasi: "Jos mieluummin menisimme kahville vaikkapa Kristiinan kuppilaan?" Ajattelin että mikäpäs siinä ja sanoin että nähdään siellä 30 minuutin päästä.

Mieleeni putkahti jo melkein päästä päähän erilaisia fantasioita miehestä jonka kanssa puhuin. Olisiko hän karvainen, vähäpukeinen, nuori...

Aloin melkein heti pukea kun lopetin puhelun, aloin riisua likaisia kiimanesteessä olevia housujani (jotka kastoi muuannan mies jakso 1). Kun riisui housut toin ne nokkani viereen ja nuuhkaisin niitä. - "Aaah.. Parhain haju ikinä!" Alakerrassani jokin nytkähti pystyyn. Siirryin olohuoneen sohvalle, otin oman 20 senttimetrisen moloni käteen ja aloin vemputtaa sitä ensin hitaasti. Samaan aikaan haistelin housujani jotka olivat kiimaliiman peittämät. Nopeutin vauhtia ja huomasin oman kirkkaan kiimaisan nesteen jo valua. Huokaisin ja mietin että kohta tulee suuri lasti. Niin tulikin puolet lastista lensi kasvoilleni ja puolet mahalleni. Ajattelin että olisi soveliasta käydä suihkussa ennen pukemista tapaamista varten.

Kun olin käynyt suihkussa, päätin pukea päälleni farkkushortit ilman alusvaatteita. Paidaksi valitsin silkkisen t-paidan. Jo pelkkä silkkinen kosketus paidasta sai moloni henkiin jälleen.

Ajattelin lähteä kävellen kahvilaa kohti sillä sinne ei ollut paljoakaan matkaa. Sillä Kristiinan kuppila oli aivan kerrostaloni vieressä. Perillä kahvilassa mietin että miten tunnistaisi sen miehen.

Ajattelin soittaa miehen numeroon. Mies vastasi ja sanoi että ei pääsisi tulemaan koska työt venyttävät häntä. Se minua ei haitannut sillä bongasin mahtavan näköisen perseen suoraan tiskillä. Munani nousi puolikovaksi. Menin tämän miehen viereen ja kysyin: " Saako tähän istua?" Mies vastasi myöntysti minulle. Mutta mies lähti heti vessaan päin ja sanoi: " Pidä mun lemppari paikkaa siinä tovi jookos?"

En voinut odottaa joten lähdin salaa seuraamaan miestä. Mies meni yhteen vessakoppii ja minä menin viereiseen. Huomasin että kopissani oli juuri minun munani kokoinen reikä porattuna josta näin mitä mies tekisi. Sykkiväni oli jo kovana. Lukitsin vessan oven ja avoin napit housuistani. Tungin kovan elimeni reijästä ja huhuilin miehelle: " Hei! Tules vähän maistamaan mun patukkaa." Ei aikaakaan kuin mies pomppasi pystyyn vessanpytyltä ja sanoi: " En olenkaan koskaan saanut tilaisuutta maistaa munaa." Minä odottelin jo kuumana jopa niin kuumana että kiimanestettä valui tattini päästä. Mies tunki lämpimän kitalakensa munani ympärille ja alkoi imemään rajusti. Olin kuin taivaissa en saattanu uskoa että tämä olisi miehen eka kerta. - "Mä tulen kohta!" Huusin kohteliaasti miehelle. - " Anna tulla vaan kaikki lämpimään suuhuni" mies sai juuri sanottua ennen kuin ammuin jo siemenet lämpimään suuhun. Kuulin nielaisun äänen ja se teki minut kovaksi taas.

Kiitin miestä ja hän antoi numeronsa ja lupasi tulla toistekkin hoitelemaan munaani.

Jatkuu jos haluatte;)

5

2099

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • O. Past. Eli. Ja

      Älä turhia kysele vaan kirjoita ;) Täällä on uutta tekstiä vähän, joten anna palaa vaan.

      Eetut ja Peetut ym. kans näppikset savuamaan...

      • uutta kaipaava

        Toimintaa toivon minäkin!!!! Vanhat joskin hyvät tarinat alkaa puuduttaa ajan myötä ja niihin kyllästyy.. Joten uusia tuulia odotellen ja nopeasti :) Lyhyttä, pitkää, täyttä toimintaa tai romantiikan sävyttämää ystävyyttä.

        Kiitos ja Kumarrus etukäteen! Jään mielenkiinnolla odottelemaan mitä tuleman pitää.


      • Felix
        uutta kaipaava kirjoitti:

        Toimintaa toivon minäkin!!!! Vanhat joskin hyvät tarinat alkaa puuduttaa ajan myötä ja niihin kyllästyy.. Joten uusia tuulia odotellen ja nopeasti :) Lyhyttä, pitkää, täyttä toimintaa tai romantiikan sävyttämää ystävyyttä.

        Kiitos ja Kumarrus etukäteen! Jään mielenkiinnolla odottelemaan mitä tuleman pitää.

        Toimintaa ja Romantiikkaa tulossa viikonloppuna:)


      • lukikikikija
        Felix kirjoitti:

        Toimintaa ja Romantiikkaa tulossa viikonloppuna:)

        Sulla on otetta. Ja positiiviseksi sanoisin myös yhdyssanojen hallintaa.
        Kokeile kirjoittaa tekstisi Wordilla tai vastaavalla ennen lähettämistä. Se tekstinkäsittelyohjelma antaisi vinkkejä mahdollisiin kirjoitusvirheisiin, vaikkakin on sanottava, että hyvä tarina ei niistä kärsi, ellei ne ole liian raakoja.

        Odotellaan jatkoa...


    • Onko 4 osa jossain. Pidin tästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      76
      849
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe