SDP loi aikanaan ns. orjatyölain, jolla työttömät "aktivoidaan" (vrt natsisaksa "likvidoidaan") eli pakotetaan ottaamaan vastaan työtä, josta maksetaan 8-9 eur per päivä (ei per tunti vaan per päivä).
SDP mahtaa vihata työttömiä todella paljon. Nyt Lauri Ihalainen väläyttää työmarkkinatuen eli "kannustinloukun" poistamista:
"Ihalainen haluaisi puuttua esimerkiksi työttömien kannustinloukkuihin. Tällä hetkellä työttömän ei välttämättä ole kannattavaa ottaa työtä vastaan, sillä tällöin myös tukien määrä vähenee."
http://yle.fi/uutiset/tyoministeri_valaytteli_rakenneuudistusten_sisaltoa/6767796?origin=rss
Kun joutuu työttömäksi työtön alkaa saada työmarkkinatukea ja asumistukea. Nämä ovat Ihalaisen mielestä "kannustinloukkuja" ja työtön siis tulee laiskaksi ja saamattomaksi hakemaan töitä. Jos Ihalaisen mukaan nämä "kannustinloukut" poistetaan niin työtön aktivoituu. Jos ei sittenkaan (työtä löydy ja) aktoivoidu niin kenties Ihalainen ottaa käyttöön työttömien "likvidoinnin" kuten kansallissosialistisessa Saksassa.
Nythän meillä on "kansallinen"-kokoomus ja suomen "sosialistis"demkraattinen puolue SDP. Siitä kansallis-sosialistinen -yhdistelmä ja menettelytavat tulevat.
Ensi vuonna sitten 9 eur päivässä alkaa tehdä moni toita. Sinnä ei edes maksa bussilippuja ja eväitä. Oulusta tulee halpatyöloukku.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hah. Se olisikin kiva nähdä: nenäkäs ja mielestään kaikkitietävä inssi pakkotyössä palkatta:D
Ei siitä kovin pitkää aikaa ole kun Nokia Insinööri on kova ydistelmä. Nyt se on ns. "Surkea tapaus" eli pitkäaikaistyötön.
Oulu vajoaa alas eikä entiseen ole koskaan paluuta. Näinhän Urpilainen pari päivää sitten julisti.
Mitä pitäisi tehdä? Näkisin, että tärkeintä on päästä tästä "häviäjien hallituksesta" eli Katainen/Urpilainen akselistä eroon ennen kun kaksivaljakko ehtii tehdää enempää vahinkoa. Kahdessa vuodessa SDP ja Kokoomus (muut hallituspuoleet ovat pelkkiä pellejä) ovat ajaneet Suomen talouden lähes romuksi. Heiltä ei ole odotettavissa muuta kuin valeita, vastuun välttelyä ja virheitä.
Iskipä naapurikunnat kätensä paskaaan kun "rikkaaseen" ouluun liittyivät.
Kun oulu yhdistetään pakkoliitoksin muihin kuntiin joutuvat muut maksamaan paljon. Uskokaa vaan pakkoliitos on tulossa vaikka muut toista väittäisi.