Meillä uusperhe toimii sen verran hyvin, että olen onnellinen uusperheestämme. Toki aina pieniä juttuja on ja onneksi suurimpaan osaan pystyy vaikuttamaan ja korjaamaan. Kukaan ei ole sanonut tai väittänyt, että uusperheen "perustaminen" olisi helppoa. Siinä on omat mutkansa ja säännöt solmittavana. Jos näitä sääntöjä ei olisi jo alussa saanut selviettyä ja solmittua, niin silloin elämä olisi mennyt mahdottomaksi.
Meidän uusperhe on vajaa kolme vuotta vanha ja vielä näen, että kasvunpaikkoja on edessä. Eikä uusperhe ole ikinä sama asia kuin ydinperhe, mutta yritämme elää elämäämme niin kuin ydinperheessä mahdollisimman paljon.
Meidän uusperhe on vajaa kolme vuotta vanha ja vielä näen, että kasvunpaikkoja on edessä. Eikä uusperhe ole ikinä sama asia kuin ydinperhe, mutta yritämme elää elämäämme niin kuin ydinperheessä mahdollisimman paljon.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Voi murheen käppyrät sentään! Vai että onnellinen?? Heh, onhan se onnellinen kun et muuta kehtaa kirjoittaa. Puhut varmaan lastenkin suulla, jos he saisivat sanoa jotain, niin tuskin on ONNELLINEN!!!
Onhan ne lapset onnellisia kun aikuinen niin sanoo ja päättää.
Nää on just näitä kulissijuttuja, hehkutetaan olematonta onnea, peittääkseen myrskyt.
Minäkin olen niin kaunis että silmiä hivelee. Hyvä on sanoa, kun muut eivät sitä nää. Hyvä sun sanoa kun valtaosa täällä ei sua tunne.
Juu täälläkin on eräs onnellinen uusperheellinen:) Perheemme on 6 vuotta vanha. Toinen lapsista asui alusta asti meidän kanssamme ja nyt nuorempikin haluaisin muuttaa meille.. koko kesän ollut meillä ja reppanan pitää palata äidilleen takaisin. ON se vaan kumma juttu, että miksi lapset eivät haluaisi asua äidilään..
MInä olen myös onnellinen uusperheen asukki! **
Meidän naapurissa asuu onnettomia ihmisiä. Kukaan ei teidä missä asuu ensiviikolla. Lapset ovat onnettomia, ja aikuiset aina huutelee kuinka onnllellisia he ovat. Huom! He? (vain aikuiset)
Tiedän monta jossa lapset kräsii ja valittaa mutta heidät pakotetaan siihen.
Meidän perhe on erittäin surkeaa sakkia, kaikki ovat onnettomia, mutta pakko asua jossain.
Meiän uusioperheessä on varmaan jotain vikaa kun lapset aina innoissaan juoksevat kylään ja soittelevat kuinka kivaa on taas tulla ja mitä kaikkea kivaa haluavat tehdä ja kuinka on kiva asua meidänkin luona ja kuinka kiva on asua äidinkin luona.
Kaikki on niin kivaa kaikille että jo ihan ihmetyttää että ollaanko me oikeesti kaikki sairaita kun eihän elämän kuuluis olla kivaa vaan tosi raskasta ja kauheaa kun on tällänen tilanne!
Siksi välillä iltaisin yritän ihan psyykkaa itseäni että hei ei saa olla ilonen ja onnellinen ku ei muutkaa oo ja ei saa olla! haha
Kyllä se niin on, että erittäin harva uusperheen lapsi on oikeasti onnellinen joutuessaan reissaamaan isän ja äidin uusperheidenvälillä kokematta, että missään on oikeasti hänen kotinsa!
Lapsen koti on hänen O M I E N VANHEMPIENSA SUHDE!
Jos se suhde on särjetty, revitty, palasiksi murennettu, ei siinä kenenkään lapsen ole enää turvallista, saati onnellista olla. Tulee vain lisää rikki revittyjä, onnettomia, huonosti käyttäytyviä, juurettomia, parisuhteeseen kykenemättömiä aikuisia heistä.
Avioero on lapselle katastrofi! Useimmiten!
Jokaisen vanhemman, aikuisen ihmisen, pitäisi hakea heti apua ja satsata oikeasti siihen OMAAN parisuhteeseen, jos huomaa, että kriisejä pukkaa!
Menkää avioliittoleireille hakemaan avaimia onnelliseen avioliittoon! Älkää juosko työpaikan kissanristiäisissä ja laivamatkoilla, vaan käyttäkää sekin aika perheenne hyväksi, välttäkää kaikkea, mikä repii parisuhdettanne ja satsatkaa juuri siihen omaan puolisoon ja yhteyteen hänen kanssaan!
Se, jos mikä, KANNATTAA!!! Oikeesti!!!
Olen nähnyt pienen lapsen jatkuvan alakulon ja kyyneleiset silmät, kun isä ja äiti muuttivat erilleen. Ja niiden samaisten lapsensilmien loisteen, kun isä ja äiti sittenkin päättivät muuttaa takaisin saman katon alle!
Ikinä en niitä pikku tähtisilmiä unohda, en ikinä!!!
Jo se kertoi, että paluu omaan suhteeseen ja sen suhteen hoitamisen aloittaminen KANNATTI!!! Huonokin parisuhde alkaa toimia ja muuttuu jopa aivan ihanaksi, kun sen eteen vaivautuu tekemään työtä, ja ellei vaivaudu, ongelmat siirtyvät seuraavaan liittoon ja tilanne on jo paljon pahempi, kun kaikki on jo hajalla!!!
Pitäkää ihmiset kiinni omasta avioliitostanne ja hoitakaa omaa parisuhdettanne! Se on teidän omien lastenne kaikkein paras kasvupohja!!!
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että parisuhteen eteen on tehtävä kaikkensa oli lapsia tai ei, mutta luulisi, että motivaatio olisi kovempi jos lapsiakin on siunaantunut.
Valitettavasti näin ei vain tapahdu. Siihen yrittämiseen kun tarvitaan kaksi ihmistä eikä ketään voi pakottaa pysymään ydinperheessä ja joskun olo siinä ydinperheessä on voi olla niin tukala ja huono, että ero on ainut ja paras ratkaisu myös lasten kannalta. Vanhempien hyvinvointi/pahoinvointi heijastuu myös lapsiin ja lapset voivat yhtä hyvin kuin vanhempien parisuhde jos puhutaan ydinperheestä nyt. Myöhemmin tietenkin lasten hyvinvointiin vaikuttaa uusperheessa vanhemman ja äiti/isäpuolen parisuhde myös.
Jos ollaan erottu ja lopulta päädytty uusperheeseen, niin täytyy sanoa, että tämä tilanne on paras kaikkien kannalta. Lapsi voi paremmin kun vanhempien elämä tasapainottu (edes toisessa päässä). Ei kukaan halua tietentahtoen tietääkseni rikkoa perhettä ja hankkia lapsia pian erotakseen.
sit kannattais näiden "aikuisten ihmisten" jotka lapsia tekee niin ennen sitä lasten hankintaan ryhtymistä miettiä että pystyykö takaamaan molemmat lapselle sen että ovat ikuisesti yhdessä!?!??!?! jos noin ajattelet..
Ja jos jokainen ihminen joka on suhteessa, oikeasti pohtisi tuota, että voiko kukaan taata toisen ihmisen puolesta 1000 % sesti asioita niin vastaus on EI! Kyllä sitä voi vaan itsensä puolesta asioita taata ja luvata. Täten KENENKÄN ei pitäisi KOSKAAN tehdä lapsia.. Siis sinun näkökulmasi mukaan.
Onnettomia on ne lapset jouden koti on "vanhempiensa suhde" jossa vanhemmat/vanhempi on narkkari/juoppo/vkivaltainen/pettäjä..
Nuo vanhemmat tekivät väärän päätöksen alkaessaan vanhemmiksi! Mieti siinä sitten mikä on oikeasti lapselle parasta! Koska AINA elämä ei ole lastensatua ja AINA ei ole mahdollista taata lapselle se isä ja äiti ja onnellinen yhteiselo loppuun asti heidän välillään. SE EI OLE AINA MAHDOLLISTA se on fakta. Sinä puutut aina vaan siihen, mutta et siihen, ettäm ikä sitten on lapsille parasta kun tämä ei ole mahdollista.
Surullista kyllä on, että asiat on monella näin, mutta ihmiset ovat tyhmiä, erehtyväisiä, naiiveja. Tehdäään vääriä ratkaisuja ja asioita. Tavataan vääriä ihmisiä ja tulkitaan väärin tunteita. SE ei ole lasten vika JOS aikuiset ovat MÄNTTEJÄ ja AJATTELEMATTOMIA.
..NIin miksi siis PAKOTTAA lapsi elämään kahden toista vihaavan ihmisen kanssa ? tai pettäjän? tai muuten kylmässä ilmapiirissä jossa ei opi mitä oikea rakkkaus, arvostus ja kumppanuus on?? KUKA haluaa tehdä lapselle niin? EI KUKAAN. siitä syntyy näitä kouluampujia ja sosiaalisesti syrjäytyneitä nuoria!
Kukaan normaali ihminen ei voi väittää, että lapsi olisi onnellinen kahdessa paikassa!! Lapsi on onnellinen vain kotonaan, Isän luokse voi mennä kylään, mutta ei siitä pidä tehdä lapslle pakkokotia! Jossa lapsi asuu viikon ja taas muuttaa äidin luokse. Se on niin julma tapa lapselle, että halveksin semmoisia vnahempia jotka laittaa lapset pakosti toimimaan näin, ja vielä sanomaan olevansa onnellinen?
Miksi sinä aikuinen et haluisi olla vieläkin onnellisempi, ja muuttaa itse viikon välein? Voi sitä onnea, sitä olisi sullekaksinverroin, ensin uusi rakkaus ja vielä kaksi kotia! Sitten vasta olisit onnellinen.
Lapsi pakotetaan muuttamaan ja tekemään aikuinen onnelliseksi muuttamalla viikosksi pois kotoonta. Voiko oma vanhempi rehellisesti sanoa, että se on lapsen parhaaksi, vai onko se sittenkin aikuisenparhaaksi?
Hyi teitä ihmisiä, jotka laitatte lapset maksamaan omat virheenne.
Lapset ei ole ansainneet noin julmaa kohtaloa, mutta kun aikuinen ei itse viitsi, laittaa lapset asialle.
Kuka tahansa voi väittää että lapsi on onnellinen perheessä jossa vanhemmat vihaavat toisiaan eivätkä tule toimeen keskenään
Ei varmasti ole ideaaliratkaisu asua kahdessa kodissa jos vastakohtana on tasapainoinen ydinperhe. Valitettavasti vain se tasapainoinen ydinperhe voi olla vain kauakainen haave ja ihmiset eroavat.
Tällöin ideaalitilanne lapsen kannalta on se, että lapsi säilyttää läheiset ja hyvät välit molempiin vanhempiin ja koti voi olla molempien luona!
"Halveksin teitä", ihmetyttää kyllä olettamus tai väittämänä, että lapsi on onnellinen vain kotonaan ja vertaat sillä äidin kotia. Koti se on äidin kuin isänkin luona ihan yhtä paljon kuin äidinkin luona! Lapsi kyllä ihan itse haluaa mennä niin isän kuin äidin luokse jos on hyvä olla kummankin luona. On halventavaa puhua isästä vähäpätöisempänä, jonka luona ei olisi edes kotia vaan jonne mennään vierailemaan. Välillä on tilanteita jolloin lapsi viihtyy paremmin isänsä luona ja välillä äitinsä - välillä on isää enempi ikävä ja välillä äitiä. Sekin on normaalia - myös ydinperheessä.
Isä on yhtä arvokas vanhempana kuin äitikin! Ihmisiä tosin löytyy joka lähtöön - on huonoja vanhempia/ kasvattajia ja hyviä sellaisia.
Halveksit siis vanhempiani, jotka kunnioittivat minun ja siskoni toivetta saada jakaa arki molempien vanhempiemme kanssa erosta huolimatta. MEIDÄN toiveitamme kuunneltiin alusta loppuun asti. Tietysti ihanteellisin tilanne olisi ollut se, ettei vanhempiemme olisi tarvinnut erota, mutta koska tilanne oli kaikkea muuta kuin ihanteellinen, olen iloinen siitä että he erosivat. Ikävimmät lapsuusmuistoni sijoittuvat vuoteen ennen vanhempieni eroa, jolloin tunnelma kotona oli aina kireä. Eron jälkeen kaikilla oli hetken vaikeaa, mutta pian meillä oli kaksi onnellista kotia yhden onnettoman sijaan. Tiedän että sekä isäni että äitini olisivat mielellään ottaneet meidän asumaan täysaikaisesti luokseen, mutta epäitsekkyyttään eivät omineet meitä vaan ajattelivat parastamme. Minä ja siskoni olemme molemmat menestyneitä, täyspäisiä ja onnellisia.
Niin ihan oikeassa olet. Pahinta lapselle on joutua elämään kodissa jossa isä ja äiti eivät voi sietää toisiaan.
Se tuo mukanaan monenlaista ongelmaa ja pahaa oloa, riitelyä, mykkäkoulua, lomailua erikseen, alkoholin käyttö voi lisääntyä, lapsille arvostellaan ja haukutaan toista, ei käydä toisen puolison sukulaisissa.....
Parempi siinä tapauksessa on muuttaa erilleen, lapset voivat olla riidattomissa kodeissa. Tunnelma kevenee kummasti, monenkin perheen kohdalla.
Tämä oli vastaus nimim. "naurettava ajatus"
Juu, kyllä rauha ,rakkaus ja ystävällisyys on paljon parempi, kun ainainen tappelu, vit-tuilu ja huutaminen.
Eikös se ole joka perheessä ratkaistu vähän eri tavalla. On lähi ja etä vanhemmat, toisen luona ollaan kirjoilla ja toisen luona käydään tapaamassa, eli etä hakee lapsen vaikka viikonlopuksi.
Ei lasta saa tietystikkään pakottaa tapaamiseen tai viikko/viikko systeemiin jos hän ei sitä halua.
Aika pienikin lapsi osaa jo näyttää sen mikä hänen mielestään on mukavaa.
Mutta erittäin pahaa on se jos lapsi pakotetaan asumaan riitelevien vanhempiensa kanssa. Siinä hän on 24/7 kärsimässä perhehelvettiä.
Meillä me kaikki ollisimme hävenneet silmät päästä, jos olisimme joutuneet kertomaan kaikille, että lapsemme asuu siellä ja täällä. Kauheeta, emme ikinä olisi kehdanneet kertoa. Tein kyllä selväksi miehelle, että anikosia et sitten meille tuo, etkä lapsita puhu niille naikkosille mitään.
Meillä olisimme kaikki menneet pilalle, ja saaneet hävetä silmät päästä.
Olisi kauheeta sanoa lapsille, että nyt se isin naikkonen tulee ja hukkuu meitä, mutta olkaa silti onnellisia. Heh..
Eihei, siihen emme lähteneet mukaan lainkaan, meille ei naikkoset tulleet emmekä me menneet sitä kuulustelemaan ja kyselemään tai haukkumaan.
Lapset ovat onnellisia, kun ei ole tarinnut pelätä isänsä sutturoita. Olisi kauheeta ajtella että en tuntisi lapsiani enää kun vastaan tulisivat, sillä en voisi ajatellakkaan oelvanai sutturoiden kanssa missäänt ekemsissiä
Onneksimies sanoikin että hänen naikkoset on meilleerittäin huonoa seuraa. hän nauraa niille itsekin ja on siellä kun rahat ei riitä hänellä.
Kaikkea ne ihmiset haalivatkin itselleen ja kestävät.
No sinun kohdallasi se olikin lasten pahoinpitelyä, koska et päästänyt heitä tapaamaan isää.
Eihän se tapaaminen olisikaan tapahtunut sinun kattosi alla vaan isän kodissa.
Eikä se isän uusi puoliso olisi varmaan ikinä edes halunnut astua jalallaankaan sinun kotiisi.
Sinä vieroitit lapsenne väkivalloin ja uhkauksin isästään. Se oli pahuuden ääripäistä yksi monista.
Aijaa, teillä olis isän naikkonen asunut viikon teillä, siis sun kodissa ja toisen viikon sun exällä, empä ole ennen tuollasta kuullu, no teillä on muutenkin niin hulluja touhuja, vai onko tää exäsi nainen bi sexuaali ja sinunkin kumppani niin käy sinuakin lämmittämässä.
Meillä taas lapsella on molemmat vanhemmat ja hän on kirjoilla meillä ja asuu viikon kummasakin kodissa.
Kolmas osapuoli ikkoi perheemme katkeruudesaan meni niin pitkälle.
Ja tottakai mies valitsi lapettoman vapan elmän, kuin oman pehreen. Siihen tarvitaan vain manipulointia ja suuria lupauksia.
Emme ole edelleenkään eronnet, vaan mies hylkäsi lapsensa ja vaihioi naikkosiin, kun perheenrikkoja niin halusi, erotti lapet isästään ja uskon että mies kräsii ja kaipaa meitä. mutta ei kehtaa sanoa sitä.
Kuina se osui meidän peheeseen naikoset.
Nimimerkille EI Meille tulla.. kirjoittelet jokaiseen aloitteeseen! Yritä nyt herra jumala käsitellä oma ero traumasi!! Jauhat tota samaa asiaa joka paikassa. Sinulla on ollut katkera ero. Miehesi on löytänyt toisen naisen ja sinut on jätetty.. nyt sinä kostat sen lapsille niin, etteivät he saa nähdä isäänsä... voi voi sinua!
Sinä "ei meille tulla" nytkö ne naikkoset sitten elättävätkin sinun exmiestäsi?
Eikös se välillä ollut niin että se teidän perheenrikkoja naikkonen otti miehesi sen takia kun haluaa siipeillä ja vaan laiskotella kotonaan ja juoda kaljaa miehen rahoilla.
Meillä on äärettömän onnellinen uusperhe. Perheeseemme kuuluu mies minä ja mun kolme lasta. Mies tapaa lapsiaan kerran vuodessa, ja se on hyvä asia. Emme jaksaisi niitä täällä.
Onnemme on sanoin kuvaamaton. On hienoa sanoa että olemme onnellisia, ilman miehen lapsia. Onneksi ei käy meillä oikeesti koskaan. Ei olisi tilaakaan eikä heidän tasoisia huonekaluja että voisi laskea edes sisälle.
Sanoikin, että onni että tulin hänen elämäänsä, ja tykkää myös mun lapsistani. Minä en hänen eikä hän omistaan niin paljon kuin minun lapsistani.
Lissu sulla ei ole edelleenkään uutta miestä eikä sulla kolmea lasta uusperheessä.
Sinä olet yksin katkeroitunut jätetty ilman miestä ja aikuiset lapsesi ovat perustaneet perheet tahollaan.
Hyvää yötä, ota lisää skumppaa vaikka ei se auta todellisuus tulee aina eteen.
Meilläkin on aivan ihana ja onnellinen uusperhe!! Voi kun me ollaan onnellisia, mutta vain silloin kun nuo miehen lapset eivät ole täällä!! Onnemme on silloin rajaton. Kun he tulevat, aika matelee ja elämä aivan kuin pysähtyy ja kaikki odotamme koska tulee seuraava konflikti!
Kun kersat lähtee, elämä palaa raiteilleen ja onnemme pursuaa yli äyräiden. Olemme niin onnellisia oman perheen voimin, minä, mies ja minun lapset ja yksi yhteinen. Onneemme ei muuta tarvi, epäonneen kuuluu nuo ylimääräiset.
Nautimme niistä hetkistä, kun saamme olla rauhassa, mutta mieskin muuttuu kiukkuseksi, kun hänen lapset tulee hälisemään ja rikkomaan onnemme.
Joskus salaa toivomme, että muuttaisivat niin kauas, ettei tarvitsisi heitä nähdä, säälin miestä, jonka rasitteena he ovat vielä monta vuotta, pakko isyys ei ole kiva asia.
Toistan edellisen, Lissu sulla ei ole uutta miestä ja onnesi ei pursu yli äyräiden.
Katkeruus sinulla pursuu ja naikkos viha.
Voi possu sentään sun hehkuttamista, ihan tunkkaselta tuntuu.. tuossa hehkuu oikein katkeruuden palo, jossa onnellinen ei oo muut kuin sinä. Sinäkin vaan sen takia, että oot saanut miehen jolla OLI JO PERHE, ja nyt rikoit sen ja lapset jäi ilman isää, ja äiti kitkuttelee lasten kanssa.
Mutta sehän on onnee eikö? Kun ei itse tarvi kitkutella, eikä miettiä lapsia silloin kun ei ole paikalla, uusi mies hoitaa. Mutta ei hoida omia lapsia, ei hoida ei...
Voi lapsi parat, mitä kaikkea he joutuvatkaan kestämään.
Joidenkin on hyvin vaikea ymmärtää ja hyäksyä se, että ei ole muuta perhettä olemassa kuin ydin perhe.
Perhettä ei oteta mistään, eikä se tule haalimall aihmisiä kokoon, vaan se tehdään ihan itse.
Kuvitella voi ihan mitä tahansa, se on kyllä salittu, mutta kun täällä ihmiset puhuu "perheestä" niin tosissaan... ihan kuin eläisivät sitä kuvitelmaa.
Me kaikki voimme olla prinsessoja, presidentejä tai aku ankkoja, mutta mitä järkeä on elää sadussa?
Kyllä sadut ja oikea elämä pitää erottaa toisistaan.