Olen entinen siivooja ja tällä hetkellä työtön. Ja koska töitä tuli aikoinaan tehtyä paljon ei juuri aikaa ystävien hakemiseen ollut, joten syhteita ei paljon ole.
Minulla on nyt parikymmpinen poika ja vuosia sitten päätettiin, että pojasta polvi paranee eli kun lukupäätä on olen valmis henkisesti tsemppaamaan häntä vaikka yliopisto-opintoihin, mutta taloudellisesti en pysty auttamaan.
No, pojan yo-kirjoitukset meni hyvin, mutta papereilla ei kuitenkaan sisään päässyt ja hän on etsinyt itse työpaikkansa. Se mitä olen kuullut ja nähnytkin, niin suhteilla työpaikkansa saanutta näemmä kohdellaan täysin erilailla kuin poikaani- hänelle tulee sanomisia siitä mitä tuttavan lapsille ei voi sanoa. Tiedän, että tämä kkulostaa äidin näkökulmasta puolueelliselta, mutta tiedän poikani mikä hän on. Ja jos minulla on hänen tavoissaan tehdä esim. koititöitä huomattamista niin sanon sen heti. Mutta joka tapauksessa hänen on pidettävä tämä työ koska muuta ei ole.
Kun hän on sitten hieman hiljainen ja yrittänyt sitten löytää seuraa ja tutustunut esim. opiskelijoihin. Niin sekin on tullut havaittua, että jos et heti opiskele jotakin mitä muut niin seura ei enää kelpaakaan. Heti kysellään mitä opiskelelet ja kun kriteerit eivät täyty ainakaan naiset eivät halua edes tuntea.
Mihin tämä maailma on oikein mennyt. Kaikilla tuntuu olevan päällä vain tyyli; kaikki, tänne, heti, mulle, nyt. On todella inhottavaa seurata kun nuori mies yrittää ja yrittää, saada seuraa ja opiskelupaikkaa, mutta aina käy näin.
Mihin on hävinnyt suomalainen sisu ? On aika inhottavaa, että useimmat saavat työnsä suhteilla, vanhemmilla on maksaa valmennuskurssit lapsillensa sekä myös monilla poikani ikäisillä on akateemiset vanhemmat, joten he tietävät vielä tarkkaan mitä kannattaa opiskella jo viimeistään lukiossa.
Mihin on kadonnut suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvo; se että kaikille taataan samat lähtökohdat oli tausta mikä tahansa. Nyt yliopistoista näyttää tulleen niin eliittikouluja, että sinne pääsee enää "herrojen" lapset. Vielä 60-luvulla jokainen hankki itse työnsä, vaikka halonhakkuuta jos ei muuta ollut ja rahoitti sillä sitten opintonsa.
Todellakin suuntaus yhteiskunnassa näyttää olevan se, että ollaan tekemisissä vain ihmisten kanssa jos siitä on itselle jotakin hyötyä. Ja koska olen vain työtön siivooja, ei munusta näytä olevan hyötyä kenellekään ja poikani saa myös kärsiä.
Laman seuraustako tämä kaikki on ?
Minulla on nyt parikymmpinen poika ja vuosia sitten päätettiin, että pojasta polvi paranee eli kun lukupäätä on olen valmis henkisesti tsemppaamaan häntä vaikka yliopisto-opintoihin, mutta taloudellisesti en pysty auttamaan.
No, pojan yo-kirjoitukset meni hyvin, mutta papereilla ei kuitenkaan sisään päässyt ja hän on etsinyt itse työpaikkansa. Se mitä olen kuullut ja nähnytkin, niin suhteilla työpaikkansa saanutta näemmä kohdellaan täysin erilailla kuin poikaani- hänelle tulee sanomisia siitä mitä tuttavan lapsille ei voi sanoa. Tiedän, että tämä kkulostaa äidin näkökulmasta puolueelliselta, mutta tiedän poikani mikä hän on. Ja jos minulla on hänen tavoissaan tehdä esim. koititöitä huomattamista niin sanon sen heti. Mutta joka tapauksessa hänen on pidettävä tämä työ koska muuta ei ole.
Kun hän on sitten hieman hiljainen ja yrittänyt sitten löytää seuraa ja tutustunut esim. opiskelijoihin. Niin sekin on tullut havaittua, että jos et heti opiskele jotakin mitä muut niin seura ei enää kelpaakaan. Heti kysellään mitä opiskelelet ja kun kriteerit eivät täyty ainakaan naiset eivät halua edes tuntea.
Mihin tämä maailma on oikein mennyt. Kaikilla tuntuu olevan päällä vain tyyli; kaikki, tänne, heti, mulle, nyt. On todella inhottavaa seurata kun nuori mies yrittää ja yrittää, saada seuraa ja opiskelupaikkaa, mutta aina käy näin.
Mihin on hävinnyt suomalainen sisu ? On aika inhottavaa, että useimmat saavat työnsä suhteilla, vanhemmilla on maksaa valmennuskurssit lapsillensa sekä myös monilla poikani ikäisillä on akateemiset vanhemmat, joten he tietävät vielä tarkkaan mitä kannattaa opiskella jo viimeistään lukiossa.
Mihin on kadonnut suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvo; se että kaikille taataan samat lähtökohdat oli tausta mikä tahansa. Nyt yliopistoista näyttää tulleen niin eliittikouluja, että sinne pääsee enää "herrojen" lapset. Vielä 60-luvulla jokainen hankki itse työnsä, vaikka halonhakkuuta jos ei muuta ollut ja rahoitti sillä sitten opintonsa.
Todellakin suuntaus yhteiskunnassa näyttää olevan se, että ollaan tekemisissä vain ihmisten kanssa jos siitä on itselle jotakin hyötyä. Ja koska olen vain työtön siivooja, ei munusta näytä olevan hyötyä kenellekään ja poikani saa myös kärsiä.
Laman seuraustako tämä kaikki on ?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen itse duunarin lapsi ja myös hakenut yliopistoon opiskelemaan. ei se ole rahasta kiinni, kuka sinne pääsee. Ei niissä pääsykokeissa varallisuutta kysellä, vaan sitä, kuinka paljon teet työtä ja kuinka hyvä olet. Itse en päässyt ekalla kerralla, mutta mitä siitä. En minä siihen luovuta, ei minua se nujertanut, koska oma syyni se on, etten päässyt. Sano pojallesi, että jotkut hakevat yliopistoon vuosia.Minulla ystävä, joka on hakenut jo 4 vuotta samalle linjalle.
Niin ja samaa opintotukea saavat kaikki opiskelijat. Yliopistoikäisellä eivät vanhempien tulot enää vaikuta. Muistaakseni 21 ikävuoteen asti.Ja tässä suhteessa käyhien lapsilla on paremmat edut.
Ja ystävät hankitaan ihan sillä, millainen luonteesi on. Jos olet mustannut mielesi sillä, että elämäsi on tuhoon tuomittu, koska olen köyhästä perheestä, en ihmettele, jos kaverit kaikkoavat. Ei pidä sääliä itseään. Parhaimmat tyypit ovat sellaisia, jotka ovat sinut itsensä kanssa, eivätkä väheksy itseään. Nyt teillä on ihan väärä asenne päällä, kun tuolla lailla ajattelette!Yhteiskunnassa on paljon ihmisiä, jotka syyttävät muita ihmisiä omista ongelmistaan.En tarkoita tätä pahalla, mutta toivon, että ymmärrät, mitä tarkoitan.
Pää pystyyn!!!
Taitaa juttusi totuudenmukaisuus hieman karista, sillä näytät monistaneen samaa juttua ainakin viidelle eri palstalle.
Lue tämän palstan ohjeet tarkkaan: EI MASSAPOSTITUKISA, kiitos!
Please, äläkää vastatko näihin massapostittettuihin, muuten palstamme täyttyy niistä.
Olet aika realistinen sanomisissasi. Viimeisen parin vuoden aikana osittain laman perintönä suomi on jakautunut todella luokkayhteiskunnaksi. Otan ihan esimerkin vaikka akateemisten maailmasta, eli tutkinto ei takaa työtä kuten vielä pari vuotta sitten. Nykyään hakemuksia pistetään satoja ja hakuajat töihin on realistisesti puolesta vuodesta vuoteen. Yleensä tyydytään koulutusta vastaamattomaan duuniin ja pidetään hakua jatkuvasti yllä.
Luokkiin tässä jakaa itseasiassa vanhemmat. Eli joko on suhteita =työpaikka nopeasti ja koulutusta vastaava. Tai sitten suhteita ei ole = pitkä hakuprosessi ja huonot duunit. Totta on myös kuten sanoit suhteilla saadut työt ovat enemmän suojatyöpaikkoja ja perinteisen haun kautta tulleet joutuvat hieman kovemmalle.
Yliopistoon pääsyä en sinänsä pidä ongelmallisena. Akateemisiksi koulutetaan vuosittain suurempi määrä kuin ylioppilaiksi valmistuu.
Nyt kuvaan astuu sitten se "suomalainen sisu". Me jotka emme ole suhteilla "pilattuja" =). Niin me, me vittu vaan menemme ja teemme. Lyömme päätä seinään kunnes se murtuu. Se on se asenne. Duunissakaan ei mitään vittuilua pidä sietää.
naisista kun vielä mainitsit niin vastaavia kokemuksia minullakin. Tosin olen nyt akateeminen, mutta ymmärsin, että akateemiset naiset hakevat kumppania samoista ympyröistä ja intresseistä. Akateemisuus, vaikka on nykyään alennusmyynnissä amk:eiden vuoksi, on kuitenkin aika sisäänpäin lämpenevää.
¨Tsemppiä!!!!
Itse olen duunariperheen pienokainen (äiti siivooja, isä teki erinäisiä hanttihommia).
Yliopistot ovat kyllä nyt jos koskaan koko kansan kouluja! Ikinä ennen ei ole ollut Suomessa näin helppoa mennä duunarin kersana yliopistoon! Vai mistä mahtaa tulla stereotypiat 50-luvun hienohelmaylioppilaista (esimerkkinä ylioppilas Larvanto:))? Nykyäänhän lukion ja myös yliopiston käyminen on täysin normaalia, oli perhe sitten missä työssä tahansa. Riittävä rahoitus tulee valtiolta vaikka joutuukin kyllä paljon säästäväisemmin elämään (ja tekemään kesätöitä) kuin pappa betalar -tyypit.
Eikä useimmat todellakaan saa työpaikkaansa suhteilla. Monet saa, mutta monet on täysin eri asia kuin useimmat.
Ei millään pahalla, mutta kakarasi vaikuttaa hemmotellulta nysvääjältä joka ei uskalla tehdä mitään yksin.
Tai sitten muissa perheissä parikymppiset miehet tosiaan kertoilevat äitilleen mitä töissä puhutaan ja miten tytöt antaa rukkasia... Tai sitten olen/olet tulkinnut asiat väärin.
Tottakai 2-kymppinen vielä äitinsä kanssa juttelee. Itse keskustelen 3-kymppisenä vielä äitini kanssa. Eikä se tarkoita sitä, että olisin peräkammarissa. Ehei oma elämä tottakai. Kiva asioista on kokeneemman kanssa jutella. Annan arvoa mutsini mielipiteille. Kyllä hän välillä arvottaa mua, kun raahaan himaan näytille esim . venäläisen anjan tai vastaavaa. Mutta mitään hän ei sille voi, että vouhkaan vaikka anjan pietarista perään.
Onkohan tämä oikea palsta keskustella näistä yliopistolaisten elitismi-asioista? Tuntuu, että tämän tyylin keskustelut lisääntymässä täällä.
Jätetään tämä palsta yliopisto-opiskellun, urasuunnitteluun ym. aiheeseen liittyvän viittaavan keskustelun areenaksi. Jos joku haluaa provosida tuollaisilla idioottimaisilla jutuilla, niin tehköön sen jossakin muualla.
kirjoitit: "Kun hän on sitten hieman hiljainen ja yrittänyt sitten löytää seuraa ja tutustunut esim. opiskelijoihin. Niin sekin on tullut havaittua, että jos et heti opiskele jotakin mitä muut niin seura ei enää kelpaakaan. Heti kysellään mitä opiskelelet ja kun kriteerit eivät täyty ainakaan naiset eivät halua edes tuntea. "
poikasi itsetunnossa on vikaa. Ihmisiä "sorretaan" ja katsotaan alaspäin paljon muustakin asiasta kuin siitä ettei opiskele yliopistossa. Tietysti tuollainen sorto sattuu,jos itse kokee että on jotenkin huonompi akateemisia koska on työläisperheestä. Mutta siitä on vain päästävä yli. POikasi on vain kasvettava aikuiseksi ja kestettävä pilkka ym. Asiaa ei helpota yhtään että äiti kirjoittelee poikansa puolesta -pojan pitäisi kirjoittaa asiansa itse. Et voi suojella poikaasi loputtomiin maailman pahuudelta. Hän ei pääse aikuistumaan ikinä jos äiti hoitaa poikansa asiat pojan puolesta.
Hyvää Syksyn Jatkoa -sekä äidille että pojalle ;) Toivon että poikasi löytää jonkun kiltin naisen -kyllä niitäkin varmasti on!