Näin saat seksiä parisuhteessa

ThinkItNow

Väsyttävä arki, kiukuttelevat lapset, kyllästyttävä itsestäänselvä parisuhde jossa ei seksiä? Lopulta yli 50% alkaa kiinnostumaan jostain muusta ja eroavat. Surullista. Aika pikkujutuilla mies ja isä saa parisuhteessa seksiä

- kosketa naista jo heti aamusta, ei tarvitse olla kuin pientä silitystä aamupalalla, 10 sekunnin hieronta sohvalla jne. Monella parilla päivän ensikosketus tulee vasta myöhään illalla miehen puolelta kun haluaa seksiä. Too late! Naisen sytyttämiseen vaaditaan koko päivä

- samaan aiheeseen auttaa, että lähettää edes yhden tekstarin päivän aikana, jonka loppuun jokin eroottinen kommentti tai kehu, saa naisen edes alitajuisesti odottamaan iltaa. Tai jos ei tekstaria, niin pientä sanallista flirttiä ja kehua ennen iltaa.

- muista pukeutumisen, siisteyden, kuntoilun yms. merkitys myös parisuhteessa yhtälailla kuin muistit sinkkunakin. Ei baarissakaan naista saa sänkyyn jos pukeutuminen, kroppa, siisteys jne. ovat retuperällä.

- älä kattele aikuisvideoita ja koskettele itseäsi ollenkaan. Realiteetit häiriintyy. Lisäksi tyydyttyneenä et tee koskaan tarpeeksi saadaksesi oman naisesi sänkyyn.

- käykää treffeillä yhdessä niin kuin joskus ennen, muista kosketuksen tärkeys koko treffien ajan!

- älä päästä naista tekemään kotitöitä juuri ennen seksin ehdotusta, tee tarvittaessa itse

Näillä pikkujutuilla ainakin itselläni on erittäin riittävästi seksiä ja romantiikkaa myös pitkässä parisuhteessa vaikka pieniä lapsia pyörii arjessa ja työ on stressaavaa molemmilla.

14

632

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tavallinen nainen

      Osuitpa oikeaan. Tämän voisi julkaista vaikka iltapäivälehdessä, jospa osuisi sieltä omankin ukon silmiin...
      T. nainen.

      • hannatuskastuu

        Minä en ymmärrä mistä kumpuaa se ettei lapsiperheissä keritä harrastamaan seksiä, ja etenki sillo ku lapsi pieni. Minä olen tätä nykyä yksinhuoltaja ja kumppanini kanssa kerkesimme päivittäin ihan hyvin, joskus jopa useammin jos pienokainen oli nukkumassa päivälläkin ja molempien huoneiden ovet kiinni. Ei mitään ongelmaa. Toisin sitten kävinuuden avioliittoni kanssa. Aikaa olisi mutta toinen ei jaksa, ja minä olen se nainen! Kyse on viittimisestä/jaksamisesta eikä siitä ettei kerkeisi.

      • Naitatus
        hannatuskastuu kirjoitti:

        Hyvä seksi ottaa aikaa, ei onnistu lapsiperheissä.
        Joku pikainen suoritus kyllä onnistuu.

      • Riippuu mistä tykkää
        Naitatus kirjoitti:

        Hyvä seksi ottaa aikaa, ei onnistu lapsiperheissä.
        Joku pikainen suoritus kyllä onnistuu.

        Itsestäni ainakin suht. pikainen on ihan parasta. Yli 15min kestävä käy jo tylsäksi.

        Ja edelliselle, lapset kasvaa eikä nuku enää päiväunia. Ja kun lapsia on useita, ei niitä hetkiä niin vain keskeltä päivää löydy.

      • 13 min
        Naitatus kirjoitti:

        Hyvä seksi ottaa aikaa, ei onnistu lapsiperheissä.
        Joku pikainen suoritus kyllä onnistuu.

        Vaikka olisi kuinka hyvää seksiä, ei siihen tuntia kauempaa saa menemään kukaan. Esileikit sun muut mukaan lukien. Ne "naitiin koko yö" tarinat on keksittyjä ja joutavaa leuhkimista. Kukaan ei jaksa, ei nainen ei mies, paikat kuivuu ja seisokki hiipuu. Keskimäärin rakasteluakti kestää n. 13 min. Ja siihen riittää aikaa lapsiperheessäkin.

      • hannatuskastuu
        Naitatus kirjoitti:

        Hyvä seksi ottaa aikaa, ei onnistu lapsiperheissä.
        Joku pikainen suoritus kyllä onnistuu.

        Ei herranjumala täytyy ihmetellä ihmisten uusavuttomuutta. Ja kyllä, meidän perheessä kyllä riitti aikaa seksille. Nyt vaan uusi mieheni ei jaksa koskaan. Aina ei ole miehet niitä jotka joutuvat vonkaamaan.

      • 5+14
        13 min kirjoitti:

        Vaikka olisi kuinka hyvää seksiä, ei siihen tuntia kauempaa saa menemään kukaan. Esileikit sun muut mukaan lukien. Ne "naitiin koko yö" tarinat on keksittyjä ja joutavaa leuhkimista. Kukaan ei jaksa, ei nainen ei mies, paikat kuivuu ja seisokki hiipuu. Keskimäärin rakasteluakti kestää n. 13 min. Ja siihen riittää aikaa lapsiperheessäkin.

        Helposti menee tunteja sessioissa. Ei se rakastelu ole mikään minuuttisuoritus. Jos se on 13 minuutissa ohi, ei se mitään rakastelua koskaan ollutkaan.

        Nämä 13 minuutin aktit on niitä tavallisen tallukan apina-akteja missä ei ole mitään. Äkkiä vaan pukille ja yhtä kyytiä loppuun saakka. Säälin vaimoasi.

      • 13+19
        hannatuskastuu kirjoitti:

        Ei herranjumala täytyy ihmetellä ihmisten uusavuttomuutta. Ja kyllä, meidän perheessä kyllä riitti aikaa seksille. Nyt vaan uusi mieheni ei jaksa koskaan. Aina ei ole miehet niitä jotka joutuvat vonkaamaan.

        Seksille varmasti riittää aikaa. Panollekin. Rakastelulle... kunnon nautinnolliselle, tunteja kestäville leikeille.... enpä usko.

      • hannatuskastuu
        13+19 kirjoitti:

        Seksille varmasti riittää aikaa. Panollekin. Rakastelulle... kunnon nautinnolliselle, tunteja kestäville leikeille.... enpä usko.

        Oli vaan sitten hhyvä tuuri että me jaksetaan lapsesta huolimatta, ja lapsi nukkuu omassa huoneessa loistavan hyvin. Nyt vaan tosiaan selkeästi väärä mies tämän asian suhteen minulla

      • mek
        13 min kirjoitti:

        Vaikka olisi kuinka hyvää seksiä, ei siihen tuntia kauempaa saa menemään kukaan. Esileikit sun muut mukaan lukien. Ne "naitiin koko yö" tarinat on keksittyjä ja joutavaa leuhkimista. Kukaan ei jaksa, ei nainen ei mies, paikat kuivuu ja seisokki hiipuu. Keskimäärin rakasteluakti kestää n. 13 min. Ja siihen riittää aikaa lapsiperheessäkin.

        Itse miehenä olen nuoruudessani nainut 6 tuntia kerralla ja tuli 5-7 kertaa laiettua ja ei siinä 20-30 kymmpisenä ne seisokit lopu ja nainenkin pysyy liukkaana mutta onhan siinä niitä taukoja välillä 15-30 minuuttiin ja taas jaksaa. Tuo 13 minuuttia on iaka lyhyt aika naimiseen ja hitssati hyvä tulee. Kerran sattumalta katsoin kelloa kun naiminen aloitettin nykyisen naiseni kanssa ja 50 minuuttia meni kun piti naista odotella ja kyllä hyvää teki. Nuorempana hirveessä kännissä kun ruvettiin naimaan niin solloin on tarpeeksi pitlään juustänyt kun nainen sanoo että rittä jo. Kokeileppa vaikka sitä että kun seksin lopetattat niin tunnin päästä uudestaan niin aika montakertaa terve henkilö sitä seksiä jaksaa.

      • Riippuu mistä tykkää
        mek kirjoitti:

        Itse naisena tulen aina hyvin nopeasti, ei todellakaan kiinnosta enää olla miehen panopuuna sen jälkeen kun itse on "valmis". Kostun myös liiankin hyvin, joten jos esileikeissä kestää liian kauan ennen kuin pääsee itse asiaan, ei ole enää mitään tuntoa liian kosteuden takia.

    • 14+4

      Vässykät vauhdissa. Mikä itseisarvo se on, että mies tekee sitä ja tätä päästäkseen naisensa kanssa petipuuhiin? Mitähän se nainen sitten tässä teoriassa tekee saadakseen seksiä? On olemassa?

    • isätiikeri

      Näin!

      Runkata voi itsekkin, mutta rakasteluun tarvitaan kaksi.
      Ei helvetissä riitä 2000 -luvulla naiseltakaan enää se, että käy pesulla ja "antaa" itsensä miehelle hoidettavaksi lauantaisaunan jälkeen. c'moon tytöt, pystytte kyllä parempaan.

      Olisko tässä pieni kasvun paikka naisilla, osalla ainakin. Toki miehilläkin.
      Ei tuijoteta omaa napaa vaan sitä kumppanin napaa.
      Seksimatikka on jännää, 1 1 on ehdottomasti enemmän kuin 2....;D
      Pusipusi teille ihanille naisille jotka jo uskallatte päästää naarastiikerin irti...;D

      • wandamiau

        Kyllä meitä vielä löytyy, nuoriakin :) itse sitten en vaan ole löytänyt miestä joka pysyy perässä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      945
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      545
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      483
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Miltä tuntuu mies

      Onko vedätetty olo
      Ikävä
      61
      435
    Aihe