Miltä tuntuisi,

huomenna kuulla, että hän onkin kuollut?
19290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Minä en saisi siitä tietoa.

Äänestä

Romahtaisin, kaikelta menisi pohja pois vaikka emme pari olekaan. Pelkkä ajatuskin saa itkemään.

Äänestä

Se kenen takia joskus eksyin palstalle, ja nyt seuraan vain kirjoituksia, mutta en ikävissäni. Odotettavissa, mutta kaiken minkä p:n hän on heittänyt 5 vuoden tuntemisen jälkeen niskaani ei miltään. En ikävöisi

Äänestä

en minäkään saisi siitä tietoa.
Ehkä joskus aikojen päästä kuulisin ehkä jostakin. Koskaan en kenenkään kanssa siitä voisi jutella saati kuulla miten kaikki kävi. Siitä sitten vaan olisi jatkettava omaa elämää.
Ei nytkään olla lainkaan tekemisissä, joten siihen ei tulisi sellaista isoa muutosta.
Toki haikeeta olisi, saattaisin sytyttää muistolle kynttilän.

Äänestä

paikalla kun eräs rakas ihminen kuoli.
Koskaan ei katoa mielestä, eikä silmistä se mitä tapahtui, ja miltä kaikki näytti. Kädestä pidin kiinni viimeiseen henkäykseen asti, ja kauan sen jälkeenkin.
Koskaan en halua kokea samaa. Enkä mitään kuoliviestiä ainakaan silloin jos olen yksin viestin tuojan kanssa.

Äänestä

itkisin.

Äänestä

hitto vie ja taksi tuo

Äänestä

Järkyttävän pahaltahan se tuntuisi. Mutta muuten on vaikea sanoa miten sitä kirjaimellisesti reagoisi, kun ihminenhän shokkiin mennessään voi reagoida yllättävilläkin tavoilla. Sitä ei voi ennustaa etukäteen.

Äänestä

En halua edes ajatella tuollaisia. Sanoisin että piru vie miksi sun pitää olla noin kultainen, rakastettava. Miksi ei tule oloa, että mitä ihmettä näin hänessä jne. Päinvastoin tykkään aina vaan enemmän. Haluaisin kyllä, että kun se hetki tulee että minut maahan lasketaan niin hänkin siellä olisi. Hänen poismenoa en halua ikinä kuulla vaan haluan kuolla ensin. Vuosia toivon mukaan kymmeniä molemmilla.

Äänestä

Lamaantuisin ja joutuisin suljetulle osastolle...aivan varmasti. Hän on yksi tärkeimmistä ihmisistä minulle, vaikka ei elämääni tällä hetkellä muuten kuulukaan kuin ajatuksissani ja sydämessäni. Ainoa mikä hieman lohduttaisi, olisi tieto siitä, että hän tietää tunteeni. Sitä ei tarvitsisi ainakaan katua, etten olisi kertonut.

Äänestä

Ajattelisin että nyt mies pääsi taivaan kotiin, kotiin jota hänellä ei lapsena ollut, vaan joutui kokemaan hyväksikäyttöä. Siellä hän saisi levätä rauhassa

Äänestä

Olisihan se surullista kun nuori mies kuolee. Toisaalta tiedän että hän elää täysillä, joten varmaan olisi kuollut onnellisena.

Äänestä
  • lisään vielä, että varmaan olisin haikeana ja tarttisin omaa aikaa. Sytyttäisin kynttilän. Kävisin varmaan jossain vaiheessa haudallakin tarkistamassa onko varmasti kuollut, itselläni kun on tapana olla uskomatta kuolionuutisia, koska ne on niin vaikea hyväksyä.

    Äänestä

En onneksi tule koskaan saamaan sellaista uutista. En varmasti kestäisi vaan romahtaisin täysin

Äänestä

En minäkään saisi tietoa kuin kiertoteitse. Kerran hän oli loukkaantunut aika pahasti eräässä onnettomuudessa, ja kun kuulin siitä se tuntui kauhealta, minua alkoi oksettamaan ja tuli hirveä olo. Pelkäsin että hän on halvaantunut ja halusin mennä hoitamaan. Eipä muiden kohdalla ihmisten kohdalla ole tullut moista reaktiota.
En pysty ajattelemaan sitä vaihtoehtoa ollenkaan että hän voisi kuolla, juu ei, näen hänet vahvana ja eläväisenä, hän ei saa kuolla. Niin kauan kun on elämää on mahdollisuus.

Äänestä

itkisin, olisin todella suruissani tapahtuneesta.

Äänestä

Siinä tapauksessa kuolisin itsekin huomenna.

Äänestä

Tällä hetkellä tuon kuuleminen olisi todella kauheata. Tuntuisi hirveältä,
että en enää näkisi häntä koskaan. Kuinka pystyisin tunteeni ja ikäväni käsittelemään, kun en voisi niitä näyttää. Ajatuksissani, olisit varmasti todella pitkään. Jäisit sydämeeni asumaan. Kävisin salaa haudalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jos saisit kirjoitti:

huomenna kuulla, että hän onkin kuollut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu