Allergiaa?

Olen vuosia etsinyt itselleni sopivia tuotteita ja olen epäillyt että jollekin olisin yliherkkä tai allerginen, mutta en millään saa selville mille... Tuoteselosteet tuntuu heprealta, enkä ole löytänyt mitään selkeää ainesosaa joka aiheuttaisi oireita.

Aloin kaivamaan tätä asiaani taas kun jokin aikaa sitten "pelästyin", kun kokeilin ystäväni hellävaraista, kallista jne kasvojen pesuainetta. Aine jotenkin reagoi että kasvoihini alkoi muodostua hiukan finnejä ja punoitusta ja seuraavana päivänä oli oikein vesikello! Minulla on ollut jotenkin huono iho kasvoissa ja näppyjä tulee herkästi. Nyt mietin näppyjen ja kosmetiikan yhteyttä. Yllättäen Pirkka tuotteet on nyt rauhoittaneet, mutta esim. erityisesti ihotyypilleni tehty Lumenen kasvovesi esim. ärsytti kasvojani niin että pisti oikein punoittamaan. Kuitenkin lumenen voiteet ovat tuntuneet sopivan..
Tuntuu että täytyy olla kovin varovainen tuotteiden kanssa. Tai ehkä omaa kokemus pelkoani. Kerran yksi deodorantti käyttökerta poltti kainaloni niin että jouduin hoitamaan kainaloita palovammoista. Kerran taasen kokeilin apteekin aknevoidetta ja se poltti naamani jotta oli punainen, turvonnut, kipeä. En kehdannut poistua kotoani viikkoon.. Esim. rexonan alkoholittomat deodorantit polttavat ihon. Nyt käytän vain Dovea. Sitten esim Libresse-siteistä tulee ihottumaa, mutta vuokkosista ei. Nuo oli rajuimmat virhe kosmetiikka oireet, mutta joistain tuntuu että tulee sitten lievempää ja toteaa ei tätä enää..

En tiedä onko ihoni vain jotenkin yliherkkä, mutta ajattelin kysyä täältä, onko muita samanlaisia? tai mitä voisin miettiä... Suvussani on myös tuommoisten ainesosien allergiaa, mutta en löydä yhteyttä esim. hartsiin tai linalooniin kun tuntuu että olen pystynyt kuitenkin käyttämään niitä sisältäviä tuotteita.
2179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hajusteaineallergia tuo ainakin tuollaisia oireita.

Äänestä

Useimmat saippuat ym. kosmetiikka sisältää myös säilöntäaineita. Itse ainakin epäilen, että säilöntäaineet aiheauttavat minulle allergiaa. Ei kaikkia tuotteen aineosia merkitä purkin kylkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kosmetiikkasuo kirjoitti:

Olen vuosia etsinyt itselleni sopivia tuotteita ja olen epäillyt että jollekin olisin yliherkkä tai allerginen, mutta en millään saa selville mille... Tuoteselosteet tuntuu heprealta, enkä ole löytänyt mitään selkeää ainesosaa joka aiheuttaisi oireita.

Aloin kaivamaan tätä asiaani taas kun jokin aikaa sitten "pelästyin", kun kokeilin ystäväni hellävaraista, kallista jne kasvojen pesuainetta. Aine jotenkin reagoi että kasvoihini alkoi muodostua hiukan finnejä ja punoitusta ja seuraavana päivänä oli oikein vesikello! Minulla on ollut jotenkin huono iho kasvoissa ja näppyjä tulee herkästi. Nyt mietin näppyjen ja kosmetiikan yhteyttä. Yllättäen Pirkka tuotteet on nyt rauhoittaneet, mutta esim. erityisesti ihotyypilleni tehty Lumenen kasvovesi esim. ärsytti kasvojani niin että pisti oikein punoittamaan. Kuitenkin lumenen voiteet ovat tuntuneet sopivan..
Tuntuu että täytyy olla kovin varovainen tuotteiden kanssa. Tai ehkä omaa kokemus pelkoani. Kerran yksi deodorantti käyttökerta poltti kainaloni niin että jouduin hoitamaan kainaloita palovammoista. Kerran taasen kokeilin apteekin aknevoidetta ja se poltti naamani jotta oli punainen, turvonnut, kipeä. En kehdannut poistua kotoani viikkoon.. Esim. rexonan alkoholittomat deodorantit polttavat ihon. Nyt käytän vain Dovea. Sitten esim Libresse-siteistä tulee ihottumaa, mutta vuokkosista ei. Nuo oli rajuimmat virhe kosmetiikka oireet, mutta joistain tuntuu että tulee sitten lievempää ja toteaa ei tätä enää..

En tiedä onko ihoni vain jotenkin yliherkkä, mutta ajattelin kysyä täältä, onko muita samanlaisia? tai mitä voisin miettiä... Suvussani on myös tuommoisten ainesosien allergiaa, mutta en löydä yhteyttä esim. hartsiin tai linalooniin kun tuntuu että olen pystynyt kuitenkin käyttämään niitä sisältäviä tuotteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu