Sumuttamisesta

Onko mitään yleispätevää ohjetta huonekasvien sumuttamisesta/suihkuttamisesta? Eli kestääkö kaikki sileäpintaiset lehdet omaavat kasvit sumutusta? (Eli en mitään Saint Pauliaa olisi kylvettämässä.) Vai olisiko viisaampaa perehtyä enemmän kasvien henkilökohtaisiin hoito-ohjeisiin? Olisko kenelläkään muuten päteviä linkkejä huonekasvien hoidosta? Eli sellasii, et olis vähän laajempi selostus per heinä.
2378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Esim. soilikki ei pidä sumuttamisesta, vaikka sillä on sileä pinta. Se onkin niitä harvoja poikkeuksia, joten sumuttele vain huoletta, yleensä tällaiset erikoisuudet on mainittu erikseen jo kukkakaupassa. Linkeistä en tiedä, pidän itse alan kirjallisuutta kattavampana.

Äänestä

En ole mikään asiantuntija, mutta kasvini rehottavat kaikesta huolimatta seuraavilla:
Sumuttelen kasveja talvisaikaan kerran viikossa tai kastelun yhteydessä. Tuntuvat selviävän silloin talven yli tosi hyvin kuivassa huoneilmassa (kerrostalo).
Lisäksi suihkutan kaikki kasvit, kun niiden lehdille on kerääntynyt pölyä.
Minulla on palmuvehka, kultaköynnöksiä, murattia, traakkipuita, viirivehkoja, rönsyliljaa yms.
Ainakaan nukkapintaiset kasvit eivät siedä sumutusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marshmallow kirjoitti:

Onko mitään yleispätevää ohjetta huonekasvien sumuttamisesta/suihkuttamisesta? Eli kestääkö kaikki sileäpintaiset lehdet omaavat kasvit sumutusta? (Eli en mitään Saint Pauliaa olisi kylvettämässä.) Vai olisiko viisaampaa perehtyä enemmän kasvien henkilökohtaisiin hoito-ohjeisiin? Olisko kenelläkään muuten päteviä linkkejä huonekasvien hoidosta? Eli sellasii, et olis vähän laajempi selostus per heinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu