Merimetsokanta

Viimeisen viiden vuoden aikana on Suomenlahden merimetsomäärä kasvanut räjähdysmäisesti. Mielestäni kantaa pitäisi voimakkaasti harventaa, jotta linnun aiheuttamilta vahingoilta vältyttäisiin.
Tietääkö kukaan onko asiaan kiinnitetty huomiota luontoihmisten tai viranomaisten piirissä ja mitä yleensä on tehtävissä?
9422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Merimetsokanta pitääkin lisääntyä rauhassa, sitä vastoin moottorikäyttöistä veneilyä pitäisi rajoittaa.

Äänestä
  • No jaa. Kuuleman mukaan suuri merimetsoyhdyskunta tappaa ulosteillaan kaiken puuston pesimäluodoltaan tai -saareltaan. Ehkä merimetsojenkin kantaa voisi säädellä paikoissa, joisa kanta on ylitiheä.

    Moottoriveneilyn rajoittamisesta olen samaa mieltä.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    No jaa. Kuuleman mukaan suuri merimetsoyhdyskunta tappaa ulosteillaan kaiken puuston pesimäluodoltaan tai -saareltaan. Ehkä merimetsojenkin kantaa voisi säädellä paikoissa, joisa kanta on ylitiheä.

    Moottoriveneilyn rajoittamisesta olen samaa mieltä.

    Hmm, jotenkin tuntuu siltä, että noita puuttomia luotoja löytyy Suomesta vaikka kuinka paljon ja jos niitä merimetsojen takia tulee yksi lisää, niin mitä sitten?

    Merimetsot tutukitusti syövät pääasiassa särkikaloja, kivinilkkoja, pieniä ahvenia, kolmipiikkejä ynnä muita ihmisille täysin taloudellisesti turhenpäiväisiä kaloja. Mikä on tuo "vaara", joka merimetsoihin liittyy? Siis ihan totta, mikä TODELLINEN uhka merimetso on kenellekään?

    Tiedän kyllä, että metsästäjien sormia syyhyttää, kun näkevät ison linnun, jota olisi niin kiva jysäyttää... Toivottavasti merimetson rauhoitus pitää, eikä sen kohtalo ole yhtä kolkko kuin toisten vesilintujen.

    Äänestä

  • Nilla kirjoitti:

    Merimetso voi siirtyä pesimään puihin aiheuttaen laajoja puustotuhoja kuten esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa.
    Vie elintilaa perinteiseltä saaristolinnustolta.
    Aiheuttaa vesistöjen rehevöitymistä typpipäästöillään.
    Ulostaa kalliot valkoisiksi niin, että veneilijä voi erehtyä luulemaan kalliota kummeliksi.
    Jos merimetson liha on syötävää metsästys olisi varmaan hyvä tapa pitää kanta kurissa.
    Tällä lisääntymisnopeudella on pian hätä kädessä.

    Äänestä

  • veneilijä kirjoitti:

    Merimetsot perinteisesti pesivät puissa, mutta isokaan kolonna ei "tuhoa" puustoa kuin muutaman-kymmenisen aarin kokoiselta alueelta. Ja kun otetaan huomioon, että merimetsot pesivät saaristossa, jossa puut harvoin saavuttavat taloudellisesti mitään arvoa, ei myöskään niiden puustolle aiheuttama "tuho" ole merkittävä. Joten höpöhöpö...

    Merimetsot eivät myöskään toimi luonnonlakeja vastaan. Ne eivät ulosta yhtään sen enempää typpeä kuin mitä syömistään kaloista saavat. Miksi kalat eivät ole sinulle ympäristöriski?
    Tunnettu tosiasia on, että maatalous aiheuttaa vesistöihin ylivoimaisesti suurimmat pästöt. Saaristossa lisäksi paikallisesti kalankasvatus hakkaa jopa maatalouden. Joten höpöhöpö siitäkin...

    Jos veneilijä ei osaa lukea merikarttaa ja luulee vaikka luodolla istuvaa joutsenta kummeliksi, niin halooo - joutaa moinen ajamaankin kiville! Joten höpöhöpö...

    Ja lopuksi... taidat olla itse metsästäjä tai ainakin niiden puolestapuhuja!

    käynyt Kalmarsundissa katsomassa näitä muutaman aarin kokoisia metsätuhoja. Saaristossa ei ole varmaan kysymys puuston arvosta vaan aivan muista arvoista.
    Kalat eivät lentelekään puissa ulostamassa ainakaan vielä.

    Toteat saaristossa olevan muitakin arvoja kuin kitukasvuiset puut. Miksi kuitenkaan et hyväksy aitoja merilintuja tuomaan saaristoon niitä "arvoja", joita kuulutat? Sinnehän ne kuuluvat kuitenkin luonnostaan merilinnut, merimetsot! Ihminen siellä vieras on...

    Kalmarsundissa en ole käynyt, mutta eiköhän se ole kuitenkin melko yksittäinen paikka kun koko Ruotsi ja sen piiiitkä rannikko otetaan huomioon.
    Ja vaikka se olisikin merimetsokeskittymä, niin miksi sellainen mielestäsi on epätoivottavampi kuin esimerkiksi Helsingin rantaa rumentava Merihaka? Tai vaikka Hankoniemeä pilaava Merisatama tullialueineen?

    Miksi luonnollinen on mielestäsi luonnotonta?

    , että olet näitä kaupunkilaisia luontoihmisiä, joilla todellinen luonnontuntemus ja ote luontoon on häviämässä. Sonnustaudupa joskus pidemmällekin luontoretkelle kuin Harakan saareen.
    Suosittelisin muutaman kesäloman viettoa saaristossa ja tutustumista paikalliseen asujamistoon ja saaristoluontoon, ei kirjoista kaikkea opi.

    Enpä nyt viitsi kirjoitella viettämistäni vuosista Hiittisten saaristossa todellista saaristolaiselämää viettämässä, saati sitten joka vuotisista retkistäni ympäri Suomen- ja
    Pohjanlahtea omalla veneellä tai gastina.

    Sovitaan vaan, että olet "tietävämpi" - vaikka kirjoituksesi toista todistavatkin... :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Veneilijä kirjoitti:

Viimeisen viiden vuoden aikana on Suomenlahden merimetsomäärä kasvanut räjähdysmäisesti. Mielestäni kantaa pitäisi voimakkaasti harventaa, jotta linnun aiheuttamilta vahingoilta vältyttäisiin.
Tietääkö kukaan onko asiaan kiinnitetty huomiota luontoihmisten tai viranomaisten piirissä ja mitä yleensä on tehtävissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu