Olen ollut koko elämäni ujo, enkä ole viihtynyt vieraiden ihmisten seurassa. Vasta reilu vuosi sitten otin itseäni niskasta kiinni ja aloin puhumaan tuttavallisemmin tuntemattomien kanssa, myös vastakkaisen sukupuolen kanssa. Nykyään olen helposti lähestyttävissä ja sen myötä kaveripiiri on kasvanut huomattavasti, ainoa mikä on pysynyt, on se etten kykene puhumaan tunteistani ihastukselleni, vaikka näen häntä melko säännöllisesti ja tiedän että hänkin viihtyy minun seurassani.
Uskallan flirttailla avoimesti kaikkien kanssa ja voin käydä heittämässä vaikka alastonmaratonin, jos siltä tuntuu.. mutta tunteista puhuminen on lähes mahdoton tehtävä, se saa minut tuntemaan itseni epävarmaksi ja haavoittuvaksi, olen muuten hyvin vahva persoona enkä hyväksy itseltäni mitään heikkouksia. Mutta samalla tiedän, että juuri tämä asenne tekee minusta hyvin haavoittuvan.
Ideoita miten pääsisin vielä tämän vaikeimman askeleen yli?
viimeinen askel
2
264
Vastaukset
- hieman kritikoin
Kun olet haavoittuva niin olet todellisuudessa heikko ihminen. Tuollaiset alastonmaratonit ovat sitä kuhan muka- uhoilua.
Kun uskalttaa olla heikko, haavoittuva. ja ei tarvitse typeriä uhoiluja ja itsensävoittamisjuttuja on vahva. Kyllä terve itsesuojelu ja harinta pitää olla. Hyvä että olet tullut kuorestasi ja uskallat elää ihmisten parissa.- kahelii
tiedän, mainitsinkin jo tuossa tekstissä, että tiedän asenteeni tekevän minusta heikon. kysyinkin sitä, miten löydän rohkeuden näyttää sen herkän puoleni, jotta voisin oikeasti tulla vahvaksi, pelkäämättä sitä haavoittuvuutta. ja itsensä voittaminen on se tärkein asia, en olisi vieläkään sosialinen, jos en olisi tehnyt sitä jo pariin kertaan..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621137- 501110
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182940Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153932Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867- 89867
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu109841Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713