Minulla on ollut hyvä lapsuus kaikenkaikkiaan mutta on ollut myös niitä ei niin ihana muistoja... siis itseasiassa se on ollut yhtä helvettiä. Minulla oli (olinkohan ollut 8-vuotias) ystävä jonka kanssa tulin hyvin juttuun mutta jolla oli myös oma pimeä puolensa. Hän osasi olla hauska, mukava mutta myös ilkeä kun kiristi minua asioilla... esimerkiksi kun olin kertonut hänelle arkaluontoisen salaisuuden hän uhkaili paljastaa sen jollekin jos en tee sitä mitä hän haluaa. Hän myös kiusasi minua jonkun toisen ystävän kanssa ja tunsin itseni ulkopuoliseksi. Sitten tapahtui myös jotain sellaista mistä minulla on melko syvätkin traumat: hän käytti minua seksuaalisesti hyväksi.
Muistan elävästi kun olimme kahden ja kun hän lukitsi oven... ja hän käski minun tekemään kauheita asioita. En varmasti edes muista kaikkea mutta muutama yksityiskohta tulee mieleen. Muistan kuinka ahdistunut olin, mutten uskaltanut lähteä tilanteesta pois. Muistan "ystäväni" talon yksityiskohdat olohuoneen ja televisionkin missä se oli. Hän näytti minulle pornoa ja hihittelimme mukamas yhdessä. Olin mukamas utelias mutta toisaalta täysin ystäväni pikkurillin ympärillä. En uskaltanut kertoa vanhemmilleni kun häpesin asiaa ja pelkäsin isäni reaktiota. Äitini sai tietää tästä vasta nyt ollessani aikuinen. Lapsuuteni on mennyt hieman sumussa, onneksi sentään perheeni on ollut hyvä.
Olen melkein pienestä asti ollut masentunut ja olen käynyt terapiassakin tämän takia. Luottamus toisiin ihmisiin on kasvanut nyt vasta vuosien saatossa mutta rankkaa on ollut. Nyt olen perheellinen nainen ja toivon ettei lapseni joudu ikinä kokemaan samaa mitä itse koin. Haluan hänelle hyvän elämän,
Muistan elävästi kun olimme kahden ja kun hän lukitsi oven... ja hän käski minun tekemään kauheita asioita. En varmasti edes muista kaikkea mutta muutama yksityiskohta tulee mieleen. Muistan kuinka ahdistunut olin, mutten uskaltanut lähteä tilanteesta pois. Muistan "ystäväni" talon yksityiskohdat olohuoneen ja televisionkin missä se oli. Hän näytti minulle pornoa ja hihittelimme mukamas yhdessä. Olin mukamas utelias mutta toisaalta täysin ystäväni pikkurillin ympärillä. En uskaltanut kertoa vanhemmilleni kun häpesin asiaa ja pelkäsin isäni reaktiota. Äitini sai tietää tästä vasta nyt ollessani aikuinen. Lapsuuteni on mennyt hieman sumussa, onneksi sentään perheeni on ollut hyvä.
Olen melkein pienestä asti ollut masentunut ja olen käynyt terapiassakin tämän takia. Luottamus toisiin ihmisiin on kasvanut nyt vasta vuosien saatossa mutta rankkaa on ollut. Nyt olen perheellinen nainen ja toivon ettei lapseni joudu ikinä kokemaan samaa mitä itse koin. Haluan hänelle hyvän elämän,
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ainakin jos "ystäväsi" (tyttö/poika) oli samaa ikäluokkaa sinun kanssasi, voisi kuvitella, että hänellä on myös hyväksikäyttötaustaa. Ei tuollainen tyhjästä synny eikä kerro normaalista kehityksestä. Toivottavasti hän ei ole tehnyt samaa vielä muillekin. Haluat varmaan pysyä hänestä kokonaan erossa, voi tulla vain ongelmia jos ottaa yhteyttä. Kirjeenhän voisi aina kirjoittaa, mutta ei tiedä, onko hän aikuisenakaan normaali. Avun tarpeessa varmasti, mutta hakeeko, on toinen juttu. Sinulle voimia, et ole mitenkään ansainnut tuollaista kohtelua, olit vain helppo kohde häiriintyneelle pahuudelle (vaikka lapsesta olikin kyse).
Voi ressukka!
Hyvä että alat purkautua!
Sinun pitää ehdottomasti mennä terapiaan ja selvittää kaikki. Olet syytön kaikkeen ja uhri, et voinut tehdä mitään silloin.
Tulet kyllä selviytymään tilanteesta. Ilmoita tämä "ystäväsi" vaikka aikaa on kulunut!
Saattaa tuntua että turhaa, mutta tulet huomaamaan että se auttaa itsetunnollesi ja että teet oikeutta itsellesi!
Kiitos. Itseasiassa tällä ystävällä on profiili netissä ja aina kun näen hänen kasvonsa niin minulle tulee huono olo. Hänkin on siis naispuolinen. Olen samaa mieltä ekan vastaajan kanssa että uskon että joku hänen läheisensä hyväksikäytti häntä jonka sitten siirsi pahaksi onnekseni minulle... Minulle tuli nuoruudessa selittämättömiä ahdistuskohtauksia, saatoin itkeä yhtäkkiä ilman järkevää syytä. Nykyäänkin saatan purskahtaa itkuun ja se on noloa kun kaikki ihmettelee että mitä minulle tuli. Siis että vaikka kaiken näennäisesti pitäisi olla ihan ok, menen jonnekin yksin nyyhkyttämään. Tuntuu että vastoinkäymiset otan tavallista voimakkaampana. Onneksi lapseni pitää minut kasassa ja jaksan hänen avullaan.