Sormi vääntynyt

marha3

Osaisikohan kukaan neuvoa minua? Minulla on todettu nivelissä, polvissa ja alaselässä nivelrikko. Nyt on ihan pienen ajan sisällä oikean käden etusormi vääntynyt/"koukistunut ensimmäisestä nivelestä alaspäin. Sormea särkee ja nivel punoittaa ja on turvonnut. Minulla on epäilty nivelreumaa, mutta kun veressä ei ole reumatekijää, niin en pääse reumalääkärille. Ja alaselän kivun takia en eilen pystynyt olemaan kuin hetken mustikassa. Voiko nivelrikko tosiaankin oireilla näin pahasti, että sormi vääntyy täysin luonnottomaan asentoon vai onko tämä reumaa? Aion huomenna tilata lääkäriin ajan, josko löytyisi apua. Ai niin, olen syönyt glucosamiinia, josta ei mitään apua. Sitten söin toista lääkettä, jonka nimeä en muista, koska siitä on sähköinen resepti. Mutta eipä sekään auttanut.

9

5224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • marha3

      Niin, sen toisen lääkkeen nimi oli Cartexan, mutta siitäkään ei ollut hyötyä:(

    • Sormirikko

      Kokemukseni mukaan nivelrikossakin sormi voi aika nopeesti jämähtää väärään asentoon. Vasurin pikkurilli on eka nivelestä noin 45 asteen kulmassa alaspäin eikä liiku mihinkään. Vasurinn etusormi seuraavasta nivelestä paksu ja myös mutkalla alaspäin, joskaan ei niin paljoa kuin tuo pikkurilli. Oikeessa on keskisormi toisesta nivelestä varmaan sentin isompi (ympärysmitta) kuin toisessa kädessä ja peukut mutkalla ja paksu ekanivelestä myös. Niin ja oikeen pikkurilli on eka nivelestä mutkalla nimettömään päin. Eli aika paljon on sanomista sormissa..

      Sen kuitenkin nyt olen oppinut, että niveliä kannattaa yrittää liikuttaa ja taivuttaa niin kauan ne liikkuu, vaikka tekisi kipeetäkin.

      Onneksi mulla ei niveliä särje muuta kuin silloin, jos läträän kylmässä ilmassa kylmissä vesissä.

      • marha3

        Kiitos sinulle tiedosta. Sinulla tuntuu olevan vielä pahempi tilanne. Säikähdin tosi paljon, kun tuo sormi vääntyi ihan pienen ajan sisällä, noin parissa viikossa. Pelottaa nyt, että mitä seuraavaksi, meneekö kaikki sormet samanlaisiksi. Ja alaselkä kipeytyy jo pelkästä perunoiden kuorimisesta, kun pitää olla seisaallaan samassa asennossa pidemmän aikaa. Noudatan kuitenkin neuvoasi ja yritän liikutella sormea kivusta huolimatta.


      • marha3

        Tuli mieleen, että ootko sinä syönyt Cartexania ja jos olet niin onko sinulle ollut siitä apua?


    • sormi turvoksissa

      Kiitos marha vinkistäsi tulla kurkistamaan tätä ketjua :)

      Kait se pitäisi itselläkin käydä lääkärissä, jotta selviäisi mikä sormea todella vaivaa.. Minulla sormea ei juurikaan särje (ehkä jonkin verran) enkä ole huomannut ajatella reaktiota kylmän vedenkään kanssa. Mutta tosiasia on, että se on kipeä aina kun sitä käyttää. Esim. nyt kun kirjoitan. Olin yli 5vk kesälomalla ja sormet totaali tauolla näppiksistä ja levossa muutenkin mutta kesäloman aikana sormen "tilanne" jopa paheni! Eli oli todella jäykkä, turvonut ja kipeä. Lomaillessani asia tuli puheeksi ystäväni kanssa ja hän huomautti tämän samaisen sormen olevan vääntynyt. Ja toki sen nyt sitten itsekin pistin merkille, että kovasti on kierossa ylin nivel keskisormea kohti.

      Tietääkseni meillä ei suvussa ole reumaa tai nivelrikkoa, mutta onko nämä jotenkin geeniperimähommiakaan? taidan vielä odotella kuitenkin, ennen kuin lääkärin juttusille menen, vai voiko, jos nyt ajatelaan että sormessa olisi nivelrikko, lääkäri "tehdä"/lääkitä asialle jotain, jottei pahene tai helpottaisi kipua?

      • marha3

        Kävin tänään lääkärissä ja diagnoosi oli masentava. Sormesta vääntyneen nivelen kohdalta on jänne poikki eikä sille voi enää tehdä mitään. Eli sormi jää siihen asentoon. Otti vaan niin päästä, kun lääkäri meinasi, että olenko lyönyt sen johonkin! tuntui, ettei se noteerannut nivelrikkoa mitenkään vaikka sanoin, että minulla on se todettu jo vuosi sitten. Käy ihmeessä sinäkin lääkärissä! Pyydä esim. Cartexania jos se sinulle auttaisi. Oireesi viittaavat kyllä selvästi ainakin nivelrikkoon. Toivon sinulle paljon tsemppiä!


    • marha3

      Tänään sain tietää labratuloksista. Leukkarit oli 5.8, hemoglobiini hiukan alhainen 117. Muut arvot ihan kohdillaan. Mutta se mikä mua huolestuttaa on trombosyytit, arvo oli 491 (viitearvo 150-360). Selasin eri keskustelupalstoja ja nuo korkeat arvot viittaisivat mm. nivelreumaan.Lääkäri ei kuiteskaan ollut kummemmin niitä noteerannut..mutta olisiko kenelläkään viisaammalla samanlaisia kokemuksia tai tietoa tästä? Ps. mulla on jo vuosia epäilty nivelreumaa, mutta kun ei sitä reumatekijää näy veressä, niin asia on lääkärin puolelta jäänyt siihen....

      • marha3

        Tänään kävin tilaamassa uuden ajan ja pääsen lääkäriin jo maanantaina. Hoitaja lastoitti sormen heti ja ihmetteli toiselle hoitajalle, että miksei lääkäri laittanut siihen jo silloin lastaa. Tosin nyt sormea särkee enemmän, kun lasta yrittää pitää sormea suorana. Eli särkyläääkkeiden voimalla maanantaihin asti......


    • Pikkupanda -78

      Tervehdys,
      kerron oman kokemuksen sormien nivelistä. Vuosi sitten kesäkuussa kävin työpaikkalääkärillä ns. kysäisemässä mikä vaivaa oikean käden nimettömän keskiniveltä kun se oli aina kipeä ja turvoksissa. Tätä oli jatkunut useamman kuukauden. Lääkäri teki reumatestin suppeamman version jossa yksi reumatekijä oli koholla. Lähetti reumatologille joka teki laajemmat testit ja antoi todella vahvoja särkylääkkeitä ja reumalääkkeitä koekäyttöön. Teki myös erilaisia muita testejä. Poissuljettiin borrelioosit sun muut sairaudet, joissa olisi vastaavia oireita. Tässä vaiheessa oli kaikki sormien nivelet kipeät, varpaista alkaen aina leukaniveliin saakka pahimmillaan. Alaselässä minulla on todettu madaltumaa nikamien 4-5 alueella ja voin sanoa että selkä on alituiseen todella kipeä. Aiemmin huomasin selän kipuilevan eniten kuukautiskierron määrätyssä vaiheessa.

      Reumaa ei ole, koska vain yksi reumatekijä oli koholla, eikä mitään muuta tautia löydetty testeistä. Reuma- ja särkylääkkeet eivät tuoneet minkäänlaista apua kipuihin. Lopputulos: viime joulukuussa diagnosoitiin fibromyalgia. Lääke nimeltä Triptyl on tuonut merkittävän avun. Kokeilin toistakin Triptyl-versiota, mutta se aiheutti valtavaa väsymystä. Halusin kertoa mikä tapahtumasarja minulla alkoi ns. pikkuvaivalta tuntuneesta yhden sormen yhden pienen nivelen kivusta. Tämä sormi on edelleen kipeä, muut sormikivut ovat onneksi kadonneet. Tulen olemaan täysin riippuvainen Triptylistä varmaankin lopun elämäni, olen koittanut pitää taukoa siitä välillä hyvin ikävin seurauksin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe