Tiedän erään nuoren tytön, Sannan, joka huomasi olevansa lesbo. Noh, hän kun alkoi tulla asian kanssa päivänvaloon, niin peruskouluikäiset luokkatoverinsa alkoivat häntä ivata ja kiusata. Aikaa kului ja kiusaaminen alkoi hiipua. Tytöllä ei ollut ystäviä enää koulussa, muttei onneksi kiusaamistakaan enää.
Tässä kohtaa tyttö teki radikaalin muutoksen ulkonäöllensä: veti pitkät hiuksensa siiliksi ja hankki muutamat lävärit naamaansa. Kiusaajat saivat taas uuden "aiheen."
Kiusaamista ja tytön huomiota herättäviä tempauksia sivusta seuranneena, alkoi tuntua siltä, että tyttö ikäänkuin tuli riippuvaiseksi negatiivisesta huomiosta. Aina kun jengiltä alkoi into loppua Sannan kiusaamiseen, niin Sanna heittikin roppakaupalla lisää vettä myllyyn. Tuntui siltä kuin Sanna olisi viimeiseen asti tehnyt kaiken tehtävänsä, että saisi lietsottua kiusaajat kimppuunsa.
Ei tietenkään ole oikein kiusata ketään, mistään syystä, ikinä! Ei henkisesti eikä fyysisesti. Mutta mietin vain, että voisiko ajatelmissani ja näkemyksissäni olla edes jotain perää, että toiset hakevat huomiota hinnalla millä hyvänsä? ..oli se sitten negatiivista tai positiivista huomiota.
Toisinaan kun olen törmännyt niihinkin ihmisiin joista huokuu tavallisuus, mutta heistä tekee teennäisiä pohjaton tarve olla erilaisia ja ns. massasta poikkeavia.
Onko aitoutta tavoitella erilaisuutta?
Joillakin ihmisillä nyt vain on luonnostaan omat mielipiteensä, tapansa, tyylinsä ja makunsa, mutta toiset ne vain ovat "taviksia" ja sulautuvat enemmistöön.
Onko paha asia olla tavis ja kulkea virran mukana?
Tässä kohtaa tyttö teki radikaalin muutoksen ulkonäöllensä: veti pitkät hiuksensa siiliksi ja hankki muutamat lävärit naamaansa. Kiusaajat saivat taas uuden "aiheen."
Kiusaamista ja tytön huomiota herättäviä tempauksia sivusta seuranneena, alkoi tuntua siltä, että tyttö ikäänkuin tuli riippuvaiseksi negatiivisesta huomiosta. Aina kun jengiltä alkoi into loppua Sannan kiusaamiseen, niin Sanna heittikin roppakaupalla lisää vettä myllyyn. Tuntui siltä kuin Sanna olisi viimeiseen asti tehnyt kaiken tehtävänsä, että saisi lietsottua kiusaajat kimppuunsa.
Ei tietenkään ole oikein kiusata ketään, mistään syystä, ikinä! Ei henkisesti eikä fyysisesti. Mutta mietin vain, että voisiko ajatelmissani ja näkemyksissäni olla edes jotain perää, että toiset hakevat huomiota hinnalla millä hyvänsä? ..oli se sitten negatiivista tai positiivista huomiota.
Toisinaan kun olen törmännyt niihinkin ihmisiin joista huokuu tavallisuus, mutta heistä tekee teennäisiä pohjaton tarve olla erilaisia ja ns. massasta poikkeavia.
Onko aitoutta tavoitella erilaisuutta?
Joillakin ihmisillä nyt vain on luonnostaan omat mielipiteensä, tapansa, tyylinsä ja makunsa, mutta toiset ne vain ovat "taviksia" ja sulautuvat enemmistöön.
Onko paha asia olla tavis ja kulkea virran mukana?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuntuu siltä, että Sannan mielestä oli mukavampi saada kaikki se kura päin naamaa kuin kuvitella se tai tuntea itsensä täysin mitättömäksi.
Itsekin sairastuin masennukseen silloin kun kukaan ei enää huomannut minua. Loukkaannuin suuresti kun yläastekronikassa minusta kirjoitettiin "hiljainen, istuu aina eturivissä". Kukaan ei vaivautunut tutustumaan minuun tai puhumaan mistään muusta kuin käsilaukuista, ei tullut mieleenkään, että minäkin voisin olla tutustumisen arvoinen henkilö. Eipä tietenkään. Kai sitä nyt on hiljaa kun ei ole ketään kenen kanssa jutella. Jos olisin puhunut siitä huolimatta, olisivat kirjoittaneet sinne "hullu, puhuu seinille" :D
Myös poissulkeminen on kiusaamista ja Sanna selvästi valitsi kahdesta pahasta sen helpomman. Itsekin olin paljon iloisempi silloin kun tulivat suoraan päin naamaa haukkumaan, sainpahan tilaisuuden sanoa takaisin. Ehkei olisi pitänyt, sitä varten kai minut jätettiinkin rauhaan.
OLEN TAVOITELLUT ERILAISUUTTA JA TAVOITTEESSANI ONNISTUNUT... JA EN OO HIPSTERI SE ON MULLE LIIAN MAINSTRIIMKÄ
MAINSTRIIMIÄ* meinasin olla korjaamatta ku kirjotusvirheiden korjaaminen on nykyään niin mainstriimiä