Vauvani heräsi yöllä 12 aikaan syömään, röyhtäytin ja sen jälkeen itki ja nyyhkytti puolisen tuntia kunnes sain rauhottumaan takaisin nukkumaan. Seuraavaksi heräsi tunnin päästä itkemään ja taas täytyi kannella puolisen tuntia että sai rauhoittumaan sänkyynsä.. Loppuyö menikin sitten normaalisti. Näin on käynnyt kerran aikaisemminkin. Muutoin nukkuu 3-4h pätkiä öisin kunnes syö.. Vauva on 3,5kk ja korvikkeella. Mahavaivoja oli alussa mutta nyt ovat helpottaneet, ainoastaan rupsuttelee välillä. Iho on aina ollut siisti ja kasvutkin kunnossa.
Mistähän johtuu
2
67
Vastaukset
- kkfkfk
Vähän hassu kysymys. :) Eihän se, että vauvalla ei enää ole ollut alkuajan vatsavaivoja tarkoita, etteikö hänellä joskus voisi olla maha kipeä. Eiväthän aikuisetkaan ole mitään robotteja, jotka toimivat joka yö ja päivä samalla tavoin. Ei kukaan voi sinulle kertoa, miksi vauvasi itki öisin, mutta todennäköisin syy on juuri vatsavaivat. Vauvasi on kuitenkin vielä pieni ja tuollaisia itkuja voi tulla, ne ovat aivan normaaleja. Ei siis hätää.
- meillänäin
Ihan juuri noin kuin ensimmäinen vastaaja kirjoitti. Vaihtoehtoja itkuun ja heräilyyn on ihan loputtomasti olemassa. Meillä vauva lopetti hyvät yöunet juurikin kolmikuisena. Miksi? En tiedä. Ajattelin, että alkoi ymmärtämään sen, että poistuimme sängyn vierestä ja halusi olla lähellä. Toisaalta myös ensimmäiset hampaat meillä tuli nelikuisena, sekin itketti. Kääntyminen alkoi 3,5 kk vanhana, silloin alkoi myös sängyssä väsyneenä itkien kääntyily.
Tsemppiä! Jos asia huolettaa, juttele neuvolassa. Sitä vartenhan siellä on ammattilaisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5161929Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3791596Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H191412Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641378- 1151004
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19966- 51949
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15791Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66783Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka11774