Edesmenneen Neuvostoliiton läntisimmät osavaltiot (ellei Suomea lasketa) työntyvät kirjallisuuteen traktorien voimin. Sattumaa vai suunnitelmatalouden jälkiuunilämpöä, en tiedä. Joka tapauksessa ensin meitä ilahdutti Marina Lewyckan Traktorien lyhyt historia ukrainaksi. Sangen hervoton teos. Nyt maihinnousun on tehnyt moldovalainen Vladimir Lortšenkov teoksellaan Lentävä traktori. Jos lentävällä traktorila voi maihin nousta, pikemminkin laskeutua.
Vladimirin huumori on kolkompaa vaikka sama absurdius hyrisee taustalla kuin ukrainalaistaustaisen kollegan kirjassakin. Jos oikein muistan. Tosin tilannekin on eri, koska Marina kertoo jo muille maille päätyneen emigranttiperheen tarinaa, Vladimirin tyypit vasta suunnittelevat maastaan lähtöä.
Moldovan takamailla, vihoviimeisessä Largan kylässä väki ei näe muuta elinmahdollisuutta kuin pako Italiaan. Unelmien haave, kultamaa, paratiisi on Italia heidän vahvauskoisissa mielissään. Vaikkei kukaan sinne lähtenyt ole palannut kertomaan haaveiden satulinnan todellisuudesta. Matka on kallis, huijarit rahastavat empimättä ja etukäteen neljä tonnia menomatkasta ja fiktio-työpaikasta. Ylen surkeat olot pitää kotikonnuilla olla postsosialismin ja ketkukapitalismin synkässä rotkossa, kun mikään muu vaihtoehto ei tule kysymykseen.
Rankkaa komiikkaa kirjoittaja rakentaa niin pakouskon voimasta kuin keinojen kirjosta. Lentävä traktori on vain yksi epäonnistunut yritys curlingin, vesipallon ja sukellusveneen rinnalla. Kylän pappikin on valmis lähtemään ja varustaa kunnon ristiretken horjuttamaan paavin valtaa ja vahvistamaan oikean ortodoksikirkon arvostusta. Papin vaimo (ortodoksikirkossa??) on mennyt jo edeltä Italiaan ja lakannut soittelemasta. Ainoa tervejärkinen, höperönä pidetty Tudor-ukko kehtaa puhua ääneen jotta voishan niitä elinoloja kohentaa ihan itte täällä kotokylässäkin. Huonostihan siinäkin käy.
Oman satiirin säilän sohaisunsa saa moni sosialismin ajan byrokraattinen järjettömyys. Samoin kuin nykyhallinto presidentteineen, joka haaveilee pitzakokin hommista ihannemaa Italiassa.
Synkkää asiaahan taustalla on näin reaalimaailmassa. Ihmiskauppa, pakolaisten salakuljetukset, menehtymiset matkalla EUn rahahanojen ääreen ovat jokapäiväistä todellisuutta. Vladimir osaa kirjoittaa asiat yhtaikaa hauskasti ja vakuuttavasti. Olemalla ihmisten puolella näiden ajoittaisesta koomisuudesta huolimatta.
Rohkenen suositella.
Vladimir Lortšenkov: Lentävä traktori
peksu.makela
0
152
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi7210238Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?797014Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit286987Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j1016245Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k996009Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455354Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa
Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh815081Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus374873Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa534580Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik834577