Toisen vanhemman vieraannuttaminen on lapseen kohdistuvaa pahimman laatuista henkistä väkivaltaa ja siksi erittäin vahingollista lapsen kehitykselle, koska se tapahtuu kaikkein yleensä rakkaimman ihmisen toimesta. Yleensä vieraannuttaja on oma lapsen oma äiti, isä tai isä/äitipuoli. Vieraannuttaja voi olla myös isovanhempi tai joku muu läheinen ihminen, joka on lapsen elämässä laajasti mukana.
Lapset, jotka on ”aivopesty” tai ”ohjelmoitu” ajattelemaan toista vanhempaa vastaan, kärsivät usein erilaisista oireista. Oireiden laatu vaihtelee lapsen iän mukaan ja ne voivat olla lyhyt- tai pitkäkestoisia.
Vanhemmasta vieraannuttaminen eli (Parental Alienation Syndrome), jota kutsutaan Suomessa vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymäksi. PAS-oireyhtymä on kriminalisoitu monessa maassa. Näitä ovat mm. USA, Kanada, Saksa ja Australia. Suomi ei kuulu näihin sivistysmaihin, jossa vanhemmasta vieraannuttaminen on lakien vastaista ja oikeussaleissa tunnustettua. Tästä syystä vanhemmasta vieraannuttaminen ei siten ole myöskään rangaistavaa.
Sen sijaan lapsen henkinen pahoinpitely on rangaistavaa ja lakien vastaista Suomessakin. Lastensuojelun mukaan henkisellä väkivallalla on nollatoleranssi, mutta kuten me tiedämme – sillä ei ole mitään merkitystä lastensuojelussa tai oikeussaleissa.
Suomessa pitäisi saada pikaisesti lakialoite, jossa vanhemmasta vieraannuttaminen on kirjattu lakiin. Samalla saadaan sen noudattamisesta jättämiselle rangaistukset ja moni lapsi säästyisi pitkäaikaiselta raadolliselta henkiseltä väkivallalta. Ei voi olla niin, että lapsen aivopesu tai ohjelmointi toista vanhempaa vastaan ei olisi rangaistavaa.
Linkkejä:
http://www.porinsanomat.fi/uutiset.php?id=998
http://www.porinsanomat.fi/uutiset.php?id=997
http://www.vau.fi/Perhe/Yhteiskunta/Huoltajuuskiistoissa-kyse-vieraannuttamisesta/
Lapsen vieraannuttaminen rangaistavaksi
Lasten puolesta
0
117
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981