Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa pystyneet selittämään, miksi jotkut kliinisesti kuolleeksi todetut ihmiset ovat kertoneet herättyään voimakkaista kuolemanjälkeisistä tuntemuksista, kuten valoa kohti kulkemisesta. Tutkimuksen mukaan aivot toimivat jopa 30 sekuntia sen jälkeen, kun veri lakkaa virtaamasta kehossa.
Michiganin yliopiston tutkijat havainnoivat aivotoimintaa rotilla, jotka nukutettiin ja joille aiheutettiin sydäninfarkti osana tutkimusta. Ensimmäiset 30 sekuntia sen jälkeen, kun rottien sydän oli pysähtynyt, niiden kaikkien aivotoimintaa mittaavassa EEG-käyrässä näkyi selkeä piikki. Vilkas aivotoiminta on merkki mielen voimakkaasta työskentelystä.
Juuri ennen kuolemaa aivotoiminta ylitti jopa valveillaolon voimakkuuden, tutkijat raportoivat. Tulos osoittaa, että aivot pystyvät järjestäytyneeseen sähköiseen toimintaan kliinisen kuoleman varhaisessa vaiheessa, mikä voi aiheuttaa niin kutsuttuja rajakokemuksia.
Johtavan tutkijan Jimo Borjiginin mukaan sekä hapen että glukoosin eli verensokerin vähentyminen sydäninfarktin aikana lisää sellaista aivotoimintaa, joka on ominaista tietoiselle ajattelulle.
Tiede jyrää, taas yksi naula lisää uskisten arkkuun
74
218
Vastaukset
- 3 + 20
Käyttämäsi otsikko ja sotahuuto nimimerkkinä ovat vihapuhetta!
Tällaiset aloitukset pitää poistaa välittömästi!- Missä?
Sotahuuto?
- 3 + 20
Jos haluat kommenttini asiaan, tee asiallinen aloitus.
- ei mitään nauloja
Joo, jätit kertomatta jutusta, että tuosta ei voi vetää johtopäätöstä ihmisten tajunnatilasta ja after life -kokemuksista. Se on samaa kuin väittäisi liikennemelusta tiedettävän, mitä kaupungissa tapahtuu.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkijat löysivät ehkä selityksen rajakokemukseen/a1376356783808?ref=hs-art-new-1 - 13 + 13
OIKEIN ODOTAN, MILLOIN JOKU PAPPI VASTAA TÄHÄN KETJUUN
ILOISEEN JA ASIALLISEEN SÄVYYN KIINNITTÄMÄTTÄ MITÄÄN HUOMIOTA
ALOITUKSEN KRISTITTYJÄ HALVENTAVAAN JA VIHAMIELISEEN TYYLIIN.- qwerty20
"Yksi lääkäri nyt tässä vastaa ennen kuin menee penkomaan tutkimuspapereitaan."
Enpä usko että lääkäri olet tai että olet tutkimuspapereita menossa penkomaan..
Just. - 20 + 15
"Ja tässä huikeassa tutkimuksessa on tutkittu rottia."
Rotilla on myös aivot. - ononon
qwerty20 kirjoitti:
"Yksi lääkäri nyt tässä vastaa ennen kuin menee penkomaan tutkimuspapereitaan."
Enpä usko että lääkäri olet tai että olet tutkimuspapereita menossa penkomaan..
Just.Kyllä nimimerkki "boxi" todennäköisesti on lääkäri.
- son saletti
Kaikenlaisia lääkäreitä sitä onkin.
- !!!!!!!!!!!!!!!
Siis, vain puoli minuuttia aivotoimintaa kuoleman jälkeen. Miten se selittää neljä minuuttia kuolleena olleen kokemat tapahtumat?
- suutarit lestiinsä
Tiede joka selittää tyhjän räjähtäneen, ei ole millään tavalla luotettavaa.
Tyhjä ei räjähdä missään olosuhteissa.
Tyhjästä ei tule mitään materiaakaan, saati eläviä olentoja ellei Jumalan voima sitä vaikuta. Tiede ei kykene koskaan tutkimaan Jumalaa, vain joitakin hänen ihmeellisiä luomistekojaan kyetään hyvin rajoitetusti tutkimaan.Ainot, jotka väittävät tyhjästä räjähtäneen, ovat suurin osa uskovaisista, jotka eivät ymmärrä alkuräjähdysteoriaa.
gev kirjoitti:
Ainot, jotka väittävät tyhjästä räjähtäneen, ovat suurin osa uskovaisista, jotka eivät ymmärrä alkuräjähdysteoriaa.
Ja sille on taas oma selityksensä.
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288589444590.html
Laaja tutkimus: Uskonnolliset vähemmän älykkäitä kuin ateistit- Nasse.
Aika kapeilla harteilla on yleissivistyksesi taso. Ei ihme että sekaan tyhjään pataan mahtuu hakkaamaan itse luomasi mielihyväjumala palvelemaan luojaansa.
Nasse. kirjoitti:
Aika kapeilla harteilla on yleissivistyksesi taso. Ei ihme että sekaan tyhjään pataan mahtuu hakkaamaan itse luomasi mielihyväjumala palvelemaan luojaansa.
Joo kapeat ovat hartiat! Ja kehnoa on sivistys! Tyhjä on patakin, mutta huussia odottelen, jospa edes se näin tollon pihalle kohoaisi!
Ja eikun pamauttelemaan.Pankaapas ihan lyhyesti pamahtaen:
On olemassa Jumala, joka ei ole syntynyt, eikä ole luotu. Jumala on ikuisesti ollut. Tälläisellä Jumalalla on rajattomat voimat. Hän voi tehdä mitä tahansa ja hän on luonut maailmankaikkeuden. Maailmankaikkeuteen hän on luonut yhdelle planeetalle olion omaksi kuvakseen. Tätä oliota hän kiduttaa ikuisesti, jos ei tee kuten hän epämääräisesti määrää.
Tuota taustaa vasten sinun itkeminen on naurettavaa. Se ei riitä, että alkupamauksessa on paljon sulateltavaa. Te teette vielä suuremman "keksinnön" ja keksitte sen alkuperäksi olennon, jonka mahtavuudella ei ole rajaa...Eikä etenkään hänen syntyään tiedetä. Helpompi sen maailmankaikkeuden on tyhjästä syntyä kuin sen tyhjästä tekemiseen kehittää olento, jolla on rajattomat voimat.
Idiootti saat olla, mutta ei sinun tarvitse sitä jokaisessa viestissä todistaa.Niin....Sinä ihmettelet, miten tyhjästä on voinut jotain syntyä. Sensijaan sinä et ihmettele sitä, että miten on voinut tyhjästä tulla kaikkeen pystyvä Jumala. Toista sinä hämmästelet ja toisen nielet ihmettelemättä...
Tuon en ymmärrä uskovaisisa. He heittävät mitä ihmeellisimpiä väittämiä Jumalansa olemassaolosta ja teoista. Silti he nauraa ajatukselle, että maailma olisi syntynyt "tyhjästä". "Sehän on mahdotonta, että joku voi syntyä tyhjästä":..
Ja kun kysyy Jumalan alkuperää, niin ne vastaa tyhjyyttä tapittavin silmin " Hän on aina ollut" :D- Nasse.
boxi kirjoitti:
Joo kapeat ovat hartiat! Ja kehnoa on sivistys! Tyhjä on patakin, mutta huussia odottelen, jospa edes se näin tollon pihalle kohoaisi!
Ja eikun pamauttelemaan.Kerrohan kun muutaman vuoden tai vuosikymmenen päästä tiede on kehittynyt riittävän pitkälle ja vahvistaa että ihmisaivojen jumala on mielen toiminnan erhe ja se voidaan parantaa, niin mites sitten?
Pidätkö edelleen kuten kolmivuotias kiinni siitä ettet ymmärrä elotoman ja elollisen eroa?
Uskiksen turhamaisuudella ei ole rajaa, luoda iselleen mielihyväjumala juka on kiinnostunut kyseisestä yksilöstä :)) Sinä tiedät luonnontieteellisen veikkauksen olevan väärä, mutta et huomaa uskonnon tekemästä veikkauksesta samaa. Aika valikoivaa rusinapullan jyrsimistä.
Edelleenkin. Oletetaan maailman syntyneen "tyhjästä".
Oletetaan maailmaan ilmestyneen kaikkivoiva Jumala, joka loi maailman tyhjästä.
Enemmän minä näen tuossa toisessa ihmeteltävää asiaa kuin ensimmäisessä. Ei maailmankaikkeuden syntyä voida alkuräjähdystä ennen tutkia. Ei maailma voi koskaan edetä siitä pisteestä taaksepäin ja miettiä mitäs sitä ennen. Oletutksia ne voivat olla, mutta ihan täyttä uskontoa ovat pohjimmiltaan. Suurempi ihme tuo silti on, jos Jumala on nuan vain ilmestynyt kaikkine voimineen. Sen rinnalla "tyhjästä" syntynyt maailmankaikkeus on arkipäiväisyyttä.- Omituista kerrassaan
"Sen nyt tiedän, että nykyinen "luonnontieteellinen" arvausrakennelma maailman synnystä on ihan puuta heinää."
Se vain ei ole arvausrakennelma. Se on luonnosta itsestään katsottu ja mitattu. Kuinka sinä voit sen vastaisesti olla tietävinäsi että se on "puuta heinää". - ei mitään nauloja
mave kirjoitti:
Sinä tiedät luonnontieteellisen veikkauksen olevan väärä, mutta et huomaa uskonnon tekemästä veikkauksesta samaa. Aika valikoivaa rusinapullan jyrsimistä.
Edelleenkin. Oletetaan maailman syntyneen "tyhjästä".
Oletetaan maailmaan ilmestyneen kaikkivoiva Jumala, joka loi maailman tyhjästä.
Enemmän minä näen tuossa toisessa ihmeteltävää asiaa kuin ensimmäisessä. Ei maailmankaikkeuden syntyä voida alkuräjähdystä ennen tutkia. Ei maailma voi koskaan edetä siitä pisteestä taaksepäin ja miettiä mitäs sitä ennen. Oletutksia ne voivat olla, mutta ihan täyttä uskontoa ovat pohjimmiltaan. Suurempi ihme tuo silti on, jos Jumala on nuan vain ilmestynyt kaikkine voimineen. Sen rinnalla "tyhjästä" syntynyt maailmankaikkeus on arkipäiväisyyttä.Teet väärän olettamuksen. Jumala ei ilmestynyt tyhjästä. Raamattu ilmoittaa Jumalan olevan ikuinen, aina olemassa oleva, "Minä olen" = itsestään olemassa oleva, jonka olemassaololle ei ole koskaan alkua eikä loppua.
Siinäpä on pienen ihmisen aivoille ylivoimaisesti ihmettelemistä, jonka ihmispolo haluaisi ratkaista, mutta ei voi. Aivokapasiteetti brakaa. ei mitään nauloja kirjoitti:
Teet väärän olettamuksen. Jumala ei ilmestynyt tyhjästä. Raamattu ilmoittaa Jumalan olevan ikuinen, aina olemassa oleva, "Minä olen" = itsestään olemassa oleva, jonka olemassaololle ei ole koskaan alkua eikä loppua.
Siinäpä on pienen ihmisen aivoille ylivoimaisesti ihmettelemistä, jonka ihmispolo haluaisi ratkaista, mutta ei voi. Aivokapasiteetti brakaa.Se on vielä ihmeellisempi vaihtoehto kuinka ihminen voi tietää Jumalan olleen aina...Boxi ihmettelee alkuräjähdystä, mutta ei sitä, kuinka Jumala on voinut olla aina ....Rusinapullaa jyrsitään haluamasta kohtaa.
- ei mitään uutta
mave kirjoitti:
Ja sille on taas oma selityksensä.
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288589444590.html
Laaja tutkimus: Uskonnolliset vähemmän älykkäitä kuin ateistitTämän saitin ateistit ovat tyhmimmistä tyhmimpiä. Ja eikö se ole viis joka näkee nenäänsä pidemälle.
Ateisteilla elämä loppuu kuolemaan, uskovilla se vasta ALKAA !
Tilastot saadaan näyttämään ihan siltä miltä ne halutaan näyttävän. - ei mitään nauloja
mave kirjoitti:
Se on vielä ihmeellisempi vaihtoehto kuinka ihminen voi tietää Jumalan olleen aina...Boxi ihmettelee alkuräjähdystä, mutta ei sitä, kuinka Jumala on voinut olla aina ....Rusinapullaa jyrsitään haluamasta kohtaa.
Eihän ihminen sitä voisi tietääkään ellei Jumala olisi sitä itse ilmoittanut israelilaisille.
- ateistix
ei mitään uutta kirjoitti:
Tämän saitin ateistit ovat tyhmimmistä tyhmimpiä. Ja eikö se ole viis joka näkee nenäänsä pidemälle.
Ateisteilla elämä loppuu kuolemaan, uskovilla se vasta ALKAA !
Tilastot saadaan näyttämään ihan siltä miltä ne halutaan näyttävän."Ateisteilla elämä loppuu kuolemaan, uskovilla se vasta ALKAA !"
Oletko tähän asti koomassa ollut? mave kirjoitti:
Se on vielä ihmeellisempi vaihtoehto kuinka ihminen voi tietää Jumalan olleen aina...Boxi ihmettelee alkuräjähdystä, mutta ei sitä, kuinka Jumala on voinut olla aina ....Rusinapullaa jyrsitään haluamasta kohtaa.
Mave, God loves You, and you know it.
boxi kirjoitti:
Mave, God loves You, and you know it.
Suomenkieli on aika rikas ja olisi riittänyt kertomaan tuon saman suomeksi. Saatko sinä joitain kiksejä asiasta, kun käytät toista kieltä?
Eikä Jumala rakasta minua, jos hän haluaa kiduttaa minua. Ihmeellinen käsitys teillä rakkaudesta. Tuo selittää pedofiilien mellastamisen kristittyjen parissa. Sekin on heille rakkautta ja rakkaus ei voi olla ikinä väärin...mave kirjoitti:
Suomenkieli on aika rikas ja olisi riittänyt kertomaan tuon saman suomeksi. Saatko sinä joitain kiksejä asiasta, kun käytät toista kieltä?
Eikä Jumala rakasta minua, jos hän haluaa kiduttaa minua. Ihmeellinen käsitys teillä rakkaudesta. Tuo selittää pedofiilien mellastamisen kristittyjen parissa. Sekin on heille rakkautta ja rakkaus ei voi olla ikinä väärin...Jumala ei halua kiduttaa sinua, eikä tule sitä tekemään. Olet hänen luomansa.
You are right. I do. God loves you, and you know it.boxi kirjoitti:
Jumala ei halua kiduttaa sinua, eikä tule sitä tekemään. Olet hänen luomansa.
You are right. I do. God loves you, and you know it.Sinä et ymmärrä, joten tehtäväni on selittää. Mä en todellakaan tiedä Jumalan rakastavani minua. Minä en näe rakkautta siinä, kun Jumala haluaa minun virheellisen otaksuman vuoksi haluavan kiduttaa. Siinä on paljon väärin, enkä näe siinä rakkautta. Sinä näet siinä jotain mitä minä en. Tuo kidutus on kristinuskoa. Ilman Hlvettiä ei ole mahdollist pelastaautua. Ilman Hlvettiä kristinusko olisi erillainen uskonto.
Erittäin mielenkiintoinen tutkimus. Jos tämän rottakokeen pohjalta päätellään, että myös ihmisaivojen sähköinen toiminta jatkuu jopa puolisen minuuttia sydänpysähdyksen jälkeen ja että tämä sähköinen toiminta selittää kuolemanrajakokemuksen, herää kysymys, miksi vain noin joka viides sydänpysähdyspotilas saa kuolemanrajakokemuksen.
Tutkimuksen mukaan kaikkien rottien – tosin näitä rottia oli vain yhdeksän – aivoissa oli sydänpysähdyksen jälkeen sähköistä toimintaa, joka ”had features associated with a highly aroused and conscious brain” (minua tosin ihmetyttää, mitä tässä tarkoitetaan ”tietoisilla aivoilla”, rotat kun eivät edes valvetilassa ole tietoisia samassa mielessä kuin ihmiset). Jos sama pätee ihmisaivoihin, pitäisi kuolemanrajakokemuksen tai ainakin jonkinlaisen tietoisen kokemuksen seurata säännönmukaisesti tästä säännönmukaisesta aivotoiminnasta.
Miksi näin ei ole? Keksin ainakin kaksi selitystä. Ensimmäinen on se, että näin onkin. Kaikki todella kokevat jonkinlaista tietoisuutta sydänpysähdyksen aikana, mutta suurin osa unohtaa kokemuksensa. Tätä voi verrata unennäkemiseen. Ihminen näkee unta joka yö, mutta suurin osa unista unohtuu viimeistään herätessä tai heti heräämisen jälkeen.
Toinen selitys voisi olla se, että on olemassa jokin muuttuja, joka yhdessä aivotoiminnan kanssa selittää, miksi jotkut saavat kuolemanrajakokemuksen ja toiset eivät. Tämä muuttuja on luultavasti dimetyylitryptamiinin eli DMT:n määrä aivoissa. DMT on alkaloidi, jota ihmisen keho tuottaa luonnostaan. Aineella on voimakkaita psykedeelisiä vaikutuksia ja sitä käytetään myös huumausaineena. Tiedetään tai ainakin väitetään, että DMT-trippi voi muistuttaa hyvin paljon kuolemanrajakokemusta.
Tietenkään DMT:n puute ei selitä sitä, miksi kaikilla ei ole jonkinlaista tietoista kokemusta, jos kerran aivosähkökäyrän mukaan pitäisi olla. Aivotoiminta ei selitä myöskään ruumiista irtautumisen aikana tehtyjä yliaistillisia eli tunnetuista aistinelimistä riippumattomia havaintoja.
Toisin sanoen tämä rottakoe ei minun nähdäkseni selitä mitään, vaan herättää vain uusia kysymyksiä, kuten tutkimuksilla usein on tapana.
http://www.telegraph.co.uk/science/science-news/10237745/Near-death-experiences-could-be-surge-in-electrical-activity.html
PS. Tähän liittyy myös sellainen mielenkiintoinen kysymys, kuinka kauan ihminen voi pysyä tajuissaan sydänpysähdyksen jälkeen. Tietääkseni sydänpysähdystä seuraa tajuttomuus muutamassa sekunnissa. Kuitenkin väitetään giljotiinilla teloitettujen osoittaneen tajuisuutta jopa puoli minuuttia pään irrottamisen jälkeen. Irrotettu pää on avannut ja sulkenut suun, räpytellyt ja liikuttanut silmiä sekä ottanut katsekontaktin johonkuhun teloitusta seuraamassa olleeseen henkilöön. Kun erästä päätä kutsuttiin nimeltä, pää reagoi avaamalla silmät ja katsomalla kutsujaa silmiin. Tämän pää teki kaksi kertaa noin puolen minuutin aikana. Kun teloitettua kutsuttiin nimeltä kolmannen kerran, hän ei enää reagoinut. Lähde: internet.Eikö mielenkiintoista ole juuri se, että tietoisuus ja tietoiset kokemukset voimistuvat, kun aivot ovat heikoimmillaan? Kuolemanrajakokemukset vihjaavat, että tietoisuus ei riipu aivoista. Ruumiista erillinen sielu on olemassa.
Mikä muuten on lääketieteellinen mielipiteesi siitä, voiko irti leikattu pää olla tietoinen ja tajuinen jopa puolen minuutin ajan? Jos voi, tahdon ehkä kuolla giljotiinissa.itse_murhaaja, teet johtopäätöksiä ilman todisteita, todella epätieteellistä, tee jokin tutkimus, nyt olet vain naurunaihe.
*Eli luonnontieteellä ei ole hajuakaan, miten maailma syntyy.* ...kirjoitti boxi.
Lyhyesti ja napakasti ilmoitat siinä, ettei sinulla ole hajuakaan mitä luonnontieteet kertovat maailman synnystä ja elämän kehittymisestä, mutta olet silti valmis pilkkaamaan niitä. Eikö ennen mielipiteen muodostamista kannattaisi ensin tutustua hieman aiheeseen?
Lue vaikka Esko Valtaojan "Kaiken käsikirja". Noin pari sataa sivua selkokieltä ja tiedät miten luonnontieteet selittävät tällä hetkellä maailmankaikkeuden synnyn ja elämän kehittymisen. Kosminen evoluutio - kemiallinen evoluutio - biologinen evoluutio. Opettele mikä ero noilla on, ennen kuin alat mainostamaan tietämättömyyttäsi pitkin internettiä.- Nasse.
"Menee pamauksittain kohti järjestystä, "
Minua pelottaa, P. Räsänen ei ole lajissaan ainoa.
Ennenkuin enempää teet itsestäsi vielä suurempaa idioottia, hae kirjastosta joku selkokielinen peruskoululaiselle tai lukuiolaiselle tarkoitettu kirja jossa käsitellään evoluutiota.
Evoluutio on fakta kuten gravitaatiokin. Ilmeisesti kiistät jälkimmäisenkin, siihenhän on hyvät perusteet, tiede ei kykene sitä täysin selittämään. - Nasse.
Jos sinä et ymmärrä edes evoluution perusasioita, etkä sitä ettei sillä ole mitään tekemistä maailman synnyn kanssa ja toisaalta et viitsi ede muutamaa minuuttia käyttää evoluution perusasioiden selvittämisen mutta sen sijaan jaksat kyllä kirjoittaa monta postausta ymmärtämättä edes mistä keskustellaan niin.....
Käytäntö on Nasselle opettanut että hitaiden yksilöiden perustietojen paikkausyritykset edes peruskouliun oppimäärää vastaaviksi millään osa-alueella ei onnistu, siis parempi todeta asiat asioina.
Epäilenpä että sinullakin se suurin syy mikset halua opetella uusia asioita on pelko. Pelko mielihyväjumalasi kuolemasta. - lfgtuyg
Heh, sinä mikään lääkäri ole. Toivottavasti ainakaan.
- Nasse.
Nasse. kirjoitti:
Jos sinä et ymmärrä edes evoluution perusasioita, etkä sitä ettei sillä ole mitään tekemistä maailman synnyn kanssa ja toisaalta et viitsi ede muutamaa minuuttia käyttää evoluution perusasioiden selvittämisen mutta sen sijaan jaksat kyllä kirjoittaa monta postausta ymmärtämättä edes mistä keskustellaan niin.....
Käytäntö on Nasselle opettanut että hitaiden yksilöiden perustietojen paikkausyritykset edes peruskouliun oppimäärää vastaaviksi millään osa-alueella ei onnistu, siis parempi todeta asiat asioina.
Epäilenpä että sinullakin se suurin syy mikset halua opetella uusia asioita on pelko. Pelko mielihyväjumalasi kuolemasta.... niin ja vielä. Raamattu nimisessä satukirjassa on neljä luomiskertomusta, kaikki keskenään erilaisia ja ristiriitaisdia.
Kai sen edes tiedät jos perustat maailmankuvasi noilta osin kyseiseen mytologiaan?
Sinusta se on luontevaa ja kertoo lopullisen Totuuden (huom, uskisraiskatun totuuden merkkinä iso alkukirjain). lfgtuyg kirjoitti:
Heh, sinä mikään lääkäri ole. Toivottavasti ainakaan.
God loves you, ifgtuyg. Se on tärkeintä
Nasse. kirjoitti:
... niin ja vielä. Raamattu nimisessä satukirjassa on neljä luomiskertomusta, kaikki keskenään erilaisia ja ristiriitaisdia.
Kai sen edes tiedät jos perustat maailmankuvasi noilta osin kyseiseen mytologiaan?
Sinusta se on luontevaa ja kertoo lopullisen Totuuden (huom, uskisraiskatun totuuden merkkinä iso alkukirjain).Nasse, God loves you.
- Nasse.
boxi kirjoitti:
Nasse, God loves you.
Uskismoraalin osoituksena poistit aiemman viestisi :)))
Rouvan siunausta vaan sullekin. Pikku vinkkinä kehottaisin tarkkailemaan päihteiden käyttöä tai ainakin asentamaan alkolukon näppäimistöön :))) Nasse. kirjoitti:
Uskismoraalin osoituksena poistit aiemman viestisi :)))
Rouvan siunausta vaan sullekin. Pikku vinkkinä kehottaisin tarkkailemaan päihteiden käyttöä tai ainakin asentamaan alkolukon näppäimistöön :)))Kekustelen, en kirjoita kirjaa. Pska, mikä pska, sitten pois. Jatkossakin. En minä nyt niin tyhmä ole, että omia sepustuksiani tänne muistoksi jättäisin. Pskat pois, kun on aika. Eivät ole mitään ikuista viisautta.
Absolutisti, ei liity kyllä kristinuskoon.
xxxxxx Juuri ennen kuolemaa aivotoiminta ylitti jopa valveillaolon voimakkuuden, tutkijat raportoivat. Tulos osoittaa, että aivot pystyvät järjestäytyneeseen sähköiseen toimintaan kliinisen kuoleman varhaisessa vaiheessa, mikä voi aiheuttaa niin kutsuttuja rajakokemuksia xxxxxxx
Tutkimus juuri vahvistaa, että elämä ei pääty kuolemaan, vaan päinvastoi, elämä pikemminkin aktivoituu, kun lähestytään kuolemaa.
Rajantakaiset kokemukset eivät todennäköisesti ole seurausta aivojen aktivoitumisesta, kuten tutkijat virheellisesti tulkitsevat, vaan päinvastoin, aivojen aktivoituminen on seurausta rajantakaisista kokemuksista, joita henkilö saa ollessaan lähellä kuolemaa.
Tutkimus siis vain vahvistaa sen, että tietoisuus ei pääty kuolemaan ja kumoaa ateistien uskomuksen, että elämän jälkeen ei ole tietoisuutta.- Jori Mäntysalo
Kaipa hermosoluissakin on energiaa varastoituneena ATP:ksi, ja vaikka veri ei enää kierrä sitä yhä on aivoissa, ja jonkin aikaa siitä tulee happea. Hapetonta energiantuottoa hermosoluilla kai ei ole, Boxi osaa varmaankin varmistaa tämän.
- ihminen.....
http://www.divinerevelations.info/index.html
Tuolta löytyy esim. seuraava kokemus
http://www.divinerevelations.info/Lazarus/index.htm
Lopussa Daniel kertoo, että hän oli ollut kuolleena kolme päivää, mutta hänen kokemuksessaan (oli siis todettu kuolleeksi) ei ollut enää päivää eikä yötä kun hän kävi Taivaassa ja Helvetissä.- ihminen.....
Daniel siis todettiin kuolleeksi. Hän oli Taivaassa ja sen jälkeen Helvetissä, ja hän kertoo ettei siellä ei ollut päivää ja yötä.
- ihminen.....
ihminen..... kirjoitti:
Daniel siis todettiin kuolleeksi. Hän oli Taivaassa ja sen jälkeen Helvetissä, ja hän kertoo ettei siellä ei ollut päivää ja yötä.
..ettei siellä ollut..
ihminen..... kirjoitti:
..ettei siellä ollut..
Oletko ihminen kuullut, että luotettavien silminnäkijäkertomusten perusteella Skotlannissa Loch Ness -järvessä elää hirviö? Ja että tuhansia ihmisiä kaapataan tänäkin yönä heidän nukkuessaan Ufojen kyytiin? Tosijuttuja, ihmisten itsensä todistamia!
- ihminen.....
bg-ope kirjoitti:

Esim. tuo kokemus jonka toin esille, Daniel oli kuolleena kolme päivää, ja siitä on todiste, lukuiset ihmiset todistivat sen (hän makasi kuolleena eikä sydän enää lyönyt). Se on eri asia kuin esim. unten näkeminen yöllä jolloin olet hengissä.

Ja muutkin todistukset jotka tuolla sivustolla ovat... ihmiset ovat kokeneet esim. Taivaan valtakunnan Ihanuuden, Rakkauden, Rauhan jne... ja jos heille on näytetty Hel vetti, niin ainakin osalle Luoja näytti sen niin, että he itse kokivat millaista siellä on - eli fyysisesti tunsivat millaista Helvetissä oli...Helvetti on ikuista kipua, liekkiä, tuskaa, kärsimystä, janoa, nälkää, ahdinkoa... jotta he osaisivat kertoa ihmisille että Taivas ja Helvetti ovat todellisia.

Ja siis osaisivat kuvailla minkälaisia ovat Taivaan valtakunta ja Helvetin valtakunta. Kun Tuomio on tullut, päätepysäkki on joko Ikuinen Elämä Taivaassa tai Ikuinen kärsimys, tuska jne Helvetissä

Tuo tarina on alusta alkaen reaalimaailman kanssa pahasti ristiriidassa. Todellisessa maailmassa ihmisen aivojen hermosolut alkavat tuhoutua viiden (5) minuutin kuluttua hapenpuutteen alkamisesta, eli siis siinä tapauksessa että henkilön sydän ei lyö eikä veri kierrä niin kuin väität tälle hemmolle käyneen. Sydämen solut alkavat tuhoutua 20 minuutin päästä happikadon alkamisesta.
Kukaan ei siksi voi selvitä kolmen päivän kuolleena oloa, ja vieläpä virota kertomaan kokemastaan. Ei, ilman että hapekkaan veren kierto on koko ajan käynnissä (ihminen toisin sanoen hengittää ja sydän lyö). Kertominen ei onnistu, koska aivot ovat tuhoutuneet. Kolme päivää kuolleena olleen ihmisen sydän ei voi herätä lyömään, koska sydänsolut ovat tuhoutuneet.
Joka muuta väittää, ei joko ymmärrä perusbiologiasta mitään, tai on uskonsa sokaisema.bg-ope kirjoitti:
Tuo tarina on alusta alkaen reaalimaailman kanssa pahasti ristiriidassa. Todellisessa maailmassa ihmisen aivojen hermosolut alkavat tuhoutua viiden (5) minuutin kuluttua hapenpuutteen alkamisesta, eli siis siinä tapauksessa että henkilön sydän ei lyö eikä veri kierrä niin kuin väität tälle hemmolle käyneen. Sydämen solut alkavat tuhoutua 20 minuutin päästä happikadon alkamisesta.
Kukaan ei siksi voi selvitä kolmen päivän kuolleena oloa, ja vieläpä virota kertomaan kokemastaan. Ei, ilman että hapekkaan veren kierto on koko ajan käynnissä (ihminen toisin sanoen hengittää ja sydän lyö). Kertominen ei onnistu, koska aivot ovat tuhoutuneet. Kolme päivää kuolleena olleen ihmisen sydän ei voi herätä lyömään, koska sydänsolut ovat tuhoutuneet.
Joka muuta väittää, ei joko ymmärrä perusbiologiasta mitään, tai on uskonsa sokaisema.Samaa mieltä. Tarina on pötyä.
boxi kirjoitti:
Samaa mieltä. Tarina on pötyä.
Kristinuskon nimissä ei saisi levittää sontaa. Joko mies oli elossa ja näki mitä näki tai oli kuollut ja pysyi sitten kuolleena. Olemme luonnonlakien alaisia tässä maailmassa.
- ihminen.....
boxi kirjoitti:
Kristinuskon nimissä ei saisi levittää sontaa. Joko mies oli elossa ja näki mitä näki tai oli kuollut ja pysyi sitten kuolleena. Olemme luonnonlakien alaisia tässä maailmassa.
boxi ja kaikki... boxi sanoit: "Kristinuskon nimissä ei saisi levittää sontaa. Joko mies oli elossa ja näki mitä näki tai oli kuollut ja pysyi sitten kuolleena. Olemme luonnonlakien alaisia tässä maailmassa."
Pyhä Raamattu on Luojan Sana, Totuus.
Tiedättekö kun Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista? Hän oli ollut haudattuna neljä päivää. Tämä kerrotaan Ev. Johanneksen mukaan 11.
Uskokaa, uskokaa, uskokaa.
Ev. Johanneksen mukaan 11
...17 Kun Jeesus tuli perille, hänelle kerrottiin, että Lasarus oli jo neljättä päivää haudassa. 18 Betania oli lähellä Jerusalemia, noin viidentoista stadionmitan päässä 19 ja monia juutalaisia oli tullut lohduttamaan Marttaa ja Mariaa veljen kuoleman johdosta. 20 Kun Martta kuuli, että Jeesus oli tulossa, hän lähti tätä vastaan. Maria oli silloin sisällä talossa. 21 Martta sanoi Jeesukselle: >>Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. 22 Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.>> 23 Jeesus sanoi: >>Veljesi nousee kuolleista.>> 24 Martta vastasi: >>Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.>> 25 Jeesus sanoi: >>Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin 26 eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?>> 27 >>Uskon Hera>>, Martta vastasi, >>minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.>> ... 34 ja hän kysyi: >>Missä hänen hautansa on?>> >>Herra, tule katsomaan>>, he vastasivat. 35 Jeesus itki. ... 39 >>Ottakaa kivi pois>>, käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: >>Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.>> 40 Jeesus vastasi: >>Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?>> 41 Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: >>Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. 42 Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.>> 43 Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: >>Lasarus, tule ulos!>> 44 Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: >>Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.>>
Luojalle Kaikki on mahdollista. ihminen..... kirjoitti:

Luojalle Kaikki on mahdollista.*Luojalle Kaikki on mahdollista.*
Niin. Sinun jumalasi mukaan lepakko on lintu ja jänis märehtijä. Hän ei tiedä että maapallo on pyöreä, eikä sitä että ihmisen pitää hengissä verisuonissa virtaava hapekas veri. Hän on yhtä tietämätön maailmankaikkeuden asioista kuin pronssikautiset paimentolaiset, vaikka väittää tietävänsä ja osaavansa kaiken.
Johtunee siitä että sinun jumalasi, samoin kuin todennäköisesti kaikki muutkin jumalat ovat mielikuvituksen tuotetta.
Boxi otti ja lähti. Harmi. Olisi ollut niin mielenkiintoista kuulla, miten hän kumoaa kaikkia luonnontieteet; matematiikan, fysiikan (mm. Einsteinin suhteellisuusteorian), maantieteen, geologian, kemian ja tähtitieteen, noin niin kuin aluksi.
- Nasse.
Elämässä me joudumme välillä luopumaan. Harmi sinänsä kun ratkaisu oli jo niin lähellä. Erityisesti tuon heikon gravitaation arvoistus olisi kiinnostanut.
Jeesus! Nasse. kirjoitti:
Elämässä me joudumme välillä luopumaan. Harmi sinänsä kun ratkaisu oli jo niin lähellä. Erityisesti tuon heikon gravitaation arvoistus olisi kiinnostanut.
Jeesus!Miksi haluaisin kumota luonnontieteitä? Rakastan niitä! Kotona on biologi, jonka kanssa ei ole mitään keskusteluongelmaa. Tyhjästä ei luonnotieteessä tule mitään vaikka gravitaatio olisi sitä tai tätä.
Bg ope: God loves you. Hän on tukesi viimeisellä virralla. Mikään muu ei silloin olekaan. Ei luonnontieteemmekään- Nasse.
boxi kirjoitti:
Miksi haluaisin kumota luonnontieteitä? Rakastan niitä! Kotona on biologi, jonka kanssa ei ole mitään keskusteluongelmaa. Tyhjästä ei luonnotieteessä tule mitään vaikka gravitaatio olisi sitä tai tätä.
Bg ope: God loves you. Hän on tukesi viimeisellä virralla. Mikään muu ei silloin olekaan. Ei luonnontieteemmekäänJuttusi pask@huussien räjäyttelystä oli aikas mukavaa viihdettä, samoin listauksesi niistä mukaduuneista mitä olet tehnyt.
Ihmetyttää vaan miksi tunnet noin suurta tarvetta valehdella? Ilmeisesti sinua ei edes hävettänyt kiinnijoutumisen riski vaan poistit kirjoituksesi koska ymmärsit juttujesi mielettömyyden.
Rouvan rauhaa vaan :))))) Nasse. kirjoitti:
Juttusi pask@huussien räjäyttelystä oli aikas mukavaa viihdettä, samoin listauksesi niistä mukaduuneista mitä olet tehnyt.
Ihmetyttää vaan miksi tunnet noin suurta tarvetta valehdella? Ilmeisesti sinua ei edes hävettänyt kiinnijoutumisen riski vaan poistit kirjoituksesi koska ymmärsit juttujesi mielettömyyden.
Rouvan rauhaa vaan :)))))Kaikki on totta, mitä kirjoitin. Mieheni koulutusprofiili on sen verran harvinainen, että joku tuttu saattaa tunnistaa. En halua olla tunnettu. Valvonta tietää, kuka olen. Kaikki on totta. Totuus tekee vapaaksi. Oma koulutukseni on totta, ja siitä voi vähän liian hyvin toinen lääkäri päätellä, kuka olen, jos sattuu tuttu palstalle.
Tietty olen sitä mieltä, mitä kirjoitin. Pskahuussien räjäyttely on juuri evoluution logiikka, mutta otin sen nyt pois. Kaikki työhistoriani on tietty totta, eihän sitä tarvitsisi poistaa, jos valehtelin. Mikä kiinnijäämisen pelko siinä olisi?
Totuus tekee vapaaksi.boxi kirjoitti:
Kaikki on totta, mitä kirjoitin. Mieheni koulutusprofiili on sen verran harvinainen, että joku tuttu saattaa tunnistaa. En halua olla tunnettu. Valvonta tietää, kuka olen. Kaikki on totta. Totuus tekee vapaaksi. Oma koulutukseni on totta, ja siitä voi vähän liian hyvin toinen lääkäri päätellä, kuka olen, jos sattuu tuttu palstalle.
Tietty olen sitä mieltä, mitä kirjoitin. Pskahuussien räjäyttely on juuri evoluution logiikka, mutta otin sen nyt pois. Kaikki työhistoriani on tietty totta, eihän sitä tarvitsisi poistaa, jos valehtelin. Mikä kiinnijäämisen pelko siinä olisi?
Totuus tekee vapaaksi.Huomaat myös, mitä jää jäljelle, jos otan kirjoitukseni pois.
boxi kirjoitti:
Huomaat myös, mitä jää jäljelle, jos otan kirjoitukseni pois.
Samperin sade. Piti tehdä muuta, mutta tässä roikkuu netissä kuin joku ääliö.
Joo, piti kertoman, että kerrán melkein kärähdin, kuka olen ja siitä tulin varovaiseksi. Menin pölvästi sanomaan, että ensi yönä etupäivystän yliopistosairaalan sisätauteja.
Hei haloo! Niitä yliopistosairaaloita on viisi kappaletta Suomessa ja kaikissa muissa paitsi Meilahdessa oli vain yksi etupäivystäjä eli yhteensä meitä oli 6 sinä yönä! No, ei ole maailman ihme plokata niistä se vanhin nainen. Onneksi yhtään Sherlockia ei ollut netissä, joka olisi soittamalla saanut koko homman selville, vaikka henkilöllisyyttäni kiivaasti arvailtiin. Se pelästytti ja sen jälkeen olen ollut varovainen.
Biologi ja nuorin poika lähtivät kaupungille, kun ei varsinaista suunnitelmaa voida vielä toteuttaa. Sataa täällä.- Unconscious man
boxi kirjoitti:
Miksi haluaisin kumota luonnontieteitä? Rakastan niitä! Kotona on biologi, jonka kanssa ei ole mitään keskusteluongelmaa. Tyhjästä ei luonnotieteessä tule mitään vaikka gravitaatio olisi sitä tai tätä.
Bg ope: God loves you. Hän on tukesi viimeisellä virralla. Mikään muu ei silloin olekaan. Ei luonnontieteemmekäänDoes God love me also?
boxi kirjoitti:
Miksi haluaisin kumota luonnontieteitä? Rakastan niitä! Kotona on biologi, jonka kanssa ei ole mitään keskusteluongelmaa. Tyhjästä ei luonnotieteessä tule mitään vaikka gravitaatio olisi sitä tai tätä.
Bg ope: God loves you. Hän on tukesi viimeisellä virralla. Mikään muu ei silloin olekaan. Ei luonnontieteemmekäänJos nyt ihan oikein muistan niitä poistettuja viestejäsi, niistä sai sellaisen kuvan ettet anna useimmille luonnontieteille juurikaan arvoa, et ainakaan biologialle (jonka olennainen osa on evoluutio-oppi). Leimasit luonnontieteet oletuksiksi. Selkeämpää viestintää kiitos.
Edelleen, jos haluat kyseenalaistaa evoluution, sinun tulee kyseenalaistaa luonnontieteistä fysiikka (aikamääritykset), paleontologia, genetiikka, biologia (biologinen lajinmääritys), geologia. Sinun tulee osoittaa, että maailman ympäristöt, samoin kuin kaikki sen eliöt pysyvät muuttumattomina miljoonia vuosia. Sinun pitää omin käsin tappaa kaikki saimaannorpat samoin kuin kaikki muutkin tuhannet alalajit, joista on hyvää vauhtia eriytymässä uusia lajeja, jotka eivät enää kykene tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä alkuperäislajin kanssa. Tehtävä on absoluuttisesti mahdoton, koska et voi vaikuttaa näihin tapahtumiin millään realistisella tavalla. Evoluutio on fakta, tosiasia, joka tapahtuu jatkuvasti kaikkialla maailmassa välittämättä pätkän vertaa mitä sinä tai kukaan muukaan evoluutiota ymmärtämätön olette siitä mieltä.
Ja sitten:
*Tyhjästä ei luonnotieteessä tule mitään vaikka gravitaatio olisi sitä tai tätä.*
Taas pamahtelee merkkejä siitä tietämättömyydestä mitä täällä aikaisemminkin esitit. Lue ENSIN, miten luonnontiede (vaikkapa Esko Valtaojan sanoin) selittää sen miten tyhjästä todellakin voi syntyä materiaa. Palataan sitten asiaan.
*Bg ope: God loves you. Hän on tukesi viimeisellä virralla. Mikään muu ei silloin olekaan. Ei luonnontieteemmekään .*
Höpsis. Minä en kaipaa olemattomien tukea, vähiten naiivia unelmaa "ikuisesta elämästä". Olen tänne syntynyt ja aikanaan kuolen. Olen osaani tyytyväinen ja toivottavasti vanha ja väsynyt kun tulee aika nukkua pois. Kuolemassa on se lohdullinen puoli, että vaikka oma elämämme ja tietoisuutemme loppuunkin, elämä jatkuu. Energia vapautuu hajottajien käyttöön ja ravinteet lähtevät uudelle kierrokselleen ekosysteemiin (esimerkiksi hautausmaan puihin). Solujen elämä jatkuu jälkikasvussa, jos sellaista on. Systeemi toimii, kunnes Aurinko lopettaa kierron joskus miljardin vuoden päästä.
Ja miten niin kuolema lopettaa luonnonlakien toimimisen? Kirjoitit itsekin että olemme luonnonlakien alaisia tässä maailmassa. Jos viittaat siihen että hyppäämme kuin taikaiskusta johonkin toiseen maailmaan, siitä täytysi olla hieman vankempaa todistetta kuin ihmisten kasaama Raamattu tai joku muu yhtä alkeellinen tarinakokoelma.bg-ope kirjoitti:
Jos nyt ihan oikein muistan niitä poistettuja viestejäsi, niistä sai sellaisen kuvan ettet anna useimmille luonnontieteille juurikaan arvoa, et ainakaan biologialle (jonka olennainen osa on evoluutio-oppi). Leimasit luonnontieteet oletuksiksi. Selkeämpää viestintää kiitos.
Edelleen, jos haluat kyseenalaistaa evoluution, sinun tulee kyseenalaistaa luonnontieteistä fysiikka (aikamääritykset), paleontologia, genetiikka, biologia (biologinen lajinmääritys), geologia. Sinun tulee osoittaa, että maailman ympäristöt, samoin kuin kaikki sen eliöt pysyvät muuttumattomina miljoonia vuosia. Sinun pitää omin käsin tappaa kaikki saimaannorpat samoin kuin kaikki muutkin tuhannet alalajit, joista on hyvää vauhtia eriytymässä uusia lajeja, jotka eivät enää kykene tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä alkuperäislajin kanssa. Tehtävä on absoluuttisesti mahdoton, koska et voi vaikuttaa näihin tapahtumiin millään realistisella tavalla. Evoluutio on fakta, tosiasia, joka tapahtuu jatkuvasti kaikkialla maailmassa välittämättä pätkän vertaa mitä sinä tai kukaan muukaan evoluutiota ymmärtämätön olette siitä mieltä.
Ja sitten:
*Tyhjästä ei luonnotieteessä tule mitään vaikka gravitaatio olisi sitä tai tätä.*
Taas pamahtelee merkkejä siitä tietämättömyydestä mitä täällä aikaisemminkin esitit. Lue ENSIN, miten luonnontiede (vaikkapa Esko Valtaojan sanoin) selittää sen miten tyhjästä todellakin voi syntyä materiaa. Palataan sitten asiaan.
*Bg ope: God loves you. Hän on tukesi viimeisellä virralla. Mikään muu ei silloin olekaan. Ei luonnontieteemmekään .*
Höpsis. Minä en kaipaa olemattomien tukea, vähiten naiivia unelmaa "ikuisesta elämästä". Olen tänne syntynyt ja aikanaan kuolen. Olen osaani tyytyväinen ja toivottavasti vanha ja väsynyt kun tulee aika nukkua pois. Kuolemassa on se lohdullinen puoli, että vaikka oma elämämme ja tietoisuutemme loppuunkin, elämä jatkuu. Energia vapautuu hajottajien käyttöön ja ravinteet lähtevät uudelle kierrokselleen ekosysteemiin (esimerkiksi hautausmaan puihin). Solujen elämä jatkuu jälkikasvussa, jos sellaista on. Systeemi toimii, kunnes Aurinko lopettaa kierron joskus miljardin vuoden päästä.
Ja miten niin kuolema lopettaa luonnonlakien toimimisen? Kirjoitit itsekin että olemme luonnonlakien alaisia tässä maailmassa. Jos viittaat siihen että hyppäämme kuin taikaiskusta johonkin toiseen maailmaan, siitä täytysi olla hieman vankempaa todistetta kuin ihmisten kasaama Raamattu tai joku muu yhtä alkeellinen tarinakokoelma.Edellinen viesti on vastaus boxille. Ei jostakin kumman syystä asettunut oikeaan paikkaan ketjussa.
boxi kirjoitti:
Kaikki on totta, mitä kirjoitin. Mieheni koulutusprofiili on sen verran harvinainen, että joku tuttu saattaa tunnistaa. En halua olla tunnettu. Valvonta tietää, kuka olen. Kaikki on totta. Totuus tekee vapaaksi. Oma koulutukseni on totta, ja siitä voi vähän liian hyvin toinen lääkäri päätellä, kuka olen, jos sattuu tuttu palstalle.
Tietty olen sitä mieltä, mitä kirjoitin. Pskahuussien räjäyttely on juuri evoluution logiikka, mutta otin sen nyt pois. Kaikki työhistoriani on tietty totta, eihän sitä tarvitsisi poistaa, jos valehtelin. Mikä kiinnijäämisen pelko siinä olisi?
Totuus tekee vapaaksi.*Tietty olen sitä mieltä, mitä kirjoitin. Pskahuussien räjäyttely on juuri evoluution logiikka, mutta otin sen nyt pois.*
Sinulla on nyt mennyt puurot ja vellit pahemman kerran sekaisin, juuri sillä tavalla kuin uskovaisilla evoluution vastustajilta yleensä on: te sekoitatte keskenään kosmologisen, kemiallisen ja biologisen evoluution, usein ymmärtämättä yhtäkään edellä mainituista.
Miten räjähtämiset liittyvät biologiseen evoluutioon millään tavalla? Oletan että ihmisen polveutuminen muista eläimistä on sinulle se eniten vihlomista aiheuttava asia (koska se poistaa ihmisen erityisaseman muihin eläimiin nähden), kun niin se tuntuu vihlovan muitakin uskovaisia. Vai missä kiikastaa? Eikö maapallolle saa tulla enää uusia eliölajeja, koska ison kirjan mukaan maailma on "valmis"?
Ps. Vastaisitko myös pidempään viestiin tuossa alempana.- Ihana Fantasti
bg-ope kirjoitti:
Edellinen viesti on vastaus boxille. Ei jostakin kumman syystä asettunut oikeaan paikkaan ketjussa.
Boxin taustoja. Hän kirjoitti jossakin viestissään olevansa "viidesläisiä" ja että hänelle tulee liikkeen lehtiä, mm. Uusi tie, mikä kansanlähetyksen lehti. Uuden tien nykyinen päätoimittaja on Leif Nummela, joka on ymmärrykseni mukaan vankka nuoren maan kreationismin kannattaja ja puolustaja ja hän on saanut oppinsa Uuras Saarnivaaralta, joka toi aatetta Amerikasta.
Luonnontieteisiin perehtymätön saattaa helposti uskoa kreationistiset perustelut ottamatta itse selkoa asioista. - Ihana Fantasti
boxi kirjoitti:
Samperin sade. Piti tehdä muuta, mutta tässä roikkuu netissä kuin joku ääliö.
Joo, piti kertoman, että kerrán melkein kärähdin, kuka olen ja siitä tulin varovaiseksi. Menin pölvästi sanomaan, että ensi yönä etupäivystän yliopistosairaalan sisätauteja.
Hei haloo! Niitä yliopistosairaaloita on viisi kappaletta Suomessa ja kaikissa muissa paitsi Meilahdessa oli vain yksi etupäivystäjä eli yhteensä meitä oli 6 sinä yönä! No, ei ole maailman ihme plokata niistä se vanhin nainen. Onneksi yhtään Sherlockia ei ollut netissä, joka olisi soittamalla saanut koko homman selville, vaikka henkilöllisyyttäni kiivaasti arvailtiin. Se pelästytti ja sen jälkeen olen ollut varovainen.
Biologi ja nuorin poika lähtivät kaupungille, kun ei varsinaista suunnitelmaa voida vielä toteuttaa. Sataa täällä.Yritin kevyesti sherlockata henkilöäsi googlailemalla lähinnä omasta uteliaisuudestani, olisiko istuttu samassa luokassa joskus kuuntelemassa raamattuopetuksia, mutta ei tärpännyt ainakaan sillä lyhyellä yrittämällä.
Normaalissa kirjoittelussa yleensä kylvää pikkuisia johtolankoja kaikenaikaa ympärilleen, joita yhdistelemällä pääsee aika pitkälle. Olen minäkin kylvänyt niin paljon tietoja, että riittävän pätevä sherlokki voisi niiden perusteella kävellä sunnilleen suoraan ovelle.
Hei kaikille!
Jatkan nyt kyllä vähän itse_murhaajan peesiin siinä, että tutkimus herättää lisäkysymyksiä. Erityisesti se täältä uskon näköalasta, jota itse edustan. Mitä tahansa fyysistä reaktiota tutkitaankin, seuraa aina kysymys syystä ja seurauksesta:onko fyysinen reaktio evoluution ja sattuman vaiko kenties Jumalan aikaansaannosta? Siis saako fyysinen reaktio aikaan kokemuksen Jumalasta, vai kenties Jumala aikaan fyysisen reaktion? Väitteitä voidaan esittää molempiin suuntiin.
Sinikka-pappiOn aivan selvää, että fyysisissä ihmisaivoissa toimiva mieli osaa kammoksua kuolemaa ja kehitellä kuvitelmia kaikenlaisesta yliluonnollisesta.
On myös aivan selvää, että ihmiset kykenevät siirtämään hyvin myyviä ajatuksia yliluonnollisesta sukupolvelta toiselle ja kehittelemään näistä monenlaisia uskontojärjestelmiä.- ei mitään nauloja
A10097 kirjoitti:
On aivan selvää, että fyysisissä ihmisaivoissa toimiva mieli osaa kammoksua kuolemaa ja kehitellä kuvitelmia kaikenlaisesta yliluonnollisesta.
On myös aivan selvää, että ihmiset kykenevät siirtämään hyvin myyviä ajatuksia yliluonnollisesta sukupolvelta toiselle ja kehittelemään näistä monenlaisia uskontojärjestelmiä.Onhan myös aivan selvää, että ihmisen mieli osaa ja ennen kaikkea tahtoo kieltää kaiken sen, mitä ei näe fyysisillä silmillään.
Eritoten on aivan selvää, että juuri yliluonnollinen Jumala on kieltolistalla ensimmäisenä.
- aivottomat.
Lakatkaa kiduttamasta eläimiä.
- ewöl87
Tyypillinen valehteluun perustuva tutkimus jälleen. Nämä nykyajan tiedemiehet eivät ymmärrä, mitä todisteet ovat tai kuinka ajatellaan loogisesti.
Oliko niillä kaikilla rotilla sitten kuolemanjälkeistä elämää, pystyvätkö tiedemiehet sen todistamaan? Herätettiinkö ne rotat sitten henkiin? Kysyttiinkö niiden rottien kokemuksista heräämisen jälkeen.
Eiväthän kaikki ihmisetkään koe mitään ruumiin ulkopuolista elämään tuollaisissa tilanteissa, vain harvat kertovat sellaisista kokemuksista.
Monet jotka ovat kertoneet kokemuksistaan, ovat sanoneet, että se tila kesti useita tunteja jopa päiviä. Rotilla tapahtui jotain aivossa vain 30 sekunnin aikana.
Raamatun mukaan eläimet kuolevat ja niiden sielu lakkaa elämästä samalla kuin ruumiskin. Ihmisellä puolestaan on iankaikkinen sielu.
Harvinaisen typerän tutkimuksen ovat ateistitiedemiehet taas tehneet, jotta saisivat vahvistusta omille luuloilleen. - 73432+2
Hyvin vastattu.
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798