Olen niin väsynyt tähän.. Näen exääni joka päivä ja en tiedä mitä teen. Minulla on kai vielä tunteita häntä kohtaan mutta en halua hänen tietävän niistä (emme voi palata enää yhteen). Ystävänikin ovat alkaaneet jo kyllästyä siihen että puhun hänestä. Ja antavat neuvoja vältellä häntä.
No nyt olen yrittänyt parhaani mukaan (vaikka haluaisin vain nähdä hänet) mutta aina kun hän kulkee ohitseni hän ei edes katso minuun. Olen hänelle kuin ilmaa. Vaikka hän itse sanoi ettei unohda mua. Välillä mietin että olenko edes olemassa...
Olo on niin kamala! En jaksa enää. Ainoa ihminen joka musta välitti on nyt poissa. En tunne enää itseäni miksikään...
Lisäksi olen ruennut ajattelemaan itsemurhaa. Kuulostaa niin säälittävältä mutta mietin sitä useasti päivässä. Haluaisin pois täältä kärsimästä. En jaksa enää uskoa että voisin rakastua uudestaan. Enkä jaksa uskoa että pääsisin hänestä yli.
Näiden kaikkien ajatusten aikana yritän kuitenkin vain jaksaa ja jaksaa mutta se on niin vaikeaa!
No nyt olen yrittänyt parhaani mukaan (vaikka haluaisin vain nähdä hänet) mutta aina kun hän kulkee ohitseni hän ei edes katso minuun. Olen hänelle kuin ilmaa. Vaikka hän itse sanoi ettei unohda mua. Välillä mietin että olenko edes olemassa...
Olo on niin kamala! En jaksa enää. Ainoa ihminen joka musta välitti on nyt poissa. En tunne enää itseäni miksikään...
Lisäksi olen ruennut ajattelemaan itsemurhaa. Kuulostaa niin säälittävältä mutta mietin sitä useasti päivässä. Haluaisin pois täältä kärsimästä. En jaksa enää uskoa että voisin rakastua uudestaan. Enkä jaksa uskoa että pääsisin hänestä yli.
Näiden kaikkien ajatusten aikana yritän kuitenkin vain jaksaa ja jaksaa mutta se on niin vaikeaa!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Minusta sinun kannattaa heti ottaa yhteyttä jonnekkin, missä voit käydä keskustelemassa tuosta asiasta. Kuulostaa, että sinulla on nyt liikaa lastia harteillasi. Et turhasta " valita". En ihmettele yhtään, että sinusta tuntuu tuolta. Tilanteesi kuulostaa musertavalta. Ajallaan helpottaa, vaikka nyt ei siltä tuntuisi. Mutta älä jää yksin tuohon tilanteeseen.
En tiedä mistä pyytäisin apua... Vanhempani repisivät hiuksiaan jos kuulisivat enkä halua tuottaa heille pettymystä..
Lisäksi en tiedä otettaisiinko minua vakavasti kun olen vielä melko nuorikin.
Tarkoitatko, että et voi puhua vanhemmilesi asiasta tai, että et voi pyytää ammattiapua niin, että vanhempasi tietävät ?
Pääasia, että saat apua. Vanhempasi eivät voi olla hyvinvointisi esteenä. Jos sinusta itsestä tuntuu, ettet jaksa kuormasi kanssa yksin, niin tarvitset tukea niin kauan, että tunnet taas jaksavasi. kyllä ottavat sinut vakavasti. Terveyskeskuslääkäri, mielenterveystoimisto, jos menee pahaksi niin saitaalanpäivystys. Vanhempasi kyllä kestävät, he ovat aikuisia ja huolehtivat itse itsestään. Ei ihminen ole kone. Hänellä on tunteet. Sielu voi särkyä siinä missä roppikin..
En voi puhua heille saati pyytää ammattiapua niin että he tietäisivät.
Enkä tiedä osaanko hakea apua ihan yksin.
Isällänikin on niin paljon kaikkea että hyvä jos hänkään kestää omaa elämäänsä. Ja hän vasta minulle sanoi että olen ollut tasapainoisempi kuin aikaisemmin.
Puhu jollekulle, ystävien pitäisi tukea vaikeina aikoina! Älä luovuta vaan muista:
SINÄ OLET TÄRKEÄ JA ELÄMÄN ARVOINEN!
Ystäville on hankala puhua tällaisista asioista. Lisäksi jos joku kaveriporukassa on kovin masentuneen oloinen se tarttuu muihinkin. En halua vaivata heitä omilla asioillani.
Anteeksi kun inkutan vastaan...
Ei tartu, lupaan.
jaa, mä aikalailla vihaan kaikenlaisia kuolemaantuomittuja.....
No kiitos vaan "kohtelias mies" ja samoin! Minäkin kyllä vihaan niitä.
Eli meitä kaikkia ja itseäsikin..
ei siinä ole mitään huonoa.
Anteeksi... Tarkoitin vain itseäni...
Ymmärrettiin. Kannustan vielä kerran hakemaan keskustelu apua. Tämä palsta ei oikein sovellu siihen. Mutta tosi hyvä, että avauduit. Ei se ainakaan helpota, jos pitää kaikki pitää sisässään. Jos täällä saat tyhmiä vastauksia, niin syy ei ainakaan ole sinun.
En ymmärrä aina ihmisten tunnetiloja ja saatan sanoa "tyhmiä juttuja", tarkoituksenani on aiheuttaa jonkinlainen hymähdysreaktio hankalissa tilanteissa ja täten saada ihmiset ajattelemaan jotain muuta, kun ongelmaansa. Ongelmassa pysyminen ei yleensä muuta tilannetta kuin pahempaan suuntaan ja siksi olisi hyvä repäistä itsensä irti kaikesta välillä. Saatan tosin olla ulkopuolinen hullukin, en aina tiedä...
Ei, olen ymmärtänyt tragediasi ajat sitten. Huolettaa vain joskus, ymmärtääkö kaikki. Minuun se tehoaa kyllä ;)
Aloitus on kirjoitettu jo yli tunti sitten ja vain kaksi vastausta vaikka joku kiikkuu elämän ja kuoleman rajalla.
Tuon tunnin aikana olisi voinut tapahtua vaikka mitä. Mutta arvon palstailijat vastailevat ennemmin tyhjänpäiväisyyksiin. Ne samat jotka ovat kirjoitelleet lukuisia aloituksia ja ketjun jatkoja aiheesta narsisismi, oikein loistavat kyseisellä ominaisuudella vaikka ovat
muita haukkuneet siitä. Viis toisen hätähuudosta...
narsismista tietää.,,.
Ota lenkkarit ja kiipeä hyppyrimäen harjalle. Ole hyvä, katso alas. Sinnekö meinasit? Sitä minäkin. Älä hae sääliä, sidot itsesi toisiin. Huomaan, olet kokematon ja nuori. Ja valitettavan yksin.
Totta varmaankin puhut. Anteeksi kovasti.
Mitä nyt kuuluu ?
Olen huolissani sinusta !
Turhaa sitä huolestua ihmisestä jota ei edes tunne mutta kiitos kuitenkin. Samaa tänne kuuluu kuin aikasemminkin.
Olette samassa työpaikassa?
Tätä kautta voi vaan koittaa tsempata ja lähettää voimia.
Ketkä on samassa työpaikassa..
Aloittaja taisi lähteä
Oikeastaan koulua vielä käyn joten... Siellä häntä sitten näen.
Mitkä mietteet ?
Miten mitkä mietteet..?
Ihan tavalliset kai: Miten huomisesta päivästä selviän ja huomaako kyseinen henkilö minua.
Vähän ajatukset parempaan suuntaan on mennyt...