Allekirjoittanut

tosi on.

Kysyi viestissä e-lestadiolaisten super-uskosta, mitä ennen pidettiin ainoana oikeana pelastavana, muut menee kadotukseen.. kuin Autzvitsh.

Kukaan ei perustellut miksi näin saarnattiin, mutta kirjoittajan kimppuun hyökättiin.
Nyt usko on kuulemma muuttunut, mihin enää tarvitaan e-l herätystä, kun kaikki on jo herätetty, eikä liikkeeseen liity väkeä kuin biologisella menetelmällä.
Vastausta odottaen.

8

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä olen mielestäni sen kertonut, mutta kerrotaan taas.
      Vainme-oppi on syntynyt hajaannusten aikaan viimevuosituhannella. Se oli tarkoitettu vain jäsentenvälisiin kiistoihin, mutta se pääsi luiskahtamaan ulos omista piireistä. Kun kukaan ei ole oikein oivaltanut selitystä, niin on pitänyt tarrata siihen kuin viimeiseen oljenkorteen.

      • tosi ,,on

        Ok, tämä vastaus antaa liikkeelle elintilaa ja siitä opista tulee tehdä julkinen parannus. Muuten meitä eksytettyjä on liikaa. .
        -lue aivopesty väärään-
        Uskoni on vakavasti horjunut tämän takia.


    • Ei mitään uutta auringon alla.

      Toisessa ketjussa oli puhetta Augustinuksesta. Hän taisteli Pohjois-Afrikassa kristillistä suuntausta vastaan jonka nimi oli donatolaisuus. Tämä porukka tunnettiin vainme-opistaan. Syykin oli sama kuin lestadiolaisuudessa: he käsittivät että Kristuksen kirkko on Pyhien yhteisö. Donatolaisten mielestä katolisen valtakunnankirkon papin henkilökohtaisen uskon puuttuminen teki sakramentit mitättömiksi. Donatolaisuus oli aikansa vanhoillislestadiolaisuutta.

      • Rukoillaan yhdessä

        tyhmelin 13.8.2013 klo 14:23

        Omanvanhuyrskauden "pyhyys" tiedetään.

        Kyllä tämä Blomin esiintuoma persoonallisuuksien sakramentti vaikuttaa voimakkaasti myös osassa esikoislestadiolaisia, ei siis pelkästään vanhoillislestadiolaisissa.
        Ilokseni olen havainnut viesteistä, että osa vanhoillislestadiolaisistakin on Kristus-uskoisia. Tästä me kaikki Jeesukseen uskovat iloitsemme että Jumala kutsuu lapsikseen eri nimisistä joukoista, - Kristuksen sanan kautta. Ei se tyhjänä palaja kun vanhoillislestadiolaisetkin lukevat keskuudessaan Raamattua. JUmalan sana on siemen joka itää jossakin vaiheessa ja alkaa kasvamaan kortta ja sen päälle vielä Jyviäkin.

        Olemme usein kovin hätäisiä ja seosomme sirppi kourassa pellon laidalla valmista viljaa niittämässä, vaikka maahan peitetty jyvä ei ole vielä itänytkään kunnolla.


      • ja halle lujah...
        Rukoillaan yhdessä kirjoitti:

        tyhmelin 13.8.2013 klo 14:23

        Omanvanhuyrskauden "pyhyys" tiedetään.

        Kyllä tämä Blomin esiintuoma persoonallisuuksien sakramentti vaikuttaa voimakkaasti myös osassa esikoislestadiolaisia, ei siis pelkästään vanhoillislestadiolaisissa.
        Ilokseni olen havainnut viesteistä, että osa vanhoillislestadiolaisistakin on Kristus-uskoisia. Tästä me kaikki Jeesukseen uskovat iloitsemme että Jumala kutsuu lapsikseen eri nimisistä joukoista, - Kristuksen sanan kautta. Ei se tyhjänä palaja kun vanhoillislestadiolaisetkin lukevat keskuudessaan Raamattua. JUmalan sana on siemen joka itää jossakin vaiheessa ja alkaa kasvamaan kortta ja sen päälle vielä Jyviäkin.

        Olemme usein kovin hätäisiä ja seosomme sirppi kourassa pellon laidalla valmista viljaa niittämässä, vaikka maahan peitetty jyvä ei ole vielä itänytkään kunnolla.

        ekumeniaa,,


      • sinnekö haluat?
        ja halle lujah... kirjoitti:

        ekumeniaa,,

        Uskovien yhteys on Jeesuksen tahto ja rukous.

        Pilkkaamalla Jumalaa Jahve, ja Jeesuksen Kristuksen tahtoa, sinä kartutat itsellesi kuuman helvetin.


    • Lestadiolaisen alkuherätyksen aika Ruotsin lapissa on ollut vain kaksi kategoriaa. Lestadiolaiset ja muut. Monesti ne muut ovat aivan ilmeisesti vastustaneet herätystä ja raja on tullut hyvin teräväksi.

      Kun sitten liile eli herätys levisi, tuli pelikentälle lisää nappuloita, joihin suhtautuminen on ollut ongelma. Kaikki muut on varmuuden vuoksi laitettu samaan kategoriaan, kun ei ole ollut kykyä tutkia uskon perusteita erilaisen uskovan kanssa yhteisesti. Yksimielisyys on tullut elinehdoksi, koska sitä on niin helppoa hallita. Mutta mitä tehdä hänelle, joka soittaa eri säveltä? Helpoin tapa on potku takalistoon.

    • kevennnystä

      lestadiolais perheen tyttö tuli naapurin pojan luota kotiin ja tytön isä kysyi että "joko sitä kohta kihiloihin olis aika mennä?"
      tyttö muljautta simiään ja tuumas jotta "en menä kun kun Jarkko ei usko että helevetti on olemassa!"
      silloin tytön äiti ja talon emäntä puuttua keskusteluun ja sanoi jotta "mene vaan, kyllä minä näytän sille millaista on olla helevetissä!"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      537
      1768
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      711
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      66
      613
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe