Kun vikoja ei korjata?

Painajaistalosta

Kyseessä avaimet käteen - talopaketti. Olemme tehneet pitkän listan puutteista ja virheistä joita talossa on ja toimittaneet listan edustajalle ja talofirman alihankkijalle. Talofirma (myös alihankkijat) ei ole korjannut ainuttakaan vikalistalla mainittua asiaa ja vähättelevät tekemiänsä virheitä. Ilmeisesti heillä ei ole aikomustakaan tehdä korjauksia. Talo on jo luovutettu meille, kylläkin ehdollisena, tosin vikoja on havaittu paljon myös tämän jälkeen.

Talo on ollut meille todellinen pettymys. Työn jälki on ollut todella huonoa ja työmiesten asenne ylimielinen. Meitä on mielestäni yritetty huijata mm. 800 euroa maksavia tuotteita on väitetty 3000 euron arvoisiksi. Maalaukset ja tapetoinnit on tehty ala-arvoisesti, listat repsottavat. Kaikki tehty työ ei taida olla ihan määräysten mukaistakaan. Vastaavamestari paljastui edustajan ystäväksi.

Olisikoja jollakin kokemusta tai vinkkejä miten edetä asioissa ja saada talofirma korjaamaan virheensä. Oletteko jättäneet viimeiset laskut maksamatta tai menneet kuluttajansuojaan? Toivottavasti talo ei ole myös tuleva hometalo (niitä juttuja kun saa netistä lukea). Täytyy myöntää etten ole voinut ymmärtää että asiakasta voidaan huijata räikeästi näinkin isoissa hankinnoissa.

(...ja vielä tarkennuksena, kyseessä ei ole palstalla usein mainittu Älsbytalo, mutta samantyyppinen rossipohjaratkaisu talossa on). Mutta siis kuulisin mielelläni kokemuksia, varsinkin siitä miten asiat on saatu ratkaistua.

7

1836

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aapeli123

      Kerrot mikä talotehdas niin se helpottaisi vinkkien antamista?

      Tässä vaiheessa voisi antaa sellaisen vinkin että pyydä viralline ntavarantarkastaja paikalle ja dokumentoi kaikki virheet ja puutteet. Homma onnistuu parhaiten ottamalla kuvat.

      Jos vastaava mestari on laiminlyönyt tehtävänsä niin haasta ukko oikeuteen. Jos talotehdas ei laita asioita kuntoon tai anna hinnanalennusta niin ehkä ensimmäinen paikka on kuluttajavalituslautakunta. Jos lautakunta antaa suosituksen asian korjaamiseksi ja talotehdas ei sitä noudata niin viimeisenä keinona on tietysti asian ratkaiseminen käräjäoikeudessa.

      Tässä on sellainen vaara että talotehtaan lakimiesketkut saavat mustan näyttämään valkoiselta ja lopputuloksena on sulle helvetillinen lasku oikeudenkäyntikuluista.

      • hlhlk

        Muurametalo


    • paketistapainajaisia

      Talopaketti ja rakennusporukka talotehtaan "suosittema" tarkoittaa, että ovat tehneet samaa ennenkin ja olet todella heikoilla. Näitä on suomenniemi notkollaan, niistä ei vain puhuta. Jos nostat äläkän, niin et saa taloasi ikinä myytyä. Jotain korvausta voit saada talotehtaalta mutta talotehtaat tietävät mitä tekevät.

    • taloriidan kokenut

      Onhan sinulla olemassa oikeusturvavakuutus?

      Pyydä tavarantarkastaja paikalle.
      Omasta kokemuksesta voin suositella Taloterveys Lajunen Oy:tä. Todella perusteellinen ammattilainen, jonka lausunnot oikeudessa on kullan arvoisia.
      Tavarantarkastajan hinta kuulostaa isolta, mutta todellisuudessa tässä kohtaa säästät rahaa. On turha pyytää paikalle mitään tavallisia kuntotarkastajia, koska tavarantarkastajan lausunto vaaditaan kuitenkin oikeudessa ja tällöin tavallisten tarkastajien kulut on täysin turhia.
      Sinun tulee myös hankkia kunnon asianajaja jolla on todella kokemusta kiinteistöriidoista. Kokemus on hyvä selvittää, sillä näissäkin asioissa on amatöörejä liikkeellä todella paljon.

      Mielestäni talotehtaita vastaan kuluttajariitalautakunnassa asian seisottaminen on turhaa. Valtaosa talofirmoista ei edes noudata kuluttajariitalautakunnan suositusta, joten siellä menee aikaa hukkaan noin vuosi. Jos suositusta ei noudateta, on käräjät kuitenkin edessä. Nopeammin ja parempaan lopputulokseen pääsee kunnon lakimiehen avustuksella. On nimittäin erittäin raskasta elää riita niskassa vuosikausia. Lakimies neuvottelee talotehtaan kanssa.

      Oma mielipiteeni on että jos talotehdas tekee näin paskaa jälkeä, mikä lopputulos on jos he tulevat virheitä korjaamaan? Voi olla vielä huonompi tilanne kuin alkuvaiheessa.

      Nämä ohjeet perustuvat siihen, että olen itse läpikäynyt vastaavan prosessin. Monta asiaa tekisin nyt toisin ja olisin säästänyt näillä vinkeillä tuhansia euroja rahaa asiantuntijoissa ja lakimiehissä jos olisin ymmärtänyt silloin asioista enemmän. Tsemppiä!
      Monet talofirmat pitkittävät tahallaan asiaa, koska suurin osa valittajista väsyy ja luopuu ja hyväksyy virheet ja näin talotehdas pääsee korvausvastuusta kuin koira veräjästä.

    • ole kovana

      Meillä oli sama tilanne. Kun pystytyksessä tehtyjä vikoja ei korjattu kunnolla toiseen määräaikaan mennessä aliurakoitsijan toimesta, pääurakoitsija kutsui paikalle "puolueettoman" tavarantarkastajan. Tämä teki raportin kaikista vioista ja aikaisemmin itse korjaamistani. Ja mainitsi siinä ohimennen että on pidettävä tuon pääurakoitsijan puolta koska hänhän tämän tarkastuksen maksaa ! Lopputulos oli ettei vikoja paljoa ole/ovat toleransseissa ja pääurakoitsija korvaa vikojen korjaamiseen käytetyn työajan. Korvaus olisi ollut 60e!! Kun pääurakoitsija tarjosi rahasummaa, ilmoitin että seuraavasta päivästä lähtien saa keskustella asianajajani kanssa. Mainitsin myös oikeusturvavakuutuksestani. Nyt löytyikin jo yhteinen kieli ja lopputuloksena teimme sopimuksen että korjaan itse viat enkä maksa viimeistä erää(4000e) pystytyslaskusta.

      • klklklklklkllll

        Kerropa vielä paljonko tavarantarkastukselle tuli hintaa. Itse saamani tarjous kuutisen vuotta takaperin oli alk. 4000 e. Tarkastettavia vikoja olisi ollut kymmenkunta.


      • ei tietoo
        klklklklklkllll kirjoitti:

        Kerropa vielä paljonko tavarantarkastukselle tuli hintaa. Itse saamani tarjous kuutisen vuotta takaperin oli alk. 4000 e. Tarkastettavia vikoja olisi ollut kymmenkunta.

        En tiedä kun nilkki urakoitsija maksoi sen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan

      Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus
      Oulainen
      16
      7200
    2. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      199
      2597
    3. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      108
      2170
    4. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      76
      1598
    5. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      191
      1119
    6. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      43
      1005
    7. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      46
      999
    8. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      99
      951
    9. Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."

      Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka
      Tv-sarjat
      6
      753
    10. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      45
      749
    Aihe