Moi!
Itseäni pelottaa suuresti toisen ihmisen kosketus ja läheisyys. Se on muodostunut jo ongelmaksi. En voi kuvitella olevani parisuhteessa, vaikka kuinka paljon sitä haluaisinkin ja lapsia toivon tulevaisuudessa oikein kovasti.
Toivon, että joku koskettaisi ja pitäisi lähellä, mutta se reaktio mikä siitä tulee niin se on jostain toiselta planeetalta. Tuntuu,että melkeinpä kuolen. Ahistaa ja pakko olisi pakoon päästä. Tää sama tunne voi jatkua päiviä vaikka tilanne olisi jo ohi
.
Suurin syy tälle pelolle on se,että lapsuudessani isäni löi minua vuosia ja käytti henkisitä väkivaltaa fyysisen väkivallan ohella.Myös nuoruudessani on asioita jotka voidaan tulkita ahdisteluksi. Kai se on sieltä peräisin, et en vaan voi sietää, jos joku tulee tavallaan minun reviirilleni ja koittaa koskettaa
Miten tämän asian voi selittää parisuhteessa toiselle osapuolelle? Tuntuu vaan, että sellaisia ihmisiä ei montaa ole, jotka ymmärtäisi asiani. Tuntuu että kaikki haluaa nykyään edetä nopeasti. En tiedä miten käyttäyisin asian suhteen. Monta hyvää alkanutta suhdetta on päättynyt tähän asiaan. Juoksen karkuun, en vaan voi sille pelolle mitään. Järjellä ymmärrän että pelko on ihan turhaa, mutta pää ei vaan sitä ymmärrä.
Olisi ihanaa että voisi nauttia kosketuksista ja toisen läheisyydestä. Onko kenelläkään neuvoja miten voisin päästä asiasta yli vai onko vaan hyväksyttävä se tosiasia että ehkä elän elämäni yksin? Onko kenties kohtalotovereita? Miten sinä olet selvinnyt pelkosi kanssa? Uskon,että meitä on muitakin.
Kiitos.
Itseäni pelottaa suuresti toisen ihmisen kosketus ja läheisyys. Se on muodostunut jo ongelmaksi. En voi kuvitella olevani parisuhteessa, vaikka kuinka paljon sitä haluaisinkin ja lapsia toivon tulevaisuudessa oikein kovasti.
Toivon, että joku koskettaisi ja pitäisi lähellä, mutta se reaktio mikä siitä tulee niin se on jostain toiselta planeetalta. Tuntuu,että melkeinpä kuolen. Ahistaa ja pakko olisi pakoon päästä. Tää sama tunne voi jatkua päiviä vaikka tilanne olisi jo ohi
.
Suurin syy tälle pelolle on se,että lapsuudessani isäni löi minua vuosia ja käytti henkisitä väkivaltaa fyysisen väkivallan ohella.Myös nuoruudessani on asioita jotka voidaan tulkita ahdisteluksi. Kai se on sieltä peräisin, et en vaan voi sietää, jos joku tulee tavallaan minun reviirilleni ja koittaa koskettaa
Miten tämän asian voi selittää parisuhteessa toiselle osapuolelle? Tuntuu vaan, että sellaisia ihmisiä ei montaa ole, jotka ymmärtäisi asiani. Tuntuu että kaikki haluaa nykyään edetä nopeasti. En tiedä miten käyttäyisin asian suhteen. Monta hyvää alkanutta suhdetta on päättynyt tähän asiaan. Juoksen karkuun, en vaan voi sille pelolle mitään. Järjellä ymmärrän että pelko on ihan turhaa, mutta pää ei vaan sitä ymmärrä.
Olisi ihanaa että voisi nauttia kosketuksista ja toisen läheisyydestä. Onko kenelläkään neuvoja miten voisin päästä asiasta yli vai onko vaan hyväksyttävä se tosiasia että ehkä elän elämäni yksin? Onko kenties kohtalotovereita? Miten sinä olet selvinnyt pelkosi kanssa? Uskon,että meitä on muitakin.
Kiitos.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulle tuli ekana mieleen että kerro toi kaikki sama sille toiselle osapuolelle:)
Ja jos pitää edetä nopeesti niin eihän siin oo järkee. Jos oikeesti rakastaa/tykkää, niin se antaa odottaa.
Hakeudu johonkin tukiryhmään ja juttele alan ammattilaisille.
tsemppiä ja kaikkea hyvää elämääsi!