Mun oli ihan pakko kirjottaa tästä :D
mut siis mua jännitti ihan hirveesti mennä ylä-asteelle. Et aloin varmaa jo viikko ennen koulun alkuu jännittää. Eilen ku olin menos nukkumaa nii aloin miettii kaikkee huomisest. "kaikki menee hyvin", "mitää vakavaa ei voi tapahtua", "mitä jos kuiteki teen jotain väärin?" ja tommosia pyöri kokoajan mielessä. Mä olin ristiriidassa mun ajatusten kanssa. Aattelin pelkkää hyvää, ja sit aattelin kans et mitä jos oikeesti mokaan tai oksennan tai pyörryn. (mun omalle kohalle sattuu ain oksentamine ja pyörtymine) Sit en tiiä miks, mut itkin jopa vähän. Ihan hassulta tää varmaa kuulostaa semmosen korvaan, kuka ei oo semmonen joka jännittää kaikkia sosiaalisia tilanteita. Mut jotkut pystyy varmaan myös samaistumaan tähän.
Mut kaikkien ajatusten jälkeen aattelin et pitää nyt nukkua et eihän tästä tuu muuten mitään.
Kun mä aamulla sitten heräsin, ja aloin tekee aamutoimii, niin mä tunsin kun mun koko kroppa täris. En tienny miten mä olisin.
Sit mä aloin miettii et minkä tekosyyn voisin keksii. Et ku pyöräl lähen nii ehkä en meekkään kouluun vaan läheisen sillan alle ja siellä sit olisin. Mut sit mun kaveri soitti.. "tuutsä meille nyt nii päästää yhtä matkaa lähtee" "-joo mä tuun ihan just"
Mitä vi*tua mä sille vastasin ?! Nyt oli pakko lähteä. Äitikii ehti sanoo moikka ja toivottaa hyvää koulupäivää ennen kun lähti töihin. Nyt en voi esittää edes kipeää. Mitä mä nyt keksin?
Sit mä lähin pyöräileen mun kaverin talolle. Mä näin mun kaverin, menin sen luo ja sit me lähettii koululle päin. Aattelin et täs on pari km et ehin selittää mun kaverille ja sit lähtisin kotiin. Mut emmä voinu olla noi pelkuri vaik mua pelotti niiin paljon.
Mun sydän löi tuhatta ja sataa. Se oli menoo nyt. Enää ei voi perääntyä.
Kolmaskin kaveri tuli matkan varrelta mukaan ja mun kaverit hoiti sen juttelemisen, niin mun ei tarvinnu vieres änkyttää.
Nyt oli turha paeta.
Mä nään koulun pihan. Näin mun luokkalaiset. (vanhasta luokasta onneksi tuli mun kavereita samalle luokalle) Ja menin jutteleen niitten kaa. Mä sanoin niille et toivottavast en oksenna tai pyörry. Ja sanoin kans et mua jännittää ihan hirveesti. Sit mun frendit vaan sano et ei täs mitää, ja me autetaan ja tuetaan sua. Sul on meidät niin mitää ei voi käydä.
Mä olin onnellinen et mul oli mun frendit tukena.
Mitään ei ollu vielä tapahtunu.
Mut sit koitti totuuden hetki. Jako omiin luokkiin. (kaikki ties omat luokat mut ne kerrattiin silti, niinku yleensä)
ku meil oli kevääl tutustumine, jolloin luokat jaettiin, mua alko oksettaa. Ei onneks tapahtunu sillo mitään et se meni vaa ohi.
Mut nyt voi olla eri tilanne.
Mut mun onneks ; mitään ei tapahtunu. Ja koko loppu päivä oli tosi hauska. Eli loppu hyvin kaikki hyvin. Tää oli just eka päivä, et nehän ne eniten jännittää. Saa nähä miten loppuvuodesta käy. Mut näil näkymil ennusteet on hyvät. Ihan turhaa ylijännitin. Pien jännitys tietty kuuluu asiaan.
Eli kaikille tsemppiä kouluun:) kaikki on varmaa jo alottanu oman koulun et täst ei luultavasti oo mitään apua :D mut tämmöstä mulla :)
mut siis mua jännitti ihan hirveesti mennä ylä-asteelle. Et aloin varmaa jo viikko ennen koulun alkuu jännittää. Eilen ku olin menos nukkumaa nii aloin miettii kaikkee huomisest. "kaikki menee hyvin", "mitää vakavaa ei voi tapahtua", "mitä jos kuiteki teen jotain väärin?" ja tommosia pyöri kokoajan mielessä. Mä olin ristiriidassa mun ajatusten kanssa. Aattelin pelkkää hyvää, ja sit aattelin kans et mitä jos oikeesti mokaan tai oksennan tai pyörryn. (mun omalle kohalle sattuu ain oksentamine ja pyörtymine) Sit en tiiä miks, mut itkin jopa vähän. Ihan hassulta tää varmaa kuulostaa semmosen korvaan, kuka ei oo semmonen joka jännittää kaikkia sosiaalisia tilanteita. Mut jotkut pystyy varmaan myös samaistumaan tähän.
Mut kaikkien ajatusten jälkeen aattelin et pitää nyt nukkua et eihän tästä tuu muuten mitään.
Kun mä aamulla sitten heräsin, ja aloin tekee aamutoimii, niin mä tunsin kun mun koko kroppa täris. En tienny miten mä olisin.
Sit mä aloin miettii et minkä tekosyyn voisin keksii. Et ku pyöräl lähen nii ehkä en meekkään kouluun vaan läheisen sillan alle ja siellä sit olisin. Mut sit mun kaveri soitti.. "tuutsä meille nyt nii päästää yhtä matkaa lähtee" "-joo mä tuun ihan just"
Mitä vi*tua mä sille vastasin ?! Nyt oli pakko lähteä. Äitikii ehti sanoo moikka ja toivottaa hyvää koulupäivää ennen kun lähti töihin. Nyt en voi esittää edes kipeää. Mitä mä nyt keksin?
Sit mä lähin pyöräileen mun kaverin talolle. Mä näin mun kaverin, menin sen luo ja sit me lähettii koululle päin. Aattelin et täs on pari km et ehin selittää mun kaverille ja sit lähtisin kotiin. Mut emmä voinu olla noi pelkuri vaik mua pelotti niiin paljon.
Mun sydän löi tuhatta ja sataa. Se oli menoo nyt. Enää ei voi perääntyä.
Kolmaskin kaveri tuli matkan varrelta mukaan ja mun kaverit hoiti sen juttelemisen, niin mun ei tarvinnu vieres änkyttää.
Nyt oli turha paeta.
Mä nään koulun pihan. Näin mun luokkalaiset. (vanhasta luokasta onneksi tuli mun kavereita samalle luokalle) Ja menin jutteleen niitten kaa. Mä sanoin niille et toivottavast en oksenna tai pyörry. Ja sanoin kans et mua jännittää ihan hirveesti. Sit mun frendit vaan sano et ei täs mitää, ja me autetaan ja tuetaan sua. Sul on meidät niin mitää ei voi käydä.
Mä olin onnellinen et mul oli mun frendit tukena.
Mitään ei ollu vielä tapahtunu.
Mut sit koitti totuuden hetki. Jako omiin luokkiin. (kaikki ties omat luokat mut ne kerrattiin silti, niinku yleensä)
ku meil oli kevääl tutustumine, jolloin luokat jaettiin, mua alko oksettaa. Ei onneks tapahtunu sillo mitään et se meni vaa ohi.
Mut nyt voi olla eri tilanne.
Mut mun onneks ; mitään ei tapahtunu. Ja koko loppu päivä oli tosi hauska. Eli loppu hyvin kaikki hyvin. Tää oli just eka päivä, et nehän ne eniten jännittää. Saa nähä miten loppuvuodesta käy. Mut näil näkymil ennusteet on hyvät. Ihan turhaa ylijännitin. Pien jännitys tietty kuuluu asiaan.
Eli kaikille tsemppiä kouluun:) kaikki on varmaa jo alottanu oman koulun et täst ei luultavasti oo mitään apua :D mut tämmöstä mulla :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.