hieno päivä tulossa osakkeenomistajille. Nikkelin hinta nousussa. Kuiva kesä, biokasaliuostus toimii. Ei tarvitse Acetium tippoja krapulaan, kun voidaan juhlia ihan ilosta ja syystäkin. talvivaara on merkittävä kotimainen yritys ja me Kainuun ihmiset olemme ylpeitä yhtiöstä. Toivoisin, että Stop talvivaara lopettaa muiden häiritsemisen ja menisivät takaisin etelään pelleilemään tai kutomaan pirtanauhojaan.
talvivaaran osavuosikatsaus 15.8
8
281
Vastaukset
- herranensentään
Talvivaaran liiketappio yli kaksinkertaistui!!!
Talvivaara teki huhti-kesäkuussa liiketappiota 23,9 miljoonaa euroa, kun viime vuoden vastaavalla jaksolla tappiota kertyi 10,9 miljoonaa.
Factsetin keräämä konsensus odotti yhtiöltä 26,9 miljoonan euron liiketappiota. Neljän analyytikon ennusteet vaihtelivat 18,0 ja 31,9 miljoonan euron tappion välillä.
Osakekohtaista tappiota kertyi 0,03 euroa, kun ennuste oli 0,02 euroa. Viime vuonna osakekohtaista tappiota kertyi 0,06 euroa.
Talvivaaran liikevaihto putosi 13,0 miljoonaan euroon viime vuoden 33,4 miljoonasta. Ennuste oli 19,4 miljoonaa.
Yhtiö tuotti huhti-kesäkuussa 1 776 tonnia nikkeliä ja 4 465 tonnia sinkkiä.
lähde Arvopaperi
Hieno päivä tosiaan. Aamulla voi vielä hetken saada jokusen sentin osakkeelta ennen kuin kaupankäynti keskeytetään. - no huh huh
24 miljoonaa euroa tappiota 13 miljoonan euron liikevaihdolla. Hyvin menee.
- järkisyy
Pudotus pääsee vasta tänään kunnolla käyntiin, kun kaikki pankit laskevat roimasti suosituksiaan ja eläkevakuutusyhtiöt ja rahastot joutuvat kiihdyttämään myyntejään. Suojelkaa nyt hyvän tähden rahojanne. Voitte ostaa sitten alle 8 sentillä takaisin, jos homma alkaa ensi vuonna tekemään edes pienempää tappiota.
- KylläSeSiitä
Neljän vuoden päästä Talvivaara maksaa jo osinkoja..
- Pekka on pekka 2
Vain puoli vuotta kulunut Pekan lausunnosta ja kassan pohja näkyvillä vaikka saatujen rahojen piti mukamas riittää useiksi vuosiksi!
http://yle.fi/uutiset/talvivaara_kertoo_kassan_hupenemisesta/6874115 - tuliko tuliko
Tuliko se osavuosikatsaus jo?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123840MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5461626Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851298Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808