Laitetaan tämä Varkaus-palsta kuukaudeksi holdiin. Jos vaikka sillä välin nämä örveltäjä-kirjoittajat keksisivät jotain muuta ajankulua, kuin käydä oksentelemassa tänne.
Seriffille
- holdiin vaan -
35387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kannatan tätä hyvää ja rakentavaa esitystä.
Mitään holdeja tarvita, sillä eipä niitä viestejä ole kenenkään pakko lukea, jos ärsyttävät.
Jyrkillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin tutkia teidän idioottejen kirjoituksia ja ei hän edes lue näitä palstoja.
marttakerhon kotisivuille niin saat mieleistäsi luettavaa.Ja haista (i).
Varkauden akkutehtaan velat 17 miljoonaa euroa
Kuva: Mari Petäjä
Janne Laitinen
07:45
Varkauden akkutehdas hakeutui konkurssiin raskaissa veloissa. European Batteries Oy:n ja sen tytäryhtiön Finnish Electric Vehicle Technologiesin velkataakka on yhteensä noin 17 miljoonaa euroa, selvittää pesänhoitaja Jarmo Makkonen.
Tieto perustuu kesäkuussa tehtyyn välitilinpäätökseen, joten se tarkentunee vielä.
– Velka kasvoi voimakkaasti loppuaikoina. Yhtiö joutui kattamaan tappioitaan velalla, Makkonen kertoo.
Yhtiö asetettiin konkurssiin heinäkuussa. Suurimmat velkojat ovat Nordea ja sen rahoitusyhtiö sekä Finnvera. Joukossa on myös ulkomaisia tavarantoimittajia.
Makkosen mukaan merkittäviä saatavia ei ole. Konkurssipesän omaisuus koostuu kone- ja laitekannasta ja immateriaalioikeuksista eli patenteista.
Koneiden ja laitteiden tasearvo on 12,5 miljoonaa euroa ja aineettomien hyödykkeiden kuusi miljoonaa.
Akkutehtaasta kiinnostuneita tahoja on Makkosen mukaan liikkeellä useita. Heitä on kotimaasta ja ulkomailta.
– Myymme akkutehdasta liiketoiminnallisena kokonaisuutena. Tarjouksia pyydetään ja velkojat ratkaisevat, kenen kanssa neuvotteluja jatketaan.
Pesäluettelon laatiminen on kesken. Makkonen ennakoi, että velkojainkokous kutsutaan koolle syyskuun puolivälissä. Tarjousten saaminen siihen mennessä on epävarmaa.
– Yhtiöllä oli orastavia kauppoja, mutta ne tulivat liian myöhään. Jatkajalle ne voivat olla hyvinkin rohkaisevia.
Suomi pitää perää EU:n suhdanneodotuksissa. Suomeen liittyvät tulevaisuuden odotukset ovat pudonneet EU- ja euromaista kaikkein eniten, ilmenee Ifo-tutkimuslaitoksen talouskatsauksesta.
"Suurin suhdanneodotusten pudotus kohdistuu Suomeen, ja WES:n asiantuntijat ovat muuttaneet Suomen nykyiseen taloustilanteeseen liittyviä epäsuotuisia käsityksiään ja asennoituvat hyvin epäilevästi Suomen talouteen", saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen johdolla tehty keskiviikkona julkistettu ennuste kertoo.
Ennusteen tekstiosassa todetaan ettei "Suomen talouden nykyiseen heikkoon tilanteeseen ole odotettavissa mitään merkittäviä parannuksia kuuden seuraavan kuukauden aikana".
Ennuste on linjassa Tilastokeskuksen aikaisempien tietojen ja Eurostatin tiistaina kertomien tietojen kansa. Eurostat kertoi Suomen teollisuustuotannon supistuneen kesäkuussa 5,9 prosenttia viime vuoden kesäkuusta. Pudotus on suurin koko EU:ssa.
WES-ennusteen mukaan kaikkein myönteisimmät näkymät EU:ssa ovat Saksassa ja Ruotsissa. Norja ja Sveitsi porskuttavat omassa sarjassaan. Ennusteen mukaan maailmantalouden kasvu on edelleen kituvaa ja epäyhtenäistä. Suhdanneodotukset ovat vahvistuneet Pohjois-Amerikassa ja hiukan myös Euroopassa.
Yhdysvaltain kasvu on siirtymässä ennusteen mukaan vakaammalle pohjalle. Maan WES-indikaattori on noussut lukemaan 93,7 ja se ylittää selvästi pitkän aikavälin (1997-2012) keskiarvolukeman 91,3.
Talouskasvun hienoinen hyytyminen Kiinassa sekä nopea jäähtyminen Latinalaisen Amerikan maissa hidastavat koko maailmatalouden kasvua. Odotukset ovat heikentyneet Venäjällä, Ukrainassa ja muissa Venäjän lähipiiriin kuuluvissa IVY-maissa.
WES:n indeksilukemia seurataan tarkasti, koska niiden ennakoiva ennustearvo on osoittautunut hyväksi. Taloudellinen ilmapiiri on kohentunut läntisessä Euroopassa indeksilukemaan 102,2 ja se lähestyy vuosien 1997-2012 pitkän aikavälin keskiarvolukemaa 104,7.
WES-ennusteiden ennakoiva osumatarkkuus on ollut erittäin hyvä 1990-luvulta lähtien, koska perustiedot saadaan suoraan yrityksistä ja riippumattomilta talousasiantuntijoilta sekä tilastolähteistä.
World Economic Survey -tutkimuksen (WES) tekevät neljännesvuosittain yhteistyössä saksalainen Ifo-tutkimuslaitos, EU-komissio ja Kansainvälinen kauppakamari ICC. Ennusteen taustalla olevaan kyselyyn vastasi 1180 yritys- ja talousasiantuntijaa 123 maasta heinäkuussa 2013.
Mikä se nyt kuumottaa,kun palstasulkua ehdotetaan? Onko jotain,jonka pelätään tietovuotavan tänne. . .?
Näinpähän sitä tässäkin tapauksessa päästiin taas itse asiaan vakiintuneen
tavan mukaisesti. Palstan aloittaja esittää täyttä asiaa mutta nyt jo mennä kolis-
tellaan Euroopan turuilla, Kiinassa, Ruotsissa, Saksassa, Norjassa, Sveit-
sissä, Pohjois-Amerikassa ja ties missä. Muista edelläolevista sekoiluista
mainitsematta mitään. Taitaapa olla muutakin sekaisin kuin pelkät hommelit.
Suomen maassa. Olihan siellä yksi marttakerhoonkin pyrkinyt ja pettynyt
haistattelija parahdellut tuskissaan. Olikohan kerholle tehty jäsenanomus
tullut hylättyä? Miten on?
oletpa nokkela.vedä hanskaan
Joku on opettanut persuille linkkien ja tekstien kopioinnin tänne. Se on se suurin ongelma tällä sivulla. Toisekseen tämä sivu näyttää olevan Varkauden persujen tiedonjakelukanava (ainakin asiasisällöstä päätellen).
Kopioisivat vielä saunalautan aikataulutkin tänne, niin olisi jotain hyötyä tästä.
PötyJen tiedonjakelusta viisveisaan. Mutta WL on demareiden ja muiden veljien tiedonjakokanava ja propagandan lähde. Uutisoidaan vaan ne seikat jotka sattuu miellyttämään asianomaisia... No, ei tarvii siellä toimituksessa ihmellä kun tilaajat vaan vähenee.
Etkö raukka parempaa arkumenttiä tuohonkaan keksinyt.
Opettele ilmaisemaan itseäsi jookos.Tai kasva ensin aikuiseksi.Palaa sitten tänne.
Olen aivan samaa mieltä ja tästä olen laittanut viestiä myös aikaisemmin, mutta tämän palstan seriffi taitaa olla joko täysin hakoteillä ja tietämätön näistä viesteistä tai sitten ei yksinkertaisesti välitä paskaakaan mitä täällä kirjoitetaan. Joka tapauksessa hän on täysin osaamaton pitämään tätä foorumia. Olen ehdottanut vaihtoa jo pitemmän aikaa laittamalla viestiä tänne sekä Suomi24 ylläpidolle, mutta saamattoman seriffin toimintaan näkymä ei saada stoppia.
sinä varmaan haluat hoitaa valvojan tehtäviä ja keskustella saa vain niistä aiheista jotka sattuu sinua miellyttämään...
Ei vaan asiallisista asioista. Turha trollaaminen loppus samoin kun tuo 300 kulunut hömpötys, mikä ei enään ole mikään juttukaan (ettei vaan nyt sattunut seriffin omaan nilkkaan kommentointi). Täällä kun ei enään voi käydä asiallista keskustelua nistään kun aina tulee paskaa niskaan. Ja vastaus kysymkseesi, haluaisin ja silloin muuttuisivatkin asiat täällä. Paskan jauhanta loppuisi ja asialinja palaisi, mutta sitähän te pelkäättekin! Joten pitäkää hiekkalaatikkonne.
Puoli vuorokautta sitten kirjoitin aloitustekstin ja tänne kirjoitetut jutut kertovat, että ihan metsässä en ollut , kun ehdotin holdiin laittamista.
Onko kukaan koskaan nähnyt täällä sellaisia kirjoituksia, joita olisi mukava lukea ?
Jos niin kuka niitä on kirjoittanut ?
Sekametelisoppaa koko palsta ja minkä tautta esim Jyrki Haapalaa aina nälvitään? Sinun Savon mopojuttu ja kuva,onko paskaa?
Käy lainaamasta kirjastosta sellaista tekstiä jota on mukava lukea? Ei tänne ole pakko tulla jos ahdistaa. Tai etsi toinen foorumi jossa kohtaat mukavampaa keskustelua.
Toivoisin että loppuisi nämä pienempien kaupunkien keskusteluosiot kokonaan ja tulisi vaikka maakunnittain olevat alueet. Saataisiin keskusteluun ihan uutta näkyvyyttä kun lukijakunta olisi laaja. Varkauden venkoilut ja muut "ylpeyden" aiheet. Samallahan sitä väkisin näkisi mitä naapurissa puuhastellaan.
Haapalan tehtävä ei ole valvoa tätä palstaa, vaan nettipoliisin. Haapalalla onN muutakin tekemistä, kuten asunnon myynti että pääsisi Varkaudesta pois.
Meillä on yhteiset tavoitteet jykän kanssa saada asunto myytyä ja päästä pois täältä. Nythän sen talouskasvun pitäisi taas alkaa nousta jospa se asuntokauppakin vilkastuisi.
Ja velat voi jättää muiden itkettäviksi....hah haa ovelaa!
http://www.suomi24.fi/palaute/lomake/
Ilmoittakaa asiattomasti käyttäytyvä luotsi.
Asiatonta käytöstä on parin vuoden lomailu.
Eivät kuulema valitse uusia luotseja tälle palstalle tällähetkellä.
Periaatteessa luotsiksi voisi alkaa vain Varkkila tai Osmajoki,koska vaativat aktiivista nimimerkillä kirjoittelua.
Luuletteko että tämä varkauden palsta on jollain tapaa poikkeus suomi24 sivustolla. Ihan samat ongelmat ne on muuallakin.
Ainoa mikä toimii, on toi "ilmoita asiaton viesti" nappi. Kyllä niitä asiattomuuksia on hävinny paljon pois. Noita keke44 tai muita sontaa eivät rupea poistamaan, kun ei syyllitys laittomuuksiin, tms. Hyvän tavan vastaisia, sekä osin tämän sivuston sääntöjen vastaisia viestejä ne toki on.
Jokainen viesti minkä kirjoittaa s24:lle, on kuin rahaa laittaisi pankkiin. S24:n lompsaan... Ei ne halua että viestejä ruvetaan urakalla poistamaan.
että tämmöinen on.Ei näitä juttuja kannata niin vakavasti ottaa. Elikkä antaa palaa vaan ja tosikot omille palstoilleen.piste
Just päinvastoin, örveltäjät pois täältä jonnekin toiselle palstalle. Oksennelkaa sitten siellä miten lystäätte.
Laughin at your side.Aivan käsittämätöntä laumaa.Karjaa.
Hopihopi seriffi !
Seriffi on kuorsaamassa ?
Pitäis paikkojen jako laittoo holdiin. Pena hakee taas uutta päällikköä navitas kehitykseen...
Tämän "holdiin, holdiin..." hokijan huoli on tämä:
http://www.hs.fi/politiikka/a1375322469852
Buaha aha hahah haha. SDP:n kannatus enää 15%!! Hienosti kyllä Sipilä kirittää,tuleva p-ministeri!
Pistetään sut holdiin niin et tee näitä turhia alotuksia.
Kylillä huostovat, että pyörivä takki on laitettu holdiin? Kaivavat taas vaalien alla esille...
Elekee, nyt kuitenkaan 300equn tollojen sinkoilua laittako holdiin. Taskuraha kelepoo aina...
...puolipäivätoimiselle nuorisovalmentajalle enintään 300 euroa kuukaudessa...Mitä tämä tarkoittaa???
--
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
SERIFFI, HOLDIIN TÄÄ PALSTA JA ÄKKIÄ !
Eikä!