Pyysin sulta anteeksi

Sinä sitävastoin et ole puolella sanallakaan pahoitellut omia tekojasi.
Se kertoo susta todella paljon.
6162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tarkoittaa? Eipä tuo paljoa selvennä, uskotko että oikea, siis hän kenelle tuon tarkoitat, tunnistaa sen itselleen tarkoitetuksi?

Voi olla minulle, mutta vaikea arvauksen mukaan tuohon on oikeastaan mitään anteeksipyyntöäkään tehdä.
Kerro tarkennusta kenen teot on pahoittaneet mielesi, ja kenen pitää pahoitella omia tekojaan.
Olen eräältä kyllä pyytänyt anteeksi sanojani, en tekojani, sillä en ole tehnyt mitään mikä pahoittanut toista, mutta sanoja on tullut joskus kirjoitettua.

Äänestä

sä siis pyysit anteeksi vain siksi, että toinen pyytäisi anteeksi sulta. Kai se toinen huomasi ettet vilipittömästi pyytänyt. Ja, ehkä se toinen koki omalta osaltaan, ettei ole hänen puoleltaan anteeksi pyydettävää.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Jokainen pyytäköön anteeksi omalla tahdillaan, sitten kun siihen on valmis.

    Äänestä

  • he joilla olisi anteeksipyydettävää, eivät sitä tee, joko ymmärtämättömyyttään tai ylpeyttään.
    Ja he joiden ei edes pitäisi, sitä tekevät liikaakin.
    Kumpaan kuulut?

    Äänestä

tämä ei ollut sitten minulta.

Äänestä
  • Tämä on sinulta. Se on sitten eri asia kuka aloituksen on kirjoittanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ja sain kirjoitti:

Sinä sitävastoin et ole puolella sanallakaan pahoitellut omia tekojasi.
Se kertoo susta todella paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu