Eli yöllä televisio oli käynnistynyt itsestään ja tuuletin haisi kun muovia olisi palanut, joten otin heti virran pois ja töpselit seinästä. Kun käynnistän television kaukosäätimestä joka kerta se alkaa näyttää opasta (jota ei saanut pois kaukosäätimestä painamalla) täytyy odottaa että se poistuisi itsestään... No televisio näyttää vain yhtä kanavaa, ei voi kääntää, eikä voluumia säätää. Säätimeen vaihdoin patterit, ja televisiossa palaa punainen valo, se reagoi nappulan painamiseen, mutta mitään ei tapahdu, ei myöskään television kyljen nappuloita painamalla. Power-nappula toimii vain television kaukosäätimessä ei muuten. En voi palauttaa televisiota tehdasasetuksiinkaan kun nappulat eivät toimi. Televisio on n. 6-8v. vanha, ja tiedustelen, mikä mättää, jotta voin arvioida kannattaako melkein ostaa uusi tv. Ei taida huoltokulut jäädä kuitenkaan alle 50e kun kyseessä myös noin vanha malli. Osaisiko kukaan sanoa, mikä voisi mahdollisesti olla hajalla?
Samsung LCD-televisio - mikähän mahtoi hajota?
samsungtv
2735
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vika on samanlainen kuin minulla oli Samsungin digiboksissa: Siihen jäi itsepäisesti yhden kanavan EPG näkyviin eikä se totellut kaukosäädintä. Uusin siihen virtalähteen kondensaattorit ja taas se toimii. Television virtalähteen korjaus on hankalampaa ja yleensä vaihdetaan koko poweri, jos varaosia on vielä saatavilla. Jos paikkakunnalta ei löydy sopivaa tv-huoltoa, niin tv:n postituksessa keskushuoltoon on omat vaivansa. http://www.infocare.fi/palvelumme/hinnasto/ näet yhden keskushuollon hintatasoa.
Tuolla viidellä kympillä (jota ei välttämättä edes hyvitetä korjauksen yhteydessä) huolto arvioi vian ja todennäköisesti toteaa, ettei sitä kannata korjata (paikkakuntaa ei mainittu?). Ei muuta kuin suurempaa ruutua ostamaan, sillä vielä on kesäkauden tarjouksia alan liikkeissä. Saat samalla paljon uusia ominaisuuksia käyttöösi..
Kiitos vastauksestasi! Osien vaihtaminen saattaa olla tässä mallissa lisäksi vielä hankalampaa, kun siinä on sisäänrakennettu digiboksi ja tosiaan malli poistunut jo valikoimasta ja osia ei varmaan saa ihan helpolla. Katselin tv-huoltojen hintoja ja tosiaan 50-150e hintahaitari niissä näytti olevan viasta riippuen. Ei taida tuo olla vaivan ja hinnan väärti. Täytyy varmaan mennä tv-ostoksille, suht hyviä ja halpoja samsungin malleja näytti olevan eri kaupoissa, osasta jo myyty loppuunkin, kun ovat olleet niin suosittuja.