Metsänomistajat.

Kiitos taas kerran metsänomistajat, kun olen saanut käydä metsissänne keräämässä marjoja ja sieniä. Ajatella miten meillä suomessa on hyvä, kun on jokamiehenoikeus. Monessa valtiossa ei ole mitään mahdollisuutta mennä yksityismetsiin.
Nyt on pakastin täynnä metsänherkkuja ja mieli on iloinen, kun pieni 760 eur.kk eläkeraha riittää paremmin laskuihin.

Toivottavasti valtiolla olisi rahaa avustaa metsänomistajia pitämään metsäautotiet kunnossa.
5209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hienoa! Voin vaan kuvitella kuinka kiitollisin ajatuksin olet metsänantimet säilönyt.
Tuollaisia ihmisiä tarvitsemme enemmän.
Varmasti pidät huolen, ettei metsissä liikkumisesi aiheuta luonnolle mitään haittaa.
Kun kaikki tekisivät niin ei riitoja metsässä liikkumisesta tulisi ollenkaan.

Äänestä
  • Olen lapsuuteni viettänyt maatalossa, ja tiedän että metsä ja luonto on arvokasta. Meille opetettiin jo lapsena, että toisen ja myös omaa metsää ei saa tärvellä. Nyt vieraiden metsissä kulkiessa pidän huolen, ettei pienet puuntaimet tms. tallaannu, enkä taita oksia, enkä kerää jäkälää tms. toisten metsistä, kuin jos saan luvan. Olen myös siivonnut metsissä olevat toisten tuomat roskat, ajatuksella, että olen niin kiitollinen marjoista ja sienistä metsänomistajille.

    Äänestä

  • Muori metsästä. kirjoitti:

    Olen lapsuuteni viettänyt maatalossa, ja tiedän että metsä ja luonto on arvokasta. Meille opetettiin jo lapsena, että toisen ja myös omaa metsää ei saa tärvellä. Nyt vieraiden metsissä kulkiessa pidän huolen, ettei pienet puuntaimet tms. tallaannu, enkä taita oksia, enkä kerää jäkälää tms. toisten metsistä, kuin jos saan luvan. Olen myös siivonnut metsissä olevat toisten tuomat roskat, ajatuksella, että olen niin kiitollinen marjoista ja sienistä metsänomistajille.

    Sinulla on hyvä asenne. Minä en enää pääse juurikaan metsään, kun metsän autotiet on suljettu puomeilla.Kai siksi että ihmiset ovat roskanneet tien varret. Autolla pääsen kyllä lähelle metsän reunaa mutta kävely on huonoa, harvoin osun marjaisaan paikkaan. Silti menen, kuuntelen metsän ääniä ja lintuja, tuoksuja haistelen ja olen kuin terveempi kotiin palatessa. Ihanaa että meillä on nämä kauniit metsät ja lupa mennä.

    Äänestä

Kyllä on hyvä että jaksat poimia. Valitettavasti noita thai poimijoita tulee yhä enemmän tänne, ja joku päivä ei enää marjat riitä kaikille.
Tämän dokumentin mukaan thaipoimijan palkka on noin 0-1,25 e/h.
Tuosta siis vähennetty kaikki ne kulut, jotka he itse joutuvat maksamaan tänne tullessaan. Päiväsaalis 70-100 kg marjoja / poimija.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muori metsästä. kirjoitti:

Kiitos taas kerran metsänomistajat, kun olen saanut käydä metsissänne keräämässä marjoja ja sieniä. Ajatella miten meillä suomessa on hyvä, kun on jokamiehenoikeus. Monessa valtiossa ei ole mitään mahdollisuutta mennä yksityismetsiin.
Nyt on pakastin täynnä metsänherkkuja ja mieli on iloinen, kun pieni 760 eur.kk eläkeraha riittää paremmin laskuihin.

Toivottavasti valtiolla olisi rahaa avustaa metsänomistajia pitämään metsäautotiet kunnossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu