Ostankin kypärän

Mikä selittää autoilun suosion laskua? Tutkimuksen mukaan syy ei ole yksinomaan uusissa viestintäteknologioissa tai autojen statusarvon laskussa. Suurelta osin muutosta selittäisivät sosioekonomiset tekijät.

Autoilu vähenee, koska yhä useampi asuu kaupungissa, ihmiset opiskelevat pitkään ja perhe perustetaan aiempaa myöhemmin. Myös autoilun kustannukset vaikuttavat, samoin kuin elämänlaatu. Esimerkiksi Saksassa on rakennettu enemmän pyöräteitä ja Britanniassa autovakuutusmaksut ovat nousseet.

Institute for Mobility Research on saksalaisen autovalmistaja BMW:n itsenäinen tutkimuslaitos.

tuo edellä oli lainaus , taidan ostaa kypärän kun ajan taas pyörällä
252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

1) Autokoulusta on tullut niin kallis, että nuorilla ei ole rahaa käydä autokoulua, eikä nuoren vanhemmillakaan ole enää varaa maksaa autokoulua.

2) On paljon pätkätöitä ja työttömyyttä sekä näistäjohtuvaa köyhyyttä, joten kallis kortti ja erittäin kalliisti ylläpidettävä auto jätetään hankkimatta.

3) Monella nuorella on päihdetaustaa, jolloin poliisi ei edes myönnä korttia, ilman että lääkäri vakuuttaa henkilön päihderiippumattomuuden.

4) Ideologiset syyt, autoilun haittojen vuoksi.

Tietysti jos omistaa pyörän, tulee omistaa myös pyöräilykypärä ja käyttää sitä pyöräillessä. Kypärä ei paljon maksa, eikä se enää ole näyttänyt aikoihin hassulta kuten joskus 20 vuotta sitten, kun niihin ei oltu totuttu.

Itse harrastan kuntopyöräilyä ja todella usein vastaantulevilla pyöräilijöillä on kypärät päässä. Lapset pitää hyvin kypäriä, samoin keski-ikäiset. Harvennin kypärää käyttävät myöhäisteinit ja parikymppiset nuoret, vanhoilla (n.70v) miehillä ei myöskään usein näe kypärää päässä, kuuskymppisillä alkaa jo olla.

Äänestä

Nykynuoret ovat suurimmaltaosalta mielenterveyseläkkeellä. Lääkärit eivät anna lupaa ajokortille. Syrjäytyneitä ja masentuneita, vetävät kaljaa sekä pillereitä ääntäkohti. siinä vielä autoilemaan, jos ei ole jostain luvattomasti käyttöönottanut vanhaa Opelia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rellupösösitukka kirjoitti:

Mikä selittää autoilun suosion laskua? Tutkimuksen mukaan syy ei ole yksinomaan uusissa viestintäteknologioissa tai autojen statusarvon laskussa. Suurelta osin muutosta selittäisivät sosioekonomiset tekijät.

Autoilu vähenee, koska yhä useampi asuu kaupungissa, ihmiset opiskelevat pitkään ja perhe perustetaan aiempaa myöhemmin. Myös autoilun kustannukset vaikuttavat, samoin kuin elämänlaatu. Esimerkiksi Saksassa on rakennettu enemmän pyöräteitä ja Britanniassa autovakuutusmaksut ovat nousseet.

Institute for Mobility Research on saksalaisen autovalmistaja BMW:n itsenäinen tutkimuslaitos.

tuo edellä oli lainaus , taidan ostaa kypärän kun ajan taas pyörällä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu