Narsistin oireilua minun entisessä arjessani.

Tässä lista minun kokemuksestani narsistin kanssa:

Nopea yhteenmuutto/sitoutuminen.
Ylenpalttiset lahjat ja huomionosoitukset, jotka ovat KAIKKI rahalla ostettavissa.
Teki minusta pikkuhiljaa "pienen lapsen" joka ei enää tule toimeen ilman häntä.
Minun suvin ja perheen haukkuminen.
Minun kaikkien ystväien haukkuminen ja nimittely. Niidenkin, joita ei ole koskaan edes nähnyt.
Valehtelu. Pienet valkoiset valheet. Töppäilyt. Itsensä pussiin puhuminen.
Omituista sähläystä koko ajan eri ihmisten kanssa.
Hänen kaverisuhteet vaihtuivat koko ajan, ihmisiä tuli ja meni.
Ei yhtäkään bestistä/parasta kaveria.
Aina sen kaveri, josta sillä hetkellä hyötyi eniten.
Raha asioiden leväperäisyys.
Esitti varakasta.
Jätti laskut maksamatta.
Järjetön shoppailuvimma ja ostosten esittely muille.
Kateellisuus. Aina oli oltava parempi tavara kuin kaverilla/tutulla. Jätti vaikka vuokran maksamatta, se tavara oli SAATAVA.
Levoton. Rauhaton. Ei koskaan rentona missään.
Jatkuva kännykän naplääminen.
Jatkuvasti puhumassa puhelimessa kovaan ääneen, että kaikki ympärillä olevat kuulevat.
Kerskailu.
Tarve olla koko ajan pyrkimässä johonkin työhön, toimikuntaan, seuraan tms ja aina oli päästävä ns.Päättäviin asemiin, eli mahdollisimman ylös.
Vaihtuvat harrastukset.
Välineharrastaja, kaikki vehkeet vimpanpäälle.
Toisten ihmisten jatkuva arvostelu seläntakana ja vähättely. Naureskelu.
Puolison haukkuminen.
Tarve saada puoliso samaan harrastukseen kanssaan, näkemään miten hänen ympärillä olevat ihmiset pitävät hänestä. Ja kuinka hyvänä häntä tässä harrastuksessaan pidetäänkään.
Puolisolle ohareitten tekeminen. Jatkuva.
Paljon poissa kotoa.
Puolison syyllistäminen.
Puolison kiusaaminen ja ivaaminen.
Pettäminen.
Jatkuvaa epämääräistä sähläämistä toisen sukupuolen kanssa, jäämättä kiinni.
Mustasukkaisuus.
Jos jäi kiinni valeesta- RAIVOKOHTAUKSET, jotta huomio siirtyy muualle kuin itse aiheeseen.
Taitava manipuloimaan.
Empatiakyvytön.
Nauraa puolison pahalle ololle ja itkulle.
Pilkkaa.
Pyytää anteeksi ja jos ei saa, saa raivokohtauksen sekunnissa.
Muuttuu äkkiä unelmien puolisosta täysin hirviöksi. NAPS vaan!
Vähättelee puolison taitoja ja koulutusta.
Puolison työpaikka on joutavaa ajanhukkaa ja työkaverit mitälie.
Lupauksia, tuhansia katteettomia lupauksia.
Taitava saamaan puoliso uskomaan, että on toisesta riippuvainen taloudellisesti, vaikka itse lainailee koko ajan rahaa.
Saa puolison uskomaan, että tämä on henkisesti sairas.
Uhkailua.
Pikkuhiljaa vuosien myötä puoliso tajua elävänsä pelkästään narsistin elämää ja omaa ei ole enää lainkaan. Etkä narsistin mielestä sitä tarvitsekkaan enää, sehän oli muutenkin ihan huonoa ennen hänen astumista kuvioihin.
Valehtelee mustankin valkoiseksi, jos se sillä hetkellä hänet pelastaa kuiville tukalasta tilanteesta.
Ei osallistu kotitöihin.
Puolisolle ei ole aikaa "hanki oma elämä".
Kun puoliso hankkii "oman elämän", seuraa raivokohtauksia ja silmitöntä vihaa ja haukkumista.
Rikkoo tavaroita kotona.
Jos puolisolla jokin sairaus tai kipu, sen vähättelyä ja lopulta leimaaminen luulosairaaksi- ei voi sietää EDES tätä huomiota, jota puoliso saa ystäviltaan empatiana sairaudestaan.
Puolisolla ei saa olla hauskaa ilman että HÄN on paikalla.
Puoliso ei saa saada huomiota. Se on kaikki häneltä pois.

Tässä pitkä lista ja listaa vois kait jatkaa loputtomiin. Nuo asiathan ei tapahdu heti, vaan vuosien kuluessa, pikkuhiljaa. Yksi päivä vain huomaat eläväsi hirviön kanssa ja muuta tietä ei ole kuin ULOS ja ÄKKIÄ. Päivääkään en kadu.
11410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kuvailit tyypillisen ohutnahkaisen narsistin (ei, kaikki läheisriippuvaiset ei ole ohutnahkaisia narsisteja).

Kun puhutaan parantuneista narsisteista, niin kaikki parantuneet on ohutnahkaisia narsisteja. Tosin tosi harva ohutnahkainenkaan paranee.

Se oli sinunn onnesi, että pääsit hänestä irti!
Vaikka ohutnahkaiset käyttää fyysistä väkivaltaa hyvin harvoin parisuhteessa (toisin kuin paksunahkaiset), niin se henkinen väkivalta on todella julmaa ja hajottavaa.

Olen itse parantuva Ohutnahkainen narsisti, tunnistan itseni tuosta kuvasta ja vastaan sinulle tuolla alempanan tälle.

Äänestä
  • Nopea yhteenmuutto/sitoutuminen.
    = Kyse ei ole rakkaudesta, vaan siitä että hän saa/sain ihmisen, jonka kautta elää, hän ei välttämättä edes pitänyt sinusta, sillä sinun missiosi oli jotain muuta kuin puoliso.

    Ylenpalttiset lahjat ja huomionosoitukset, jotka ovat KAIKKI rahalla ostettavissa.
    = Se menee överiksi heti ja hänen pitää tehdä kaikkensa, että saa sidottua sinut itseensä. Hän saa vuodesta toiseen antaa sinulle poskettomia lahjoja, ettet jättäisi häntä...ja samalla hän ei välttämättä edes pidä sinusta oikeasti. Hän ei vain kykene selviytymään hylkäämiskokemuksesta. (tämä on täysin vastakkaista paksunahkaiselle ja siksi ohut ja paksunahkaisten liitot kestää pitkään)

    Teki minusta pikkuhiljaa "pienen lapsen" joka ei enää tule toimeen ilman häntä.
    = Se on tapa varmistaa, ettei toinen jätä, lähde pois... Tehdään keikki, että toinen saadaan sidottua taydellisesti itseensä. Pannaan toinen tatuoimaan nimi jne. kaikkea sellaista, että se toinen ei kelpaisi enää toisille ja hänen olisi pakko jäädä hänen luoksensa.

    Minun suvin ja perheen haukkuminen.
    = He ovat uhka samoin kuin ystävät. Koska ei pidä itseään minään, niin pelkää muita ihmisiä. Heidät on pakko mollata, koska on sisäinen pelko, että ne tulee puuttumaan teidän suhteeseenne ja toinen huomaa heidän takiaan kuinka ihminen ohutnahkainen on.

    Minun kaikkien ystväien haukkuminen ja nimittely. Niidenkin, joita ei ole koskaan edes nähnyt.
    = Sama syy kuin edellisessä, kaikki mielikuvitusuhatkin pitää tehdä vaarattomaksi mitätöimällä heidät.

    Valehtelu. Pienet valkoiset valheet. Töppäilyt. Itsensä pussiin puhuminen.
    = Esittäminen, maskien pitäminen, eri roolit eri ihmisten kanssa... se ei toimi ilman valheita.

    Omituista sähläystä koko ajan eri ihmisten kanssa.
    = Ohutnahkainen ei käytännössä pysty olemaan uskollinen, sillä se tarve saada huomiota on niin suuri. Koska ohutnahkainen ei oikeasti kykene aikuisen rakkauteen, niin kaikki on potentiaalisia hyväksynnän oston kohteita, puolisoja jne. Ohutnahkainen voi hyvin olla samaan aikaan naimisissa, kihloissaja ja vielä suunnitella tosissaan lasta tyttöystävänsä kanssa. Näihin vyyhteihin liittyy aina mitä sairaimpia valheen vyyhtejä. (Paksunahkaisen toiminta on paljon hienovaraisempaa)

    Hänen kaverisuhteet vaihtuivat koko ajan, ihmisiä tuli ja meni.
    = Terveet ihmiset välttää rajatonta ihmistä

    Ei yhtäkään bestistä/parasta kaveria.
    = Ystäviä ei ole tai vähän ja nämä "ystävät" ovat joko paksunahkaisia tai läheisriippuvaisia. Kaksi ohutnahkaista eivät pysty muodostamaan pitkiä "ystävyyssuhteita" toistensa kanssa. (myöskään kaksi paksunahkaista ei pysty muodostamaan pitkää "ystävyyssuhdetta" keskenään)

    Aina sen kaveri, josta sillä hetkellä hyötyi eniten.
    = Vaihtelee, mutta yleensä joo... ja sekin ystävyys vuoristorataa

    Raha asioiden leväperäisyys.
    = Rajaton ihminen

    Esitti varakasta.
    = En ole tavannut ketään ohutnahkaista, joka ei "kaunistelisi" asioitaan.

    Jätti laskut maksamatta.
    = Ohutnahkainen ei osaa oikeasti huolehtia itsestään. (Paksunahkainen osaa pitää huolta itsestään ja hoitaa laskut)

    Järjetön shoppailuvimma ja ostosten esittely muille.
    = Tautiin kuuluu neuroosit, pakko oireet ja riippuvuude, joista yksi yleisimmistä on shoppailu. Esineitten avulla yritetään päteä. Olen jotain koska minulla on tälläinen lelu, mitä sinulla ei ole. Kyse on lapsesta ja jos mietit hänet hiekkalaatikolle, niin...

    Kateellisuus. Aina oli oltava parempi tavara kuin kaverilla/tutulla. Jätti vaikka vuokran maksamatta, se tavara oli SAATAVA.
    = Se on omanarvon tunteen mitta (ja yksi asia mikä erottaa hyvin paksunahkaisen ohutnahkaisesta...Paksunahkainen pitää itseään täydellisenä eikä tarvitse esineitä todisteeksi)

    Levoton. Rauhaton. Ei koskaan rentona missään.
    = Vauhti päällä, muistuttaa välillä ADHD tapausta (paksunahkainen on rauhallinen ja kylmäverinen)

    Jatkuva kännykän naplääminen.
    = Sijaistoimintaa kun on hirveä sisäinen paha olo

    Jatkuvasti puhumassa puhelimessa kovaan ääneen, että kaikki ympärillä olevat kuulevat.
    = Tarve esittää olevansa joku

    Kerskailu.
    = Tarve olevansa joku

    Tarve olla koko ajan pyrkimässä johonkin työhön, toimikuntaan, seuraan tms ja aina oli päästävä ns.Päättäviin asemiin, eli mahdollisimman ylös.
    = Se on keino päteä ja todistaa itselle olevansa jotain. Ohutnahkainen tekee työtä sen eteen ihan hirveästi, mutta paksunahkainen olettaa muiden tekevän sen työn heidän puolestaan.

    Jatkan.

    Äänestä

  • Ohutnahkainen kirjoitti:

    = Mustavalkoinen elämää, mikä splittaa asioita jatkuvasti, eli innostutaan koko ajan uusista asioista ja lähdetään aina satasella lasissa toteuttamaan näitä uusia asioita.

    Välineharrastaja, kaikki vehkeet vimpanpäälle.
    = Ohutnahkaiset on välineharrastajia ja kaikki pitää olla viimeisen päälle itsellä ja lapsilla. Paksunahkaiselle hänen anttilasta ostamat kengät ovat paremmat kuin naapurin urheiluliikkeestä ostamat.

    Toisten ihmisten jatkuva arvostelu seläntakana ja vähättely. Naureskelu.
    Puolison haukkuminen.
    = Toinen pitää mollata ja halventaa, ettei se lähde pois ja kuvittelee ohutnahkaisen olevan niin paljon häntä paremman, ettei kannata vaihtaa.

    Tarve saada puoliso samaan harrastukseen kanssaan, näkemään miten hänen ympärillä olevat ihmiset pitävät hänestä. Ja kuinka hyvänä häntä tässä harrastuksessaan pidetäänkään.
    = Hän näkee toisen osana itseään ja tietysti te haluatte harrastaa samaa. Ohutnahkainen ei ymmärrä, jos puolisoa ei kiinnosta samat asiat kuin häntä. (paksunahkainen pitää puolison ja omat harrastukset erillään ja tämäkin on hyvä tunnusmerkki)

    Puolisolle ohareitten tekeminen. Jatkuva.
    = rajaton ihminen

    Paljon poissa kotoa.
    = Ohutnahkaisella on yleensä useita "elämiä" samaan aikaan menossa...

    Puolison syyllistäminen.
    =toinen piti saada alistettua ja se marttyyrin esittäminen kuuluu niin ohutnahkaisuuteen.

    Puolison kiusaaminen ja ivaaminen.
    = Mustavalkoinen ihminen pitää omaa näkemystään oikeana ja kaikkia muita väärina ja ivaaminen on osa oman egon pönkittämistä ja toisen saamiseksi huomaamaan, että on ymmärtää asian "väärin"

    Pettäminen.
    = Käytännössä kaikki ohutnahkaiset pettää, sillä he eivät pysty kieltäytymään huomiosta. (Paksunahkainen pettää vain jos saa hyötyä, ohutnahkainen pettää, jos kelpaa jollekkin "tiettyyn kategoriaan" kuuluvalle)

    Jatkuvaa epämääräistä sähläämistä toisen sukupuolen kanssa, jäämättä kiinni.
    = tämä on myös Ohutnahkaisuuden merkki, ei vain pysty pysymään poissa...ja se sähläys. Paksunahkainen tulee ja ottaa, ei sählää.

    Mustasukkaisuus.
    = Kun itse pettää, niin kuvittelee troisen pettävän ja sitten ohutnahkaisilla on oman huonommuuden tunteesta johtuva käsitys, että se toinen voi löytää paremman ja lähteä. Paksunahkaiset ovat usein vähemmän mustasukkaisia, sillä kuka pettäisi "täydellisyyttä"

    Jos jäi kiinni valeesta- RAIVOKOHTAUKSET, jotta huomio siirtyy muualle kuin itse aiheeseen.
    =Tähän syyllistyy molemmat narsistityypit... Maailmankuva vaaraantuu ja tuilee hirveä paniikkireaktio. Molemmat narsistityypit elää mielikuvitusmaailmassa.

    Taitava manipuloimaan.
    = Kaikki narsistit on mestari manipuloijia. Narsistit tulee toimimattomista perheistä ja se "kanssakäyminen" on ollut oikean tavan löytämistä ja sillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.

    Empatiakyvytön.
    = ei ole, mutta se on kyllä tehokkaasti piilossa ja hän valehtelee asiat parhain päin itselle.

    Nauraa puolison pahalle ololle ja itkulle.
    = hän ei pysty käsittelemään niitä ja se on osa itsevalhetta. (Paksunahkainen vetää vastaavassa tilanteessa itsesäälin kehiin ja esittää vielä heikompaa)

    Pilkkaa.
    = kuuluu kuvaan, koska toiset ajattelee "väärin"

    Pyytää anteeksi ja jos ei saa, saa raivokohtauksen sekunnissa.
    = Häneltä löytyy peini empatia, mutta sitten se mustavalkoisuus... jos ei saa heti anteeksi, niin tulee paniikkireaktio, johon vastataan raivolla (I know, i been there)

    Muuttuu äkkiä unelmien puolisosta täysin hirviöksi. NAPS vaan!
    = Tämä jos mikä kuuluu ohutnahkaisuuteen (ollaan tosi lähellä rajatilapersoonaa ja nämä NAPS jutut on juuri sita splittausta. Kun harmaa puuttuu välistä, niin valkoinen muuttuu suoraan mustaksi. Ihmiset on joko hyviä tai pahoja...joku on oikea tai väärä...

    Vähättelee puolison taitoja ja koulutusta.
    = Se on uhka

    Puolison työpaikka on joutavaa ajanhukkaa ja työkaverit mitälie.
    = Kuuluu kuvaan

    Lupauksia, tuhansia katteettomia lupauksia.
    =Kaikista hassuinta on se, että tekohetkellä ne antaa ihan tosissaan vaikka oikeasti ei olisi edes mitään realistista mahdollisuutta pitää niitä.

    Taitava saamaan puoliso uskomaan, että on toisesta riippuvainen taloudellisesti, vaikka itse lainailee koko ajan rahaa.
    = Ohutnahkaiset on pimeitä...kyse on henkisesti hyvin sairaasta ihmisestä, joilla on sairaat tavat hallitsemiseen

    Jatkan

    = Näkee toisen ongelmat ja kenties oireet omaan käytökseen, mutta ei omaa henkistä väkivaltaansa.

    Uhkailua.
    = Kuuluu kuvaan... Tapan itseni, jos...jne.

    Pikkuhiljaa vuosien myötä puoliso tajua elävänsä pelkästään narsistin elämää ja omaa ei ole enää lainkaan.
    = Sinä olet ohutnahkaiselle eliö, jota hän tarvitsee elääkseen sinun kauttasi. Kaikki itsenäistyminen, oma ajattelu on uhka tälle. (paksunahkainen edellyttää sen sijaan, että sinä eläisit häntä varten...siksi ohut ja paksu menee yhteen niin hyvin)

    Etkä narsistin mielestä sitä tarvitsekkaan enää, sehän oli muutenkin ihan huonoa ennen hänen astumista kuvioihin.
    = Uhka on poistunut ja tilasta on hyvä pitää kiinni.

    Valehtelee mustankin valkoiseksi, jos se sillä hetkellä hänet pelastaa kuiville tukalasta tilanteesta.
    = Kummatkin tyypit tekevät ihan samaa

    Ei osallistu kotitöihin.
    = Ei osallistu, eikä edes osaa

    Puolisolle ei ole aikaa "hanki oma elämä".
    Kun puoliso hankkii "oman elämän", seuraa raivokohtauksia ja silmitöntä vihaa ja haukkumista.
    = Perustelu omille menemisille, mutta toisen "oma elämä" suunnaton uhka, joka käynnistää pelon jättämisestä.

    Rikkoo tavaroita kotona.
    = Paksunahkainen lyö sinua, mutta säästää tavarat. Ohutnahkainen lyö viereen, mutta tavarat saa kyytiä

    Jos puolisolla jokin sairaus tai kipu, sen vähättelyä ja lopulta leimaaminen luulosairaaksi- ei voi sietää EDES tätä huomiota, jota puoliso saa ystäviltaan empatiana sairaudestaan.
    = Ohutnahkainen ei pysty käsittelemään toisen sairastumista, koska ei pysty silloin ohjaamaan tilannetta. Ohutnahkainen menee sekavaksi, kun ei pysty hallitsemaan ja saattaa silloin jopa luopua sinusta.

    Minä olin Ohutnahkainen narsisti, tein ihan hirveää tuhoa ennen kuin löysin paksunahkaisen narsistin. Meistä tuli pari, joka oli pitkään yhdessä (melkein kaksi vuosikymmentä) ja teki sanoin kuvailematonta tuhoa.Kumpikin manipuloi, valehteli, oli rajaton...

    Ensimmäinen kunnon riitä, jossa vastavuoroisuus ei toiminut karkasi käsistä ja johti eroon, jossa kostoilla ei ollut rajaa tai järjellä sijaa.

    Itse päädyin pohjalle, löysin Jumalan ja menin terapiaan...ja vasta nyt olen saanut elämääni kuntoon...tai paremminkin oikean elämän. Kannan ilmeisesti MAOA -geeniä ja tiedän hyvin, mitä narsistinen raivo on. Onnekseni minä olin Ohutnahkainen (uhrillehan tällä ei ole paljon väliä) ja pystyin näkemään Jumalan itseni yläpuolella ja sain avun (Paksunahkaisillahan ei ole tätä mahdollisuutta).

    Ohutnahkaisuudessa ja paksunahkaisuudessa on jotain ratkaisevia eroja, mutta myös todella paljon samaa. Kumpikin tyyppi on narsisteja ja kummankaan tyypin henkilöitä, ei pitäisi olla vapaana tekemässä tuhoa.

    Minun äitini oli myös ohutnahkainen narsisti ja lapsuuteeni kuuluu mm. insestin uhriksi joutuminen. Sairaassa kodissa kehittyi sairaaksi ihmiseksi.
    - Oli pakko hallita kaikkia
    - Tarvitsi ihmisiä, joiden kautta elää (ulkonäkö yms. oli sivuseikkoja)
    - En kyennyt oikeisiin aikuisen tunteisiin
    - Käytin paljon henkistä väkivaltaa pitääkseni kaikki langat "käsissäni"
    - splittasin ja elin täysin mustavalkoista elämää
    - En pystynyt päästämään irti ihmisestä/ihmisistä, jonka kanssa olin seurustellut vaan stalkkasin ja elättelin haaveita palata hänen/heidän elämäänsä
    - Minulla oli paljon rinnakkaissuhteita ja se sähläys...se sähläys.

    Aloittajan kirjoitus oli kuin 1:1 minun elämäni kanssa ja olisi voinut hyvin olla vaikka jonkun aikaisemman puolisoni.

    Narsisti pariskunnat koostuu aina yhdestä ohutnahkaisesta ja yhdestä paksunahkaisesta, sillä samanlaiset eivät pysty tulemaan keskenään toimeen.

    Äänestä

Ohutnahkainenko empatiakyvytön?? Pilkkaa?
Vähän vaikea nyt uskoa

Äänestä
  • Ohutnahkaiset narsistit ovat läheisriippuvaisia, mutta kaikki läheisriippuvaiset eivät suinkaan ole ohutnahkaisia narsisteja.

    Täällä virheellisesti laitetaan yhtäläisyysmerkki näiden kahden asian välille ja sitä se ei ole.

    Ohutnahkaisen narsistin diagnoosiin tulee se sana "narsistinen", jossain muodossa, mutta puhdasta NPH -diagnoosia hän ei saa (ainakaan, jos on pätevä psykiatri).

    Ohutnahkaiseela on pinnan alla jonkinlainen empatiakyky, mutta se on kyllä hyvin piilotettu. Ohutnahkainen voi hyvin pitää kansanmurhaa ok -juttuna, mutta reagoida ihan poskettomasti kotieläimen kuolemaan (ei kyllä välttämättä tätäkään)

    Mitä pilkkaan tulee, niin en ole tavannut ohutnahkaista, joka ei jollain tavalla olisi käyttänyt pilkkaamista osana alistamista.

    Ohutnahkaisen pilkka on näkyvää ja jopa suoraan päin kasvoja tapahtuvaa nauramista. Paksunahkaisen pilkka on hyvin hienovaraista ja usein piilotettu sivulauseisiin.

    Äänestä

"Ohutnahkaisen pilkka on näkyvää ja jopa suoraan päin kasvoja tapahtuvaa nauramista. Paksunahkaisen pilkka on hyvin hienovaraista ja usein piilotettu sivulauseisiin"

niin jos ny laittaisin taas nämä linkit...joista itsekukin voi miettä näitä asioita...ohut-ja paksunahkaisen eroja...

että jotain faktaakin...

http://narsismia.wordpress.com/

http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm

Äänestä
  • Osuiko arkaan paikkaan?

    Äänestä

  • kgkgfjdgfdfu kirjoitti:

    Osuiko arkaan paikkaan?

    "Osuiko arkaan paikkaan? "

    Ei osunut...mutta ilmeisesti minä olen osunut arkaan päätellen tästä vimmaisesta ja osin jopa naurettavan kuuloisestakin todistelusta

    "Ohutnahkainen voi hyvin pitää kansanmurhaa ok -juttuna, mutta reagoida ihan poskettomasti kotieläimen kuolemaan (ei kyllä välttämättä tätäkään)"...

    että ikäänkuin ohutnahkainen jollaisia useimmat narsistin uhrit ovat...olisi se pääperkele...ja paksunahkainen hänen uhrinsa...

    Mitä tuohon tulee...

    "Sekä ohutnahkaisista, että paksunahkaisista kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana."

    niin tuo on varmasti totta...mutta aina ei voi esim. vanhempiaan valita, eikä vältämättä esim. rakastuessaan tiedä millaiseen ihmiseen on rakastunut...että erehdyksiä sattuu...

    "Ohutnahkainen tarvitsee ihmisen, jonka kautta elää ja joka tulee riippuvaiseksi hänestä."

    tuota voisin korjata hivenen siihen suuntaan...että ohutnahkainen itse on se riippuvainen...ehkei välttämättä siitä ihmisestä vaan...

    "Hän on toisaalta niin samastunut kärsimykseen, että suorastaan hakeutuu sellaisiin tilanteisiin, jossa voi sitä aina uudelleen tuntea. Kärsimyksen kanssa eläminen on hänen mielestään hänen kohtalonsa."

    "Vaikka ohutnahkainen toivoo, että lopulta saisi hyvää kohtelua osakseen, hän kuitenkin yleensä asettuu sado-masokistiseen suhteeseen, jossa alistuu tuntemaan riippuvuutta ja kärsimystä toisenkin puolesta. "

    Mutta kaikesta huolimatt ohutnahkaisella on toivoa jos jonain päivänä tuo kärsimyksen raja ikäänkuin ylittyy ja hän uskaltaa katsoa itseään...huomaa että hänellä on myös oma osuutensa siihen kärsimykseen elämässään...hän on valinnut sen elämäntavakseen jos alati hakeutuu ns. huonoihin suhteisiin...

    Ymmärtää ettei kärsimys ole elämän tarkoitus...ymmärtää että ensin on opittava rakastamaan ja arvostamaan itseään sellaisena kuin on /olemaan hyvä itse itselleen...kyetäkseen rakastamaan toista/olemaan hyvä toisille...

    Kun rakastaa ja arvostaa itseään, ei ole enää tarvetta hakeutua kärsimyksen äärelle...tunteakseen olonsa tutuksi ja turvalliseksi...

    Äänestä

Paksunahkainen haluaa menestyvän puolison
Ohutnahkainen haluaa puolison, jota voi hallita

Paksunahkainen tarvitsee ihailua/huomiota ja se on toisen ainoa missio hyödykkeiden lisäksi.
Ohutnahkainen tarvitsee ihmisen, jonka kautta elää ja joka tulee riippuvaiseksi hänestä.

Paksunahkainen heittää saman tien syrjään toimimattoman lähteen.
Ohutnahkainen ei osaa päästää irti vaan jää ruikuttamaan ja yrittää eri tavoin palata takasin vaikka itse olisi plittauksen takia itse lähtenyt.

Ohutnahkaisia narsisteja, paksunahkaisia narsisteja ja psykopaatteja löytyy todella paljon ylemmiltä paikoilta.

Tässä on hyvä linkki ja siellä ensimmäisenä esiteltävä henkilö on ohutnahkainen...eikä edes pahimmasta päästä (Viimeinen paksunahkainen)

http://www.youtube.com/watch?v=5HucRLk5Sm4

Sekä ohutnahkaisista, että paksunahkaisista kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sjinfjkdsnfjs kirjoitti:

Tässä lista minun kokemuksestani narsistin kanssa:

Nopea yhteenmuutto/sitoutuminen.
Ylenpalttiset lahjat ja huomionosoitukset, jotka ovat KAIKKI rahalla ostettavissa.
Teki minusta pikkuhiljaa "pienen lapsen" joka ei enää tule toimeen ilman häntä.
Minun suvin ja perheen haukkuminen.
Minun kaikkien ystväien haukkuminen ja nimittely. Niidenkin, joita ei ole koskaan edes nähnyt.
Valehtelu. Pienet valkoiset valheet. Töppäilyt. Itsensä pussiin puhuminen.
Omituista sähläystä koko ajan eri ihmisten kanssa.
Hänen kaverisuhteet vaihtuivat koko ajan, ihmisiä tuli ja meni.
Ei yhtäkään bestistä/parasta kaveria.
Aina sen kaveri, josta sillä hetkellä hyötyi eniten.
Raha asioiden leväperäisyys.
Esitti varakasta.
Jätti laskut maksamatta.
Järjetön shoppailuvimma ja ostosten esittely muille.
Kateellisuus. Aina oli oltava parempi tavara kuin kaverilla/tutulla. Jätti vaikka vuokran maksamatta, se tavara oli SAATAVA.
Levoton. Rauhaton. Ei koskaan rentona missään.
Jatkuva kännykän naplääminen.
Jatkuvasti puhumassa puhelimessa kovaan ääneen, että kaikki ympärillä olevat kuulevat.
Kerskailu.
Tarve olla koko ajan pyrkimässä johonkin työhön, toimikuntaan, seuraan tms ja aina oli päästävä ns.Päättäviin asemiin, eli mahdollisimman ylös.
Vaihtuvat harrastukset.
Välineharrastaja, kaikki vehkeet vimpanpäälle.
Toisten ihmisten jatkuva arvostelu seläntakana ja vähättely. Naureskelu.
Puolison haukkuminen.
Tarve saada puoliso samaan harrastukseen kanssaan, näkemään miten hänen ympärillä olevat ihmiset pitävät hänestä. Ja kuinka hyvänä häntä tässä harrastuksessaan pidetäänkään.
Puolisolle ohareitten tekeminen. Jatkuva.
Paljon poissa kotoa.
Puolison syyllistäminen.
Puolison kiusaaminen ja ivaaminen.
Pettäminen.
Jatkuvaa epämääräistä sähläämistä toisen sukupuolen kanssa, jäämättä kiinni.
Mustasukkaisuus.
Jos jäi kiinni valeesta- RAIVOKOHTAUKSET, jotta huomio siirtyy muualle kuin itse aiheeseen.
Taitava manipuloimaan.
Empatiakyvytön.
Nauraa puolison pahalle ololle ja itkulle.
Pilkkaa.
Pyytää anteeksi ja jos ei saa, saa raivokohtauksen sekunnissa.
Muuttuu äkkiä unelmien puolisosta täysin hirviöksi. NAPS vaan!
Vähättelee puolison taitoja ja koulutusta.
Puolison työpaikka on joutavaa ajanhukkaa ja työkaverit mitälie.
Lupauksia, tuhansia katteettomia lupauksia.
Taitava saamaan puoliso uskomaan, että on toisesta riippuvainen taloudellisesti, vaikka itse lainailee koko ajan rahaa.
Saa puolison uskomaan, että tämä on henkisesti sairas.
Uhkailua.
Pikkuhiljaa vuosien myötä puoliso tajua elävänsä pelkästään narsistin elämää ja omaa ei ole enää lainkaan. Etkä narsistin mielestä sitä tarvitsekkaan enää, sehän oli muutenkin ihan huonoa ennen hänen astumista kuvioihin.
Valehtelee mustankin valkoiseksi, jos se sillä hetkellä hänet pelastaa kuiville tukalasta tilanteesta.
Ei osallistu kotitöihin.
Puolisolle ei ole aikaa "hanki oma elämä".
Kun puoliso hankkii "oman elämän", seuraa raivokohtauksia ja silmitöntä vihaa ja haukkumista.
Rikkoo tavaroita kotona.
Jos puolisolla jokin sairaus tai kipu, sen vähättelyä ja lopulta leimaaminen luulosairaaksi- ei voi sietää EDES tätä huomiota, jota puoliso saa ystäviltaan empatiana sairaudestaan.
Puolisolla ei saa olla hauskaa ilman että HÄN on paikalla.
Puoliso ei saa saada huomiota. Se on kaikki häneltä pois.

Tässä pitkä lista ja listaa vois kait jatkaa loputtomiin. Nuo asiathan ei tapahdu heti, vaan vuosien kuluessa, pikkuhiljaa. Yksi päivä vain huomaat eläväsi hirviön kanssa ja muuta tietä ei ole kuin ULOS ja ÄKKIÄ. Päivääkään en kadu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu