Älkää jaksako

Älkää jaksako jatkuvasti väittää, että minä muka liioittelen omien ongelmieni suuruutta ja että "on sitä muutkin kokeneet ihan yhtä kovia". On täysin eri asia törmätä yksittäisiin kusipäihin, kuin saada kymmenen ihmistä, ihmisiä joihin luotit, ihmisiä joista halusit ystäviä, täysin ilman mitään syytä kimppuusi yksissä tuumin, käyttäytyen kuin pedot, vailla mitään empatiaa, vailla mitään järkeä, ainoana tarkoituksena tuhota sinut ja imeä siitä sairasta nautintoa itselleen. Tällaista ei kovin moni joudu kokemaan, ja ne jotka joutuvat, ovat kaikki aivan yhtä paskana kuin minä.

Sitä paitsi verratkaapa minua tässäkin asiassa Misakiin. Misaki väitti olevansa masentunut, kun jättäytyi pois koulusta, vaikka käytti silloin aikansa 24/7 pelaamiseen. Aidosti masentunut ihminen ei kykene keskittymään peleihin. Ja sittenhän se sai diagnoosin, vaikka kaikki tietävät, että masennus on este sen saamiselle. Hän siis valehteli päin naamaa jokaiselle ja paisutteli omia ongelmiaan vähätellen muiden ongelmia - paitsi transtutkimuksissa, jossa hän tiesi ettei se ole oman edun mukaista, jossa hän esitti olevansa stereotyyppisempi nainen kuin oikeasti on, ja täysin henkisesti terve. Hän käytti "transsukupuolisuuden tuottamaa masennusta" härskisti tekosyynä jättäytyäkseen pois koulusta yhden jakson ajaksi, kun huvitti vaan pelata. Jos vertaatte tällaista laiskuutta ja lusmuutta minuun, niin voitte huomata että olen aika lievä tapaus. Tälläkin osiolla joudutte väkisinkin toteamaan, että mikään minuun liitetty negatiivinen ominaisuus on aika lievää minussa verrattuna tähän psykologisen häiriintyneisyyden Eldritchin abominaatioon. Minä olen paskana muiden ihmisten paskan kohtelun takia, mutta Misaki on syntyjään luonnehäiriöinen. Täydellinen vastuuttomuus ja valehtelu kaikille oman edun takia ovat psykopatian tunnusmerkkejä. Ennen kuin hän päätti ruveta hyväksikäyttämään minua ja valehtelemaan kaikessa hän kerkesi paljastaa minulle että hänen vanhempansa paapovat häntä aika tavalla. Hänellä on siis asiat keskimääräistä paremmin, mutta mikään ei riitä. Samaa ette voi sanoa minusta.
102219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 102

Vanhimmat
  • >minä muka liioittelen omien ongelmieni suuruutta
    >puuterilaisten joukkoraiskaus viimeisteli potin

    Äänestä

  • joku transu kirjoitti:

    >minä muka liioittelen omien ongelmieni suuruutta
    >puuterilaisten joukkoraiskaus viimeisteli potin

    Opettele vertauskuvien ymmärtämistä, tollo.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Älä käytä vertauskuvia jotka joku voi luulla tapahtuneen todellisuudessa.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    Älä käytä vertauskuvia jotka joku voi luulla tapahtuneen todellisuudessa.

    No sikäli kun tapahtunutta käytetään arvioimaan tekijöiden pahuutta ja häiriintyneisyyttä, niin eroa ei ole.

    Äänestä

  • En tajunnut?

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    No sikäli kun tapahtunutta käytetään arvioimaan tekijöiden pahuutta ja häiriintyneisyyttä, niin eroa ei ole.

    Se että vertailet foorumikeskustelua joukkoraiskaukseen todistaa aika aukottomasti kuinka paljon kovia olet kokenut (et yhtään).

    Äänestä

  • joku transu kirjoitti:

    Se että vertailet foorumikeskustelua joukkoraiskaukseen todistaa aika aukottomasti kuinka paljon kovia olet kokenut (et yhtään).

    Minä en ollut tehnyt niille ihmisille mitään pahaa, ja silti he ottivat yhteiseksi tavoitteekseen satuttaa minua mahdollisimman pahasti törkeimmillä loukkauksilla mitä voi kuvitella. Sillä ei ole merkitystä mikä on jonkun ulkopuolisen mielipide asiasta (mielipiteet on kuin persereiät), vaan sillä miltä uhrista tuntuu. Minut vietiin kesällä 2011 suljetulle osastolle kun särjin vanhempieni omaisuutta tuhansien eurojen edestä saadessani hirvittäviä ahdistus&raivokohtauksia ajatellessani niitä hirvittäviä asioita mitä minulle puuterissa oli sanottu. Käytin vuonna 2011 varmaan 100 tuntia pelkkään itkemiseen. Painajaisia näin joka toinen yö. Ei riittänyt että olin ollut koko elämäni syrjitty kaikkialla - sen lisäksi piti vielä joutua tällaisen järjettömän sadismin hampaisiin. Vuonna 2011 puuterilaisten takia tajusin ettei minulla ole minkäänlaista tulevaisuutta. Heidän takiaan pelkään ihmisiä nykyisin enkä voi nähdä itselläni tulevaisuutta osana tätä sairasta yhteiskuntaa - kokemus opetti jotain perustavanlaatuista ihmisluonnosta.

    Ehdottomasti tarvitaan lisää rahaa mielenterveyshoitoihin, ettei sinunlaisesi joudu kulkemaan vapaana, vaan saavat asianmukaista hoitoa. Suljetussa laitoksessa.

    Äänestä

  • lisää rahaa kirjoitti:

    Ehdottomasti tarvitaan lisää rahaa mielenterveyshoitoihin, ettei sinunlaisesi joudu kulkemaan vapaana, vaan saavat asianmukaista hoitoa. Suljetussa laitoksessa.

    Sinunlaisesi puolestaan tulisi lukita loppuelämäkseen rottia kuhisevaan tyrmään elämään homeisella leivällä, paikkaan jonka vartijoiden toimintaa ei ole millään lailla rajoitettu, koska osoitat törkeää piittaamattomuutta kanssaihmistesi hyvinvoinnista ja olet häiriintynyt persoona.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Minä en ollut tehnyt niille ihmisille mitään pahaa, ja silti he ottivat yhteiseksi tavoitteekseen satuttaa minua mahdollisimman pahasti törkeimmillä loukkauksilla mitä voi kuvitella. Sillä ei ole merkitystä mikä on jonkun ulkopuolisen mielipide asiasta (mielipiteet on kuin persereiät), vaan sillä miltä uhrista tuntuu. Minut vietiin kesällä 2011 suljetulle osastolle kun särjin vanhempieni omaisuutta tuhansien eurojen edestä saadessani hirvittäviä ahdistus&raivokohtauksia ajatellessani niitä hirvittäviä asioita mitä minulle puuterissa oli sanottu. Käytin vuonna 2011 varmaan 100 tuntia pelkkään itkemiseen. Painajaisia näin joka toinen yö. Ei riittänyt että olin ollut koko elämäni syrjitty kaikkialla - sen lisäksi piti vielä joutua tällaisen järjettömän sadismin hampaisiin. Vuonna 2011 puuterilaisten takia tajusin ettei minulla ole minkäänlaista tulevaisuutta. Heidän takiaan pelkään ihmisiä nykyisin enkä voi nähdä itselläni tulevaisuutta osana tätä sairasta yhteiskuntaa - kokemus opetti jotain perustavanlaatuista ihmisluonnosta.

    EIKÖ TEILLÄ VITTU HERÄÄ MINKÄÄLAISTA EMPATIAN TUNNETTA SISÄLLÄ KUN LUETTE JOSTAIN TUOLLAISESTA??? JA *KEHTAATTE* KUTSUA ITSEÄNNE HIENOIKSI OLENNOIKSI JOIDEN ELÄMÄLLÄ ON PASKAKOKKAREEN SUUREMPAA ARVOA????????????????????

    Oikein paljon kiitoksia noista kahdesta kommentista alla sekalaisista mengelettären ja puuterilaisten puolusteluista. Särjin äsken silmälasini ahdistuskohtauksessa kun luin näitä viestejä ja ajattelin kirjoittajien niiden takana mielenliikkeitä ja iskin päätäni seinää täysillä 4 kertaa. Jos minulle tulee jokin aivovaurio tästä niin TE OLETTE MORAALISESTI VASTUUSSA. Oikeusvaltiossa joutuisitte myös korvaamaan ne silmälasit, kuten kaikki 2011 hajottamani, sekä sen jos vuokranantajani vaatii minua korvaamaan seinään veitsellä tekemäni 2 pitkää syvää viiltoa. Ne on kaikki teidän puheenne aiheuttaneet. Teidän sadisminne minua kohtaan. Teidän tietoinen ja tahallinen psykologinen kidutuksenne.

    Tilanteesi pahenee aina vaan enemmän. Olisi varmaankin paras vaihtoehto että hakeutuisit vapaa-ehtoisesti suljetulle osastolle, jossa sinua osattaisiin hoitaa oikeilla lääkkeillä eikä sinun tarvitsisi murehtia mitään.

    "Oikeusvaltiossa joutuisitte myös korvaamaan ne silmälasit, kuten kaikki 2011 hajottamani, sekä sen jos vuokranantajani vaatii minua korvaamaan seinään veitsellä tekemäni 2 pitkää syvää viiltoa."

    Kyllä sinä ne kaikki ainakin teoriassa joudut itse maksamaan.

    Tosin sosiaali avustuksilla eläjänä nekin kaikki viimekädessä kaatuu veronmaksajien niskaan! Joten mikä on ongelmana? Mitään et taaskaan menetä omistasi.

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    Tilanteesi pahenee aina vaan enemmän. Olisi varmaankin paras vaihtoehto että hakeutuisit vapaa-ehtoisesti suljetulle osastolle, jossa sinua osattaisiin hoitaa oikeilla lääkkeillä eikä sinun tarvitsisi murehtia mitään.

    Oikeudentajua ei saa lääkkeillä katoamaan. Se mitä te teette, se mitä puuterilaiset ja Mengeletär tekivät, on väärin, ja te olette pahoja ihmisiä. Totuus ei pala tulessakaan.

    Äänestä

  • Mikä ongelma kirjoitti:

    "Oikeusvaltiossa joutuisitte myös korvaamaan ne silmälasit, kuten kaikki 2011 hajottamani, sekä sen jos vuokranantajani vaatii minua korvaamaan seinään veitsellä tekemäni 2 pitkää syvää viiltoa."

    Kyllä sinä ne kaikki ainakin teoriassa joudut itse maksamaan.

    Tosin sosiaali avustuksilla eläjänä nekin kaikki viimekädessä kaatuu veronmaksajien niskaan! Joten mikä on ongelmana? Mitään et taaskaan menetä omistasi.

    Niin joudun, kun suomi ei ole oikeusvaltio.

    "
    Tosin sosiaali avustuksilla eläjänä nekin kaikki viimekädessä kaatuu veronmaksajien niskaan! Joten mikä on ongelmana? Mitään et taaskaan menetä omistasi. "

    Jep, ja sitä suuremmalla syyllä: miten kuvittelette että olisin valmis alkamaan tienaamaan elantoni omalla työlläni, kun tiedän että koska hyvänsä voi tulla vastaan tällaista.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    EIKÖ TEILLÄ VITTU HERÄÄ MINKÄÄLAISTA EMPATIAN TUNNETTA SISÄLLÄ KUN LUETTE JOSTAIN TUOLLAISESTA??? JA *KEHTAATTE* KUTSUA ITSEÄNNE HIENOIKSI OLENNOIKSI JOIDEN ELÄMÄLLÄ ON PASKAKOKKAREEN SUUREMPAA ARVOA????????????????????

    Oikein paljon kiitoksia noista kahdesta kommentista alla sekalaisista mengelettären ja puuterilaisten puolusteluista. Särjin äsken silmälasini ahdistuskohtauksessa kun luin näitä viestejä ja ajattelin kirjoittajien niiden takana mielenliikkeitä ja iskin päätäni seinää täysillä 4 kertaa. Jos minulle tulee jokin aivovaurio tästä niin TE OLETTE MORAALISESTI VASTUUSSA. Oikeusvaltiossa joutuisitte myös korvaamaan ne silmälasit, kuten kaikki 2011 hajottamani, sekä sen jos vuokranantajani vaatii minua korvaamaan seinään veitsellä tekemäni 2 pitkää syvää viiltoa. Ne on kaikki teidän puheenne aiheuttaneet. Teidän sadisminne minua kohtaan. Teidän tietoinen ja tahallinen psykologinen kidutuksenne.

    Joo, kyllä tämän on pakko olla performanssitaidetta. :D

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    "
    Tosin sosiaali avustuksilla eläjänä nekin kaikki viimekädessä kaatuu veronmaksajien niskaan! Joten mikä on ongelmana? Mitään et taaskaan menetä omistasi. "

    Jep, ja sitä suuremmalla syyllä: miten kuvittelette että olisin valmis alkamaan tienaamaan elantoni omalla työlläni, kun tiedän että koska hyvänsä voi tulla vastaan tällaista.

    Jatka vaan tuhotöiden tekemistä ja päivänä jonain huomaat tehneesi jonkun niin suuren vahingon, että sitä et enää aa anteeksi etkä yhteiskunnan varoilla korvaa,

    Silloin havaitset taas olevasi hoidettavana jossain vastoin tahtoasi.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Niin joudun, kun suomi ei ole oikeusvaltio.

    Maamme on kyllä oikeusvaltio, mutta ei sinun luulemallasi tavalla.

    Joudut itse korvaamaan koska syyllinen oikeusvaltiossa teostaan vastuuseen joutuu.

    Äänestä

  • Ongelmia ongelmia kirjoitti:

    Jatka vaan tuhotöiden tekemistä ja päivänä jonain huomaat tehneesi jonkun niin suuren vahingon, että sitä et enää aa anteeksi etkä yhteiskunnan varoilla korvaa,

    Silloin havaitset taas olevasi hoidettavana jossain vastoin tahtoasi.

    Ja tämä on sinusta oikeudenmukaisuutta? Näin toimii "sivistysvaltio"? Tämä eroaa mielestäsi jotenkin oleellisesti Natsi-Saksan tai Neuvostoliiton meiningistä?

    Äänestä

  • oikeutta kaikille kirjoitti:

    Maamme on kyllä oikeusvaltio, mutta ei sinun luulemallasi tavalla.

    Joudut itse korvaamaan koska syyllinen oikeusvaltiossa teostaan vastuuseen joutuu.

    "Maamme on kyllä oikeusvaltio, mutta ei sinun luulemallasi tavalla."

    Vaan Orwellilaisella tavalla.

    "Joudut itse korvaamaan koska syyllinen oikeusvaltiossa teostaan vastuuseen joutuu. "

    Tai sitten se jonka massat haluavat eniten lynkata.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Ja tämä on sinusta oikeudenmukaisuutta? Näin toimii "sivistysvaltio"? Tämä eroaa mielestäsi jotenkin oleellisesti Natsi-Saksan tai Neuvostoliiton meiningistä?

    Oikeusvaltiossa syylliset joutuvat vastaamaan teoistaan, se on oikeudenmukaisuutta parhaimmillaan.

    Diktatuurivaltioissa useasti joutuvatkin syyttömät kärsimään. Se ei taas ole oikeudenmukaisuutta alkuunkaan.

    Mainostat täällä omaa älykkyyttäsi ja kuitenkin teet aivan järjettömän rinnastuksen. Mielestäsi on natsismia että syyllinen pannaan vastuuseen?

    Äänestä

  • outo oikeuskäsitys kirjoitti:

    Mistähän helvetistä puhut? Kuka nyt on syyllinen mihin?

    Minähän nimenomaan vaadin että syylliset laitetaan vastuuseen teoistaan. Puuterilaiset, Mengeletär, ja kaikki tällä palstalla tai muualla henkisellä väkivallalla kykyni luottaa ihmisiin, kykyni pitää ihmiselämää minkään arvoisena ja mielenterveyteni tuhonneet. He ovat osoittaneet kaikki törkeää piittaamattomuutta kanssaihmisten hyvinvointia kohtaan, juuri sellaista, jota kaikki törkeitä rikoksia tekevät psykopaatit. Koska minä olen heidän viaton uhrinsa, minua tulee tukea ja ymmärtää. Uhrien syyllistäminen on diktatuurien tunnusmerkki ja barbaarista, olen siitä ihan samaa mieltä kanssasi. Miksi sitten et puolusta minua näitä psykopaatteja vastaan?

    Koulukiusaamiset, raiskaukset, kaikki on helppo ohittaa jos pystyy uskottelemaan itselleen, etteivät kaikki ihmiset ole sellaisia. Mutta entä kun TIETÄÄ, että kyllä ovat? Entä kun TIETÄÄ, ettei ihmislapsi synny empaattisena ja hyväntahtoisena, vaan itsekkäänä, ahneena, toisen kärsimyksistä piittaamattomana ja kuvitellen että hänen pieni ärtymyksensä antaa hänelle oikeuden tehdä toisten elämistä helvettiä? Entä kun tietää, etteivät Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto ole mitään historiallisia kuriositeetteja joista on otettu opiksi, vaan tavallisella ihmisellä kytee ajasta iäisyyteen samanlainen lynkkausmieliala ja elitismi, josta sellaiset aina kumpuavat, että on vain ajan kysymys milloin riittävän suuri osa ihmisistä taas kokee jonkin tietyn asian ärsyttävän heitä riittävästi jotta heillä on oikeus aloittaa teurastaminen.

    Puuterilla jollain on allekirjoitus "Elämä on seikkailu." Minä sanoisin että elämä on pikemminkin päättymätön Nankingin joukkoraiskaus.

    Äänestä

  • outo oikeuskäsitys kirjoitti:

    Oikeusvaltiossa syylliset joutuvat vastaamaan teoistaan, se on oikeudenmukaisuutta parhaimmillaan.

    Diktatuurivaltioissa useasti joutuvatkin syyttömät kärsimään. Se ei taas ole oikeudenmukaisuutta alkuunkaan.

    Mainostat täällä omaa älykkyyttäsi ja kuitenkin teet aivan järjettömän rinnastuksen. Mielestäsi on natsismia että syyllinen pannaan vastuuseen?

    Yksityisen aseenomistuksen kieltäminen tai kohtuuton vaikeuttaminen on muuten myös diktatuurien tunnuspiirre. Sillä aseenomistamisen vapaus on ainoa mikä suojelee ihmisiä valtion mielivallalta. Kun kenelläkään muilla kuin valtion virkamiehillä ei ole aseita, ei mikään estä valtiota valumasta kohti diktatuuria jos vallanpitäjät niin vain haluavat. Jos suomi olisi oikeusvaltio, minulla olisi pitänyt olla mahdollisuus pakottaa mengeletär aseella uhkaamalla harkitsemaan kaksi kertaa ihmisoikeusrikoksen tekemistä.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Mistähän helvetistä puhut? Kuka nyt on syyllinen mihin?

    Minähän nimenomaan vaadin että syylliset laitetaan vastuuseen teoistaan. Puuterilaiset, Mengeletär, ja kaikki tällä palstalla tai muualla henkisellä väkivallalla kykyni luottaa ihmisiin, kykyni pitää ihmiselämää minkään arvoisena ja mielenterveyteni tuhonneet. He ovat osoittaneet kaikki törkeää piittaamattomuutta kanssaihmisten hyvinvointia kohtaan, juuri sellaista, jota kaikki törkeitä rikoksia tekevät psykopaatit. Koska minä olen heidän viaton uhrinsa, minua tulee tukea ja ymmärtää. Uhrien syyllistäminen on diktatuurien tunnusmerkki ja barbaarista, olen siitä ihan samaa mieltä kanssasi. Miksi sitten et puolusta minua näitä psykopaatteja vastaan?

    Unohdat näemmä omat kirjoituksesi välittömästi. Ensin valitat ettei ole oikeudenmukaista koska itse joudut korvaamaan tekemäsi vahingot ja vertaat tilannetta natsismiin.

    Sitten kun sinulle huomautetaan tästä ristiriidasta, ihmettelet isoon ääneen mitä muut taas höpisevät.

    Keskittyisit teksteissäsi laatuun määrän sijasta, voisit yllättyä että sinunkin mielipiteitäsi saattaisi joku alkaa arvostamaan.

    Äänestä

  • 2 4 d g kirjoitti:

    "Unohdat näemmä omat kirjoituksesi välittömästi. Ensin valitat ettei ole oikeudenmukaista koska itse joudut korvaamaan tekemäsi vahingot ja vertaat tilannetta natsismiin."

    Voisi EHKÄPÄ johtua siitä että se ei ole oikeudenmukaista ja se on verrattavissa natsismiin, kun huomioidaan mitä on tapahtunut kokonaisuutena - olen sekaisessa tilassa jossa tekee mieli hajottaa paikkoja sen takia että minulle on oltu ilkeitä. Oikeusvaltiossa ilkeät ihmiset joutuisivat vastuuseen sanoistaan ja teoistaan, koska ovat syyllisiä niin minun pahaan olooni kuin niiden ihmisten joiden omaisuutta hajotan ahdistuskohtausten vallassa kärsimiin vahinkoihin. Tietysti oikeusvaltiossa en luultavasti koskaan äityisi riehumaan, koska voisin luottaa yhteiskuntaan ja tietäisin, että se suojelee minua luonnehäiriöisiltä psykopaateilta ja voin vaatia tuntuvaa rangaistusta kaikille niille jotka ovat tehneet elämästäni helvettiä. Voisin jatkaa elämääni hyvillä mielin tietäen, että pahuus on kukistettu, että hyvyys voitti, että pahat ihmiset ovat paikassa jossa he joutuvat kärsimään.

    "Sitten kun sinulle huomautetaan tästä ristiriidasta, ihmettelet isoon ääneen mitä muut taas höpisevät."

    Siinä tapauksessa kannattaisi määritellä käyttämänsä käsitteet. Totta kai olen ihan ulalla keskustelussa jos ensin puhutaan minun - viattoman uhrin - syyllistämisen oikeutettuudesta ja sitten todetaan että syylliset kuuluu laittaa vastuuseen pahoista teoistaan. Kukaan tervepäinen ihminen ei voi olla sitä mieltä, että lähtiessäni ulos riehumaan ja hajottamaan ihmisten omaisuutta itkua vääntäen ja tuskasta huutaen sen jälkeen kun minulle on oltu ilkeitä netissä olisin minä syyllinen kyseisten esineiden hajoamisiin. Jos sanaa "syyllinen" käytetään tarkoittamaan muuta kuin se objektiivisesti tarkoittaa, on turha ihmetellä jos ihimset eivät ymmärrä mistä puhut. Se että "susta tuntuu että syyllinen on alien itse" ei oikeuta sinua kutsumaan minua sellaiseksi, koska en sitä objektiivisesti ole. Syyllistyisit kunnianloukkaukseen. En minäkään väitä että Pokemoneja on olemassa vaikka ajatus saattaisi kivalta tuntua.

    Sinu logiikkasi oikeudenmukaisuudesta on ko asti omaperäinen ja selkeästi sovitettu sinun omiin lähtökohtiisi sopivaksi.
    Sillä saat helposti kaadettua kaikki pahat tekosi toisten syyksi, koska he ovat olleet ilkeitä sinulle. Koettihan natsitkin selittää juutalaisvainot näiden omaksi syyksi koska olisivat toiminnallaan antaa niihin aihetta.

    Kyllä sinulla ajatuksia on, mutta valitettavasti vaan vähän vääränlaisia.

    Äänestä

  • väärin oikein kirjoitti:

    No sinun logiikkasi oikeudenmukaisuudesta puolestaan on johtanut päättymättömiin koston kierteisiin mm. lähi-idässä ja jengitoimintaan erikoistuneissa paikoissa... Kukaan ei monestikaan enää muista kuka oli sen alullepanija ja mitä tapahtui "kun olisi ollut epäoikeudenmukaista laittaa aloittajat vastuuseen kaikesta aiheuttamastaan"...

    "ja selkeästi sovitettu sinun omiin lähtökohtiisi sopivaksi."

    Siis häh? Sinustako minun pitäisi hyväksyä kaikkii minuun kohdistettu syyttely vaikka tiedän etten ole tehnyt mitään väärää, nakata aivot narikkaan ja mennä kuolleena kalana virran mukana? Miksi ihmeessä?

    "Koettihan natsitkin selittää juutalaisvainot näiden omaksi syyksi koska olisivat toiminnallaan antaa niihin aihetta."

    Ai nyt MINÄ olen natsi!? :D JES...

    Kerro nyt sitten esimerkki siitä millainen on minun logiikkani, jos siitä yhtään mitään tiedät.

    Mutta sinun oikeudenmukaisuuden käsitys valitettavasti muistuttaa enemmän natseja kun vaikka suomalaista.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    EIKÖ TEILLÄ VITTU HERÄÄ MINKÄÄLAISTA EMPATIAN TUNNETTA SISÄLLÄ KUN LUETTE JOSTAIN TUOLLAISESTA??? JA *KEHTAATTE* KUTSUA ITSEÄNNE HIENOIKSI OLENNOIKSI JOIDEN ELÄMÄLLÄ ON PASKAKOKKAREEN SUUREMPAA ARVOA????????????????????

    Oikein paljon kiitoksia noista kahdesta kommentista alla sekalaisista mengelettären ja puuterilaisten puolusteluista. Särjin äsken silmälasini ahdistuskohtauksessa kun luin näitä viestejä ja ajattelin kirjoittajien niiden takana mielenliikkeitä ja iskin päätäni seinää täysillä 4 kertaa. Jos minulle tulee jokin aivovaurio tästä niin TE OLETTE MORAALISESTI VASTUUSSA. Oikeusvaltiossa joutuisitte myös korvaamaan ne silmälasit, kuten kaikki 2011 hajottamani, sekä sen jos vuokranantajani vaatii minua korvaamaan seinään veitsellä tekemäni 2 pitkää syvää viiltoa. Ne on kaikki teidän puheenne aiheuttaneet. Teidän sadisminne minua kohtaan. Teidän tietoinen ja tahallinen psykologinen kidutuksenne.

    Käytöksesi on sellaista ettei empatiaa heru. En edes toisi kukkia haudalle jos sattuisit kuolemaan ja muistokirjoituskin tulisi olemaan sellainen jonka ylläpito nopeasti poistaisi.

    Äänestä

  • kerro jos tiedät kirjoitti:

    Kerro nyt sitten esimerkki siitä millainen on minun logiikkani, jos siitä yhtään mitään tiedät.

    Mutta sinun oikeudenmukaisuuden käsitys valitettavasti muistuttaa enemmän natseja kun vaikka suomalaista.

    No ainakin haluat joissain tilanteissa syyllistää uhria. Jos minun oikeudenmkaisuuden käsitys muistuttaa natsien vastaavaa, niin sinun oikeudenmukaisuuden käsitys muistuttaa islamisteja, joiden mielestä raiskattu nainen on syyllinen siihen että raiskaus tapahtui ja ansaitsee rangaistuksen miehen villiinnyttämisestä.

    Äänestä

  • empatiaa kaipaat kirjoitti:

    Käytöksesi on sellaista ettei empatiaa heru. En edes toisi kukkia haudalle jos sattuisit kuolemaan ja muistokirjoituskin tulisi olemaan sellainen jonka ylläpito nopeasti poistaisi.

    Ja tällaisten jälkeen ihmetellään, miksi ihalien sarjamurhaajia. Joo, olen mä tosi sairas, kun en toivo hyvää niille jotka toivovat minulle pelkkää pahaa...

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    No ainakin haluat joissain tilanteissa syyllistää uhria. Jos minun oikeudenmkaisuuden käsitys muistuttaa natsien vastaavaa, niin sinun oikeudenmukaisuuden käsitys muistuttaa islamisteja, joiden mielestä raiskattu nainen on syyllinen siihen että raiskaus tapahtui ja ansaitsee rangaistuksen miehen villiinnyttämisestä.

    Sinä et ole uhri, vaan mielisairas ihminen jolla on kieroutunut oikeuskäsitys. Pidät omia typeriä tekojasi oikeutettuina, koska joku muu on antanut niihin syyn, jota monikaan muu ei lisäksesi edes syyksi hyväksy.

    Lisäksi selvästi kaipaat selkääntaputtajaa ja ymmärtäjää, mutta et voi tajuta miksi typerät mielipiteesi eivät saa positiivista vastaanottoa. Ihan oikeasti tekisit viisaasti hakeutumalla asiantuntijan pakeille.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Ja tällaisten jälkeen ihmetellään, miksi ihalien sarjamurhaajia. Joo, olen mä tosi sairas, kun en toivo hyvää niille jotka toivovat minulle pelkkää pahaa...

    Sitten sinuun sopii sano ta, sitä niittää mitä kylvää.

    Itse täällä halveksit ja arvostelet muita keskustelijoita, ja pahoitat mielesi kun sinua kohdellaan samoin.

    Äänestä

  • 2 et 4 kirjoitti:

    Sinä et ole uhri, vaan mielisairas ihminen jolla on kieroutunut oikeuskäsitys. Pidät omia typeriä tekojasi oikeutettuina, koska joku muu on antanut niihin syyn, jota monikaan muu ei lisäksesi edes syyksi hyväksy.

    Lisäksi selvästi kaipaat selkääntaputtajaa ja ymmärtäjää, mutta et voi tajuta miksi typerät mielipiteesi eivät saa positiivista vastaanottoa. Ihan oikeasti tekisit viisaasti hakeutumalla asiantuntijan pakeille.

    MOT.

    Luuletko että islamistia on yhtään helpompi saada ymmärtämään hänen ajattelunsa kieroutuneisuus kuin sinua?

    "Sinulle on täällä ennenkin ehdotettu vapaaehtoista hoitoonhakeutumista."

    Niiden tehtävä ei ole sanella ihmisille miten saa ajatella vaan saada ihminen huomaamaan itse ajattelunsa umpikujat. Mutta jos tilanne on se ettei sellaisia ole, vaan patologinen tila onkin yhteiskunnassa ja ihmisten enemmistö kärsii kollektiivisesta mielisairaudesta, johon kuuluu uskottelu että sairaita olisivatkin ne jotka eivät mukaudu enemmistön tahtoon, niillä on vitsit vähissä.

    Äänestä

  • no nii kirjoitti:

    Sitten sinuun sopii sano ta, sitä niittää mitä kylvää.

    Itse täällä halveksit ja arvostelet muita keskustelijoita, ja pahoitat mielesi kun sinua kohdellaan samoin.

    "
    Itse täällä halveksit ja arvostelet muita keskustelijoita"

    Ketä? Etteivät olisi kaikki sellaisai jotka ovat itse ensin osoittaneet ylimielisyyttä ja väittäneet olevansa minua parempia?

    Henkilökohtaista hyökkäystä en myöskään ole kohdistanut keneenkään joka ei ole sitä ensin minuun. Ketään en ole uhkaillut, ketään en ole mielisairaaksi tai arvottomaksi saastaksi väittänyt yms.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    MOT.

    Luuletko että islamistia on yhtään helpompi saada ymmärtämään hänen ajattelunsa kieroutuneisuus kuin sinua?

    "Sinulle on täällä ennenkin ehdotettu vapaaehtoista hoitoonhakeutumista."

    Niiden tehtävä ei ole sanella ihmisille miten saa ajatella vaan saada ihminen huomaamaan itse ajattelunsa umpikujat. Mutta jos tilanne on se ettei sellaisia ole, vaan patologinen tila onkin yhteiskunnassa ja ihmisten enemmistö kärsii kollektiivisesta mielisairaudesta, johon kuuluu uskottelu että sairaita olisivatkin ne jotka eivät mukaudu enemmistön tahtoon, niillä on vitsit vähissä.

    Syvällinen ajatuskuvio, mutta se ei ole todellinen. Olet siis taas tuhlannut 'älykkyyttäsi' täysin turhaan.

    Käyttäisit energiasi johonkin hyödylliseen. Rupea kirjoittamaan vaikka jotain psykologista jännitys/rikos romaania. Siitä voisi olla hyötyä sinulle ja varmaan joku senkin teoksen lukemisesta voisi maksaakin jotain.

    Äänestä

  • energian haaskausta kirjoitti:

    "Syvällinen ajatuskuvio, mutta se ei ole todellinen. Olet siis taas tuhlannut 'älykkyyttäsi' täysin turhaan."

    Onneksi omat ajatuksesi ovat niin ihastusttavan objektiivisia, älykkäitä ja ennen kaikkea humaaneja :)

    "Rupea kirjoittamaan vaikka jotain psykologista jännitys/rikos romaania."'

    Miksi, kun siitä ei kuitenkaan kukaan opi mitään? Albert Camus'n sivullinen on kirjoitettu kohta 100 vuotta sitten ja sen jälkeen luetutettu lukemattomia kertoja äidinkielentunneilla. Silti kukaan ei ole oppinut siitä mitään, kuten hyvin itse osoitat.

    Btw, jokainen joka on miinustanut minun viestejäni ylläolevassa keskustelussa ja plussannut vastaväittäjäni, ansaitsee tulla raiskatuksi.

    Äänestä

Eiköhän itsessäsi ollut syytä että sait "kymmenen ihmistä" niskaasi. Olen ollut jonkun aikaa Puuterissa enkä ole saanut kymmenen ihmistä niskaani.

Masennus ei ole este transdiagnoosin saamiselle, kunhan se on hoidettu eikä haittaa enää elämää.

Nuo yhden henkilön syyttämiset haiskahtaa kateudelta.

Äänestä

"Eiköhän itsessäsi ollut syytä että sait "kymmenen ihmistä" niskaasi. "

Niinhän sitä helposti kuvittelee, jos ei ole koskaan joutunut törkeän rikoksen uhriksi, että ei sellaiseen joudu kuin ne jotka ovat itse jotenkin sen aiheuttaneet.

"Masennus ei ole este transdiagnoosin saamiselle, kunhan se on hoidettu eikä haittaa enää elämää."

No eihän sitä silloin ole olemassakaan? Minkälainen on masennus, joka on olemassa, mutta ei näy mitenkään?

Btw, mene sanomaan tuo sille transmiehelle jolla ainoa syy miksi diagnoosi evättiin oli 3 vuotta aikaisemmin ollut masenns.

"Nuo yhden henkilön syyttämiset haiskahtaa kateudelta. "

Minkä yhden? Oli kuka hyvänsä, mistä on syytä olla kateellinen vaikeasti psyykkisesti vammaiselle ihmiselle? Lue tämä ketju: http://keskustelu.suomi24.fi/node/11654076 , aloittaja puhuu täyttä asiaa.

Äänestä
  • Kyllä alkuaikojen juttusi on sellaisia etten ihmettele lopputulosta.

    Äänestä

  • 6+7 kirjoitti:

    Kyllä alkuaikojen juttusi on sellaisia etten ihmettele lopputulosta.

    Siis mikä? Onko siellä levitelty jotain (vääristeltyjä) keskustelulogejakin?

    Ja sinä olet niin tyhmä että uskot vain niiden versiota, oli kuinka älytön tahansa? Kuinka todennäköistä sinusta on että tuollaiselle palstalle ilmestyy joku joka on vaan ihan vitun häiriintynyt ja häiriköi kaikkia ilman mitään syytä? Kuinka todennäköistä on että niin häiriintynyt tapaus pystyisi läpäisemään edes peruskoulua, saati kirjoittamaan niin älykästä tekstiä kuin minä tänne?

    Luuletko etten olisi lukenut niitä itse.

    Äänestä

  • "Niinhän sitä helposti kuvittelee, jos ei ole koskaan joutunut törkeän rikoksen uhriksi, että ei sellaiseen joudu kuin ne jotka ovat itse jotenkin sen aiheuttaneet."

    Mikset häipynyt siitä konservatiivisten ihmisten yhteisöstä kun siellä alkoi tuntua pahalta? Miksi jäit sinne riitelemään?

    "Minut vietiin kesällä 2011 suljetulle osastolle kun särjin vanhempieni omaisuutta tuhansien eurojen edestä saadessani hirvittäviä ahdistus&raivokohtauksia ajatellessani niitä hirvittäviä asioita mitä minulle puuterissa oli sanottu."

    Sanot itseäsi älykkääksi, mutta käyttäydyt vähäisen vastoinkäymisen jälkeen kuin itkupotkuraivarin saanut pikkukakara.

    Äänestä

  • ettet suostu masennuksesta huolimatta diagnoosin saaneiden sanaa uskomaan. Hoidettu tai hoidossa oleva masennus ei ole diagnoosin saamiselle este. Mutta jos masennus on tutkimusaikana niin elämää haittaava, viivästyy diagnoosin saaminen siihen asti että masennus on hoidettu. Tuskin olet nähnyt sen FTM:n papereita että voisit sanoa sen masennuksen olleen este diagnoosin saamiselle. Typerää väittää tuollaista kun tiedän itse kokemuksesta ettei väite pidä paikkaansa. Henkilöllä on ollut jotain muutakin siellä taustalla jota ei ole maininnut.

    Äänestä

  • 2+2 kirjoitti:

    Luuletko etten olisi lukenut niitä itse.

    Äsken sanoit olleesi puuterissa vasta "jonkun aikaa". Minusta 3 vuotta ei ole "jonkun aikaa".

    Joka tapauksessa niissä ei ole koko totuus. Et luultavasti ole ollut paikalla kun minua on nälvitty, mutta olet ollut silloin kun olen kuittaillut takaisin. Minä kun olen sen verran sivistyneempi kuin he, että en tee sitä laukomalla henkilökohtaisuuksia vaan pikkuhiljaa kertomalla heistä totuuden kaikille uusille tyypeille.

    Äänestä

  • impulsiivinennarsist kirjoitti:

    "Niinhän sitä helposti kuvittelee, jos ei ole koskaan joutunut törkeän rikoksen uhriksi, että ei sellaiseen joudu kuin ne jotka ovat itse jotenkin sen aiheuttaneet."

    Mikset häipynyt siitä konservatiivisten ihmisten yhteisöstä kun siellä alkoi tuntua pahalta? Miksi jäit sinne riitelemään?

    "Minut vietiin kesällä 2011 suljetulle osastolle kun särjin vanhempieni omaisuutta tuhansien eurojen edestä saadessani hirvittäviä ahdistus&raivokohtauksia ajatellessani niitä hirvittäviä asioita mitä minulle puuterissa oli sanottu."

    Sanot itseäsi älykkääksi, mutta käyttäydyt vähäisen vastoinkäymisen jälkeen kuin itkupotkuraivarin saanut pikkukakara.

    Jos älykkyys ja seksuaalisuus eivät sulje toisiaan pois (näinhän minulle jatkuvasti uskotellaan) niin miksi älykkyys ja tunteellisuus sulkisivat?

    Kyseessä ei ollut vähäninen vastoinkäyminen vaan joukkoraiskauksen uhriksi joutumiseen verrattavat traumat jättävä tapahtuma.

    Äänestä

  • On se kumma kirjoitti:

    ettet suostu masennuksesta huolimatta diagnoosin saaneiden sanaa uskomaan. Hoidettu tai hoidossa oleva masennus ei ole diagnoosin saamiselle este. Mutta jos masennus on tutkimusaikana niin elämää haittaava, viivästyy diagnoosin saaminen siihen asti että masennus on hoidettu. Tuskin olet nähnyt sen FTM:n papereita että voisit sanoa sen masennuksen olleen este diagnoosin saamiselle. Typerää väittää tuollaista kun tiedän itse kokemuksesta ettei väite pidä paikkaansa. Henkilöllä on ollut jotain muutakin siellä taustalla jota ei ole maininnut.

    Hän itse kertoi siitä lehdessä. Tuskin olisi koko kansalle valehdellut. Myös Heli.Ilwes kertoi aikanaan että tutkimusjaksolla ei saa olla masennusta.

    Ja mitä pitäisi ajatella omien kokemusteni jälkeen, pitäisikö tällaisen jotenkin lisätä luottamusta tutkimushenkilökunnan rationaalisuuteen? Minun jatkohoitojeni eväämiseen ei ole syynä muu kuin työttömyys, yhteiskuntavastaisuus ja yksinäisyys. Ennen diagnoosia tehtävässä psykologin lausunnossa minulla luki myöskin että psykologin mielestä minun ei pitäisi antaa edetä prosessissa koska olin pari kuukautta aiemmin keskeyttänyt opiskelut. Ja tiedän ainakin varmuudella etten ole ainoa jolle kyseinen helppoheikki on kirjoittanut vastaavaa. Väkisinkin herää kysymys: jos psykologiksi päästetään tällaisia, niin miksi ei myös diagnoosista päättäviin asemiin, mitä nyt ovatkaan?

    Ja niin, pitääkö muistuttaa että eivät ongelmani tutkimusyksikön kanssa tähän lopu, vaan aivan ensimmäinen lähetteeni hylättiin laittomasti? Kyllä näitä väärinkäytöksiä tapahtuu. Kun jo minun kohdalleni on sattunut 2/3, niin eikö ole oletettavaa että myös joillekin muille on tapahtunut ainakin jotain?

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Siis mikä? Onko siellä levitelty jotain (vääristeltyjä) keskustelulogejakin?

    Ja sinä olet niin tyhmä että uskot vain niiden versiota, oli kuinka älytön tahansa? Kuinka todennäköistä sinusta on että tuollaiselle palstalle ilmestyy joku joka on vaan ihan vitun häiriintynyt ja häiriköi kaikkia ilman mitään syytä? Kuinka todennäköistä on että niin häiriintynyt tapaus pystyisi läpäisemään edes peruskoulua, saati kirjoittamaan niin älykästä tekstiä kuin minä tänne?

    "saati kirjoittamaan niin älykästä tekstiä kuin minä tänne?
    "

    Kirjoituksesi koostuvat yksittäisistä "syvällisistä" ajatuksista ja johtopäätöksistä joissa on joissakin jopa järkeä.

    Mutta tarinasi ovat kokonaisuutena sekalainen kokoelma näitä "hienoja" ajatuksia ja kokonaisuus on kaikkea muuta kun selkeä ja johdonmukainen. Niin ikään useasti kuitenkin teet outoja täysin järjettömiä rinnastuksia asioiden välillä.

    Kokonaisuutena kirjoituksesi ovat pääsääntöisesti aina kaukana älykkäästä.

    Voit tietysti todistaa minun olevan väärässä, hakeutumalla vaikka tohtorikoulutukseen ja laatimalla väitöskirjan jostain ihmismieleen liittyvästä arvoituksesta.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Äsken sanoit olleesi puuterissa vasta "jonkun aikaa". Minusta 3 vuotta ei ole "jonkun aikaa".

    Joka tapauksessa niissä ei ole koko totuus. Et luultavasti ole ollut paikalla kun minua on nälvitty, mutta olet ollut silloin kun olen kuittaillut takaisin. Minä kun olen sen verran sivistyneempi kuin he, että en tee sitä laukomalla henkilökohtaisuuksia vaan pikkuhiljaa kertomalla heistä totuuden kaikille uusille tyypeille.

    En ole sanonut olleeni "jonkun aikaa". Sekoitat johonkuhun muuhun kirjoittajaan.

    Äänestä

  • 9+7 kirjoitti:

    En ole sanonut olleeni "jonkun aikaa". Sekoitat johonkuhun muuhun kirjoittajaan.

    No kukahan siinä tapauksessa mahdat olla? Ilmeisesti tunnemme.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Hän itse kertoi siitä lehdessä. Tuskin olisi koko kansalle valehdellut. Myös Heli.Ilwes kertoi aikanaan että tutkimusjaksolla ei saa olla masennusta.

    Ja mitä pitäisi ajatella omien kokemusteni jälkeen, pitäisikö tällaisen jotenkin lisätä luottamusta tutkimushenkilökunnan rationaalisuuteen? Minun jatkohoitojeni eväämiseen ei ole syynä muu kuin työttömyys, yhteiskuntavastaisuus ja yksinäisyys. Ennen diagnoosia tehtävässä psykologin lausunnossa minulla luki myöskin että psykologin mielestä minun ei pitäisi antaa edetä prosessissa koska olin pari kuukautta aiemmin keskeyttänyt opiskelut. Ja tiedän ainakin varmuudella etten ole ainoa jolle kyseinen helppoheikki on kirjoittanut vastaavaa. Väkisinkin herää kysymys: jos psykologiksi päästetään tällaisia, niin miksi ei myös diagnoosista päättäviin asemiin, mitä nyt ovatkaan?

    Eiköhän psykologin lausunto ollut aivan paikallaan. Jos et pystynyt opiskelemaan, et olsi pystynyt etenemään transhoidoissa jotka ovat henkisesti rasittavampia kuin opiskelu.

    Äänestä

  • Järkee vai ei kirjoitti:

    "saati kirjoittamaan niin älykästä tekstiä kuin minä tänne?
    "

    Kirjoituksesi koostuvat yksittäisistä "syvällisistä" ajatuksista ja johtopäätöksistä joissa on joissakin jopa järkeä.

    Mutta tarinasi ovat kokonaisuutena sekalainen kokoelma näitä "hienoja" ajatuksia ja kokonaisuus on kaikkea muuta kun selkeä ja johdonmukainen. Niin ikään useasti kuitenkin teet outoja täysin järjettömiä rinnastuksia asioiden välillä.

    Kokonaisuutena kirjoituksesi ovat pääsääntöisesti aina kaukana älykkäästä.

    Voit tietysti todistaa minun olevan väärässä, hakeutumalla vaikka tohtorikoulutukseen ja laatimalla väitöskirjan jostain ihmismieleen liittyvästä arvoituksesta.

    "
    Mutta tarinasi ovat kokonaisuutena sekalainen kokoelma näitä "hienoja" ajatuksia ja kokonaisuus on kaikkea muuta kun selkeä ja johdonmukainen. "

    Ei varmaan johdu millään lailla elämäntilanteestani? Jos voisi luottaa muiden ihmisten rationaalisuuteen ja empaattisuuteen, olisi helppoa keskittyä hiomaan yksityiskohtia myöten johdonmukaista maailmankatsomusta... mutta entä silloin kun on ikuisesti jumissa hulluuteen syöksevässä limbossa toisaalta ihanteiden ja toisaalta realiteettien välillä? Tällaisessa tilanteessa ei ole psykologisesti mahdollista olla ristiriidaton. Koska itse ymmärtää jotain mitä useimmat muut eivät, esim. että väkivalta ja voimankäyttö ei koskaan kannata ensimmäisenä ratkaisuna ongelmiin, tietysti siitä tulee saarnattua, mutta kun omaa psyykettä jatkuvasti särjetään törkeillä solvauksilla (kuten tuossa yllä oli taas pari ^) ei ole mikään ihme jos heti seuraavassa lauseessa julistaa ihailevansa jotain sarjamurhaajaa. Sarjamurhaajathan antavat "normaaleille ihmisille", niille jotka ovat innostuneita sinun sadistisesta psykologisesta kiduttamisestasi, ansionsa mukaan, joten pakkohan heitä on ihailla, vaikkei periaatteessa väkivaltaa hyväksyisi.

    "Niin ikään useasti kuitenkin teet outoja täysin järjettömiä rinnastuksia asioiden välillä."

    Kuten henkinen väkivalta ja raiskaus? Kyse on siitä miltä uhrista tuntuu, ei siitä mitä jonkun puolueettoman tarkkailijan silmissä tapahtuu.

    "Voit tietysti todistaa minun olevan väärässä, hakeutumalla vaikka tohtorikoulutukseen ja laatimalla väitöskirjan jostain ihmismieleen liittyvästä arvoituksesta. "

    Vaan oletko valmis vetämään takaisin tuon väitteesi, että tohtorintutkinto olisi kiistaton osoitus älystä, jos paljastuu että joku päivä esim. Nemmy tai Misaki on väitellyt tohtoriksi?

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    No kukahan siinä tapauksessa mahdat olla? Ilmeisesti tunnemme.

    Todennäköisesti emme. Onneksi.

    Äänestä

  • Oikeassa oli kirjoitti:

    Eiköhän psykologin lausunto ollut aivan paikallaan. Jos et pystynyt opiskelemaan, et olsi pystynyt etenemään transhoidoissa jotka ovat henkisesti rasittavampia kuin opiskelu.

    " Jos et pystynyt opiskelemaan, et olsi pystynyt etenemään transhoidoissa jotka ovat henkisesti rasittavampia kuin opiskelu. "

    Aina tätä mantraa toistellaan, että transprosessi on jotenkin hirvittävän psyykkisesti kuormittava, mutta missä on tieteellinen lähde? Jos ihmisellä on elämässään kaikki hyvin ei se ole sen kummempaa kuin flunssalääkkeen syöminen. Päinvastoin, nimenomaan jos joku kokee transprosessin "kuormittavana" eikä "energisoivana" tulisi tällaisen transsukupuolisuus asettaa kyseenalaiseksi.

    Kyseistä psykologia on muutkin pitäneet puoskarina, että turha yrittää vierittää tätäkin jotenkin "alienin omaksi syyksi".

    Äänestä

  • 6+7 kirjoitti:

    Todennäköisesti emme. Onneksi.

    No siinä tapauksessa sitä suuremmalla syyllä olet nähnyt vain ne kerrat kun vittuilin takaisin, koska ne olivat ajallisesti pitkäkestoisempia, koska sivistynyt vastaisku edellytti sitä. En voinut vajota heidän tasolleen. En edes osaa sellaista, koska en ole henkisesti yläasteikään juuttunut sydämetön raakalainen sisäisesti, en osaa täydellisesti emuloida sellaista. Muut tykittivät täyslaidallisen pahimpia törkeyksiä mitä olivat edellisen viattomanleikkimisjaksonsa aikana keksineet, ja sen jälkeen vetäytyivät taas esittämään niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, jotta saisivat mustamaalattua minua kaikkien silmissä, kun kaikki näkevät vain minun vastavittuiluni.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    " Jos et pystynyt opiskelemaan, et olsi pystynyt etenemään transhoidoissa jotka ovat henkisesti rasittavampia kuin opiskelu. "

    Aina tätä mantraa toistellaan, että transprosessi on jotenkin hirvittävän psyykkisesti kuormittava, mutta missä on tieteellinen lähde? Jos ihmisellä on elämässään kaikki hyvin ei se ole sen kummempaa kuin flunssalääkkeen syöminen. Päinvastoin, nimenomaan jos joku kokee transprosessin "kuormittavana" eikä "energisoivana" tulisi tällaisen transsukupuolisuus asettaa kyseenalaiseksi.

    Peruselut miinukselle?

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Jos älykkyys ja seksuaalisuus eivät sulje toisiaan pois (näinhän minulle jatkuvasti uskotellaan) niin miksi älykkyys ja tunteellisuus sulkisivat?

    Kyseessä ei ollut vähäninen vastoinkäyminen vaan joukkoraiskauksen uhriksi joutumiseen verrattavat traumat jättävä tapahtuma.

    "Jos älykkyys ja seksuaalisuus eivät sulje toisiaan pois (näinhän minulle jatkuvasti uskotellaan) niin miksi älykkyys ja tunteellisuus sulkisivat?"

    Jos olet tunteellinen, pystyt tuntemaan ja kertomaan minulle nyt, mitkä olivat vanhempiesi tuntemukset raivoamisesi aikana?

    Äänestä

  • Shamaaninen kirjoitti:

    No eiväthän nuo kovin mielissään olleet. Mutta toisin kuin te täällä, omasivat kuitenkin riittävästi empatiaa ymmärtääkseen, etten minä ole syyllinen tilanteeseen, että en minä sitä huvikseni tee, että aina kun teen sitä on minulla järkyttävän paha olo, ja joku sen olon on aina illkeydellään aiheuttanut. Eipä mikään "normaaliin elämään kuuluva asia" (määritellään se nyt vaikka asioiksi joita voi tapahtua yhteiskunnassa joka on oikeudenmukainen kaikissa oikeudenkäynneissä mutta jossa saattaa kuitenkin olla jotain hallinnollisia, infrastrukturaalisia tms. ongelmia, ymmärrätte kuitenkin mitä tarkoitan) ole ikinä noita kohtauksia aiheuttanut. Jos en päässyt autokoulua koskaan läpi tai en päässyt yliopistoon ensimmäisellä yrittämällä tai vaikka jos olen joutunut olemaan viikon syömättä siksi että kaupat aukeavat kun menen nukkumaan ja menevät kiinni kun herään niin toki se harmittaa mutta en minä siitä mitään raivareita vedä.

    Mitä oikein hait kysymykselläsi? Kiinnostaisi tietää.

    Tosiaan, joka kerta kun joku on aiheuttanut näitä kohtauksia, on kyseesä ollut puhdas ilkeys, henkilökohtainen kiusanteko, psykologinen kiduttaminen... ja varsinkin sen tosiasian ajatteleminen, ettei mikään siitä ole laitonta ja tekijöitä ei ole mitään mahdollisuuksia saattaa vastuuseen joutumatta itse oikeusmurhan uhriksi. Faktat eivät siis tue teidän väitettänne siitä että olisin pahasti päästäni sekaisin oleva ja kenties syntyjäni häiriintynyt joka vetää järjettömät raivarit "aina kun joku ei mene oman mielen mukaan". "Normaaliin elämään kuuluvat vastoinkäymiset" ja joukkoraiskaus ovat radikaalisti eri asioita, mutta systemaattinen, pitkäkestoinen ja isolla joukolla harjoitettava yhteen ja samaan henkilöön kohdistuva henkinen väkivalta ei juurikaan joukkoraiskauksesta eroa. Tällaisten rikosten tai asioiden-joiden-tulisi-olla-rikoksia kohteeksi joutuminen ei ainakaan minun mielestäni ole jotain jota voisi kutsua "normaalin elämän vastoinkäymisiksi". Yritätte mustamaalata minut joksikin friikiksi, jonka reaktioita on mahdotonta ymmärtää, mutta faktat eivät tue väitteitänne. Se teidän ilkeytenne sen sijaan on jotakin, joka ei ole inhimillisesti ymmärrettävää, ja jota ei voi puolustella mitenkään. Käyttäydytte kuin sarjamurhaajat, "I do this because I can".

    Sinulle on täällä ennenkin ehdotettu vapaaehtoista hoitoonhakeutumista.

    Ihan vilpittösti suosittelen sinulle samaa, niin sinun omasi kun kaikkien muidenkin edun nimissä.
    Kannattaa mennä sinne kun vielä itse voi, sillä jos sinut viedään sinne, niin poispääsyyn voi vierähtää pitkä tovi.

    Äänestä

  • Lepo tekisi hyvää kirjoitti:

    Sinulle on täällä ennenkin ehdotettu vapaaehtoista hoitoonhakeutumista.

    Ihan vilpittösti suosittelen sinulle samaa, niin sinun omasi kun kaikkien muidenkin edun nimissä.
    Kannattaa mennä sinne kun vielä itse voi, sillä jos sinut viedään sinne, niin poispääsyyn voi vierähtää pitkä tovi.

    "Sinulle on täällä ennenkin ehdotettu vapaaehtoista hoitoonhakeutumista."

    Suosittaisitko samaa raiskauksen uhrille joka on järkyttynyt siitä että raiskaajalle pelkkää ehdollista?

    "sillä jos sinut viedään sinne, niin poispääsyyn voi vierähtää pitkä tovi."

    Ei vierähdä, koska sellainen on laitonta. Yksi ilmoitus poliisille ja minut päästetään pois samalla kun asiasta päättäneet lääkärit viedään kamarille ja sen jälkeen leivättömän pöydän ääreen.

    Väärin!

    Tässä maassa suljetaan vuosittain useita kaltaisiasi tahdonvastaiseen hoitoon. Sinäkin olet ilmeisesti sellaisessa ollut, joten tiedät varmasti ettei sieltä päästä pihalle yhdellä puhelinsoitolla. Elokuvissa se voi onnistua, mutta elämä ei ole elokuvaa.

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    Sitä varten pitää olla niin pahasti sekaisin, ettei tajua mistään mitään. Minä en ole. Minun kohdallani eivät yksinkertaisesti täyty kriteerit sellaiselle. Kuvitteletko tosissaan että jos ihmisiä suljettaisiin määrittelemättömän pituisiksi ajoiksi laitoksiin MIELIPITEIDEN PERUSTEELLA sellainen saisi jatkua kovin pitkään? Kansainvälinen yhteisö olisi Suomen kimpussa välittömästi, EIT:n tuomiot tulisivat niin kalliiksi ettei Suomella olisi varaa jatkaa sillä linjalla. Suomea haukuttaisiin stalinistiseksi diktatuuriksi, ja aivan syystä, koska mielipiteiden patologisointi on nimenomaan stalinismia.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    No siinä tapauksessa sitä suuremmalla syyllä olet nähnyt vain ne kerrat kun vittuilin takaisin, koska ne olivat ajallisesti pitkäkestoisempia, koska sivistynyt vastaisku edellytti sitä. En voinut vajota heidän tasolleen. En edes osaa sellaista, koska en ole henkisesti yläasteikään juuttunut sydämetön raakalainen sisäisesti, en osaa täydellisesti emuloida sellaista. Muut tykittivät täyslaidallisen pahimpia törkeyksiä mitä olivat edellisen viattomanleikkimisjaksonsa aikana keksineet, ja sen jälkeen vetäytyivät taas esittämään niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, jotta saisivat mustamaalattua minua kaikkien silmissä, kun kaikki näkevät vain minun vastavittuiluni.

    Mikä helvetin "sivistynyt vastaisku"? Sivistynyt ihminen ei alennu haukkujien tasolle.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Sitä varten pitää olla niin pahasti sekaisin, ettei tajua mistään mitään. Minä en ole. Minun kohdallani eivät yksinkertaisesti täyty kriteerit sellaiselle. Kuvitteletko tosissaan että jos ihmisiä suljettaisiin määrittelemättömän pituisiksi ajoiksi laitoksiin MIELIPITEIDEN PERUSTEELLA sellainen saisi jatkua kovin pitkään? Kansainvälinen yhteisö olisi Suomen kimpussa välittömästi, EIT:n tuomiot tulisivat niin kalliiksi ettei Suomella olisi varaa jatkaa sillä linjalla. Suomea haukuttaisiin stalinistiseksi diktatuuriksi, ja aivan syystä, koska mielipiteiden patologisointi on nimenomaan stalinismia.

    "Sitä varten pitää olla niin pahasti sekaisin, ettei tajua mistään mitään. Minä en ole."

    Mitä suurimmalla todennäköisyydellä olet. Tekstisi on senlaatuisia että kriteerit täyttyy. Moni ymmärtää tuossa vaiheessa lähteä "lataamaan akut" ja selviää jatkossa elämästään helpommin.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    Sinä sen sijaan edustat aivan selvästi sen perusteella miten toivot kanssaihmisiäsi kohdeltavan puhdasta pahuutta. Sisälläsi velloo saatanallinen pimeys. Sinä jos joku kuuluisit sinne "tahdonvastaiseen hoitoon", tarkemmin sanottuna sellaiseen, missä vartijoilla on rajattomat oikeudet kurittaa vankeja, ja missä ruoaksi saa vain homeista leipää.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Sitä varten pitää olla niin pahasti sekaisin, ettei tajua mistään mitään. Minä en ole. Minun kohdallani eivät yksinkertaisesti täyty kriteerit sellaiselle. Kuvitteletko tosissaan että jos ihmisiä suljettaisiin määrittelemättömän pituisiksi ajoiksi laitoksiin MIELIPITEIDEN PERUSTEELLA sellainen saisi jatkua kovin pitkään? Kansainvälinen yhteisö olisi Suomen kimpussa välittömästi, EIT:n tuomiot tulisivat niin kalliiksi ettei Suomella olisi varaa jatkaa sillä linjalla. Suomea haukuttaisiin stalinistiseksi diktatuuriksi, ja aivan syystä, koska mielipiteiden patologisointi on nimenomaan stalinismia.

    Valitettavasti tilanne on juuri se, että tahdonvastaiseen hoitoon suljetaan mielipiteen perusteella.

    Nimittäin läärien mielipiteen. Oikeus sen päätöksen virallisesti ja muodollisesti vahvistaa, mutta käytännössä se on aina vain ja ainoastaan lääkärien päätös.

    Muistatko Jammu-sedän? Vapautui vankilasta ja vietiin välittömästi sairaalaan loppuiäkseen. Eikä EIT tms yhtään perään huudellut.
    Kannattaisi hakeutua sinne kun vielä on toivoa paranemisesta.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Sinä sen sijaan edustat aivan selvästi sen perusteella miten toivot kanssaihmisiäsi kohdeltavan puhdasta pahuutta. Sisälläsi velloo saatanallinen pimeys. Sinä jos joku kuuluisit sinne "tahdonvastaiseen hoitoon", tarkemmin sanottuna sellaiseen, missä vartijoilla on rajattomat oikeudet kurittaa vankeja, ja missä ruoaksi saa vain homeista leipää.

    oikeusvaltiossa nimittäin nimenomaan tuollaisista asenteista, jotka osoittavat täydellistä piittaamattomuutta kanssaihmisten hyvinvoinnista ja oikeuksista, läjähtäisi pitkä vankeustuomio. Sellaisen mielipiteen on hyväksyttävää ja kuuluukin olla rikos.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Sinä sen sijaan edustat aivan selvästi sen perusteella miten toivot kanssaihmisiäsi kohdeltavan puhdasta pahuutta. Sisälläsi velloo saatanallinen pimeys. Sinä jos joku kuuluisit sinne "tahdonvastaiseen hoitoon", tarkemmin sanottuna sellaiseen, missä vartijoilla on rajattomat oikeudet kurittaa vankeja, ja missä ruoaksi saa vain homeista leipää.

    Nyt alkaa tulla jo liian paksua tekstiä. Kriteerit täyttyy aina vaan vahvemmin.

    Äänestä

  • hoitoon hoitoon kirjoitti:

    Valitettavasti tilanne on juuri se, että tahdonvastaiseen hoitoon suljetaan mielipiteen perusteella.

    Nimittäin läärien mielipiteen. Oikeus sen päätöksen virallisesti ja muodollisesti vahvistaa, mutta käytännössä se on aina vain ja ainoastaan lääkärien päätös.

    Muistatko Jammu-sedän? Vapautui vankilasta ja vietiin välittömästi sairaalaan loppuiäkseen. Eikä EIT tms yhtään perään huudellut.
    Kannattaisi hakeutua sinne kun vielä on toivoa paranemisesta.

    Jammu-setä oli murhaaja ja pedofiili. Väitätkö minua sellaiseksi? Siinä tapauksessa syyllistyt kunnianloukkaukseen, eli olet itsekin rikollinen, eli kuuluisit itsekin hoitoon.

    Äänestä

  • 3+7 kirjoitti:

    Mikä helvetin "sivistynyt vastaisku"? Sivistynyt ihminen ei alennu haukkujien tasolle.

    Niinpä, sivistynyttä olisi että puolueeton oikeuslaitos langettaisi tuomiot niille, jotka ovat kylväneet epäsopua ja pahaa mieltä häiriökäyttäytymisellään.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    Nyt alkaa tulla jo liian paksua tekstiä. Kriteerit täyttyy aina vaan vahvemmin.

    Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Jammu-setä oli murhaaja ja pedofiili. Väitätkö minua sellaiseksi? Siinä tapauksessa syyllistyt kunnianloukkaukseen, eli olet itsekin rikollinen, eli kuuluisit itsekin hoitoon.

    Sanoinko että olet pedofiili? Se on kyllä ihan omassa päässäsi syntynyt harhaluulo.

    Eikä kunnianloukkauksesta edes joudu sairaalaan, vaan enintään vankilaan ellei satu selviämään sakoilla.

    Äänestä

  • hoitoon hoitoon kirjoitti:

    Sanoinko että olet pedofiili? Se on kyllä ihan omassa päässäsi syntynyt harhaluulo.

    Eikä kunnianloukkauksesta edes joudu sairaalaan, vaan enintään vankilaan ellei satu selviämään sakoilla.

    Joutuu, jos osoittaa sen tasoista henkistä häiriintyneisyyttä, mitä sinä. Toivot suomesta stalinistista valtiota.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Niinpä, sivistynyttä olisi että puolueeton oikeuslaitos langettaisi tuomiot niille, jotka ovat kylväneet epäsopua ja pahaa mieltä häiriökäyttäytymisellään.

    Ensimmäinen järkevä lause sinulta tänään.

    Mutta mitäpä luulet, saisitko noiden kirjoitustesi perusteella sieltä isonkin tuomion?

    Äänestä

  • vihdoin järkeä kirjoitti:

    Ensimmäinen järkevä lause sinulta tänään.

    Mutta mitäpä luulet, saisitko noiden kirjoitustesi perusteella sieltä isonkin tuomion?

    Jos oikeuslaitos todella olisi puolueeton ja oikeudenmukainen, niin puuterilaisille ja tämän palstan sadisteille langetettaisiin tuomio, joka olisi suorassa suhteessa heidän minulle aiheuttamaansa kärsimykseen, heidän minun kauttaan kolmansille osapuolille aiheuttamaan kärsimykseen, sekä heidän katumuksettomuuteensa ja syyllisyytensä kiistämiseen, ja minun vastaiskuni sekä riehumiseni tunnistettaisiin yhteiskunnan tekemistä virheistä aiheutuneiksi, kun yhteiskunta ei ollut aiemmin ymmärtänyt kriminalisoida henkistä väkivaltaa, ja saisin niistä korkeintaan pienet sakot, jotka olisivat vain murto-osa niistä kärsimyskorvauksista joita puuterilaiset ja tämän palstan sadistit joutuisivat maksamaan minulle.

    Otetaan kuvitteellinen ja ylidramaattinen tilanne.

    Sinulle sanotaan sosiaalitoimistossa jotain laiskottelusta ja kehotetaan menemään töihin. Sen seurauksena pahoitat mielesi ja poltat yöllä kerrostalon helpottaaksesi pahaa oloasi. Ruumiita tulee paljon, lapsia jää orvoksi ja monet saavat vakavia vammoja.

    Sinun oikeustajusi sanoo, että sosiaalivirkailija on syyllinen ja että korvaukset tulee määrätä hänen maksettavakseen. Sekä tietysti hänet pitää tuomita vankilaan. Sinä itse olet ainoastaa välikappale jonka pitää vielä saada vahingonkorvaus siitä mitä sosiaalivirkailija sinulle sanoi.

    Tämäkö olisi mielestäsi oikein?

    Siis oikeasti, jos tämä asia olisi saatu oikeuskäsittelyyn heti sen ollessa ajankohtainen 2011, kun minun ei olisi tarvinnut KAHTA JA PUOLTA VITUN VUOTTA KÄRSIÄ SOSIAALISTEN TILANTEIDEN PELOSTA JA PANIIKKIKOHTAUKSISTA heidän takiaan, niin en olisi luultavasti vaatinut kovia tuomioita, jos he olisivat osoittaneet katumusta. Sen sijaan katumuksettomuus ja ylimielinen asenne on minusta niin törkeää uhreja kohtaan törkeiden rikosten kohdalla, että sen tulisi aina moninkertaistaa tuomion ankaruus. Jos he eivät olisi katuneet olisi heille kuulunut useiden vuosien mittainen tuomio kurjissa oloissa pakkotyölaitoksessa, sen verran pahoja kohtauksia he ehtivät minulle jo siihen mennessä aiheuttaa, että niiden tuottama kärsimys kerrottuna katumuksettomuudella on iso luku. Mutta jos he olisivat katuneet ja pyytäneet minulta vilpittömästi anteeksi, olisin tyytynyt kolmenumeroiseen rahalliseen korvaukseen per tekijä. Ihmiset jotka on saatu nöyrtymään uskaltaa päästää takaisin yhteiskuntaan, koska heidän uusimisriskinsä on pieni. Kun he joko olisivat myöntäneet tehneensä väärin, tai vaihtoehtoisesti heidät olisi suljettu vuosiksi pois terveiden ja hyvähenkisten ihmisten parista, olisin voinut elää koko tämän ajan ja pitkälle tulevaisuuteen hyvin ja turvallisin mielin. Mut

    Että miettikääpä sitä. Minulle olisi riittänyt hyvin että heidät olisi pakotettu nöyrtymään ja pyytämään minulta anteeksi, sen jälkeen olisin voinut kokea että oikeus on toteutunut ja pahuus on kukistettu, sillä jos he olisivat olleet valmitia myöntämään tehneensä väärin heissä olisi ollut rahtunen hyvää ja se hyvä olisi syrjäyttänyt pahan heissä. Mutta nyt yhteiskunta pasiiviisuudellaan on pahentanut kaikkea ja pitkittänyt kärsimystä, siksi kaikki mitä tänä aikana teen pahan olon vallassa on yhteiskunnan tekemien virheiden aikaansaannosta eikä omaa syytäni. Sen takia minulle ei näiden vuosien jälkeen enää kelpaisi muu kuin hyvin ankara ruoskintaa ja nälkiinnyttämistä sisältävä rangaistus, sekä suomen valtion tulisi myöntää minulle hyvityksenä omalla passiivisuudellaan tuottamasta lisäkärsimyksestä kymmenen itse valitsemaani lisäystä, muokkausta tai poistoa suomen lakikirjasta.

    Äänestä

  • vastaus kiitos kirjoitti:

    Tuollaista tilannetta ei pidä päästä syntymään oikeusvaltiossa, koska oikeusvaltiossa on käytössä kansalaispalkka. Millään sosiaalivirkailijoilla ei tule olla oikeutta päättää muiden oikeudesta ihmisarvoiseen elämään. Jos on, valtio ei ole oikeusvaltio vaan sortovaltio, ja sortovaltioissa kaikki väkivalta yhteiskuntaa vastaan on oikeutettua.

    Kuten sanoin tilanne on kuvitteellinen esimerkki.

    Mutta vastaa nyt kysymykseen. Olisiko se meilestäsi oikeudenmukaista?

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Joutuu, jos osoittaa sen tasoista henkistä häiriintyneisyyttä, mitä sinä. Toivot suomesta stalinistista valtiota.

    Väärin. Kunnianloukkauksesta ei silti joudu sairaalaan. Mielenterveysongelmista kylläkin. Sen saman tosiasianhan sinä jo huomaamattasi tulit myöntäneeksi.

    Äänestä

  • vastaus vihdoinkin kirjoitti:

    Kuten sanoin tilanne on kuvitteellinen esimerkki.

    Mutta vastaa nyt kysymykseen. Olisiko se meilestäsi oikeudenmukaista?

    Ei. Ei tuossa mittakaavassa. Loukkaus on ollut vähäinen ja aiheutettu tuho massiivista. Siis tismalleen päinvastoin kuin minun tilanteessani, jossa ylivoimaisesti massiivisin tuho on aiheutettu minun omalle hyvinvoinnilleni.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Siis oikeasti, jos tämä asia olisi saatu oikeuskäsittelyyn heti sen ollessa ajankohtainen 2011, kun minun ei olisi tarvinnut KAHTA JA PUOLTA VITUN VUOTTA KÄRSIÄ SOSIAALISTEN TILANTEIDEN PELOSTA JA PANIIKKIKOHTAUKSISTA heidän takiaan, niin en olisi luultavasti vaatinut kovia tuomioita, jos he olisivat osoittaneet katumusta. Sen sijaan katumuksettomuus ja ylimielinen asenne on minusta niin törkeää uhreja kohtaan törkeiden rikosten kohdalla, että sen tulisi aina moninkertaistaa tuomion ankaruus. Jos he eivät olisi katuneet olisi heille kuulunut useiden vuosien mittainen tuomio kurjissa oloissa pakkotyölaitoksessa, sen verran pahoja kohtauksia he ehtivät minulle jo siihen mennessä aiheuttaa, että niiden tuottama kärsimys kerrottuna katumuksettomuudella on iso luku. Mutta jos he olisivat katuneet ja pyytäneet minulta vilpittömästi anteeksi, olisin tyytynyt kolmenumeroiseen rahalliseen korvaukseen per tekijä. Ihmiset jotka on saatu nöyrtymään uskaltaa päästää takaisin yhteiskuntaan, koska heidän uusimisriskinsä on pieni. Kun he joko olisivat myöntäneet tehneensä väärin, tai vaihtoehtoisesti heidät olisi suljettu vuosiksi pois terveiden ja hyvähenkisten ihmisten parista, olisin voinut elää koko tämän ajan ja pitkälle tulevaisuuteen hyvin ja turvallisin mielin. Mut

    Että miettikääpä sitä. Minulle olisi riittänyt hyvin että heidät olisi pakotettu nöyrtymään ja pyytämään minulta anteeksi, sen jälkeen olisin voinut kokea että oikeus on toteutunut ja pahuus on kukistettu, sillä jos he olisivat olleet valmitia myöntämään tehneensä väärin heissä olisi ollut rahtunen hyvää ja se hyvä olisi syrjäyttänyt pahan heissä. Mutta nyt yhteiskunta pasiiviisuudellaan on pahentanut kaikkea ja pitkittänyt kärsimystä, siksi kaikki mitä tänä aikana teen pahan olon vallassa on yhteiskunnan tekemien virheiden aikaansaannosta eikä omaa syytäni. Sen takia minulle ei näiden vuosien jälkeen enää kelpaisi muu kuin hyvin ankara ruoskintaa ja nälkiinnyttämistä sisältävä rangaistus, sekä suomen valtion tulisi myöntää minulle hyvityksenä omalla passiivisuudellaan tuottamasta lisäkärsimyksestä kymmenen itse valitsemaani lisäystä, muokkausta tai poistoa suomen lakikirjasta.

    Taisi olla virhe ehdottaa sinulle sen romaani kirjoittamista. Sinun pitäisi oikeastaan laatia ihan oma ismi. Se olisi jotain kristinuskon, kommunismin ja hare-krisna liikkeen opeista muodostettu sekasotku.

    Ei sekään toimisi kun paperilla, mutta saisit aikasi paremmi kulumaan niitä oppeja laatiessasi.

    Nyt minulle selvisi että sinulla on aivan oma määrittely termille oikeusvaltio. Sinä käsität sen jonkinlaiseksi unelmien pilvilinnaksi missä kaikki on hyvin ja asiat hoituvat itsestään, ilman että kenenkään tarvitsee tehdä yhtään mitään. Valitettavan epärealistinen haave kaikilla tasoilla.

    Äänestä

  • pilvilinnoja toivot kirjoitti:

    Alluhan haaveilee kommunismista .

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    No eiväthän nuo kovin mielissään olleet. Mutta toisin kuin te täällä, omasivat kuitenkin riittävästi empatiaa ymmärtääkseen, etten minä ole syyllinen tilanteeseen, että en minä sitä huvikseni tee, että aina kun teen sitä on minulla järkyttävän paha olo, ja joku sen olon on aina illkeydellään aiheuttanut. Eipä mikään "normaaliin elämään kuuluva asia" (määritellään se nyt vaikka asioiksi joita voi tapahtua yhteiskunnassa joka on oikeudenmukainen kaikissa oikeudenkäynneissä mutta jossa saattaa kuitenkin olla jotain hallinnollisia, infrastrukturaalisia tms. ongelmia, ymmärrätte kuitenkin mitä tarkoitan) ole ikinä noita kohtauksia aiheuttanut. Jos en päässyt autokoulua koskaan läpi tai en päässyt yliopistoon ensimmäisellä yrittämällä tai vaikka jos olen joutunut olemaan viikon syömättä siksi että kaupat aukeavat kun menen nukkumaan ja menevät kiinni kun herään niin toki se harmittaa mutta en minä siitä mitään raivareita vedä.

    Mitä oikein hait kysymykselläsi? Kiinnostaisi tietää.

    "Mitä oikein hait kysymykselläsi? Kiinnostaisi tietää. "

    Testasin sinua. Vastasit aluksi ihan inhimillisesti, äänestin peukkua ylöspäin.

    "Yritätte mustamaalata minut joksikin friikiksi, jonka reaktioita on mahdotonta ymmärtää, mutta faktat eivät tue väitteitänne."

    Yritätkö mustamaalata meitä friikkejä, hyi sinua.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Ei. Ei tuossa mittakaavassa. Loukkaus on ollut vähäinen ja aiheutettu tuho massiivista. Siis tismalleen päinvastoin kuin minun tilanteessani, jossa ylivoimaisesti massiivisin tuho on aiheutettu minun omalle hyvinvoinnilleni.

    Myönnät siis itsekin että kuvatussa tapauksessa olisi kohtuutonta tuomita sosiaalivirkailija. Mutta juuri tällaisia esimerkkejä omasta oikeudentajustasi olet kertonut. Joku saa mielesi pahoittumaan ja sinä kostat se esimerkiksi hajoittamalla vanhempiesi omaisuutta.

    Sinulla on varmaan joku hyvä syy siihen miksi kuitenkin käyttäydyt niin?

    Äänestä

  • 3+3 kirjoitti:

    Alluhan haaveilee kommunismista .

    Allu sanoo haaveilevansa kommunismista, mutta se mitä hän on kertonut "ihanneyhteiskunnastaan", sen hyvinvoinnista ja oikeusjärjestelmästä, sellaista ei ollut kommunistimaissa, eikä kyllä missään muuallakaan.

    Yhteiskunnassa olisi kansalaispalkka ja ilmeisesti myös kattava terveydenhuolto ja ilmeisesti kansalaisetkin täydellisen ystävällisiä toisiaan kohtaan.
    Rangaistukset olisivat epäinhimillisen kovia tehtyyn vahinkoon nähden ja perustuisivat itse teon sijasta teon seurauksena jonkun toisen tekemän teon seurauksiin ja ehkä jopa vielä tämänkin teon seurausten seurauksiin.

    Oman tahdon läpi saamiseksi olisi oikeus jopa uhata toista aseella, yms mitä erikoisempia, ainakin länsimaisen oikeustajun vastaisia asioita. Sellaista oikeusjärjestelmä ei ollut edes natseilla.

    Lakikirjasta tulisi paksu kun mikä, eikä kukaan voisi mitenkään muistaa edes puoliakaan mitä sinne on kirjoitettu.

    Kuulostaa melkoisen ihanteelliseltä, mutta kun kansalaispalkkaa ei ole missään, ei myöskään oikeusjärjestelmää joka hyväksyy koston kolmannelle osapuolelle.

    Mielenkiintoista olisi myös tietää miten sellainen yhteiskunta eläisi, koska ketään ei saisi pakottaa tekemään työtä, eikä taas toisaalta työnteosta saisi mitään etua jolloin vapaaehtoisia työntekijöitä olisi vaikea löytää. Ehkä lainrikkojat suljettaisiin työleireille vankijoiden sijasta, jolloin työ olisi käytännössä orjatyöhön verrattavaa???
    Samaten koulutuksesta ei saisi mitään etuja, miten kävisi jos kukaan ei vaivautuisi opiskelemaan esimerkiksi lääkäreiksi?

    Omaisuutta myymällä toki voisi ostaa ruokaa, mutta mistä saadaan uutta omaisuutta jos kukaan ei tee työtä? Kun raha ja tavara on loppu, luotetaanko siihen että kyllä naapurimaat elättävät?

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    " Jos et pystynyt opiskelemaan, et olsi pystynyt etenemään transhoidoissa jotka ovat henkisesti rasittavampia kuin opiskelu. "

    Aina tätä mantraa toistellaan, että transprosessi on jotenkin hirvittävän psyykkisesti kuormittava, mutta missä on tieteellinen lähde? Jos ihmisellä on elämässään kaikki hyvin ei se ole sen kummempaa kuin flunssalääkkeen syöminen. Päinvastoin, nimenomaan jos joku kokee transprosessin "kuormittavana" eikä "energisoivana" tulisi tällaisen transsukupuolisuus asettaa kyseenalaiseksi.

    Eli koko prosessi on yhtä kuormittava kuin kalsarien vaihto vai?

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Hän itse kertoi siitä lehdessä. Tuskin olisi koko kansalle valehdellut. Myös Heli.Ilwes kertoi aikanaan että tutkimusjaksolla ei saa olla masennusta.

    Ja mitä pitäisi ajatella omien kokemusteni jälkeen, pitäisikö tällaisen jotenkin lisätä luottamusta tutkimushenkilökunnan rationaalisuuteen? Minun jatkohoitojeni eväämiseen ei ole syynä muu kuin työttömyys, yhteiskuntavastaisuus ja yksinäisyys. Ennen diagnoosia tehtävässä psykologin lausunnossa minulla luki myöskin että psykologin mielestä minun ei pitäisi antaa edetä prosessissa koska olin pari kuukautta aiemmin keskeyttänyt opiskelut. Ja tiedän ainakin varmuudella etten ole ainoa jolle kyseinen helppoheikki on kirjoittanut vastaavaa. Väkisinkin herää kysymys: jos psykologiksi päästetään tällaisia, niin miksi ei myös diagnoosista päättäviin asemiin, mitä nyt ovatkaan?

    Jos tämä henkilö on ollut julkisuudessa esillä asian takia, niin kerroppas nyt kuka on näin väittänyt? Eli tämä kyseinen henkilökö jäi kokonaan ilman diagnoosia?

    Äänestä

  • Allun Aate kirjoitti:

    Allu sanoo haaveilevansa kommunismista, mutta se mitä hän on kertonut "ihanneyhteiskunnastaan", sen hyvinvoinnista ja oikeusjärjestelmästä, sellaista ei ollut kommunistimaissa, eikä kyllä missään muuallakaan.

    Yhteiskunnassa olisi kansalaispalkka ja ilmeisesti myös kattava terveydenhuolto ja ilmeisesti kansalaisetkin täydellisen ystävällisiä toisiaan kohtaan.
    Rangaistukset olisivat epäinhimillisen kovia tehtyyn vahinkoon nähden ja perustuisivat itse teon sijasta teon seurauksena jonkun toisen tekemän teon seurauksiin ja ehkä jopa vielä tämänkin teon seurausten seurauksiin.

    Oman tahdon läpi saamiseksi olisi oikeus jopa uhata toista aseella, yms mitä erikoisempia, ainakin länsimaisen oikeustajun vastaisia asioita. Sellaista oikeusjärjestelmä ei ollut edes natseilla.

    Lakikirjasta tulisi paksu kun mikä, eikä kukaan voisi mitenkään muistaa edes puoliakaan mitä sinne on kirjoitettu.

    Kuulostaa melkoisen ihanteelliseltä, mutta kun kansalaispalkkaa ei ole missään, ei myöskään oikeusjärjestelmää joka hyväksyy koston kolmannelle osapuolelle.

    Mielenkiintoista olisi myös tietää miten sellainen yhteiskunta eläisi, koska ketään ei saisi pakottaa tekemään työtä, eikä taas toisaalta työnteosta saisi mitään etua jolloin vapaaehtoisia työntekijöitä olisi vaikea löytää. Ehkä lainrikkojat suljettaisiin työleireille vankijoiden sijasta, jolloin työ olisi käytännössä orjatyöhön verrattavaa???
    Samaten koulutuksesta ei saisi mitään etuja, miten kävisi jos kukaan ei vaivautuisi opiskelemaan esimerkiksi lääkäreiksi?

    Omaisuutta myymällä toki voisi ostaa ruokaa, mutta mistä saadaan uutta omaisuutta jos kukaan ei tee työtä? Kun raha ja tavara on loppu, luotetaanko siihen että kyllä naapurimaat elättävät?

    Ei ilm ole AI:llä vastaansanomista tähän yhteenvetoon.

  • Ei vastaväitettä kirjoitti:

    Ei ilm ole AI:llä vastaansanomista tähän yhteenvetoon.

    Taisi Allulle itselleenkin selvitä omien ajatustensa järjettömyys kun joku otti ja kokosi ne yhteen.

    Äänestä

Miksi sitten et jätä taakse sellaisia ihmisiä ja yhteisöjä jotka aiheuttaa sulle pahaa mieltä? Ihan itse sinä ne valinnat elämässäsi teet ja olet elämästäsi vastuussa, ei kukaan muu.

Äänestä
  • Koskapas koin ettei minulla ole mitään muita mahdollisuuksia löytää ystäviä ja välittävää yhteisöä. Ja tämähän on osoittautunutkin todeksi. Kolme yritystä on kariutunut sen jälkeen, kun vastapuoli ei ole ollut halukas puolustamaan ystävää kuten ystävän kuuluu ystävää puolustaa. Lolitafoorumille postaamaani esittelyyn jossa mainitsin ettei minulla ole ystäviä ja olisi upeaa saada niitä täältä vastattiin tylyllä hiljaisuudella.Olen läpikäynyt kaikki ihmisryhmät - yhteiskuntatieteiden opiskelijat, transsukupuoliset, lolitat - joiden voisi olettaa olevan keskimääräistä avoinmielisempiä ja hyvähenkisempiä. Totuus oli toinen, kaikissa. Mitä jää jäljelle? Pitäisikö seuraavaksi mennä johonkin räkälään juttelemaan nahkatakeille?

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Koskapas koin ettei minulla ole mitään muita mahdollisuuksia löytää ystäviä ja välittävää yhteisöä. Ja tämähän on osoittautunutkin todeksi. Kolme yritystä on kariutunut sen jälkeen, kun vastapuoli ei ole ollut halukas puolustamaan ystävää kuten ystävän kuuluu ystävää puolustaa. Lolitafoorumille postaamaani esittelyyn jossa mainitsin ettei minulla ole ystäviä ja olisi upeaa saada niitä täältä vastattiin tylyllä hiljaisuudella.Olen läpikäynyt kaikki ihmisryhmät - yhteiskuntatieteiden opiskelijat, transsukupuoliset, lolitat - joiden voisi olettaa olevan keskimääräistä avoinmielisempiä ja hyvähenkisempiä. Totuus oli toinen, kaikissa. Mitä jää jäljelle? Pitäisikö seuraavaksi mennä johonkin räkälään juttelemaan nahkatakeille?

    Kuulostaa tutulta. Eipä minullakaan ole ystäviä ja hankala niihin on tutustua jos niillä ei ole halua tutustua. Ennen kun tulin kaapista ulos, puhelin soi vähän väliä ja juttua riitti ihmisten kanssa. Sen jälkeen on jäänyt vain yksi ainoa joka soittelee (tästä vähästä olen silti iloinen). Olen yrittäny tutustua joka paikassa ihmisiin mutta näemmä transpiirit(kin) on kovin "sisäsiittoista" -indeed.... ja uusia ei tahdota ottaa mukaan sitten millään. Olen pistänyt sitten niitä vähiäkin välejä poikki niihin kun ei niitä jaksa. Varsinkaan niitä jotka ajattelevat olevansa parempia kuin minä vaikka samalta viivalta on jokainen lähtenyt.

    Olen jopa harkinnut prosessista luopumista koska en haluaisi saada leimaa "kuulun sekopäiden sakkiin" MUTTA en siltikään aio koska elän omaa elämääni juuri omalla tavallani. Jos sitä ei muut kanssasisaret hyväksy niin se on voi kyynel voi harmi.

    Tämän pahuksen sosiaalisen median myötä ihmiset on menettäneet taidon tutustua ihmisiin, oikein.

    Ehkä sinun kannattaa oikeasti lähteä vaikka johonkin ihan oikeaan ryhmään esim jotain nuorten paja/harrastetoimintaa tai vaikkapa sinne nurkkakaraokejuottolaan laulamaan karaokea huumorilla niin nuotin vierestä et olla ja osaa niin saattaapi tullakkin vaikkapa ihan oho hups niitä kavereita jotka oikeasti osaa pitää toistenkin, myös sinun puoliasi.

    ps: puuterilaiset on vain oma porukkansa, älä niistä murehdi. en minäkään vaikka ärsyttääkin ja meni yli ymmärryksen..

    Äänestä

  • hoppukoppus kirjoitti:

    Riippuu niin paljon ihmisestä ja hänen omista ominaisuuksistaan mitä haluaa. Minä olen koko elämäni ajan tottunut eräänlaiseen yksineloon. En kaipaa että joku soittelisi jatkuvasti tai höpöttäisin puhelimessa kaverien kanssa. Totesin jopa ettei minulla ole mitään tarvetta näihin kännykkäpaketteihin joihin liittyy tuhansia minuutteja puhetta ja tekstareita, ei ole tarvetta sellaisiin. Ystäviä ja kavereita on kyllä runsaasti, mutta tapaan heitä henkilökohtaisesti. Se antaa enemmän kuin tyhjänpäiväinen jaarittelu puhelimessa. Tähän tietenkin vaikuttaa se että nuoruudessani ei ollut nykymuotoista somea vaan alusta asti kaikki perustui henkilökohtaiseen tapaamiseen. Ehkäpä se "opetti" sosiaalisuuteen eikä eristäytyminen kuulunut kuvioihin.

    Tuntuu että kaikessa ryhmätoiminnassa (transpiirien ulkopuolellakin) "sisäsiittoiseen" ryhmään pääsy riippuu itsestä. Myös harrastuspiireissä ym. on oltava itse aktiivinen että pääsee mukaan, eristäytyvä jätetään helposti ulkopuoliseksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

AlienIndie kirjoitti:

Älkää jaksako jatkuvasti väittää, että minä muka liioittelen omien ongelmieni suuruutta ja että "on sitä muutkin kokeneet ihan yhtä kovia". On täysin eri asia törmätä yksittäisiin kusipäihin, kuin saada kymmenen ihmistä, ihmisiä joihin luotit, ihmisiä joista halusit ystäviä, täysin ilman mitään syytä kimppuusi yksissä tuumin, käyttäytyen kuin pedot, vailla mitään empatiaa, vailla mitään järkeä, ainoana tarkoituksena tuhota sinut ja imeä siitä sairasta nautintoa itselleen. Tällaista ei kovin moni joudu kokemaan, ja ne jotka joutuvat, ovat kaikki aivan yhtä paskana kuin minä.

Sitä paitsi verratkaapa minua tässäkin asiassa Misakiin. Misaki väitti olevansa masentunut, kun jättäytyi pois koulusta, vaikka käytti silloin aikansa 24/7 pelaamiseen. Aidosti masentunut ihminen ei kykene keskittymään peleihin. Ja sittenhän se sai diagnoosin, vaikka kaikki tietävät, että masennus on este sen saamiselle. Hän siis valehteli päin naamaa jokaiselle ja paisutteli omia ongelmiaan vähätellen muiden ongelmia - paitsi transtutkimuksissa, jossa hän tiesi ettei se ole oman edun mukaista, jossa hän esitti olevansa stereotyyppisempi nainen kuin oikeasti on, ja täysin henkisesti terve. Hän käytti "transsukupuolisuuden tuottamaa masennusta" härskisti tekosyynä jättäytyäkseen pois koulusta yhden jakson ajaksi, kun huvitti vaan pelata. Jos vertaatte tällaista laiskuutta ja lusmuutta minuun, niin voitte huomata että olen aika lievä tapaus. Tälläkin osiolla joudutte väkisinkin toteamaan, että mikään minuun liitetty negatiivinen ominaisuus on aika lievää minussa verrattuna tähän psykologisen häiriintyneisyyden Eldritchin abominaatioon. Minä olen paskana muiden ihmisten paskan kohtelun takia, mutta Misaki on syntyjään luonnehäiriöinen. Täydellinen vastuuttomuus ja valehtelu kaikille oman edun takia ovat psykopatian tunnusmerkkejä. Ennen kuin hän päätti ruveta hyväksikäyttämään minua ja valehtelemaan kaikessa hän kerkesi paljastaa minulle että hänen vanhempansa paapovat häntä aika tavalla. Hänellä on siis asiat keskimääräistä paremmin, mutta mikään ei riitä. Samaa ette voi sanoa minusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu