Eipä kaivoksen "kehityksessä" eli rahanhaaskauksessa loppua näy (Outokummun seutu tänään) Tehdään lisää tunneleita ym. lisätiloiksi suunniteltu kustannusarvio 400000 € josta avustus kattaa 70 % Ojalan laskuopilla kaupungin maksettavaksi jää 120000 euroa.
Mihin siellä lisätilaa tarvitaan jos paikalla yhtä aikaa max. 10- 20 henkeä, onko silloin hirvee ruuhka ettei mahdu kukaan minnekkään. Maksoi mitä vaan kunhan helvetillinen monumentti vaan suurenee samoin nuorisosihteerin ego saa lisää pönkitystä...
Odotan sitä hetkeä kun rakentaminen loppuu, on loma-aika parhaimmillaan ja nuorisosihteeri yksin pyörii kuin väkkärä ja kiroaa, missä matkailijat -> Konkurssi varmasti on edessä ennemmin tai myöhemmin koko yhtiöllä jos ketään ei kohde kiinnosta.
Oli aikoinaan Vuorenpeikon maa, vaan hiipui sekin yritys vaikka kävijöitäkin oli kohtuullisesti, toisin kun tällä uudella aarrevirityksellä. Jää taas veronmaksajille kakkua vuosikymmeniks eteenpäin, kuntaliitoksen myötä on tosin leveämmät hartiat maksajilla vaan saattavat ulkopaikkakuntalaiset suhtautua Okulaisiin kuin siipeilijöihin.
Ehkäpä Outokummun energia myytynä kattaa osan vahingoista ja myyntiinhän se menee kuntaliitoksen tullessa todeksi.
Mihin siellä lisätilaa tarvitaan jos paikalla yhtä aikaa max. 10- 20 henkeä, onko silloin hirvee ruuhka ettei mahdu kukaan minnekkään. Maksoi mitä vaan kunhan helvetillinen monumentti vaan suurenee samoin nuorisosihteerin ego saa lisää pönkitystä...
Odotan sitä hetkeä kun rakentaminen loppuu, on loma-aika parhaimmillaan ja nuorisosihteeri yksin pyörii kuin väkkärä ja kiroaa, missä matkailijat -> Konkurssi varmasti on edessä ennemmin tai myöhemmin koko yhtiöllä jos ketään ei kohde kiinnosta.
Oli aikoinaan Vuorenpeikon maa, vaan hiipui sekin yritys vaikka kävijöitäkin oli kohtuullisesti, toisin kun tällä uudella aarrevirityksellä. Jää taas veronmaksajille kakkua vuosikymmeniks eteenpäin, kuntaliitoksen myötä on tosin leveämmät hartiat maksajilla vaan saattavat ulkopaikkakuntalaiset suhtautua Okulaisiin kuin siipeilijöihin.
Ehkäpä Outokummun energia myytynä kattaa osan vahingoista ja myyntiinhän se menee kuntaliitoksen tullessa todeksi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hyvä hanke tuo "Aarrekaivos" Hanke tuo vielä rahaa kunnan kassaan. Ehkäpä joku projektin työläisistä maksaa veronsakin Outokumpuun.
EU:n tukien myötä kunnan taloustilanne petraantuu ja voimme saada jopa katumme kuntoon.
Kaikenkaikkiaan loistava hanke.
Vuorenpeikonmaahan ajettiin talousviisaiden taholta suonsilmään.
Vai tuo rahaa kunnan kassaan, 1000 euron sijoitus tuo ehkä satasen takasin lopusta vastaa veronmaksajat. Eu tuet hupenee juurikin tuohon kankkulan kaivokseen eikä siitä riitä katujen kunnostuksiin.
Loistava hanke tosiaan samaan suonsilmään menee kuin vuorenpeikonmaakin... sinne sopii tämäkin.
Missä nämä turistit jotka tuo autolasteittain rahaa kassanpohjalle ?? hiljaista näkemäni mukaan oli tämäkin kesä. Arrekaivos taitaa olla vaan kuntalaisista koostuvan pienen piirin puuhamaa.
Hyvää jatkoa tälle pienelle piirille... ja veronmaksajaraukoille jotka ei voi muuttaa pois paikkakunnalta.
Pienen piirin lisäksi sen hankkeen kautta on työllistetty aika moni pitkäaikaistyötön outokumpulainen tekemään näitä rakenteita.
"niin se käy" nimimerkki on aivan oikeassa. On työllistetty muitakin kuin sihteereitä. Ja osa on maksanut veronsakin kiltisti Outokumpuun.
Aarrekaivosta kadehditaan jo Joensuuta myöten.
Stemppiä reippaille hankehenkilöillemme.
Hauska nähdä onko kellään politikolla järkeä laittaa piste koko hommalle.
Yrittäjien pitäisi nyt pyörittää hommaa.Niin alussa luvattii.
JÄRKI KÄTEEN JA PISTE,,
Olevinaan jotain hienoa..
Kaikessa pitä muistaa, niinkuin tuossa todetaan , työpaikkoja joksikin aikaa syntyy.Kunta on velvollinen työllistämään pitkäaikaistyöttömiä,ellei niin tapahdu kela sakottaa.Kannattas tämän juupas eipäs vellomisen,sijasta ottaa selvää paljonko kunnalle tulee enemmän/vähemmän, kuluja työllistämisessä vai sakoista.
Miltähän mahtaa tuntua niistä jotka on saaneet tämänkin projektin myötä töitä joksikin aikaa,jatkuvasta syylllistämisestä Jatkossa uudet tunnelit, kiinnostaa ihmisiä kun niihin saadaan näyttelyjä ja toimintaa. Ketjun aloitta on vissiin kotona oleva kaljan kittaajaa tai sitten kunnan koneella veronmaksajien piikkin päättäjiä selkään puukottava ilkimys.(pilkut kohdallaan tähänkin aikaan)
Kuljen usein parkkipaikan ohi, eipä ole ikinä autoja ollut. Olisiko parkkipaikalle mitään muuta käyttöä kuin autojen parkkeeraaminen? Nyt vielä uudet tunnelit, ne eivät näy, mutta tyhjiksi jäävät varmasti, ketä kiinnostaa??
Tulevaisuudessa on kyllä kiva seurata kun aarteenetsijöitä ei käykään kaivoksellanne ja suuret suunnitelmat tilavine parkkeineen ja tunneleineen huokuvat tyhjyyttään. Työllistävä vaikutus on ehkä rakennusvaiheessa mutta entäs sitten kun kaikki on valmiina, joku onneton yrittäjä tai työllistetty yksinään kerkee palvelemaan ne harvat asiakkaat ketkä eksyvät ihmettelemään tyhjyyttä ja autiutta. Kunnan kassaankaan ei kolikoita kilahtele, tietäähän siinä vaiheessa tyhmempikin kuinka tulee käymään... Lappu luukulle, veronmaksajat hoitaa lopun jälkipyykin.
Tätä kaikkea muutaman kirjoittajan mukaan vielä kadehditaan, empä kyllä usko mokomaa tapahtuvan. Olen Pohjois- karjalainen sivusta seuraaja samoin kun matkailuyrittäjä tuttavanikin on ihmetellyt hankkeen järkevyyttä, on käynyt katsastamassa kohteen ja todennut että ei tule onnistumaan sillä konseptilla mikä teillä on.
Missä näkyvä markkinointi viipyy ??? Ei turisti tule ellei tiedä paikan olemassaolosta.
Aika näyttää, pari vuotta ratkaisee kaiken jatkon suhteen tuleeko kohteesta potti vai iso floppi.
"tuttavani matkalualanyrittäjä" mitä hommaa, tuttavuus antaa täydellisyyden tietämyksen matkailualalta. Eikö ihmisten mielessä ole muuta kuin ilakoida epäonnistumisen odottamisella. Vanhat sano ennen että, hulluille ja lapsille ei pidä keskeneräistä näyttä.
Sokeakin näkee kuinka epätoivoinen yritys aarrekaivoshanke on, ei sen toteamiseen tarvitse kuin ala-asteen oppimäärän laskutaitoa.
No eipä ole minun maksettavana ne miljoonat jotka olisi voinut käyttää tuottavammin (uuteen koulurakennukseen, vanhusten ja lasten hyvinvointiin),
Tänään taisi parkkipaikka olla täynnä moottoripyöriä?
Kerran kesässä- ohikulkijoita, ei maksavia asiakkaita. Tulenliekki on haetttu konkkaan.
Taisipa se vuorenpeikonmaakin melko pian sulkeutua, eikös siellä ollut mainittavast kävijöitä vain sinä herätysjuhlavuonna ja sen jälkeen alkoi tämä loppumaton alamäki?
Huva hanke tuo Aarrekaupunki kulla on.