avioituminen on pilannut perinteisen ja ihanan perhe-elämän. Nykyiset perheet on sekaisin kuin seinäkellot. Tai eihän ne ole perheitä, sillä perusperhe ei ole noin sekava.
Naapurissa äiti kertoi että hänen tytär saa vauvan mutta mies on lähenyt uuden perään ennen kuin lapsi on edes syntynyt!! Aivan järkyttävää.
Tätä se tulee olemaan, kun lapset ei kasva perusperheeseen, he tekevät itsekin sqmoin, vaihtavat puolisoa kuin paitaa, ja koska tahansa. Kun ei ole sitä mallia muusta kun siitä, että läheiset voi jättää koska tahansa. Tämäkin mies oli kasvanut juuri sellaisessa perheessä jossa ei ollut kuin yksi vanhempi.. nyt hän tekee itse samoin..ei ole sitä kunniallista mallia.
Naapurissa äiti kertoi että hänen tytär saa vauvan mutta mies on lähenyt uuden perään ennen kuin lapsi on edes syntynyt!! Aivan järkyttävää.
Tätä se tulee olemaan, kun lapset ei kasva perusperheeseen, he tekevät itsekin sqmoin, vaihtavat puolisoa kuin paitaa, ja koska tahansa. Kun ei ole sitä mallia muusta kun siitä, että läheiset voi jättää koska tahansa. Tämäkin mies oli kasvanut juuri sellaisessa perheessä jossa ei ollut kuin yksi vanhempi.. nyt hän tekee itse samoin..ei ole sitä kunniallista mallia.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mikä ihmeen helppo ero?? Mistä sinä sellaista olet saanut päähäsi, että eroaminen olisi ihmisille helppoa? Ei se ole helppoa, pitäisihän sinun itsesikin se tietää, itsehän oireilet omaa eroasi täällä vielä vuosikymmenenkin jälkeen!
Niin. Siinä kannattaa aina miettiä, että tunteeko ihmisen niin hyvin että alkaa lapsia tekemään. Tottakai on näitä jotka tietentahtoen haluavat yksinhuoltajiksi ja hakeutuvat sitten yhden illan juttujen seuraan.
Siksi peräänkuulutankin tätä äitien/ tulevien äitien/ äidiksi haluavien vastuuta lastenteko asiassa! Miettikää tärkkään mihin ryhdytte ja kenen kanssa!
Ei se avioitumista tarvitse, että suhteet menevät pilalle. Kyllä ne ilman papin aamentakin menevät. Valitettavasti.
Minun vanhemmat on eronneet kun olin lapsi. Onnellinen lapsuus minulla silti oli ja momellat vanhemmat olivat siinä mukana.
Nykyään itse onnellisesti useamman vuoden aviossa (molempien eka avioliitto) ja yhteisiä lapsia. Pidempi yhteinen taival takana. Edelleen kumpikin meistä näkee vaivaa suhteen eteen ja arvostamme toisiamme ja ositamme sen toisillemme.
Tuo on rajoittunutta ajattelua, sanoa, että jos vanhemmat ovat eronneet niin lapsetkin tekevät niin. Ei se ihan niin mene. Kyllä se on siitä, miten ne lapset kasvatetaan ja saatetaan itsenäiseen elämään olosuhteista riippumatta.
Kyllä itse enempi olen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että opettivat minut valitsemaan hyvän miehen rinnalleni niiden kaikkien sammakoiden seasta.
Kyllä nykyisin erotaan helposti, ei tarvi olla edes syytä, kun voi hakea eroa. Ja kyllä niitä haetaankin, eipä ole suomessa enää montaa pariskuntaa joka olisi ensimmäisessä avioliitossa.
Kyllä ne lapset tekevät samoin kuin vanhempansakin, eihän heillä ole mallia muusta kun siitä, että puolisoa voi vaihtaa koska vaan.
Ennen oltiin onnellisia siinä yhdessä ja ainoassa. Erot oli häpeä, niin saisi olla nytkin.
Oli järkyttävää olla avioerolapsi kuka oli, onneksi minä en.
Nyt on häpeellistä jos vanhemmat ovat edelleen yhdessä.
Muistan itsekin kouluajoilta, kun koulukaveri ei kehdannut kenellekkään sanoa että asuu äidin kanssa, että isä on muuttanut pois, vannotti minuakin että älä kerro kenellekkään.
Ei ole helppoa tämän päivän lapsilla, heille saa tehdä mitä vaan, lapsita ei tarvi välittää, ja vieläkin toimii oikein.
Lissu hei ,yksin sinäkin olet ne kakarasi kasvattanut, et päästänyt niitä isää tapaamaan, koska isällä on uusi vaimo.
Totta ja olen ylpeä siitä! Mies ei olisi kyennyt, eihän kyennyt edes minunkaan kanssa.
Olen todellakin ylpeä ja para äiti lapsilleni.
Kuka päästää lpsensa perheenrikkojan kansas.. voi kauheeta, minä en ainakaan eikä mies itsekkään halunnut että hänen sutturat kiusaisi meidän yhteisiälapsia. Piti visusti poissa meidän läheltä, jotta me saisimme olla rauhassa ja kulkea rauhassa. Lapsille turvallinen ja rauhallinen lapsuus oli meidän yhteinen tavoite.
Sutturoiden kanssa sitä ei olisi ollut.
Lissu kuule sinunkin kakarasi ovat erolapsia, jäivät ilman isää, sinun sairaaseen katkeraan elämääsi.
Haukuit heille heidän isäänsä etkä päästänyt heitä isäänsä edes näkemään, kun aivopesit heidät.
Kerroit heille jatkuvasti, että sinne ei mennä haukuttaviksi ja meille ei tule isän sutturat ja naakat sotkemaan ja haukkumaa meitä.
Kukaan vähänkään terve äiti ei tee noin pahoin omille lapsilleen, näit vaaroja joka kulman takana.
Sinä olet niin sairas psyykkisesti, että et edes tajua mitä pahaa olet tehnyt lapsillesi kun he jäivät sinun armoillesi.
Viis siitä mikä hullu olet, ketään ei kiinnosta. Onneksi lapsesi ovat jo aikuisia ja voivat hakea apua itselleen lapsuuden pahojen traumojen takia, kun SINÄ TEIT KAIKKESI ETTÄ PILASIT HEIDÄN LAPSUUDEN.
Niin. Siksi kannattaakin ihmisten miettiä sitä avioliiton satamaan astumista. Ja yhtälailla lasten tekemistä. Ettei tartte sitten hetken päästä alkaa miettimään, että mihin tuli itsensä laitettua.
ja mitä siihen tulee, että lapset tekevät samoin kuin aikuisensa. Se on taas yksi kiistan alainen asia.
Kyllä, lapsi opppii kotoonta arvot, ja tietyt käytösmallit. Mutta kyllä se hyvä vanhempi (oli eronnut tai ei) osaa lapselle kertoa rakkauden, luottamuksen ja uskollisuuden merkityksen. Kyllä sitä ehjiä ja fiksuja lapsia on kasvanut eroperheissäkin. Muutenhan puolet maapallon asukkaista olisi sekopäitä (okei, no siltä se välillä tuntuukin)
Toisaalta, sun juttujen perusteella sinäkin voisit olla eroperheen lapsi, Ihan sam lopputulos ainakin?
Itse olen erolapsi. Vanhempani erosivat, kun olin varhaisteini. Ainoa traumaattinen asia lapsuudessani oli viimeiset hetket ennen vanhempieni eroa. Jos ihmiset eivät tule toimeen keskenään, niin eivät sitten tule. Minkä tuolle mahtaa. Varmasti vanhempani olivat alussa rakastuneita, niinhän kaikki ovat, mutta joskus käy niin, ettei se yhteiselo kestä loppuun saakka. Ihmiset muuttuvat, elämä muuttuu. Kyllä minua ja veljeäni ainakin ahdisti olla kotona silloin, kyllä sen kireän ilmapiirin vaistoaa lapsikin, eivät lapset ole tyhmiä.
Vanhempien erottua minulla ja veljelläni on ollut kaksi kotia. Ja voi luoja sitä helpotuksen tunnetta, kun vanhemmat päättivät jakaa lusikkansa. Isä muuttui hyväntuuliseksi, äiti muuttui hyväntuuliseksi. Vuosien saatossa molemmat löysivät uuden onnen, ja äiti sai vielä lisää lapsia isäpuoleni kanssa. Rakastan isäpuoltani, äitipuoltani, ja joka ikistä sisarustani.
Olen ollut avioliitossa pian 10 vuotta ja minulla on mieheni kanssa 2 yhteistä lasta. Jos ero joskus tulee, se on meidän kahden välinen asia ja meidän kahden välinen päätös, en aio syytellä siitä omia vanhempiani. Kyllä me kaikki teemme ovat valintamme ja astelemme oman elämämme polkuja. Jos jonkun ihmisen kanssa menee sukset ristiin, turha siihen on hakea syitä menneisyydestä tai syytellä suhteen ulkopuolisia. Kyllä se oma vastuu asioissa pitää osata tiedostaa, ja elää sen asian kanssa.
No, toivottavasti emme koskaan mieheni kanssa eroa, ainakin nyt hyvin pyyhkii :) Elämääni eroperheen ja uusperheiden lapsena en koe lainkaan traumaattisena. Mielestäni tuollainen "perusperhe on ainoa oikea perhe"-asenne on naiivia pilkunviilaamista. Joskus se pitää paikkaansa, joskus ei. Mitäs jos katsottaisiin maailmaa vähän vähemmän mustavalkoisena, eikä kuviteltaisi, että syy-seuraus on aina vakio? Ihmisiä on moneen junaan, elämäntarinoita vähintään yhtä moneen junaan. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisten suoranaista lokerointia. Tavallisimman lokeroinnin mukaan minä olen traumatisoitunut, mielenterveysjonossa aikaani viettävä ihmisraunio, joka vaihtaa elämänkumppania kuin sukkia. Vain siksi koska vanhempani ovat eronneet. Huvittavaa.
Paras ystäväni on ydinperheen kasvatti, ja hän on eronnut. Hänellä on lapsia edellisestä liitosta. Hänen uudella miehellään, joka on muuten myös ydinperheen kasvatti, on myös lapsia edellisestä liitosta. Eikös heidän olisi pitänyt viettää loppuelämänsä ensimmäisten kumppaniensa kanssa? ;)
Kaikkein kiitollisin olen siitä, että vanhempani eivät olleet katkeria tai kostonhimoisia eronsa vuoksi. Saimme veljeni kanssa pitää sekä isän että äidin, erosta huolimatta. Olen tänä päivänä yhtä läheinen molempien kanssa, ja yhtä läheinen sekä isä- että äitipuoleni kanssa. Se, että rakastan äitipuoltani, ei ole mitenkään pois äitiäni kohtaan tuntemastani rakkaudesta. Ja sen ymmärtää myös ihana äitini, joka on tukenut suhdettani myös äitipuoleeni, eikä koskaan ole sitä paheksunut. Samaten isäpuoltani kohtaan tuntemani rakkaus ei ole pois isältäni. Jokainen aikuinen, kypsä ihminen ymmärtää sen. Ei ihmiseen ole ohjelmoitu tiettyä määrää rakkautta, jota kykenee antamaan. Kyllä se on ehtymätön luonnonvara, eikä sulje ketään pois toisaalla.
Täällä voi kuka vain ihan rauhassa inttää, että ei voi olla kahta kotia, ei voi olla äiti- ja isäpuolta, ei erolapsi voi kasvaa normaaliksi ihmiseksi...Ei se muuta mitään. Minulla oli 2 kotia kun olin lapsi. Minulla on äiti-ja isäpuoli. Minä olen käsittääkseni aivan normaali ihminen ;) Näille inttäjille heittäisin vastakysymyksen: mikä on sinun henkilökohtainen kokemuksesi asiasta? Onko kyseessä vain oma olettamuksesi ja oma mihinkään pohjautumaton mielipiteesi (joka kumpuaa oman eron katkeruudesta), vai ovatko kokemuksesi konkreettisia? Minä esimerkiksi olen hyvinkin konkreettinen esimerkki. Minä olen erolapsi, joka on kasvanut aikuiseksi. Minun kokemuksiani ei kukaan voi lytätä, sillä been there, done that. Koen itse, että minun ääneni menee sellaisen äänen edelle, jolla ei kokemuspohjaa ole lainkaan.
Hyvää syksyn odotusta kaikille, olitte sitten minkälaisesta perheestä tahansa :) Ja jokainen määrittelee oman perheensä miten haluaa. Minä en koe, että se olisi mitenkään minulta pois, jos pitää isän/äidin puolisoa tai puolison lapsia, tai vaikka naapurin lapsia tai koiraa perheenjäsenenään. En vedä siitä herneitä nokkaani, enkä suosittele sitä muillekaan.
voi,kuinka hienosti kirjoitat.
olet todella jalat maassa-tyyppi ja huomaa,että olet aikanaan saanut hyvät eväät elämääsi vaikka vanhempasi ovatkin eronneet. ne eivät todellakaan ole toisiaan poissulkevia asioita.
oikein hyvää jatkoa sinullekin, "aikuinen erolapsi", ja kiitos sinulle oli aivan upeaa löytää täältä kaiken roskan seasta tällainen helmi.viisaita sanoja.
Jep jep, se on aina hienoa kun puhutaan uusioista ja heidän asioista, mutta siten onkin huono ja pilkan kohde kun puhutaan exien asioista. Tää on niin taattua kauraa, että osaa aina odottaa...
Mitä hienoa on siinä että uusiot pilaa lasten elämän?
Tarkastappa tämän keskustelufoorumin otsikko ja mieti sitten uusiki, miksi täällä keskustellaan sinun ns uusikoista ja uusperheistä sekä kyseisiin aihealueisiin liittyvistä asioista.
Ketään ei ole eksiä pilkkaamassa tai haukkumassa. Sin olet ainoa joka täällä ketään haukkuu.
Mikäli sinua kiinnostaa (kuten nähtävästi kiinnostaa) purkaa tuota omaa pahaaoloasi sekä keskustella niist ä"äitien ja eksien ja yh:den" ongelmista, niin ole hyvä ja kokeile vaikka seuraavia alueita:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3384
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5639
Onnea vaan sulle sitten!
Ethän pidä itseäsi kuitenkaan eroperheen ainoana tai edes yleisimpänä mannekiinina..? Karuja kokemuksia äitipuolten ja isäpuolten väärinkäytöksistä riittää, vaikka ne haluttaisiinkin torpata näillä onnistumiskokemusesimerkeillä. Tällaisten hyljeksittyjen ja kaltoinkohdeltujen lasten on vaan vaikeampi saada kokemuksiaan esille, varsinkin kun nämä onnistjat ovat raakkumassa päälle omia kokemuksiaan. Voit EHKÄ, jos oikein pinnistät miettiä miltä tämmöinen tuntuu muutenkin arasta ja huonommilla itseilmaisun välineillä varustetun eroperheen lapsesta, joita kilpailutetaan näillä kokemustarina-areenoilla samalla viivalla kovaäänisten ja eromenestyneiden lettipäiden kanssa.
Eihän se muutenkaan näytä olevan kovin cooli aihe olla tämmöinen eroperheen kaikki varjoisimmat puoliskot kokenut yksilö. Mutta me todellakin ollaan täällä, puhuttiin tai ei. Harvemmin ei puhuta. (Ettei teikäläisten päivä vaan mene pilalle.)
Täällä kyllä eräs ei halua, että ketään pärjää elämässään ;)