tietääkö kukaan miksi helvetissä ne soittaa kellojaan aamuisin noin klo 7 aamulla ja jatkaa sitä pitkälle päivään !!! eihän muuallakaan näin tehdä !kohta entinen kirkon veron maksaja
ärsyyntynyt
halikon kirkonkellot
4687
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä niitä kirkonkelloja muuallakin soitellaan aamusta iltaan...
Ne soivat sinulle.
Asuin vuoden melkein kirkon naapurissa, siis Halikon "torin" vieressä. En kertaakaan herännyt kelloihin.
Siis tämä vain omana kommenttina.
Kirkon kelloja saatetaan soittaa aamupäivisin, mutta ei milloinkaan ennen klo 10.00. Kyseessä on tällöin vainajalle soitettavat ns. sielunkellot. Niiden soittaminen ei kestä edes 5 minuuttia, joten aikamoista suurentelua sinun kirjoituksesi. Niiden soittaminen on vanha perinne ilmoittaa seurakunnalle seurakuntalaisen kuolemasta.
Niitä ei toki soiteta sen kummemmin Halikossa kuin Salossakaan alkaen klo 7.00 ja jatketa puoleen päivään.