Miksi.

Kamala ikävä. En voi sille mitään. Joka ilta mietin millaista olisi taas nukahtaa viereesi. Millaista olisi aamulla lähteä töihin ja viimeisenä nähdä sinut nukkumassa ennen oven laittamista kiinni. Miksi en osannut kertoa ajoissa miten paljon rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet. Miksi en sanonut sitä ääneen, että olin ajatellut olla loppuelämäni kanssasi. Miksi kaiken pitää olla nyt myöhäistä. Miksen saanut viimeistä mahdollisuutta näyttää miten paljon välitän. Miksei kaikki voisi palata ennalleen. Meidän piti olla erilaisia kuin muut. Meidän ei pitänyt erota koskaan. Miksi en onnistunut. Miksi kaikki tunteesi ovat jo kuolleet. Miksi.
3111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Me olemme erilaisia kuin muut. Mieti nyt meitä täälläkin.

Äänestä
  • täälläkin erotumme. voiko se olla sattumaa? ei minusta.

    Äänestä

  • Niinpä... kirjoitti:

    täälläkin erotumme. voiko se olla sattumaa? ei minusta.

    Se sinussa tuntuukin niin hyvältä, kun on sellainen olo, että sinäkin tiedät mitä on olla erilainen. Luulin, että sinäkin huomaisit tämän yhteisen piirteemme. Meillä on kaikessa erilaisuudessamme hyvin paljon samoja ominaisuuksia. Se sinua varmasti minussa ärsyttääkin, uskoisin. Minulle se taas tuo sitä turvallisuuden tunnetta. Minä kaipaan turvallisuuden tunnetta. Sitä en ole saanut oikein koskaan tuntea. Uskomatonta, että senkin tunteen sinä minulle olet antanut. Et halua minua tunnustaa olevaksi, mutta silti olet huomaamattasi antanut minulle jo nyt paljon enemmän kuin kukaan koskaan aikaisemmin. Minä kaipaan sinua mies.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asd31 kirjoitti:

Kamala ikävä. En voi sille mitään. Joka ilta mietin millaista olisi taas nukahtaa viereesi. Millaista olisi aamulla lähteä töihin ja viimeisenä nähdä sinut nukkumassa ennen oven laittamista kiinni. Miksi en osannut kertoa ajoissa miten paljon rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet. Miksi en sanonut sitä ääneen, että olin ajatellut olla loppuelämäni kanssasi. Miksi kaiken pitää olla nyt myöhäistä. Miksen saanut viimeistä mahdollisuutta näyttää miten paljon välitän. Miksei kaikki voisi palata ennalleen. Meidän piti olla erilaisia kuin muut. Meidän ei pitänyt erota koskaan. Miksi en onnistunut. Miksi kaikki tunteesi ovat jo kuolleet. Miksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu