HAKATTU

Olimme erään luontoporukan kanssa viime kesänä kiertelemässä Kymenlaaksossa ja tutustuimme moniin paikkoihin aina rannikolta Valkealaan asti ulottuen. Monia hienoja paikkoja tuli nähtyä ja yksi hienoimmista oli Hevoskallio entisen Vehkalahden, nykyisen Haminan alueella, Kitulassa.
Paikka oli siinä määrin kiinnostava, että palasimme sinne parin ystävän kanssa uudelleen tänä kesänä. Järkytys oli melkoinen kun maisema avautui näkökenttään. Kiehtova luontokeidas oli hävinnyt, tummavarjoinen metsä oli poissa. Oli vain laaja avohakkuuaukio ja sen reunaan jäänyt alue, jonka ihmeellisyys neitokorentoineen ym. erikoisuuksineen ei ollut näyttäytynyt sille, jolla oli maanomistajan oikeus vaihtaa luontoalue nykykulutukseen sopivaksi valuutaksi. Ainoa lohtu asiassa on se, että luonto lopulta korjaa kaiken, myös näiden tihutöiden tekijät, teettäjät ja sallijat ja heidän kaikki lelunsa.
10696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onpas syvällistä. Kiva kuitenkin, että sossusta saa vielä rahaa ja voi ostaa ruokaa ja maksaa asumisen.

Äänestä

Jep, viherpiiperö tykkää olla toisten omaisuuden seassa.

Äänestä

Rumaksi meni, todella rumaksi mutta kyllä niitä korentoja oli kesällä ihan hirveästi siellä. Ja kuiva kesä pienensi sen "koskenkin" onnettomaksi liruksi.

Äänestä

Mut nythän siellä olisi ihanteelliset olosuhteet viherpiiperön kasvattaa kukkaa. Sitä olisi sitten kiva talvella sauhutella.

Äänestä

Ei ole asiaa viherpiiperöille nyt alueelle, rumat peikot ja pahasuiset örkit hallitsevat ja vallitsevat nyt sitä.

Äänestä

No mutta, pitäisihän nyt meidän ymmärtää pidättyä kaikista toimenpiteistä ettei maisemissa mikään muutuisi siltä varalta että joku niihin aikaisemmin ihastunut sattuisi saamaan päähänsä tulla vilkaisemaan niitä joskus uudestaan.
Ei ole noilla hörhöillä paljon tolkkua omat elämykset menee kaiken muun edelle.

Äänestä

Koskahan tulee aika,että piipertäjät alkais pitämään OMASTA omaisuudestaan huolta ?
Olisko ongelma siinä,että työnteko ei kiinnosta eikä pysty hankkimaan yhtään mitään suojeltavaa omaisuutta, paitsi sen minkä yhteiskunta (=töissä käyvät ja veroa tuloistaan maksavat) heille tarjoaa.

On se niin kiva suojella muitten omaisuutta,niinhän tuossa ihan osuvasti jo kirjoitettiin :)

Äänestä

aloittaja ei tarvitse kun kunnolla maatalon isännän mulkkua metsän laidassa joka reikään.niin kyllä siinä aktin aikana perhoset tuntuisi ihan eri paikassa.

Äänestä

asiaa puhutte!

Äänestä

Elämä on raakaa aina ei olla kaikille mieliksi..........

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PO&TR&SA&EA&MT... kirjoitti:

Olimme erään luontoporukan kanssa viime kesänä kiertelemässä Kymenlaaksossa ja tutustuimme moniin paikkoihin aina rannikolta Valkealaan asti ulottuen. Monia hienoja paikkoja tuli nähtyä ja yksi hienoimmista oli Hevoskallio entisen Vehkalahden, nykyisen Haminan alueella, Kitulassa.
Paikka oli siinä määrin kiinnostava, että palasimme sinne parin ystävän kanssa uudelleen tänä kesänä. Järkytys oli melkoinen kun maisema avautui näkökenttään. Kiehtova luontokeidas oli hävinnyt, tummavarjoinen metsä oli poissa. Oli vain laaja avohakkuuaukio ja sen reunaan jäänyt alue, jonka ihmeellisyys neitokorentoineen ym. erikoisuuksineen ei ollut näyttäytynyt sille, jolla oli maanomistajan oikeus vaihtaa luontoalue nykykulutukseen sopivaksi valuutaksi. Ainoa lohtu asiassa on se, että luonto lopulta korjaa kaiken, myös näiden tihutöiden tekijät, teettäjät ja sallijat ja heidän kaikki lelunsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu