"Psykoanalyysin perustajan Sigmund Freudin mukaan rakkaus ja työ ovat tärkeimmät onnen lähteet."
Näin lukee wikipediassa.
Kenen vtun mielestä työ on tärkeä onnellisuuden lähde.
Minulle onnellisuuden lähteitä ovat urheilu ja harrastukset.
Kesä oli kuuma ja helteinen. Keskeytin sen takia rakkaan urheiluharrastukseni pyöräilyn. Kesän aikana vaivasi stressi ja unettomuus.
Toissa viikolla sitten hyppäsin pyörän selkään kun oli 18 astetta ja tihkutti vettä hieman. Samana päivänä huomasin sen suuren vaikutuksen, että tunsin onnellisuutta kun olin urheillut ja lihakset oli hellänä. Sain pitkästä aikaa unta.
Ehdottomasti suurimmassa osassa työpaikoista tavoitteena on tehdä mahdollisimman paljon rahaa yrityksen omistajille. Sellaiset tavoitteet ei millään tavalla tuo onnellisuutta.
Rakkaus uo varmasti onnellisuutta, mutta oikea rakkaus on harvinaista.
Ja jos on onnellisuutta, se ei ole pysyvää.
Onnellisuuden määritelmä
5
343
Vastaukset
- OnnenOnkija
Onnellisuus on sitä, ettei kaipaa mitään.
Kerran maatessani ensimmäisiä kertoja nykyisen tyttöystäväni vierellä totesin, että tähän ei tarttis enää mitään lisätä. Se hetki oli täydellinen, mutta tätä tunnetta tosiaan kesti vain jonkin aikaa.
Voin sanoa että oli todella outo fiilis, koska oo sellanen tyyppi, joka suunnittelee tekojaan ja menojaan ja haaveilee tulevasta joka ikinen hetki.
Mutta se on mun määritelmäni onnellisuudelle. - Kattimatikainen.
Jonkun ihmisen kanssa voi olla just toi tunne: tässä on kaikki mitä tarvitsen.
Sama tunne voi tulla muissakin yhteyksissä. Olin yllättynyt kun huomasin että niin voi kokea jonkun seurassa myös. Vaan kunpa.. En tiedä kauan se tunne olisi kestänyt. - onneton80
Monta asiaa tässä elämässä menettäneenä oon sitä mieltä, että terveys ja se että saa rakastaa ja tulla rakastetuksi tuovat onnen.
- notofreud
Freudin juttuihin nyt ei muutenkaan pidä kiinnittää kovin paljon huomiota.
- onni on
Jos olisin kuningarar olisin varmaan onnellinen. Tai lottovoittaja. Aseksuaalinen on varmaankin myös onnellinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad951503- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että399905- 163880
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 56733
- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632