olen päälle kakskyt vuotias ja yritin tyttöystäväni kanssa harrastaa seksiä, menimme sänkyyn ja riisuduttiin kun päästii sihen vaiheeseen että piti laittaa kumi niin en saanu sitä heti menemään paikalleen kun erektio alkoi laskemaan mutta sain sen paikalleen, kun olisin työntäny peniksen pilluun niin minulla oli koko ajan puoli erektiossa penis ja en mitenkään saanut sitä kovaksi enään.
Tuon jälkeen en ole pystynyt harrastamaan seksiä niin että olisi penistä käytetty vaan tyydytän tyttöystäväni joka kerta sormin ja kieltä käyttäen, kun oltaisiin kokeilemassa uudelleen tuota peniksen kanssa niin en pysty koska pelottaa että ei taaskaa seiso kun rupeen kumia laittaa paikalleen.
Muutenkin kun yksin olen ja runkkaan niin erektio alkaa laskea jotai 3 sekunnin päästä kun en koske penikseen, onko minul joku erektiohäiriö kun olen pienestä pojasta asti runkannu aika paljon ? miten päästä tuosta pelosta yli ?
Ensimmäisestä kerrasta ikuinen pelko?
5
396
Vastaukset
- 3+8
Alussa kaikki on hankalaa. Itse hankkisin viagraa niin pääsis rimakauhusta ylitse.
- umnybtvr
Jos pää pistää kovasti vastaan, Viagrasta tms. ei ole aina apua, itselleni kävi aikoinaan niin. Suosittelen pikku känniä jännityksen poistajana, mut liikaa ei kannata juoda, silloin nyt ei ainakaan seiso.
- X«â█e
Älä jää kelaamaan mitään ikuista pelkoa ko. juttua kohtaan. Pelko voi kestää aikansa ja sitten siihen kyllästyy ja sen merkitys heikkenee.
Maailmassa mikään elämään liittyvä ei ole ikuista. - kokoomus
Ei näistä kannata huolestua. Itsellä hyvä jos joka kymmenes kerta viisari vähän värähtää.
- TimeIsRight
Jännitys aiheuttaa löysän peniksen... yrität liikaa! Next time, ota esileikit ajan kanssa - peniksen ei tarvitse olla kovana koko aikaa, anna sille aikaa. Vinkki yksi: pyydä muijaa hieromaan itseään, katso läheltä ja tunne kuinka veri pakkaantuu kaluusi..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti28845970Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!5211483Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy24211080Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump399860Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla908698Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2916766Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j33563Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti33450Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.333197Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle43023