Ampiaiset

Ampparipamppari

Heip!

Olimme heinäkuussa Kroatiassa, neljässä eri paikassa. Ampiaisia oli aikalailla. Onneksi eivät olleet kovin aggressiivisen oloisia ja olivat myös pieniä, mutta silti aika inhaa syödä kun aterialla pörrää kolmekin ampparia ruuan kimpussa.

En tiedä paikallisten amppareitten myrkyllisyysaateesta mutta ehkä harkitsisin lähtöä kahdesti jos olisin allerginen tai kovasti ampparipelkoinen.

Muuten kiva maa :)

3

1017

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • werso123

      Me olimme heinäkuussa Brac-saarella ja Trogirissa eikä kummassakaan paikassa ollut ampiaisia.

    • zt90

      Me olimme juuri Zatonissa ja siellä pörräsi paljon ampiaisen näköisiä kärpäsiä. Olivat eväiden perään. Ehkäpä luulitte näitä ampiaisiksi.

    • Kyllä siellä paikallisesti voi olla amppareita häiriöksi asti.
      Olen viimeisen viiden vuoden aikana ollut kahdessa, kolmessa paikassa, joissa havainnot on tehty. Määrällisesti ei mitenkään julmetusti, mutta hirveän aktiivisia olivat. Yhtään pistoa emme ole kuitenkaan saaneet. Ja niistä pääsi eroon, kun kaatoi jotain limua tai muuta makeaa kuppiin, jonka sitten vei parin kymmenen metrin päähän. Ei mennyt montaakaan minuuttia kunnes "lauma" oli siirtynyt tuolle apajalle.
      Ja illan hämärtyessä katosivat kokonaan.
      Veneessä teimme myös sellaisen huomion, että olivat myös makean veden perään. Eli ampiaiset ilmestyivät pörräämään kun joku kävi veneen takakannella suihkussa. Asettuivat takakannelle siihen, missä oli "lätäköitä".
      Toki myös esim. siideri kiinnosti - joten siirrettin mukissa siideriä loitommalle.
      Ja ongelma/haitta hävisi.

      Ampiainen onkin miltei ainoa siivekäs jota Kroatian rannikolla olen koskaan tavannut.
      -E

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2330
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      431
      1316
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      82
      1129
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      235
      1024
    5. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      696
    6. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      37
      655
    7. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      654
    8. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      33
      647
    9. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      607
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      43
      591
    Aihe