Loppuun palanut?

Viimeiset 4 vuotta on ollut kaikin puolin rankkaa. Lapset syntyivät peräkkäin ja olin heidän kanssaan kotona 3 vuotta (valvottivat paljon), tänä aikana lähipiirissämme oli myös 4 hautajaiset (erittäin rakkaat isovanhempani kuolivat tuon aikana), lisäksi miehen kanssa ollut aina ajoittain erittäin vaikeata. Olemme samassa työpaikassa mieheni kanssa, molemmilla vastuullinen työ. Itse palasin töihin vuosi sitten hoitovapaalta. Olemme sellaisessa organisaatiossa, jossa (lähes) kaikilla on pätkätöitä (1-3vuoden sopimuksia), mikä myös aiheuttaa stressiä. Hirveä kilpailu työpaikoista. Töissä on mukavat työkaverit, mutta tiimilläni (4 henkilöä) on kaikilla vaikeuksia esimiehemme kanssa, joka on itse narsisti, työnarkomaani. Hänen tapansa johtaa on uhkailu, kiristys yms. Hän ei itse kestä lainkaan kritiikkiä. Olen joutunut työpaikkakiusaamisen kohteeksi hänen taholtaan, hän mm. lomaltani soitti ja vaati minua takaisin töihin, vaikka lomat olimme jo sopineet aiemmin. Lisäksi ikinä en saa hyvää palautetta, vaikka olen tehnyt aivan sikana ylitöitä (palkatta). Loman jälkeen minulle pamahti kuume, joka vain jatkuu ja jatkuu (37.5 ja flunssa), sairaslomalla olen ollut yhden päivän vain. Iltaisin olen joutunut olemaan töissä myöhään, vaikka on pienet lapset. En jaksa selittää tilannettani tarkemmin, mutta jos en suostu, työsopimustani ei uusita vuoden jälkeen ja tällä alalla tässä kaupungissa työllistymisnäkymät huonot. Ansiosidonnaista sen sijaan saisin. Päivittäin olen ahdistunut, itkuinen, itsetunto surkea, en halua nähdä ihmisiä. Mitään en ole harrastunut flunssan vuoksi. Tämän lisäksi miehen alkoholinkäyttö karkasi lomalla vähän käsistä, joka myös vei voimia ja aiheutti lisää stressiä. Lapset oireilevat, mutta pakko jaksaa päivät töissä, illat lasten kanssa vaikka viime viikolla itkeskelin joka päivä omassa työhuoneessani :-(.
1317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kai se nykyaika on tätä, että on raha joskus monen mutkan takana. Työpaikkakiusaaminen kuuluu työterveyshuoltoon, jos esimies ei välitä. Lastesi takia koeta pitää mielenterveyttäsi kasassa, toivottavasti löydät hyvän elämän. On elämisen laatu, ja elämän laatu. Jos tarkkaan ajatellaan, mitä sitten on elämän laatuJospa yhteisiä hetkiä, kanelipullaa, luontoretkiä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pwerwerew kirjoitti:

Viimeiset 4 vuotta on ollut kaikin puolin rankkaa. Lapset syntyivät peräkkäin ja olin heidän kanssaan kotona 3 vuotta (valvottivat paljon), tänä aikana lähipiirissämme oli myös 4 hautajaiset (erittäin rakkaat isovanhempani kuolivat tuon aikana), lisäksi miehen kanssa ollut aina ajoittain erittäin vaikeata. Olemme samassa työpaikassa mieheni kanssa, molemmilla vastuullinen työ. Itse palasin töihin vuosi sitten hoitovapaalta. Olemme sellaisessa organisaatiossa, jossa (lähes) kaikilla on pätkätöitä (1-3vuoden sopimuksia), mikä myös aiheuttaa stressiä. Hirveä kilpailu työpaikoista. Töissä on mukavat työkaverit, mutta tiimilläni (4 henkilöä) on kaikilla vaikeuksia esimiehemme kanssa, joka on itse narsisti, työnarkomaani. Hänen tapansa johtaa on uhkailu, kiristys yms. Hän ei itse kestä lainkaan kritiikkiä. Olen joutunut työpaikkakiusaamisen kohteeksi hänen taholtaan, hän mm. lomaltani soitti ja vaati minua takaisin töihin, vaikka lomat olimme jo sopineet aiemmin. Lisäksi ikinä en saa hyvää palautetta, vaikka olen tehnyt aivan sikana ylitöitä (palkatta). Loman jälkeen minulle pamahti kuume, joka vain jatkuu ja jatkuu (37.5 ja flunssa), sairaslomalla olen ollut yhden päivän vain. Iltaisin olen joutunut olemaan töissä myöhään, vaikka on pienet lapset. En jaksa selittää tilannettani tarkemmin, mutta jos en suostu, työsopimustani ei uusita vuoden jälkeen ja tällä alalla tässä kaupungissa työllistymisnäkymät huonot. Ansiosidonnaista sen sijaan saisin. Päivittäin olen ahdistunut, itkuinen, itsetunto surkea, en halua nähdä ihmisiä. Mitään en ole harrastunut flunssan vuoksi. Tämän lisäksi miehen alkoholinkäyttö karkasi lomalla vähän käsistä, joka myös vei voimia ja aiheutti lisää stressiä. Lapset oireilevat, mutta pakko jaksaa päivät töissä, illat lasten kanssa vaikka viime viikolla itkeskelin joka päivä omassa työhuoneessani :-(.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu