Kovat sanat kovettavat, ja pehmeät sulattavat. Joten mikä on haukkumisen perimmäinen tarkoitus?
Väitän että onnellinen ihminen on sileä, onneton piikikäs.
Silloin asian voi nähdä niinkin, että jos joku lausuu kovia sanoja, ongelma on lausujassa eikä kohteessa.
Väitän että onnellinen ihminen on sileä, onneton piikikäs.
Silloin asian voi nähdä niinkin, että jos joku lausuu kovia sanoja, ongelma on lausujassa eikä kohteessa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Täällähän näitä m-merkkejä on enemmänkin.
Mimmi-merkit ovat hyvin suosittuja ällälläkin lausuttuna.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11663345
H.
Väitän minäkin, että onnellinen ihminen on muikula, muttei mikään saippuan palanen.
Sipevän sopiva jokaisen käteen, pesee puhtaaksi, pois liat ja linnun kakat.
Ilkeä on kuin sappitatti, haisee ja maistuu pahalta, melkein muovailuvahalta.
Onnellisella ihmisellä on varaa olla toisellekin hyvä, kun taas paha haluaa levittää ympärilleen omaa pahaa oloaan.
Hyvän sanat rakentaa, pahan potkii ja pirstoaa.
Joskus se aina tulee ilkeällekin sellainen räytymispäivä
http://www.youtube.com/watch?v=9NAonVQpUg8
Juu, aina välillä räytyä täytyy.
Tidipippitippippi.uuh.
Pahus! Unohdin P-kirjaimen.
H.
Niinhän se menee.. Jos aattelee itteesä huonona päivänä, sitä herkästi tulee sanottua inhottavasti läheisilleen/läheiselleen, mutta normipäivinä sitä puhuu ja sanoo asioita ilman piikkejä ja hampaiden kiristelyä, no jotkut levittää kyllä huonona päivänä muillekkin kuin läheisilleen huonot fiilikset, mut osaavat pyytää sitä anteeksikin... Elikkä jatkuvat piikittelyt ja toisten haukkumiset kertoo aikas rikkinäisestä ihmisestä, sillä ei oo asiat hyvin. Piikittelijä haluaa toisillekki ikävää olotilaa.
Miten olisi sen herkkyyden laita
Huono käytös voi tosiaan olla oman pahan olon purkamista läheisiin.
Voidakseen olla rakastettava lapsellakin tartteis olla kokemus
rakastetuksi tulemisesta, on joku, joka välittää ja pitää huolta, ruokkii, opettaa jne.
Seuraavaks tulee sosiaaliset taidot, miten toimitaan ryhmässä.
Ongelma voi olla, että sekä isoilla että pienillä on vakavia puutteita varhaisen kasvun alueella, itsellänikin, se jokin on kateissa välillä, vaikka lapsen spontaani aitous ja ilo. Varhaiskasvatuksesta lukemalla opittua tämä, osin itse äitinä ja työssäopittua.
Sotasukupolven lapsena vielä tosta kyyneliä välillä silmiin nostattavista tunteista
ja asioista. Joku tappamisen kauhu, rintamalla surmata sai vihollisiä isät, mutta
puhua ei siitä saanut. Tai kun jossain olosuhteissa joku läheinen on kuollut/murhattu/tapettu - kielletään puhumasta. Jonkun kiinnijääminen rötöksestä
tai rikoksesta/vahingonteosta on ihmistä enemmän hätkähdyttävä kuin surma
tekona. Ihmisen teoistaan vastuullisen, mikähän tekisi vielä onnelliseksi ja iloiseksi kaikkien paatisten taakkojen alla? Hintaa ja henkeä.
Mielestäni hyvä asia että ilkeilystä ja ironiastakin välillä muistutetaan.
Tyhjä lällyttely ja pumpuleihin kääriminen ei mitään asiaa edistä.
Paitsi stressin lisääntymistä. Kaikki kärsivät.
Tätä mieltä tänään.