Usein annettu ohje remmiräyhä-urokselle on se, että nartunpissejä ei nuolla.
Mites toi nyt oikein käytännössä toimii?
Ymmärrän kyllä uroksen ja nartun eron näin niinkuin fysiologiselta pohjalta. Ja jos tuo tarkoittaa sitä, että uroskoiraa ei saa tervehtemistilanteessa päästää nartun peräpäätä nuoleskelemaan, niin ok. Leikatuilla uroksilla ei nuo pallit näy, joten näköhavainto ei riitä sukupuolta varmistamaan, mutta onhan meillä hihnojen toisessa päässä äänihuulilla varustettua porukkaa, joten aina voi kysyä tervehdittäessä mitäs sukupuolta tässä nyt ollaankaan.
(Tarkoitan siis utelua koiran sukupuolesta, en taluttajan....)
Mutta kun kipitän lenkillä tuon oman murrosikäisen uroksen kanssa, niin miten hiikatissa minä erotan etukäteen narttupissin ja urospissin toisistaan ? Talvella ees näkee pissit, mutta kesällä et edes sitä. Pissijän sukupuolesta saatika sitten juoksuajoista puhumattakaan.
(Ja kun viittaan omaan murrosikäiseen urokseeni,viittaan siis omaan koiraani....)
Ja totta, kyllä sen sitten tuon murrosikäisen uroksen kohdalla huomaa, kun todellinen "jackpot" on osunut kohdalle - mutta aikamoisella viiveellä kuitenkin. Olo on kuin entisellä R-kioskin myyjällä; aikaviiveellä varustettu kassakaappi on ponnahtanut auki ja passi on luovutettu vääriin käsiin!
(Enkä nyt ota kantaa poliisin toimintaan...)
Kertokaas nyt tyhmälle,miten siis erottaa etukäteen urospissi narttupissistä, kun mennään metsälenkkejä ja katujen varsia, joissa ainakin viiskymmentä eri koiraa käyvät lenkillä?
Mites toi nyt oikein käytännössä toimii?
Ymmärrän kyllä uroksen ja nartun eron näin niinkuin fysiologiselta pohjalta. Ja jos tuo tarkoittaa sitä, että uroskoiraa ei saa tervehtemistilanteessa päästää nartun peräpäätä nuoleskelemaan, niin ok. Leikatuilla uroksilla ei nuo pallit näy, joten näköhavainto ei riitä sukupuolta varmistamaan, mutta onhan meillä hihnojen toisessa päässä äänihuulilla varustettua porukkaa, joten aina voi kysyä tervehdittäessä mitäs sukupuolta tässä nyt ollaankaan.
(Tarkoitan siis utelua koiran sukupuolesta, en taluttajan....)
Mutta kun kipitän lenkillä tuon oman murrosikäisen uroksen kanssa, niin miten hiikatissa minä erotan etukäteen narttupissin ja urospissin toisistaan ? Talvella ees näkee pissit, mutta kesällä et edes sitä. Pissijän sukupuolesta saatika sitten juoksuajoista puhumattakaan.
(Ja kun viittaan omaan murrosikäiseen urokseeni,viittaan siis omaan koiraani....)
Ja totta, kyllä sen sitten tuon murrosikäisen uroksen kohdalla huomaa, kun todellinen "jackpot" on osunut kohdalle - mutta aikamoisella viiveellä kuitenkin. Olo on kuin entisellä R-kioskin myyjällä; aikaviiveellä varustettu kassakaappi on ponnahtanut auki ja passi on luovutettu vääriin käsiin!
(Enkä nyt ota kantaa poliisin toimintaan...)
Kertokaas nyt tyhmälle,miten siis erottaa etukäteen urospissi narttupissistä, kun mennään metsälenkkejä ja katujen varsia, joissa ainakin viiskymmentä eri koiraa käyvät lenkillä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
sen voit erottaa siitä että ne kaikki joita nuollaan on nartunpissejä, ja ne joita vain nuuhkitaan on urospissejä. Uroksilla siis, nartuilla lienee toisinpäin.
Ja se kaipaamasi ennakointitapa on että seuraat herkeämättä sitä nuuskimista, ja kun kieli ensimmäisen kerran lipaisee, niin kiellät sen. Tarvittaessa alat vetämään hellästi mutta päättäväisesti kielenmitan päähän. Kyllä se sen rauhaan jättää kun huomaa ettei pääse. Ja ennenpitkää alkaa uskoa pelkkää kieltoa:"haistaa saa muttei maistella".
Jos sinulla on muille isotteluun taipuvainen urho, niin sen tehon huomaat ehkä parhaiten juuri tähän aikaan vuodesta kun useampi narttu on juoksuillaan ja poikakoirat päästään sekaisin sulotuoksuista. Teet ensin päivän kaikki lenkit jossa kiellät kaikkinaiset pissidrinkit ja seuraavana päivänä saman mutta sallit kaiken mahdollisen ja niin kauan kuin haluaapi. Uskaltaisin sanoa että sokeakin huomaa eron.
Sitten kun koira on kasvanut reilusti aikuiseksi ja kaikkinainen kuuliaisuus saavutettu niin voi jo tehdä poikkeuksiakin. Mulla on itellä nyt 7vuotias ja voin aika huoletta antaa maistella lähes sydämen kyllyydestä noita ihania lemmenjuomia. Mutta nuorena kun tuon vaikutuksen huomasin, niin pidin täysstoppia päällä monta vuotta. Viime vuonna aloin hellittää säännöistä. Monessa muussakin suhteessa kuin tuossa. Joistakin nipotuksista jo aiemmin.
Pidä nuori koira kurissa ja nuhteessa niin se ei vanhanakaan poikkea siltä. Mutta nuo kuri- ja nuhde-sanat pitää ymmärtää oikeassa kontekstissaan. Eli päätä saannöt ja pidä niistä millintarkasti kiinni. Kolmantena ikävuotena poimit hyvän hedelmän.
Yleensä,
Olen kyllä sitä mieltä että nuori koira pitääkin pitää kurissa ja nuhteessa.
Meillä on nyt toinen koira, ja olen oppinut että ne on vähän kuin lapset kehitysasteissaan. Eli on uhmaikä ja just kun siitä rauhotutaan muutamien kuukausien ajaksi, niin sitten röheltää murrosikä.
Ja samaa mieltä, se kuri ja nuhde ei tarkoita ratsupiiskaa, lattiaan alistamista eikä ainakaan paistinpannun hamarapuolen käyttöä.
Hiljakselleen, hyvin hiljakselleen ja hissukseen olen alkanut ymmärtää että se voima koiran käsittelyyn lähtee ihmisestä itsestään.
En ihan täysin ole kanssasi samaa mieltä, että nuoren urhon ei pitäisi nartun pissuja päästä nuoleskelemaan. Ymmärrän, että se on kyllä se tuoksu, joka vie jopa koulutetun vanhan vartijakoiran täysin pois tolaltaan.
Mutta minähän kysyinkin neuvoa miten nuo erottaa, ja hyvän neuvon siihen sain.
Kiitos !
haistelu saa aikaan kuin lievää sekoilua jossa oikea ja vasen menee sekaisin tai seis-käsky(ehdoton pysähtyminen) muuttuukin koiran mielessä odota-käskyksi(jossa lupa liikkua), ja käskyjen jopa täydellistä huomioimattomuutta tai tulee viivyttelyä ainakin. ym.
Mutta se naaraspissin maku on se mikä saa aikaan remmiuhon dramaattisen nousun. Joku tuntematon ainesosa siinä näyttää olevan joka saa testotasot kaakkoon. Jos koirallasi on taipumuksia kukkoiluun, niin tee tuo testi jota ehdotin.
Joo ja ne muut jutut kurinpidosta laitoin vaan varmuudeksi kun en tiennyt millainen tausta sinulla oli - oliko ensikoira vai kokemusta kuinkakin monesta. Ettei tulisi väärinymmärryksiä sanan kuri merkityksestä ja käytöstä.
"Usein annettu ohje remmiräyhä-urokselle on "...kontakti. Ilman sitä et voi "ohjeistaa" koiraa.
"Pidä nuori koira kurissa ja nuhteessa niin se ei vanhanakaan poikkea siltä."..Näin juuri koiran mukaan.
Oman nuoren yksilön kohdalla, en anna haistella yhtään mitään (hihnalenkillä)
Juu,
Canis familiaris.
Kyllä, kontakti on se tärkeä asia. Siis molemminpuolinen.
Minä kontaktoin koiraa, koira minua, - me toisiamme.
Tuo kysymykseni olikin vain tarkennus tuohon yhteen neuvoon, joita täällä keskustelupalstalla näkyy.
Parhain terveisin, just lähetään taas koirien kanssa lenkille.
Meillä kaksi koiraa, joista toinen ei tällä hetkellä (aikajaksolla) haistele hihnassa.
Virtsa merkkinä on aika monipuolinen juttu. Kannattaa jaksottaa haistelu lähinnä alueelle, jossa se haistelu voi olla perusteltua -"paikallisposti"...x-metriä kodista jne.
Juu, meillä on kanssa nyt aivan täysstoppi laitettu. Kyllä sen nopeasti koirasta näkkee, mikä haju sieltä löytyi. Jotenkin nanosekunnissa on lapettu kielellä suuhun ja kuoppa vain on tilalla. Se niistä kusista, eipähän jäänyt muille juuri maisteltavaa. Tämän jälkeen menee noin puoli sekuntia siihen, että takakoipi nousee, joskus molemmat, ja samaan aikaan kuin nelikäpäläkuoputtelu alkaa heittelemään santaa (kauas), niin suusta alkaa pukkaamaan vaahtoa molemmin puolin. Ja joo hampaat kalisevat alaleuan väpätellessä, että kauas kuuluu. Ja se ihana narina siitä maa-aineksesta. Korviahan ei sitten enää ole. Ja sen jälkeen saa jatkaa hetken tiukassa kontaktissa ja käskyn alla, koska koira nyt on vaan niin sitä mieltä, että sukua on päästävä jatkamaan. Eikä se taida tarvita juoksujakaan nartulla. Ja itseasiassa epäilen, että koira tuntee kusen alkuperän sukupuolen jo ennen sitä ensimmäistäkään lähikontaktia. Ikää 13 kuukautta nyt. Luulin, että se oli aiemmin paha, mutta eipä vaan ollutkaan. Nyt on. Eli meillä ei haistella, kuin ehkä nopeasti ohimennen vieraissa paikoissa. Sirkusta ei ole tarkoitus järjestää. Mutta tiedän, että tuossa mielentilassa ei uroskoirien kohtaaminen suju, joten ei lainkaan. Niitä vaan ei nuolla. Ja omatkin refleksit kyllä kehittyvät. ja meillä kaikilla on paljon mukavampaa. Joo. KOirallani ei ole raivotautia. SE vaan on nuoruuden uhossaan havainnut jossain peninkulman sisällä oivan nartun. Ja se saa itsensä jossain testosteronihäyrissä kyllä aivan sekaisin. Lupaan aina, että saat pitää pallisi, jos et enää pahene. Ja koira katsoo, että okei. Enhän mä tietysti enää. Kunnes seuraava tilaisuus tulee. JOten se vaan on aivan täysin kiellettyä, ja ensimmäisestä yrityksestäkin nyppäsen hihnasta, ja pyydän jatkamaan. Sitä jatketaan ihan niin kauan, kuin on tarvis. Pahoin pelkään, että jokusen vuoden :D KOhdalleni sattukin uros, jota en edes voinut kuvitella olevan olemassakaan. Mutta nyt olen huomannut, että on. Joten meillä saa merkata ja haistella vain lähireviirin. Kauemmas ei tarvitse merkkailla, liikkumassahan sitä ollaan.
Ihania vastauksia teillä, kiitos niistä. Ja mukavan soljuvasti kirjoitettuja.
Juu, tuon edellä kirjoittaneen kanssa olen tehnyt samoja havaintoja; se pissikohta on mennyt santana/multana suuhun ennenkuin ehdit edes kissaa sanoa.
Tuon opin tässä keskustelussa, että se yhtäkkinen hirvitön kuolakohtaus on tosiaan se pissien syömisen / nuoleskelun jälkeinen asia. Välillä ihmettelin lenkillä, että miksi yhtäkkiä tuo koira kuolaa niin, että vaahto valuu valkosenaan suusta. Ja juurikin sieltä alaleuan kohdilta, ja ne alaleuan hampaat tosiaan kolisee! Pelästyn aina, että mitä tuo hunttu nyt ehti napata suuhunsa. Oisko ollu myrkytetty makkara vaiko homeinen leivänpala - jopa venäläistädin tarjoama, koirapuiston vieressä ?
Nyt olemme tällä hetkellä mökillä, ja kun kalenteri on mennyt yli tuon metsästyslaissa säädetyn 13.8. aikarajan, niin nyt koirat juoksee metsälenkillä liinassa. Liinalla tarkoitan sitä pitkää narunpätkää, jonka päälle sitten voi tarvitessa tallata ja toppuuttaa menoa, kun ne korvat on tosiaan välillä pitsistä tehty.
Ja koirat nauttii vapaudestaan - ja me nautimme koirien vapaudesta! Siinä ei kauheasti nyt narttupissit haittaa, mutta pupun jäljille mennään nuolena. Tai sitten niitten mettässä liikkuneiden ihmisten hajujälkien perässä.
Edelleen, kiitos vastauksista!
Kuule, kerronpa mitä meillä on tehty, ja mikä on toiminut nyt hyvin. Siis koiran käytös on kaikitenkin muuttunut. SE on se, että ensin opeteltiin, että ikinä ei taluttajan rintamalinjaa ohiteta. Eli se vaan pysyy siellä takaosastossa. Heti, jos pääsee eteen, alkaa armoton ympäristön tarkastelu, ja uho kasvaa. KOrvat nousee pystyyn, ja askeleen korkeus muuttuu. KOira jännittyy samantien. Eli joo, meille kaikille on mukavampaa, kun koira tosiaan pysyy siellä takana. Sitten kun kävellään, niin itse puutun joka ikiseen etuiluyritykseen samantien. En anna senttiäkään periksi. Eikä muuten onnistu kiertää sieltä toiselta puolenkaan. Talutinta pidän löysänä.Yllättävän helppo homma, kun koira tajusi, että takana ollaan, eipä sillä ole sinne vastakkaiseen suuntaan vetohalujakaan. En edes pidä kiinni hihnasta, vaan se liukuu toisen käden sormieni ylitse, menee toiseen käteeni selkäni takaa. Ja palkkaus, sitä tehdään paljon, mutta makupalat se saa vain selkäni takaa. Eli pahimmissa paikoissa onnistumisista saa makupalan. Mutta ei ikinä edestäni. Tällä vahvistan sitä asiaa, että siellä takana on mukavaa. Noh, ei ole, koirahan ei ihan ole samaa mieltä, mutta on uskonuut asia, kun ei muutamaan päivään annettu periksi. Sopeutunut uuteen tilanteeseen.
KOira ei myöskään saa huomiotani tökkimällä tai oikeastaan millään omaehtoisella toiminnalla. Se saa huomiota vain silloin, kun sitä päätän antaa sille. KOva oppi oli itselleni, tuohan on maailmansuloisin otus (silloin kun ei ole uho päällä). Tietää kyllä sen, että olen taipuvainen vahingossa antamaan periksi. Siksipä tämä projekti on perheen yhteinen, muuta huomauttavat heti, jos huomaavat jotain. KOira saa myöskin asioita vain perääntymällä. Eli tällä kierrän sen ettei ihan nokkanokassa uhmaa tule. Nimittäin kyllä meillä uhmattiin pari kertaa täysin avoimen julkeasti. Pari kertaa olen antanut sille lähdöt, eikä se koira sitten halunnutkaan oikeastaan muuta kuin perääntyä, kunhan tuli karjastua kunnolla. Tämä pari kertaa on siis yhteensä tässä vuoden aikana. Tämä kun uhmasi jo pentuna ihan tosissaan. Ja kyllä se näköjään aika ajoin tekee sen kokeilunsa.
Mutta nyt meillä sujuu ohitukset ja muut aivan leppoisissa merkeissä. Koiralle ohitushetkellä sanon, että ohi vaan, ihan noirmaalisti kävellään vain. Jonkin verran tulee sijaistoimintona noissa tilanteissa haistelua, eli koira laittaa ohitushetkellä kuonon maahan, ja esittää nuuskivansa vaan piennarta, ja ettei olisi huomannutkaan vastaantulevaa koiraa. Se on ihan hyvä toimintamalli. NImittäin tuijotukset vaan on pahimpia. Mikä tahansa on parempi, kuin se, että se pääsee tuijottamaan ja keräämään kierroksia. Eikä kaupungissa kaikkea tavan lenkillä täydessä kontaktissakaan mennä, joissakin tilanteissa, kuten kusien nuolemiseen päästessä se on ainoa tapa, mutta en ihan joka tilanteessa halua siihen lähteä.
Ja joo. Kaikenlainen vapaus, se on meiltä nyt tiukan rajoitettua. Energiaa ei enää puretä villisti väyhkäämällä missään. Ja joka ikinen päivä tehdään ohjattua juttua. Tällä hetkellä treenaan kontaktia korostetun paljon. Ja tottiksiakin. Mutta myös ne maatolenkit, ne ovat hallinopettelulenkkejä, ja luoksetulo on nyt vahvistunut, että ees muiden koirien luo se ei säntää, jos tulee vastaan. Juuri yksi päivä tuli viisi koiraa vapaana metsässä vastaan. Mutta meiänpä ukko tuli häntä heiluen hihnaankiinnitettäväksi, ja alkoi hakemaan sitä palkkausta sieltä selän takaa. Vaikkakin ne muut koirat tulivat luoksemme. Tämä oli merkki siitä, että alamme olla nyt pitkällä. Ja vaikkakin se taipu us ei poistu, niin tiedän, että olemme alkaneet löyt'ämään nyt oikeasti toimivat keinot.
Muuten, koiramme on kehuttu kaikissa virallisissa jutuissa hyväkäytöksiseksi ja tottelevaiseksi. NOin se onkin. Periaatteeessa. Kun se on töissä se tekee töitä. Eli meillä se pahin uho ilmenee juurikin lenkeillä :D MOni ei edes usko, kun kuvailen koiraa, sehän on niin kiltti.... No joo. onhan se, joskus. Mutta se merkkaileekin joskus molemmat takajalat ilmassa, samaan aikaan. Oikein kunnolla ruikkailee ylöspäin. Eli siis sitä luokkaa on meillä tuo homma. Palleja en halua poistattaa, jos vain koulutuksella tosiaan saan homman haltuun. Mutta kyllä meillä tosiaan on avainasemassa yleinen hallinta, ja oikeiden ohjauskeinojen löytyminen. Ja ne ovat selkeät rajat, joista huomautetaan, mutta myöskin runsas positiivinen (lähinnä sanallinen) palaute, kun koira tekee sitä, mitä sen haluan tekevän. Dominointipyrkimykset ovat sitä luokkaa, että jos en tätä asiaa olisi tajunnut, ja löytänyt ihmisen, joka sen minulle sai aukeamaan, ei tulevaisuutemme olisi varmaan ollut kovin helppo. Ja jotta tilanne pysyy nyt hallinnassa, joudumme menemään peilin eteen. Ja koko perheen on vaan pidettävä säännöistä kiinni.
Jatkoa edelliseen.
KOkeneita koiran omistajia ja ohjaajia olemme. Mutta tälläisesta dominanssin määrästä ei ole ollut aikaisemmin muuta tietoutta, kuin se, että saattaa joillain koirilla olla. Mutta tiedän myös sen, että kun saamme yhteistyön sujumaan, ja suhteen kuntoon (eli koira koiran paikalle onnelliseksi palvelijaksi), vain taivas on rajana. Eli uskon vakaasti, että palkkio nyt tehtävästä työstä, on loistava. Ja paljon helpommalla olisin päässyt, jos olisin tajunnut asian tilan jo aikaisemmassa vaiheessa oikeasti. Nimittäin viitteitä siitä on ollut. Koira ei varsinaisesti ole vielä ollut mikään ongelmakoira. Mutta sellainen siitä olisi takuulla tullut, jos en olisi tehnyt mitään. NImenomaan korkeassa viettitilassa hallinta on se avainsana. Ja tarpeeksi aikaisessa puuttumisessa.
lisäys vielä...
Eli siis se on tosiasia, että ympäristöäni en voi muuttaa, ja muihin koiriin en voi vaikuttaa. SE on niiden muiden koirien omistajan vallassa. Eli vaikka kuinka ketuttaa ne pihasta tiellä rähisemään säntäävät, niin yritän muistaa vain sen, että se on niiden häpeä. Eli noissa tilanteissa keskityn täysin oman koiran käytökseen. Ja olen niin ylpeä, jos pääsemme ohi siten, että se oma koira jättää sen rähinän väliin. Nämä tilanteethan ovat niitä yllättäen syntyviä. Myös ne ovat pahoja, missä ohitamme pihan, jossa aidan toisella puolella rähistään. Näissä siis käytän makupalaa. Koska on ne koiralle oikeasti haastavia. Meillä siis koiralla on hiukan turhankin kehittynyt tuo suojelu-, ja vartiointitaipumus. Joten itseni pitää olla aivan tasaisen rauhallinen. Vaikka kuinka ketuttaisi, niin ei siinä muu auta kuin hoitaa se oma leiviskänsä :D Ja uskaltautua treenaamaan, toistoja ja toistoja meillä tarvitaan paljon. Koska taipumus pääsi niin pahaksi. Tämä esiintyy ainoastaan remmissä. Vapaana ollessaan koira kyllä hyväksyy vieraatkin koirat. Tietynlaista epävarmuuttakin tuohon käytökseen liittyy. Jota taas emme voi voittaa muuta kuin sillä, että tapahtuu paljon niitä hyviä asioita. Jos toinen koira kuitenkin on päälle tulossa, niin takuulla saapi lähdöt. Ja jos näen, että vastaantulee uhoava ja tuijotteleva koira pitkässä fleksissä ilman valvontaa, katson, että riski on liian suuri tianteen kärjistymiseen. Vaihdamme noissa tilanteissa suosiolla salavihkaa esimerkiksi toiselle puolelle tietä. Tällä hetkellä pidän huolen siitä, että koira ei vahingossakaan joudu rähisemään. Ja kun joka ikisellä pidemmällä kaupunkilenkillä näkee tuollaisia tilanteita, niin kyllä minä omaa koiraani aion varjella yhteenotoilta. Sillä on ihan oikeus kulkea siellä selkäni takana, ja luottaa siihen, että kukaan ei päälle käy. Kun koiria on niin paljon ympäristössä, niin aina noita tilanteita tulee. Ja en varmasti ole ainoa, joka saman ongelman kanssa painiskelee. Ja sitten on ne ihmiset, jotka eivät yksinkertaisesti kykene vuosienkaan aikana saamaan koiraltaan tuota rähinää pois. Mutta itse aion saada. Enkä anna muiden koirakoiden sitä estää. Olen tehnyt oman suunnitelmani, ja sitä noudatan. Ja vasta kun olen saavuttanut pysyviä tuloksia, niin alan kokeilla hölläämistä, ja ehkä riskinkin ottoa. Jos se toinen ei tee elettäkään ottaakseen omaa koiraansa hallintaan, niin en pakota koiraani siihen tilanteeseen, jossa se joutuisi itseään puolustamaan.