Olen 34 vuotias nainen jolta on halut kadonneet. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 16 vuotta. Nuorena olin erittäin aktiivinen ja saatoimme harrastaa seksiä joka päivä. Panohaluni alkoivat kaikota 25 ikävuoden tietämillä ja viimeiset vuodet seksielämämme on ollut kiihkeää kuin pandakarhuilla. Minua vaan ei huvita. Nykyään seksiä on kerran kahdessa, kolmessa kuukaudessa ja pahimmillaan taukoa voi olla yli puolikin vuotta.
Mieheni on tilanteesta selkeästi turhautunut vaikka hän ei ole sitä ääneen sanonut. Muutama vuosi sitten hän lihoi jokusen kilon ja käytin tätä tekosyynä häntä vastaan. Nyttemmin hän on laihduttanut nuo kilot pois ja enemmänkin. Hänellä on hyvä kroppa ja kun muukin ulkoinen habitus on kohdallaan pukeutumista myöden niin muiden naisten katseet näyttävät hänessä viipyvän kauemmin kun olisi tarvis. Miehelläni on myös isohko penis mitä hän osaa käyttää, laukean lähes joka kerta seksin aikana ja joskus useamminkin kuin kerran.
En haluaisi että mieheni olisi minulle uskoton, mutta pelkään että ennemmin tai myöhemmin hän hyppää toisen naisen syliin koska minä en anna hänelle sitä mitä hän tarvitsee, mitä teen? :(
Mieheni on tilanteesta selkeästi turhautunut vaikka hän ei ole sitä ääneen sanonut. Muutama vuosi sitten hän lihoi jokusen kilon ja käytin tätä tekosyynä häntä vastaan. Nyttemmin hän on laihduttanut nuo kilot pois ja enemmänkin. Hänellä on hyvä kroppa ja kun muukin ulkoinen habitus on kohdallaan pukeutumista myöden niin muiden naisten katseet näyttävät hänessä viipyvän kauemmin kun olisi tarvis. Miehelläni on myös isohko penis mitä hän osaa käyttää, laukean lähes joka kerta seksin aikana ja joskus useamminkin kuin kerran.
En haluaisi että mieheni olisi minulle uskoton, mutta pelkään että ennemmin tai myöhemmin hän hyppää toisen naisen syliin koska minä en anna hänelle sitä mitä hän tarvitsee, mitä teen? :(
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos et kerran ukkos kanssa pysty hoitaan ongelmaa puhumalla tai tekemällä, ota ero. Tai sitte annat sille luvan käydä vieraissa ja kokeilet itsekin jotain muuta. Jos ei ole himoa niin ei ole, turha toista ihmistä on sen takia tukehduttaa. Mieti nyt jos loppuelämänne olis tuollaista. Jos esim ehkäisykeinon vaihtaminen ei auta niin vika on korvien välissä ja silloin täytyy tehdä ratkaisuja ja miettiä vaihtoehtoja.
En olisi niin kyyninen kuten nimim. kylmätotuus. Itse olen samanikäinen mies samassa tilanteessa eli vaimolla halut ovat kadonneet. Harrastamme seksiä noin kerran kuukaudessa ja sekin vain omasta aloitteestani. Hänen nautinnostaan olen aina pitänyt huolen pitkällä esileikillä ja mm. suuseksillä (jonka antamisesta nautin itsekin paljon). Mutta yleensä saan häneltä vain joko käsihoidon tai tavanomaista seksiä hänen maatessa alla. Sisään en ole saanut tulla pitkään aikaan, koska se "sotkee". :(
Mielestäni asian tekee hyväksi teidän molempien kannalta että tiedostat ongelman ja kysyt apua. Siksi pyytäisinkin sinua keskustelemaan asiasta suoraan miehesi kanssa. Uskon miehesi olevan valmis keskustelemaan asiasta avoimesti, jos ei niin sitten kuvio onkin kinkkinen.
Onkos teillä lapsia paljon? Itse olemme päätyneet keskusteluissamme siihen, että lapsien hoito vie vaimolta mehut kokonaan ja ns. fiiliksen löytäminen on tilaisuuden tullen hankalaa. Olen myös tiedostanut äiti-roolin jäävän päälle, siksi itse olekin panostanut mm. vaimon kosketteluun esim. halauksin ja joskus ronskimmin, kun olemme kahden lapsien leikkiessa esim. ulkona. Teen tätä siksi ettei kumppanuus ja toisen kosketus "unohtuisi" ja mieli urautuisi pelkkään äidin-rooliin.
Tässä muutamia ajatuksia.
-herne
Lapsia ei ole, tämä on ihan tietoinen valinta emme kumpikaan oikein välitä lapsista. Jätin neljä vuotta sitten pillerit pois koska luin niiden vaikuttavan negatiivisesti seksihaluihin, ei kyllä minun kohdalla ainakaan himot kasvaneet tämän jälkeen. Melkein vain päin vastoin fiilikset menee kumien kanssa räplätessä...
oletko kokeillut ehkäisyrengasta?
Nämä kysymykset vaikuttavat ehkä vähän naiiveilta, mutta oletko miettinyt mitkä asiat saavat sinut syttymään ja voisiko niitä soveltaa miehesi kanssa? Jotkut esim. tykkäävät katsoa yhdessä alan filmejä ja toiset aloittaa esileikin jo aamulla ennen töihin lähtöä kiusoitellen. Vai tuntuuko sinusta että suhteesi on jo kämppissuhde?
Ei aika mennyt koskaan enää palaa, niin ikävää kuin se onkin. Mojo kun hukassa niin se vain sitten on hukassa. Sen täydelliseen takaisin saamiseen voi yrittää mitä vaan, terapeutteja myöten, mut ei se tule koskaan saavuttamaan sitä huippua mitä se joskus on ollut. Palasia voi löytyä, hyviäkin sellaisia ja niiden saamikseksi kannattaa punnertaakin, jotta elämä pysyisi tolpillaan muutoin. Jos siitä tulee koko elämän pääasia ja pakkomielle, se on tuhon tie perheelle. Suosittelen että sallit itsellesi ja miehellesi hieman vapaampaa seksuaalista suuntausta, ei tietysti mitään jatkuvaa vieraissa juoksemista, mutta pieni seikkailu suuntaan ja toiseen voi pelastaa liittoonne, ehkä jopa arvostatte toisianne enemmmän?
”en anna hänelle sitä mitä hän tarvitsee, mitä teen? :(”
Sovitte yhdessä miten asia (vieraissa käyminen tms) hoidetaan. Selkeät pelisäännöt joita kumpikin pystyy ja haluaa noudattaa. Sitten ei tarvitse pelätä mitä miest tekee. Kukaties omakin halusi palaa ”kilpailutilanteessa”.
Meillä näin:
Käyn hoitamassa tarpeeni (sopimuksen mukaan toistaiseksi) vaimon hyvän ystävän luona, mitään salailematta.