ammattikoulua käyvien ihmisten älykkyysosamäärä on tutkitusti alempi kuin lukion käyneitten.
Amikset ovat elämän epäonnistujia, lukiossa lahjakkaat ihmiset
47
1197
Vastaukset
- Säälittävää
Taitaa olla sulla heikko itseluottamus ku tämmösiä pitää tulla kirjoittelemaan.
- mitsit
Lukio monelle ajan tuhlausta. Kaksois ja kolmoistutkinnot viisaampia vaihtoehtoja!
- austerism1
"Tutkitusti." Ehkä. Mutta annapa viitteitä, kun kerran moisia huutelet.
- ---
Joidenkin ihmisten kohdalla tuota väitettä on hyvin vaikea uskoa todeksi.
Rinnastatko tosiaan noin selvästi lahjakkuuden ja älykkyysosamäärän? - Tuleva maisteri
Mikähän on tulos jos on käynyt molemmat? Kumoaako ne toistensa tulokset??
- Kieronymus
Ei, mutta voit todeta että et viihtynyt kummassakaan. Ja ihmetellä loppuelämän, että mihin pitäisi mennä...
- Olenpuupää
Omassa tuttavapiirissäni kaikki "menestyjät" ovat tällä hetkellä ammattikoulun käyneitä ja sen jälkeen ammattikorkeaan jatkaneita. Muutama ylioppilaskaveri huuhailee yliopistolla edelleen ja tekee hanttihommia siinä sivussa. Nohh onneksi me amikset ollaan tyhmiä, ehkä se sinuakin lohduttaa.
- lukiolainen18
näin kerran erää ammattikoulua käyvän tyypin matematiikan tehtäviä. tuli ihan ala-aste ajat mieleen niistä laskuista. lukio opiskelu on paljon haastavampaa kuin amis.
- MMMM4747
lukiolainen18 kirjoitti:
näin kerran erää ammattikoulua käyvän tyypin matematiikan tehtäviä. tuli ihan ala-aste ajat mieleen niistä laskuista. lukio opiskelu on paljon haastavampaa kuin amis.
Toivottavasti selviät haasteistasi lukiossa, ja opit kirjoittamaan esimerkiksi yhdyssanat oikein. Muuten et pääse ylioppilaskirjoituksista läpi. Tsemppiä sinulle, älä jää luokalle! <3
- niin että mitä että1
Mikä uutinen tämä nyt oli?
- Anonyymi
Milloin te ymmärrätte sen että se koulutus ei merkitse melkein yhtään mitään. Jos on aivot paikoillaan niin voi olla älykäs ilmankin sitä koulua, jos tietää miten ja mistä pitää etsiä tietoa. Eihän Bill Gates käynyt missään koulussa ylä-asteen jälkeen ja keksi oman tuotteen ja rikastui sillä.
Tieto = valtaa- higly academica
Älä jauha potaskaa kun et kerran mistään mitään tiedä. Koulutus merkkaa todella paljon, jos haluaa joskus työllistyä. Ei koulutus vaikuta ihmisen älykkyyteen, älykkyys tulee luonnostaan. Koulutus lisää valmiuksia ja sivistystä. Lisäksi Bill Gates on opiskellut Harvardin yliopistossa. Et taida olla ihan kedon terävin ruusu?
- CS-Kimmo#8249
higly academica kirjoitti:

Jos lukiolaiset ovat NIIN fiksuja. Miksi he ovat työttömiä? Käykää eka se AMK ja tulkaa sitten viisastelemaan. Lukio on niille jotka ei tiedä mitä niistä tulee aikuisena. :P
- kuten itse
CS-Kimmo#8249 kirjoitti:
Jos lukiolaiset ovat NIIN fiksuja. Miksi he ovat työttömiä? Käykää eka se AMK ja tulkaa sitten viisastelemaan. Lukio on niille jotka ei tiedä mitä niistä tulee aikuisena. :P
lukio on myös niille jotka tähtää yliopistoon
- higly academica
CS-Kimmo#8249 kirjoitti:
Jos lukiolaiset ovat NIIN fiksuja. Miksi he ovat työttömiä? Käykää eka se AMK ja tulkaa sitten viisastelemaan. Lukio on niille jotka ei tiedä mitä niistä tulee aikuisena. :P
Nimimerkille CS-Kimmo#8249.
Taas huomaa argumentointitason, jolla liikutaan kun puhutaan amisten kanssa. Ei mitään kompetenssia edes lyhyeen lähdeviittaukseen, vaikkapa uutiseen. Omia mielipiteitä huudellaan kylillä kokototuuksina, kun ei paremmasta ole mitään käryä.
Eli perustele väitteesi, jonka mukaan lukion käyneistä kaikki ovat työttöminä. Oheinen linkki väittää jotain ihan muuta.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194829028675/artikkeli/lukion jalkeen toihin menneiden matala tyottomyys hammastyttaa asiantuntijoita.html - Anonyymi
higly academica kirjoitti:
Älä jauha potaskaa kun et kerran mistään mitään tiedä. Koulutus merkkaa todella paljon, jos haluaa joskus työllistyä. Ei koulutus vaikuta ihmisen älykkyyteen, älykkyys tulee luonnostaan. Koulutus lisää valmiuksia ja sivistystä. Lisäksi Bill Gates on opiskellut Harvardin yliopistossa. Et taida olla ihan kedon terävin ruusu?
Tässä me nähdään jälleen kerran, että lukiolaiset ovat epävarmoja mitä haluavat, kuten aina...
Jos tietää mitä haluaa ja osaa tehdä niin sen koulutuksen voi hyvinkin väärentää ja mennä väärennetyillä todistuksilla töihin. Tietenkin jos sinä haluat vaikka lääkäriksi niin se koulutus on pakollinen, koska ihan kaikkea netistä tai kirjastosta löydy, siitä oon samaa mieltä.
Ja siitä Bill Gatesista, hän kyllä kävi koulussa, Harvardin yliopistossa, mutta ei ikinä suorittanut sitä loppuun saakka, joten älä puhu potaskaa itse... Ja en oikeasti välitä siitä sun koulutuksen tasosta vaikka olisi "highest academica" se ei kerro ihmisestä melko mitään, ja sun tapauksessa kertoo sen että olet aika epävarma itsestäsi.
Peace. - Higly academica
Anonyymi kirjoitti:

Peace.Hahaha! Klassikko, ad hominem lyötiin pöytään välittömästi! Uskomatonta, Facepalm. :)
- cs-kimmo32525
Kaikki tuntemani lukiolaiset ovat työttömiä :D noin 5 henkilöä. Koskas netissä on pintänyt todistaa väitteensä? ei koskaan ei varsinkaan täällä! :P En ole sanonut että se olisi koko totuus vaan se oli toteamus. Syy miksi lukiolaiset saavat töitä heti kun valmistuvat koska heille ei tarvi maksaa enemmän kuin ammattikoululaiselle! Siwan kassa kutsuu teitä 8-10e palkalla. Suoraan sanottuna en sano että lukiolaiset ovat fiksuja koska kaikki ei ole osa menee sinne vaan koska kaverit tai isä "pakotti" jos menisit amikseen olisit luuseri ja et enään "ihminen" heille.
Lukiolaiset käykää ensin se AMK tai Yliopisto loppuun ja tehkää noin 2v töitä sen jälkeen toi ylimielisyys mikä ainakin mua naurauttaa ja säälittää on poissa!
P.S Kyllä ammattikoulussa on samaan menoa kuuluu pentujen ikään 15-20 ovat pentuja viellä 22v pitäisi olla täysi-ikä!- Higly academica
Opettele kirjottamaan, eihän tosta amiskielestä ota poliisikaan selvää. :D
- CS-Kimmo#4567788655
Higly academica kirjoitti:
Opettele kirjottamaan, eihän tosta amiskielestä ota poliisikaan selvää. :D
Nyt et osaa/tiedä miten vastaat niin alat haukkumaan kirjoitustaitoani :-D "Higly" vai "Highly" :P Amis 1 Higly academi 0
- Yrittäkää rauhoittua
"Kaikki tuntemani lukiolaiset ovat työttömiä :D noin 5 henkilöä"
Oletan, että he valmistuivat huonoilla arvosanoilla jostain syrjäseudun lukiosta. Tosin suurissakin kaupungeissa on myös niitä lukioita, jotka vievät suoraan työttömyyskortistoon (esim. Vuosaaren lukio Helsingissä). Opiskeleehan tuollaisissakin lukioissa toki myös viisasta porukkaa.
"Siwan kassa kutsuu teitä 8-10e palkalla"
Taidat sinäkin olla hiukan ylimielinen, kun kerran noin väheksyt Siwan kassoilla työskenteleviä.
"Suoraan sanottuna en sano että lukiolaiset ovat fiksuja koska kaikki ei ole"
On toki totta, että läheskään kaikki lukiolaiset eivät ole viisaita, mutta eivät ole kyllä kaikki amiksetkaan. - CS-Kimmo#82836293
Yrittäkää rauhoittua kirjoitti:
"Kaikki tuntemani lukiolaiset ovat työttömiä :D noin 5 henkilöä"
Oletan, että he valmistuivat huonoilla arvosanoilla jostain syrjäseudun lukiosta. Tosin suurissakin kaupungeissa on myös niitä lukioita, jotka vievät suoraan työttömyyskortistoon (esim. Vuosaaren lukio Helsingissä). Opiskeleehan tuollaisissakin lukioissa toki myös viisasta porukkaa.
"Siwan kassa kutsuu teitä 8-10e palkalla"
Taidat sinäkin olla hiukan ylimielinen, kun kerran noin väheksyt Siwan kassoilla työskenteleviä.
"Suoraan sanottuna en sano että lukiolaiset ovat fiksuja koska kaikki ei ole"
On toki totta, että läheskään kaikki lukiolaiset eivät ole viisaita, mutta eivät ole kyllä kaikki amiksetkaan.Tampere on se "Syrjäseutu" mutta olet oikeassa ettei molemmissa porukoissa ole "viisaampi kuin toiset" asetelmaa, ihmiset ovat yksilöitä. Kaupanalan töitä "siwa" ym. En väheksy mutta se on hyvä tajuta ettei lukion jälkeen anneta 3500e/kk heti käteen vaan aloitetaan pohjalta. Kaikki työ on tärkeää jopa siivoojankin.
- Higly academic
CS-Kimmo#4567788655 kirjoitti:
Nyt et osaa/tiedä miten vastaat niin alat haukkumaan kirjoitustaitoani :-D "Higly" vai "Highly" :P Amis 1 Higly academi 0
Jos haluaa tulla otetuksi todesta, pitää pystyä perustelemaan sanomansa. Muuten koko keskustelussa ei ole mitään järkeä. Minä voin yhtälailla todeta, että kaikki cs:n pelaajat ovat äidin luona asuvia runkkariamiksia, jotka eivät tajua maailman menosta yhtään mitään. Lisäksi he ovat katkeria lukion käyneille ikätovereille, koska tietävät että he tulevat menestymään elämässä ilman, että he joutuvat vaihtamaan seuraavat 50 vuotta öljyjä autoihin.
Itselläni on 7 vuoden työkokemus ja olin kesätöissä jo ennen lukiota. Pääsin lukion ja armeijan jälkeen suoraan töihin useaksi vuodeksi, jonka jälkeen lähdin yliopistoon. Nyt minulla on laaja-alainen työkokemuspohja ja kandin paperit sekä pian valmistun maisteriksi. En vaihtaisi valintaani johonkin amispelleilyyn mistään hinnasta.
ps. Se higly academic on nimimerkki, ei mikään kielioppitesti. - OTA SE LUKIO PÖNTTÖ
CS-Kimmo#82836293 kirjoitti:
Tampere on se "Syrjäseutu" mutta olet oikeassa ettei molemmissa porukoissa ole "viisaampi kuin toiset" asetelmaa, ihmiset ovat yksilöitä. Kaupanalan töitä "siwa" ym. En väheksy mutta se on hyvä tajuta ettei lukion jälkeen anneta 3500e/kk heti käteen vaan aloitetaan pohjalta. Kaikki työ on tärkeää jopa siivoojankin.
PALIKKA TESTI AMIKSILLE! VALITSE ALHAALTA. SULLA ON YKSI ELÄMÄ, MITEN AIOT VIETTÄÄ SIITÄ KOLMANNEKSEN?
1)
40 vuoden työura amishommissa. Työ sisältää yksinkertaista palikkahommaa esim. putkemiehen hommia, tehtaan liukuhihnalla oloa tai hiusten leikkuuta. Ei ylenemismahdollisuuksia ja eläke on matala. Eläkkeellä olet jo niin huonossa kunnossa fyysisesti ja henkisesti että juot itsesi hengiltä 65 vuotiaana. Lapsille (eri äideille tehty) jää perinnöksi hoimeinen kaksi ekasta kerroksesta Kontulasta.
2)
Menet lukioon jonka jälkeen lähdet yliopistoon. Tapaat paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja voit vapaasti vaikuttaa omaan opintopolkuusi. Käyt vuoden vaihdossa ja löydät vaimon sekä tapaat uusia kontakteja. Valmistut ja maailma avautuu. Voit lähteä lukemaan tohtoriksi tai mennä valtiolle virkamieheksi. Voit lähteä mihinpäin maailmaan papereittesi kanssa, ne kelpuuttavat sinut töihin. Teet 40 vuotta uskomatonta, hienoa ja haasteellista työuraa. Ja saat siitä vielä lähes 10000 euron kuukausipalkkaa. Eläkeiässä terveytesi on parempi kuin koskaan, johtuen mielekkäästä työurasta ja terveellisistä elämäntavoista. Saat moin 6000 euron kk elälettä ja pääomatuloja sekä hallituspalkkoita. Omistat kiinteistöjä ja ajat Mersua. Lapsesi tulevat saamaan huomattavan perinnön.
KUMMAN ELÄMÄNPOLUN SINÄ VALITSISIT? - 3+3+3
OTA SE LUKIO PÖNTTÖ kirjoitti:

KUMMAN ELÄMÄNPOLUN SINÄ VALITSISIT?Missä on vaihtoehto 3?
3) Tai elät koko systeemiä vastaan: varastat, huijaat, hakkeroit... Jotkut voi tienata älytön määrä rahaa tuolla, mutta vaatii erittäin paljon taitoa ja tietotaitoa, ellei halua istua linnassa 20 vuotta. Avaan pienen salaisuuden: identiteetti varkaat ovat usein rikkaita, jotkut jopa miljonäärejä ja niitä on myös vaikea saada kiinni...
tai 4) Perustat oman firman tai oman tuotteen
- lääkäri
mutta onhan se hyvä että on amiksiakin nii ne voi tehdä sit ne paskahommat meidän lukion käyneiden ja korkeastikoulutettujen puolesta :)
Tai voihan ne "paska-amikset" lähtee lisää opiskelemaan.
No, jos lähden opiskelee esim. sairaanhoitajaksi, mulla on PAREMPI peruspohja opinnoille, kuin niillä joilla on lunta paskahuussin katolla.
- fiksua sakkia
lukioon mennessä luulin pääseväni fiksuun seuraan
niin vissiin. urpoja merkittävä osa. ja amiksesta löytyy myös fiksua porukkaa
omassa kaveripiirissä aikalailla 50-50 molempia
ei ole älykkyydessä/fiksuudessa eroa, lukiolaiset on vaan ylimielisempiä usein. kuten ap Ole rauhassa sitä mieltä vaan, mutta meilläpä onkin ammatti kolmen vuoden opiskelun jälkeen, ammatti ihan suoraan eikä ole pakko lähtee opiskelee lisää, jotta sais duunia tehdä.
- 456456
Ai, teilläkö oikein on ammatti, jolla kehuskella, 19-vuotiaana? On varmasti mielenkiintoista lähteä painamaan selkä vääränä putkihommia alle 20-vuotiaana, tietäen tekevänsä ko. hommaa seuraavat 40 vuotta ja ylikin. Eipä siinä, onneksi joillekin maistuu tällainen tulevaisuus, ettei jokaisen tarvitse moiseen alistua.
- ylpeä äiti
Oma tytäreni on ainankin ihan fiksu vaikka amiksessa onkin. Tytär on ennen kaikkea innokas tienaamaan rahaa. On käynyt jo 16 vuotiaasta saakka töissä koulun ohella ja käy edelleen töissä.
Uskon että amiksen jälkeen hän vielä hakeutuu opintoihin muualle vaikka ehkä tekeekin töitä ammattikoulun todistuksella muutaman vuoden.
Olin vähän pettynyt kun tyrär valitsi amiksen, mutta nyt kun katson miten paljon on akateemista työttömyyttä niin amis on ihan hyvä juttu.
Äitinä tietysti toivon ettähän vähän löysäisi tahtia työn teon suhteen, mutta minkäs teet kun tytär on ahkera ja innokas.- iha fiksu
jos tyttös on tullu yhtää äitiisä ni en tiiä onko "ihan fiksu" vähä liiottelua kuitenkin
- yliopistossa opiskel
Tunnen erään amiksen, jopa marsuni älykkyysosamäärä on varmasti suurempi kuin hänen. Amiksen tunnistaa jo naamasta!
- lääkislääkislääkis<3
Lukio vie(;
Parhaat lähteeki lukion jälkee LÄÄKIKSEEN- onnea
vaikea päästä
mielenkiintoiset opiskelut
hyvä palkka
mutta paska duuni - trollaa muualla
Todellakin parhaat, sekä kalliitten valmennuskurssien kautta. Mutta todennäköisyys, että juuri sinä pääset on aika pieni. Saa olla muutama L ja huonoinkin arvosana saa olla E ja siltikin pitää pääsykokeessa pärjätä. Lääkiksen aloittaneitten keski-ikä on 27v...
- "Amis taistelu"
Tässä on reipasta meininkiä, kun Suomen nuoret ammattiin opiskelevat toivot mittelevät voimiaan:
http://naurunappula.com/372537/amis-taistelu- vidu urbot
ei vittu opetelkaa tappelemaan, vitun säälittävän näköstä
- Yuukkis
No entä minä ja muut minunlaiset? Kävin kolmoistutkinnon eli amis ja lukio saman aikaisesti? : D
- helppoa.
1 (-1) = 0
- Djdjjsh
Ohimennen vilkaisin ikivahnhaa ketjua, mutta mitä *****! Et ole tainnut pitkää matematiikkaa käydä. Suorastaan järkytti. Hyvää jatkoa.
- Puolensa ja puolensa
Kun kiistelette aiheesta älykkyys, niin asialla on puolensa ja puolensa. Todella älykkään elämä voi olla yksinäistä.
http://nakokulma.net/index.php?topic=8353.0 - syö pääs, kuole pois
Tämä henkilö joka ilmeisestikkin on itse lukiossa, ei taida tietää, että lause alkaa aina isolla kirjaimella. Sekä jos mainitset sanan "tutkimus/tutkitusti" niin sinulta löytyy lähde tähän . Myönän kyllä, että amiksessa on niitä yläasteen kovimpia jätkiä, jotka ei hirveellä älyllä loista, mutta löytyy lukiostakin moneen junaan.
- smartamis142
Jep, niin minne lukion käyneet sitten päätyvät? Suuri osa lähtee opiskelemaan ammattia itselleen. Minne? Jonkunhan verojakin pitää maksaa ja suurimmat veronmaksajat löytyvät suurituloisista palkansaajista. No meillä vero on progressiivinen. Siitä sitten vaan kaikki viisaat lukion käyneet sinne lääkikseen niin saadaan lisää verotuloja. ( Amiksen käynyt insinööri voi kyllä tienata lähes yhtä hyvin kuin lukion käynyt tk-lääkäri ja vieläpä niin, ettei tarvitse kenenkään hengellä leikkiä), Eiköhän meitä ole joka junaan lukiolla tai ilman, lukio ei ole synonyymi älykkyydelle eikä sivistykselle eikä anna takuita em. asioihin.
- kappas
Kovaa tuomiointia ilman oikeita perusteita vaikka tottahan on se että lukion käyneet vanhemmat (toden näköisesti keskiluokkaa ja ylempää keskiluokkaa) yleensä ohjaavat lapsensa myös lukioon, eikö?
He myös mahdollistavat vauraudellaan kullannupuilleen tuottamattoman välivuoden tai pari sekä ulkomaille suuntautuvat "opintomatkat" tai jopa kuoluttautumisen akateemisesti turhaan työttömyyteen,eikö?
Mutta onko tämä seremoniallisesti juhlittava yleis-sivistystutkinto tätä päivää kun niin suuri osa jää pitämään välivuotta tai ei etene opinnoissaan lainkaan, miksi siis käydä sellaista koulua jota ei todennäköisesti tarvitsekaan, siis on minullakin kuorma-auto kortti vuodelta 1985 mutta koskaan ei ole tarvinnut, eli siis perinteiden takia kohtuu kallista koko lukio jos ei sitä tarvita kuin seremonioihin kuten tanssiaiset, penkkarit ja muu hössötys näin vaan veronmaksajan mielestä voisi kysyä ja pysyykö koko koulujärjestelmä mitenkään ajassa. - MrPerfettoMan
Mielestäni lukion ylioppilastutkinto on aivan ylipitkä ja ylilaaja koulutus. Ihan hirveä määrä tunteja pitää istua koulussa ja tehdä kokeita mielin määrin. Tai näin oli ainakin vielä 2000-2005 vuosina. Ruotsin ylioppilaskirjoituskin oli pakollinen. On turhaa opiskella historiaa ja biologiaa niin tarkkaan mitä lukiossa opetetaan, jos ei niille aloille lähde töihin. Sitä opetellaan vain ulkoa erilaisia tietopuita ja taulukoita. Ei niistä muista kuin 5% sitten 10 vuoden päästä. Lukio voisi olla 2 vuotinen ja sitten panostettaisiin löytämään itselle sopiva ja ennenkaikkea itseäkin kiinnostava jatko opiskelupaikka.
- lahjakkuttamonenlaista
Älykkyysosamäärä ei ole ihmisen oma valinta. Älykkyysosamäärätutkimusten ongelma on lisäksi, että niissä painottuu matemaattinen ja kielellinen älykkyys, mutta käytännön älykkyys tai tunneäly eivät tule esiin juuri ollenkaan.
Lukio sopii niille, jotka oppivat lukemalla ja tutkimalla asioitaeivätkä ole vielä peruskoulun jälkeen varmoja, mille allle haluavat. Lukio antaa hyvän pohjan, jos haluaa jatkaa akateemiselle uralle ja kyllä ammattikorkeakoulussakin pärjää lukiopohjalta helpommin. Ammattikoulu on hyvä vaihtoehto, jos tietää jo nuorena mille alalle haluaa ja on muutenkin enemmän tekemällä kuin lukemalla oppiva.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3097062Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662106- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151317- 1121267
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71186RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541106Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411051Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992