Muutin pari päivää sitten uuteen asuntoon, jossa on valmiina Candy-merkkinen jääkaappi-pakastin yhdistelmä. Näyttää silmääni uudehkolta. Asunto oli tyhjänä pari viikkoa ennen muuttoani tänne, jonka aikana laite oli pois seinästä. Kun itse avasin sen ekaa kertaa, se oli täysin lämmin eikä sisältänyt vettä.
Laitoin sen seinään ekana iltana ja muutaman tunnin päästä (lämpötilan kylmennyttyä normaaliksi) se alkoi pitää ajoittain, ehkä 3 tunnin välein nakuttavaa ääntä joka muistuttaa tikkaa tai vähän kuin hakkaisi seinää pienellä vasaralla. Olen kerran aiemmin asunut talossa jonka jääkaapissa oli jotain ongelmaa jään kasaantumisen kanssa ja ääni oli identtinen, joskin heikompi. Tämä nakutus on niin uskomattoman kovaa että herään siihen parin tunnin välein öisin. Kestää ehkä 20-40 sekuntia ja sitten lakkaa.
Jääkaapin takaseinän alaosaan on ilmestynyt jostain vettä, nimenomaan siis seinään kiinni pisaroita, ja yläosaan jäätä. Ikään kuin sama vesi olisi alhaalla vettä ja ylhäällä jäätä, keskivaiheessa on puolijäistä vettä kiinnittyneenä seinään. Jää on muodostunut alle 2 vuorokaudessa enkä ole avannut ovea kuin pari kertaa. Mitään ruokaa siellä ei ole vielä ollut.
Pakastimessa ei ole mitään ongelmaa jään tai veden kanssa nähdäkseni. Olen käytännössä varma aiemman kokemukseni perusteella että ääni johtuu jäästä, en enää muista onko syy jään sulaminen, muodostuminen vai joku jääkaapin oma jäänestomekanismi. Anyway, mitähän tälle voisi tehdä? Toki kertaratkaisuna sulattaa jäät pois, mutta entä jos se ei auta vaan sama homma alkaa uudestaan?
Jääkaapissa on joku 1-7 säätöratas jonka oletan tarkoittavan jonkinlaista kylmyysasteikkoa. En ole täysin varma, mutta mielestäni nakuttaa useammin mitä kylmemmällä on. Joka tapauksessa alhaisimmallakin lämpötilalla tuota tapahtuu niin usein että yöunet ovat pilalla. Mitään muita nappeja ei ole.
Laite ei ole siis minun ja oletan että takuut ovat loppuneet jo ajat sitten. Epäilen että jos joudun korjaajan kutsumaan niin menee omaan piikkiini, onko mitään kotikonstia millä voisin ratkaista?
Kiitos jo etukäteen avusta!
Jääkaappi pitää nakuttavaa ääntä, yöunet koetuksella
naknaknaknaknak
1
1507
Vastaukset
- Nakutuspois?
Laita sinne kaappiin ruokaa ja juomaa. Tavara kaapissa hidastaa lämpötilan vaihteluita ja voi lopettaa sen nakutuksen.
Oisko tästä apua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 782832
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232712Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1072332- 351648
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2391563- 321537
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt401485- 281290
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201246- 951181