tän hetkisen elämäni. nyt vähän päälle kaksikymppinen.
Varteenotettavia suhteitakin ollut, mutta kai kaikki kaatunut siihen, kun ei itse ole ollut sitä, mitä oikeasti olen. Omaa syytä kaikki. Oma heikkous voittanut tunteen.
Perheelleni en ole asiaa vielä suoraan sanonut.
Niin miksi... Se tuntuu niin vaikealta, kun vanhemmat uskovaisia.
Olen helluntaisperheen lapsi. Uskon kyllä itse Jumalan olemassa oloon.
Tiettyinä päivinä tuntuu niin vaikealta elää, kun kaikki se mitä sinulle lapsuudessa on opetettu on ristiriidassa sen kanssa, kuinka olet päättänyt elää.
Minä kuitenkin uskon siihen, että kaikilla on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Jumalahan meidät tuomitsee, ei toiset ihmiset.
Olen tähän asti vältellyt niitä kysymyksiä tulevasta aviomiehestä jne.
Nyt viime aikoina, kun tämä seksuaalivähemmistöjen tasavertaisuus on ollut otsikoissa, olen uskaltautunut vanhemmillenikin puolustamaan niitä.
Pari kuukautta sitten äitini kysyi, että onko ketään kiinnostavaa sulhaskandidaattia ollut näkyvissä.
Ärähdin siihen, että aina tätä samaa. Että mitä väliä ketä minä rakastan jne.
Kun tulee se tietty piste vastaan niin ärsykekynnys kasvaa.
Tämän tapahtuman jälkeen mikään ei ole enää ollut kuin ennen.
Tätä ennen tapasimme lähes tulkoon joka viikonloppu ja soittelimme lähes päivittäin. Nyt jos menen käymään, tärkeintä on päästä minusta eroon.
Aavistavatko vanhempani vai kuvittelenko kaiken päässäni?
Ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti tuntuu siltä, että voisin kertoa heille kaiken. Kertoa, kuka oikeasti olen.
Piti avautua johonkin.. Sori
Varteenotettavia suhteitakin ollut, mutta kai kaikki kaatunut siihen, kun ei itse ole ollut sitä, mitä oikeasti olen. Omaa syytä kaikki. Oma heikkous voittanut tunteen.
Perheelleni en ole asiaa vielä suoraan sanonut.
Niin miksi... Se tuntuu niin vaikealta, kun vanhemmat uskovaisia.
Olen helluntaisperheen lapsi. Uskon kyllä itse Jumalan olemassa oloon.
Tiettyinä päivinä tuntuu niin vaikealta elää, kun kaikki se mitä sinulle lapsuudessa on opetettu on ristiriidassa sen kanssa, kuinka olet päättänyt elää.
Minä kuitenkin uskon siihen, että kaikilla on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Jumalahan meidät tuomitsee, ei toiset ihmiset.
Olen tähän asti vältellyt niitä kysymyksiä tulevasta aviomiehestä jne.
Nyt viime aikoina, kun tämä seksuaalivähemmistöjen tasavertaisuus on ollut otsikoissa, olen uskaltautunut vanhemmillenikin puolustamaan niitä.
Pari kuukautta sitten äitini kysyi, että onko ketään kiinnostavaa sulhaskandidaattia ollut näkyvissä.
Ärähdin siihen, että aina tätä samaa. Että mitä väliä ketä minä rakastan jne.
Kun tulee se tietty piste vastaan niin ärsykekynnys kasvaa.
Tämän tapahtuman jälkeen mikään ei ole enää ollut kuin ennen.
Tätä ennen tapasimme lähes tulkoon joka viikonloppu ja soittelimme lähes päivittäin. Nyt jos menen käymään, tärkeintä on päästä minusta eroon.
Aavistavatko vanhempani vai kuvittelenko kaiken päässäni?
Ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti tuntuu siltä, että voisin kertoa heille kaiken. Kertoa, kuka oikeasti olen.
Piti avautua johonkin.. Sori
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuule täällä päin on aivan saman tyyppinen ongelma. Koko perheeni on todella vanhoollisia uskovaisi. Itse..no uskon Jumalaan ja sitä rataa mutta satun olemaan myös lesbo siinä sivussa. Perheelleni en ole uskaltanut tulla ulos kaapista. Pelkään miten he reagoivat. Mutta kyllä ne "sullekin pitää se sulhanen löytää" toteamukset ottaa päähän. Tekisi mieli sanoa etten ole nyt enkä milloiinkaan mitään ukkoa ottamassa. Mutta ei jei, en uskalla. Perheeni on mulle toooosi rakas ja en halua menettää näitä läheisiä välejäni. Mutta on rankkaa, kun ei voi olla oma itsensä kaikken rakkaimpien läheistensä seurassa. Olen paininut tämän kysymyksen kanssa kauan. Punninnut vaihtoehtoja. Kumpi olisi helpompaa: olla kaapissa vai kertoa kaikki perheelle sen enempää kaunistelematta.
Vielä en ole uskaltanut ja ottaa kyllä se aika paljon päähän. En tiiä, tätä menoa olen aina kaapissa perheelleni. Meidän kesken kun pelkkä sana "homo" on tabu. TV:stä vaihetaan kanavaa jos siellä on joku homoseksuaali tai siitä puhutaan. Bitch please, eikö raamatussa opeteta niin, että rakastetaan toisiamme eikä tuomita. Ne näyttää unohtuvan kun homous on niiiiin kauhean pelottava ja vieras heteronormatiiviseen näkömykseen jumittuneille uskovaisille. Kaikella rakkaudella perheeni.
Jos mua joku uskovaisissa ottaa päähän, niin se on tuo, kun he paasaavat siitä, että rakastetaan lähimmäistä niin kuin itseään. Täysin rehllisiä, kun ollan niin nämä ns. lähimmäiset sen unohtavat.
Yksi kaveri kerran kysyi multa, että petyinkö mä Jumalaan jne.
Tuohon kysymykseen mä vastasin, että mä en oo koskaan pettynyt Jumalaan, vain niihin ns. sisariin ja veljiin, jotka opettavat jotakin aivan muuta, mutta ovat itse ensimmäisenä tuomitsemassa ihmisen. Niin kuin aiemmin jo totesin, Jumalahan meidät tuomitsee. Tuskin tuo meidän uskokaan haluaisi, että me esittäisimme jotain muuta, mitä me olemme. Mun uskoni mukaan Jumala lähetti juuri tämän takia Jeesuksen meille. Armosta puhutaan paljon, ja siitä nämä uskovaisetkin jaksavat paasata paljon... mutta he taitavat loppujen lopuksi unohtaa sen ARMON merkityksen. Minä voin myöntää sen, että olen syntinen...mutta mielestäni nämä ns. uskovat tekevät suuremman synnin siinä, kun he tuomitsevat toiset. Tätä mieltä minä olen. Minun Jumalani ainakin opetti minut rakastamaan ja hyväksymään kaikki sellaisina kuin he ovat.
Itsenäinen aikuinen ei anna toisten (tai omankaan?) uskonnon pyyhkiä pois oman olemassaolon tärkeyttä. Elä kokonainen elämä, ei vain kuvan heijastuksia.
Niin kyllä mäkin haluan sen kokonaisen elämän. Sen rakkauden, sen oikean naisen. Mutta kyllä sitä haluaa sen perheensä rakkaudenkin. Tarkoitan siis sitä, että en mä ainakaan täysin onneliinen olisi, jos mun perheeni sulkisi täysin mut perheeni ulkopuolelle. Kyllä mä sen voin suoraan sanoa, että jos mä tietäisin nyt, että en enää voisi olla vanhempieni ja muun perheeni kanssa yhteydessä, niin kyllä se mua sattuis. Nostan hattua niille, jotka pystyvät sen perheen mielipiteen sulkemaan pois silmistään ja mielestään.
Mä haluan uskoa siihen, että vanhempien rakkaus kuitenkaan on noin mustavalkoista, ei se voi olla joko tai. Muistan lukeeni joskus jonkun runon tms. jossa pääpointtina oli se, että äidinrakkaus ei sammu koskaan.
...Voi tietenkin olla, että mä katson tätä maailmaa liian optimistisin silmin...
Kaikilla ihmisillä on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi. Ja jos uskovaisia omaisiasi pelkäät, niin muista että Jumalan armo koskee sinuakin. Kukaan ihminen, ei edes uskovainen voi tuomita sinua. Silloin he eivät ole oikeita uskovaisia vaan yhteisönsä sokaisemia. Kaikkea hyvää sinulle valitsemallasi tiellä. Jumalan armo kantakoon sinua pitkälle valitsemasi puolison kanssa. Älä anna suvaitsemattomien ihmisten päättää sinun elämästäsi.
Tätä mieltä mä itsekin olen. Ne opit mitä mä itse sain opettaa juuri näin!