"Kannattaa tutustua ihmisiin jotka eivät vastaa niitä omia hakukriteereitä."
On varmaankin hyvät syyt minkä vuoksi tiettyjä ihmisryhmiä haluaa rajata hakunsa ulkopuolelle. Aika idioottihan sitä olisi jos kerta toisensa jälkeen tutustuisi väen vängällä esim. alkoholistiin, kun on jo moisen takia kärsinyt lapsuudenkodissaan tai parisuhteessaan. Kun tietää millaisen ihmisen kanssa ei kertakaikkiaan tule toimeen, minkä ihmeen takia juurikin hänenlaiseensa pitäisi tutustua? - Tämä alkoholisti tässä ääriesimerkkinä, keksitte varmaan kaikenlaisia ihmisiä joihin ette halua tutustua. Esim. uskovaiset, fanaattisesti kuntoilevat tms.
"Pitää tulla pois omalta mukavuusalueeltaan."
Se yleensä näkyy kun ihminen on epämukavuusalueella. Tutustuin mieheen joka pelkäsi kaikkia ihmisiä vimmatusti. Nuoruuden ajattelemattomuuttani kuitenkin aloitin suhteen hänen kanssaan. Jos liikuimme missä hyvänsä missä oli ihmisiä, hänellä oli aina paha olla, mikä vei ilon minultakin. Lopulta se ainoa paikka mihin pääsin hänen kanssaan eli uimaranta alkoi sekin inhottaa häntä ihmisten takia. Kun rauhoittavia lääkkeitä alkoi kulumaan roppakaupalla, otin eron. Myöhemmin mies alkoi liikkua pelkästään öisin, muutti korpeen ja lopulta tappoi itsensä.
On asioita joista ei tule mitään ja ihmisiä joilta ei mistään tule mitään vaikka heitä kuinka altistettaisiin epämukavuudelle. Jos joku ei halua olla ihmisten kanssa tekemisissä, minä en häntä siihen enää pakota. Enkä myöskään pakota itseäni mihinkään mistä en pidä, koska olen kyllästynyt siihen että se olen aina minä joka pitäisi venyä ja vanua jokaisen ihmisen pillin mukaan.
"Se oikea voi löytyä kaupan kassalta."
Koska viimeksi olette nähneet edes sivusta että kaksi toisilleen sopivalta vaikuttavaa ihmistä edes ehtii alkaa keskustelemaan kassajonossa? Vai se kaupan kassoko tuon "viisauden" mukaan pitäisi iskeä?
"Se oikea voi löytyä mistä vaan."
Tai olla löytymättä. Tässä maassa tuikituntemattomille puhelevaa yleensä katsotaan vähän kieroon. Miehistä pelätään että ovat stalkereita, naisista että ovat hulluja. Eniten puhelevat eläkeläiset, ja perinnön haussa tässä ei olla. Ja jos ei kukaan puhu kellekään, niin milläs tavalla se kontakti syntyy?
"Pitää lopettaa etsiminen niin löytää."
Niin ja pitää lopettaa hengittäminen niin sitten sitä vasta happea riittääkin.
Parinhaun typerimmät neuvot
20
518
Vastaukset
- Unelmien Pokamies
"Heti vaan treffeille. Kyllä se siellä sit selvii onko kemiaa vai ei"
Just joo. Kuppi kahvia rankan duunipäivän jälkeen ja molemmilla muutakin menoa vielä illalla. Siinä saa tapahtua aika ihmeitä että sata salamaa iskee tulta puolessa tunnissa kun ei tiedetä toisesta kuin nimi. Ajan kanssa ja rauhassa toimii.
"Ei pidä näyttää kiinnostuneisuuttaan vaan kannattaa viivytellä yhteydenpidossa"
Kaikin mokomin. Mutta kun viestejä sinkoilee viiden muunkin kanssa, olen luultavasti jo unohtanut miksi haluaisin tavata uudestaan kun lopulta saat sen tekstarin liikkeelle.- näin on
"Heti vaan treffeille. Kyllä se siellä sit selvii onko kemiaa vai ei"
Just näin. Aivan turha notkua koneella ja viestitellä montaa viikkoa tai kuukautta.
Ensitreffien jälkeen täytyy todellakin tutustua enemmän, mutta ensitapaaminen kertoo paljon paremmin kuin tuhat viestiä.
Mikäli et "kerkiä tai jaksa" töiden jälkeen keskittyä treffeille, niin et ole kiinnostunut treffeistä.
- Juttututtu
"Kannattaa tutustua ihmisiin jotka eivät vastaa niitä omia hakukriteereitä."
No joo. Riippuu millaisia ne hakukriteerit ovat. Ei tietenkään kannata lähteä tapaamaan alkoholistia jos ei halua, tai lähteä väkisin treffeille himouskovaisen kanssa jos ei itse ole uskovainen.
Vinkki taitaa koskea enemmän niitä naisia jotka ovat tehtailleet kilometrin pituisen vaatimuslistan, joka on täynnä parisuhteen kannalta täysin epäolennaisia juttuja. Se hyvö tyyppi voisikin löytyä siitä 3cm lyhyemmästä, tumman sijaan vaaleasta, tai sitä joka ei harrasta täsmälleen naisen haluamia juttuja. Jokainenj saa tietysti pitää niin tiukkoja kriteereitä kuin itse haluaa, mutta joskus olisi varmaan hyvä kyseenalaistaa että ovatko ne kaikki ihan oikeasti niin tärkeitä.- vafhgttr
Mutta kun miehelle sanoo, että voisi hakea myös pyöreähköä tai ylipainoista niin sävy muuttuu ja löytyy miljoona syytä, miksi miehen ei tarvitse tinkiä vaatimuksistaan. (Usein käytetty veruke on "liikunnallinen elämäntapa jonka haluaa jakaa kumppanin kanssa" - entä kun naisella on matkustava elämäntapa tai vaikka lemmikkieläimiä rakastava elämäntapa, miksi hänen pitäisi tutustua miehiin, jotka ovat ihan erilaisia?
- tewijiorgjrti
vafhgttr kirjoitti:
Mutta kun miehelle sanoo, että voisi hakea myös pyöreähköä tai ylipainoista niin sävy muuttuu ja löytyy miljoona syytä, miksi miehen ei tarvitse tinkiä vaatimuksistaan. (Usein käytetty veruke on "liikunnallinen elämäntapa jonka haluaa jakaa kumppanin kanssa" - entä kun naisella on matkustava elämäntapa tai vaikka lemmikkieläimiä rakastava elämäntapa, miksi hänen pitäisi tutustua miehiin, jotka ovat ihan erilaisia?
Kohtuu kaikessa. Joku joka etsii normaalipainoista voisi koittaa venyttää sitä kriteeriänsä pyöreähköihin, tarkoittaen 5-10kg normaalipainon yläpuolella olevia. Mutta jos samaan hengenvetoon odotetaan että se mukavuusalue riittää myös 30kg normipainon yläpuolella olevia, niin se taas on aika sama asia kun ehdottaisi raitista ihmistä etsivän valitsemaan alkoholistin.
Mukavuusalueelta poistuminen ei tarkoita että tarvitsisi mennä aivan toiseen ääripäähän omista ihanteistaan. - ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
vafhgttr kirjoitti:
Mutta kun miehelle sanoo, että voisi hakea myös pyöreähköä tai ylipainoista niin sävy muuttuu ja löytyy miljoona syytä, miksi miehen ei tarvitse tinkiä vaatimuksistaan. (Usein käytetty veruke on "liikunnallinen elämäntapa jonka haluaa jakaa kumppanin kanssa" - entä kun naisella on matkustava elämäntapa tai vaikka lemmikkieläimiä rakastava elämäntapa, miksi hänen pitäisi tutustua miehiin, jotka ovat ihan erilaisia?
Niin, eihän sillä ole merkitystä onko kyseessä mies tai nainen, pituus tai paino tai mikä tahansa vastaava asia. On kai se mahdollista, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät vain yksinkertaisesti voi ihastua tai rakastua tai aloittaa suhdetta itselleen muuten täydellisesti sopivan ihmisen kanssa, jos tämä on muutaman sentin liian lyhyt tai muutaman kilon liian painava. Mutta jos itse olisin tuossa tilanteessa, niin miettisin mikä hemmetti minussa on vikana ja miksi sabotoin omia mahdollisuuksiani onnelliseen parisuhteeseen täysin hölmöillä ja absurdeilla periaatteilla tai ajatusmalleilla. Ihan ensimmäisenä tulisi varmaan mieleen, että haluanko sitä suhdetta ylipäätään.
Vähän sama koskee myös harrastuksia. Miksi sen kumppanin pitäisi harrastaa juuri samoja asioita mitä itse harrastaa? Jotain yhteistä tekemistä on tietysti hyvä olla, mutta voihan sitä aloittaa yhdessä harrastamaan jotain uuttakin. Ja useilla pareilla se yhteinen tekeminen on sitä, että katsotaan yhdessä leffaa, mennään johonkin keikalle/konserttiin tai vaikkapa kävelylenkille yhdessä. Siis esimerkiksi. Jos itse rakastaa golfia tai vaellusta tai koiranäyttelyitä, niin onko ihan välttämätöntä, että sen kumppaninkin pitää niitä rakastaa?
Mitä tulee sitten tuohon mukavuusalueen ulkopuolelle menemiseen, niin ei senkään tarvitse olla mitään isoa tai radikaalia. Useimmilla ihmisillä ei myöskään ole niin suuria sosiaalisia pelkoja tms., jotka rajoittisivat tekemisiä ja menemisiä niin kuin tuossa aloittajan esimerkissä. Kyse voi olla vaikka siitä, että menee joskus täysin tapojensa vastaisesti (ehkä eka kertaa elämässään) vaikka taidenäyttelyyn tai jääkiekkomatsiin. Tai aloittaa jonkun sellaisen harrastuksen, mikä on ihan erilainen kuin nykyiset tai aiemmat, ja joka tarjoaa hieman myös haasteita. Mutta mitään sen kummallisempaa sen ei tarvitse olla. - Debbie D
tewijiorgjrti kirjoitti:
Kohtuu kaikessa. Joku joka etsii normaalipainoista voisi koittaa venyttää sitä kriteeriänsä pyöreähköihin, tarkoittaen 5-10kg normaalipainon yläpuolella olevia. Mutta jos samaan hengenvetoon odotetaan että se mukavuusalue riittää myös 30kg normipainon yläpuolella olevia, niin se taas on aika sama asia kun ehdottaisi raitista ihmistä etsivän valitsemaan alkoholistin.
Mukavuusalueelta poistuminen ei tarkoita että tarvitsisi mennä aivan toiseen ääripäähän omista ihanteistaan.Totta. Yes Man -elokuvan tultua jotkut ovat vedonneet siihen ja välillä tuntuu että pitäisi olla valmis vaikka mihin ihan vain saadakseen kumppanin. Ja kuitenkin parisuhteessa oleminen on ihan normaalia ja tavallista tässä elämässä. Miksei sitä suhdetta sitten saa yrittämällä olla normaali ja tavallinen... epänormaali kun ei kiinnosta edes vastaavaa identtistä yksilöä. Aina halutaan niin hyvä kuin suinkin on mahdollista.
"Ikä on vain numero."
Tämän kuulee useimmiten suunnilleen oman isän ikäisiltä miehiltä sen jälkeen kun on antanut heille pakit. Ei, ikä on paljon enemmänkin kuin numero ja sitä suuremmin, mitä nuoremmista ihmisistä on kyse. Ainakin itse kaipaan ihmistä, joka on suurin piirtein samassa elämänvaiheessa kuin minä, enkä oikein usko, että esimerkiksi reilusti päälle kolmikymppinen jakaa samat fiilikset kuin vauhdikkainta opiskelijaelämää viettävä, juuri parinkympin rajapyykin ohittanut tyyppi - ainakin toivon niin: ikuista nuoruutta väkisin viettävät ja kymmeniä vuosia nuorempaa seuraa etsivät varttuneet ihmiset ovat aina vähän surullinen näky. Myös toisinpäin: 18-vuotias hädin tuskin ajokortin käsiinsä saanut poika tai tyttö tuskin on ensisijainen kandidaatti korkeakoulut jo käyneelle, baarit kiertäneelle ja perheen perustamista harkitsevalle tyypille. Toki aina saa yrittää, mutta pakkeja on turha yrittää kumota sillä selityksellä, ettei iällä muka olisi mitään väliä.
"Kannattaa laskea rimaa."
Okei, kannattaa toki, jos rima on niin korkealla, että sen ylittävät vain vihreäsilmäiset, punahiuksiset, yli 183 senttiset kalliokiipeilyä harrastavat miehet. Kuten täällä on kuitenkin puhetta jo ollutkin, useimmiten kriteerit ovat ihan perusteltuja. Voi ihan oikeasti olla syy sille, miksi ihminen etsii korkeakoulutettua, savutonta tai uskonnollisesti samalla kannalla olevaa tyyppiä, jonka kuva ei ainakaan saman tien karkoita pois. Ihmisen perusarvot ja -mieltymykset harvemmin katoavat pelkästään rimaa laskemalla: suhteessa pienistäkin vioista kasvaa ajan myötä suuria, joten jos jokin asia on todella vaivannut jo alussa, harvemmin se mihinkään ajan myötä katoaa. Tunteita ei voi väkisin pakottaa tiettyihin uomiin, ja "tyytyminen" toiseen ihmiseen on väärin niin itseä kuin muita kohtaan. Entäs sitten kun se unelmien mies ihan oikeastikin tulee vastaan? Vaarana on, että pelkästään "ihan kiva" tyyppi saa siinä vaiheessa jäädä toiseksi, ja siinä ei kyllä tule kuin pahaa mieltä. Parempi olisi ollut alun perinkin muistaa, mitä on hakemassa ja mitä ei.Pahin kaikista: puhutaan kannustavasti "SITTEN kun sinulla on taas mies" tai "nyt lähdetään baariin ja etsitään sinulle mies"..
Entäs, jos sopivaa miestä ei koskaan enää löydykään? Tuollainen pakkonaittaminen ja -seuranhaku ahdistaa. Entä, jos siellä baarissa on kivoja miehiä, jotka eivät vaan ole kiinnostuneita minusta? Entä, jos siellä on vain sellaisia, joista itse en ole kiinnostunut ja silti joku pitäisi "huolia", ettei ole liian kranttu ja "jää yksin".
No, eipä sekään kivaa ole, kun kerrotaan esimerkkejä toisista "epätoivoisiksi" aiemmin luokitelluista, jotka juurikin muka jossain lenkkipolulla salamarakastuivat. Kivat niille, minä olen minä. Lotossakin joku miltei joka viikko voittaa, ei tarkoita sitä silti, että omalle kohdalle osuu välttämättä edes neljä oikein.
Sitten se päivittely, kuinka olisi "niin vaikeaa kuvitella olevansa taas sinkkumarkkinoilla, kun se on nykyään niin julmaa menoa". No voi voi niin! No, tiedoksi vaan, hengissä tässä pysytään ilman sitä miestäkin ja elämästä voi nauttia. Kaikki nyt vain eivät vain saa elämässään ihan kaikkea mitä haluavat. Toivoa voi, muttei ole takeita.
HUOH!- Daami69
Hyvin sanottu.
Säälittely, saati ilkkuminen, ei auta millään tavalla kumppanin löytämisessä. Itse tajusin että että enhän minä voi pakottaa miestä kiinnostumaan itsestäni yhtään sen enempää kuin voin itse pakottaa itseäni. Alkanut tässä jurppia että aina minä olen muka selitys- ja tilitysvelvollinen siitä miksen "huoli" ketään. Entäs ne miehet jotka eivät "huoli" minua? Miksei heidän tarvitse selitellä ympäriinsä päätöstään?
Tuntuu niin merkilliseltä että jos joku ei kiinnosta minua niin vika on minussa ja jos joku ei kiinnostu minusta niin vika on minussa. Miten se muka aina voi olla minussa? Jokin roti sentään!
Typerimpiä neuvoja ovat ne jotka tähtäävät siihen että pitää alkaa teeskentelemään kiinnostusta niin kyllä se siitä. On jokin nauruterapia jossa kaikki teeskentelevät nauramista ja sitten alkavat oikeasti nauraa, mutta enpä usko että se tepsii myös toiseen ihmiseen tykästymisessä.
Tee sillai ja tee tällai niin saat miehen. Jos esitän jotain muuta kuin olen, silloinhan minut huolitaan sellaisena jota en ole, ja mitäs sitten kun käy ilmi millainen oikeasti olen? Tämän vuoksi en sentään ihan päälläni suostu seisomaan miehen saadakseni. Miehet eivät itse vaikuta suostuvan yhtään mitään omista kommenteistaan ja posteistaan päätellen. Oikein ylpeillään sillä että naista varten ei aleta laittamaan tikkua ristiin. Tai näin siis ainakin varttuneempien miesten kohdalla.
Sitten tulee näitä "neuvoja" eli pelotteluja että jos et ota välittömästi (ketä tahansa) miestä olet 50-vuotiaana yksin. Mikä sen takaa että jos minulla on nyt mies, se on myös kun olen 10 v vanhempi? Ei niin mikään.
Jossain määrin alan ymmärtämään sitä etsimisen lopettamisen neuvoa. Mutta ei se mikään taikakaava ole että sitten löytyy, paremminkin vain ehkä olo helpottaa kun ei kiusaa itseään sillä mille ei mahda yhtään mitään? Kunpa vain jotenkin pääsisi siitä kammosta että joutuu olemaan koko loppuelämänsä yksin. - valinta tämäkin
Daami69 kirjoitti:
Hyvin sanottu.
Säälittely, saati ilkkuminen, ei auta millään tavalla kumppanin löytämisessä. Itse tajusin että että enhän minä voi pakottaa miestä kiinnostumaan itsestäni yhtään sen enempää kuin voin itse pakottaa itseäni. Alkanut tässä jurppia että aina minä olen muka selitys- ja tilitysvelvollinen siitä miksen "huoli" ketään. Entäs ne miehet jotka eivät "huoli" minua? Miksei heidän tarvitse selitellä ympäriinsä päätöstään?
Tuntuu niin merkilliseltä että jos joku ei kiinnosta minua niin vika on minussa ja jos joku ei kiinnostu minusta niin vika on minussa. Miten se muka aina voi olla minussa? Jokin roti sentään!
Typerimpiä neuvoja ovat ne jotka tähtäävät siihen että pitää alkaa teeskentelemään kiinnostusta niin kyllä se siitä. On jokin nauruterapia jossa kaikki teeskentelevät nauramista ja sitten alkavat oikeasti nauraa, mutta enpä usko että se tepsii myös toiseen ihmiseen tykästymisessä.
Tee sillai ja tee tällai niin saat miehen. Jos esitän jotain muuta kuin olen, silloinhan minut huolitaan sellaisena jota en ole, ja mitäs sitten kun käy ilmi millainen oikeasti olen? Tämän vuoksi en sentään ihan päälläni suostu seisomaan miehen saadakseni. Miehet eivät itse vaikuta suostuvan yhtään mitään omista kommenteistaan ja posteistaan päätellen. Oikein ylpeillään sillä että naista varten ei aleta laittamaan tikkua ristiin. Tai näin siis ainakin varttuneempien miesten kohdalla.
Sitten tulee näitä "neuvoja" eli pelotteluja että jos et ota välittömästi (ketä tahansa) miestä olet 50-vuotiaana yksin. Mikä sen takaa että jos minulla on nyt mies, se on myös kun olen 10 v vanhempi? Ei niin mikään.
Jossain määrin alan ymmärtämään sitä etsimisen lopettamisen neuvoa. Mutta ei se mikään taikakaava ole että sitten löytyy, paremminkin vain ehkä olo helpottaa kun ei kiusaa itseään sillä mille ei mahda yhtään mitään? Kunpa vain jotenkin pääsisi siitä kammosta että joutuu olemaan koko loppuelämänsä yksin.Erittäin hyviä pointteja Daami69!
Itse lakkasin etsimästä miestä vuonna 2008 ja kas kummaa olen edelleen yksin. En ole tullut "löydetyksi", vaikka "sen oikean" pitäisi ilmestyä silloin, kun vähiten odottaa. Enpä ole odottanut mitään vuosiin, olen menettänyt toivon jo aikoja sitten. Selibaatissa elelen yksikseen. Oikeastaan olen tyytyväisempi elämääni nyt, kun en siltä parisuhdemielessä mitään odota ja jatkuvasti koe pettymyksiä. - Daami69
valinta tämäkin kirjoitti:
Erittäin hyviä pointteja Daami69!
Itse lakkasin etsimästä miestä vuonna 2008 ja kas kummaa olen edelleen yksin. En ole tullut "löydetyksi", vaikka "sen oikean" pitäisi ilmestyä silloin, kun vähiten odottaa. Enpä ole odottanut mitään vuosiin, olen menettänyt toivon jo aikoja sitten. Selibaatissa elelen yksikseen. Oikeastaan olen tyytyväisempi elämääni nyt, kun en siltä parisuhdemielessä mitään odota ja jatkuvasti koe pettymyksiä.Kiitos. Kyllä se hokkuspokkus ilmestyvä elämän suurin rakkaus taitaa olla tooooodella harvojen herkkua. Useimmat varmasti löytävät sopivan kumppanin tuttavapiiristään - jos moisessa piirissä ei ole irtomiehiä/naisia, niin se siitä.
Itse en ole ajatellut elää loppuelämääni selibaatissa, mutta eipä se kauheasti motivoi kenenkään kanssa pelehtiä jos sillä ei ole mitään sen suurempaa merkitystä kuin vain hetkellinen seksuaalinen tyydytys. Mitä pidempään on ilman, sitä vähemmän tekee mieli. - miesvm1967
Daami69 kirjoitti:
Kiitos. Kyllä se hokkuspokkus ilmestyvä elämän suurin rakkaus taitaa olla tooooodella harvojen herkkua. Useimmat varmasti löytävät sopivan kumppanin tuttavapiiristään - jos moisessa piirissä ei ole irtomiehiä/naisia, niin se siitä.
Itse en ole ajatellut elää loppuelämääni selibaatissa, mutta eipä se kauheasti motivoi kenenkään kanssa pelehtiä jos sillä ei ole mitään sen suurempaa merkitystä kuin vain hetkellinen seksuaalinen tyydytys. Mitä pidempään on ilman, sitä vähemmän tekee mieli."Mitä pidempään on ilman, sitä vähemmän tekee mieli."
Mun kohdalla asia on kyllä ihan toisinpäin.. eli tarkkailehan ettet ole muuttumassa kaktukseksi. - kikkaviitonen
miesvm1967 kirjoitti:
"Mitä pidempään on ilman, sitä vähemmän tekee mieli."
Mun kohdalla asia on kyllä ihan toisinpäin.. eli tarkkailehan ettet ole muuttumassa kaktukseksi.Naisilla ja miehillä nämä asiat menevät eri tavalla. Jos mies on pitkään ilman, niin halut senkun nousevat koko ajan, jos taas nainen on pitkään ilman, niin ei kiinnosta, ei sitten yhtään... No, tämä oli yleistys, mutta minulla (nainen) homma menee ainakin juuri näin. Olen vakituisessa parisuhteessa, ja jos meillä on esim. toisen osapuolen työmatkan vuoksi vaikkapa viikon "seksitauko", niin selkeästi minun on vaikeampi syttyä. Ei vaan kiinnosta. Jos ollaan saman katon alla joka ilta, niin välillä tuntuu, ettei mikään minulle riitä...
"Pitää tulla pois omalta mukavuusalueeltaan."
Tuo kyllä pitää paikkaansa meikäläisen kohdalla. En tule koskkaan pääsemään parisuhteeseen, jos en lähesty ketään.- Hankkikaa elämä
Voi juma, mikä parkumisketju tänne on TAAS perustettu!
- Kuka maksaa?
Itke isällesi, änkytä äidillesi tai vingu veljellesi. Kaikilla meillä ei ole varaa elämään.
- Kemeri
"Kyllä niitä sitten tulee"
Ei tullut. Ohje oli annettu siinä hengessä, että luottavaisesti odottamalla on kohta taskut täynnä. Pelkästään odottamalla maailma seisoi ihan paikallaan, raivokkaasti yrittämällä sai edes pakkeja. Jos yritti jotain tuolta väliltä, sai jotain tuolta väliltä. Yrittämällä luottavaisesti ja raikkaan positiivisesti sai lisää pakkeja.
Jotenkin ihmeesti minä jouduin naimisiin, tulipa lapsi tehtyä. Nyt, rapeat kahdeksan vuotta erosta, tilanne on taas sama. Joskus nuorena pahin handicap oli oma ulkonäkö, nyt kaikkien rupsahdettua ollaan enemmän samalla viivalla. Pahin este pariutumiselle on yleinen tyytyväisyys sinkkuelämään, näyttää siltä ettei kukaan enää halua mitään.
Vähän päissäni raiteille kustessa sain ihmeellisen ajatuksen takaraivoon: tätä tämä tulee aina olemaan. Yes, minä olen sitten tyytyväinen myös. Mitäpä minulle kuuluu sen suurempaa kuin muillekaan. Joskus talvi-iltana varmaan taas yksinolo v.ituttaa mutta eikähän se mene lukemalla tai punaviinillä ohi.- Debbie D
Täsmälleen sama kokemus. Se että vastapuoli on aivan liian tyytyväinen sinkkuelämään. Ja sitäkin olen ajatellut että en kai minä voi vaatia itselleni kumppania kun ei sitä minua paremmillakaan välttämättä ole.
- Kemeri
Debbie D kirjoitti:
Täsmälleen sama kokemus. Se että vastapuoli on aivan liian tyytyväinen sinkkuelämään. Ja sitäkin olen ajatellut että en kai minä voi vaatia itselleni kumppania kun ei sitä minua paremmillakaan välttämättä ole.
On sinänsä hauska lukea, että joku on yhtä epätoivoinen kuin minä. Ja vielä molemmat sukupuolet edustettuna, ok!
Ei sellaista yhtä keinoa kumppanin hankkimiseksi ole tietenkään olemassa. Varmaan auttaa, jos onnistuu parantamaan ulkonäköä, pukeutumista, sosiaalista piiriä, asemaa, harrastuksia ja puheenpartta. Keksikää lisää. Minä onnistuin laihduttamaan muutaman kilon, nostamaan kuntoa, hankkimaan uudet kuteet ja vaihtamaan yhtä harrastusta. Kaveripiiriä tuli parin yhdistyshomman myötä minimaalisesti lisää. Kapakoissa on tullut myös roikuttua.
Luovutusmieliala tuntuu aika hyvältä nyt kun sen saa kokea itse, on repussa yksi kivi vähemmän. Mutta ihmettelen itsessäni minkä takia sinne kapakkaan pitää yhä eksyä? Syy voi olla siinä, että yksinoloa häpeää nykyään vähemmän, minähän olen yhä minä vaikkei sitä yhtä läheistä olekaan. Tai sitten luovuttamiseni ei ole aitoa ja toivon kuitenkin vielä jotain?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nyt tajusin mitä haet takaa
En epäile etteikö meillä olisi kivaa missä vaan. Se on iso hyppy henkisellä tasolla sinne syvempään päätyyn, kuten tiedä433633- 362294
Naiselle mieheltä
Huomasin tuossa, että jääkaapissani on eräs sinun ostamasi tuote edelleen avaamattomana. Arvaatko mikä?321895- 171639
- 181638
- 231568
- 241427
Ihmetteletkö, mihin sinussa ihastuin?
Pikkuhiljaa huomasin, että olet ainutlaatuinen luonne, plussana tietysti ulkoiset avut. Toista ei taida löytyä koko maai841348- 171312
Mitä yhteistä on sulla ja kaivatulla?
Onko teillä samantyyppinen olemus tai luonne? Vai muistuttaako vartalonne toisiaan? Tai kasvot? Entä pukeutuminen? Onko891242